On an Island

Miten on, upposiko teihin? Minä en ole aivan vakuuttunut vaikka olen sen jo useampaan kertaan kuunnellut. Ehkä odotin siinä olevan Pink Floydia enemmän ja silloinhan se ei olisi niinkään Gilmourin omaa sooloilua.
5694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oliko soundi joka täräytti viisi tähteä. Ei kuulostanut aluksi viideltä tähdeltä, mutta on alkanut parantua kuuntelukertojen lisääntyessä. Katsotaan jos se olisi syksyllä sen viisi tähteä. :)

Äänestä
  • Mä en kyllä antaisi viittä tähteä tästä. Tosin oon vasta kerran kuunnellut tän levyn. Ei tässä oikein huonoja biisejä ole, mutta melko tasapaksua tavaraa. Muutama ihan tosi hienokin kappale, kuten; The Blue, Smile.
    Tässä on yllättävän paljonkin yhtäläisyyksiä Pink Floydin kanssa. Esim. Smile kappaleesta tulee jotenkin mieleen Meddle -albumin kappaleita kuten; A Pillow Of Winds, San Tropez, Fearless. Hyvin samantyylistä leppoisaa musiikkia.

    Vaikuttaa että olisi joissain kappaleissa ainakin hieman tuota Gilmourin lauluääntä muokattu. Voi olla että kuulen harhoja. Muuten Gilmour laulaa kyllä hyvin.
    Mutta kaikinpuolin ihan rentouttavaa musiikkia tämä On An Island. Gilmour vetää kyllä varsin hienoja ja tunnelmallisia sooloja. Joissakin kappaleissa yllättävän hyviä sanoituksia, tosin vähän ennalta arvattavia. Kosketinsoittimet loivat tähän tämän Pink Floyd tunnelman ja Gilmourin laulutyyli.

    Vai mitä on muut mieltä?

    Äänestä

  • The-Final-Cut kirjoitti:

    Mä en kyllä antaisi viittä tähteä tästä. Tosin oon vasta kerran kuunnellut tän levyn. Ei tässä oikein huonoja biisejä ole, mutta melko tasapaksua tavaraa. Muutama ihan tosi hienokin kappale, kuten; The Blue, Smile.
    Tässä on yllättävän paljonkin yhtäläisyyksiä Pink Floydin kanssa. Esim. Smile kappaleesta tulee jotenkin mieleen Meddle -albumin kappaleita kuten; A Pillow Of Winds, San Tropez, Fearless. Hyvin samantyylistä leppoisaa musiikkia.

    Vaikuttaa että olisi joissain kappaleissa ainakin hieman tuota Gilmourin lauluääntä muokattu. Voi olla että kuulen harhoja. Muuten Gilmour laulaa kyllä hyvin.
    Mutta kaikinpuolin ihan rentouttavaa musiikkia tämä On An Island. Gilmour vetää kyllä varsin hienoja ja tunnelmallisia sooloja. Joissakin kappaleissa yllättävän hyviä sanoituksia, tosin vähän ennalta arvattavia. Kosketinsoittimet loivat tähän tämän Pink Floyd tunnelman ja Gilmourin laulutyyli.

    Vai mitä on muut mieltä?

    Siinä on ainakin sitä Floydia, että kansiin ja siihen koko levykoteloon on paneuduttu huolella. Siinä seikassa (ja ehkäpä monnessa muussakin) muut artistit saisivat ottaa mallia Gilmourista ja muusta Floydista. Mutta mun mielestä tätä ei oikein jaksa montaa kertaa kuunnella, tykkään enemmänkin vain muutamista biiseistä enkä silleen kokonaisuutena tästä levystä. Jotenkin semmonen, ettei tässä vaan oo niin paljon mitään luihin ja ytimiin vaikuttavaa, kuten parhaimmissa Floyd-albumeissa. Kyllähän tässä Floydia on aistittavissa, mutta enemmänkin sitä Gilmourin aikakautta (Momentary lapse ja Division). Mutta tosiaan esim. Smile ja Pocketful Of Stones on todella hyviä kappaleita. Tää jää vähän tälläseks "ihan hyväks" levyks.

    Äänestä

  • greenaway kirjoitti:

    Todellakin huomaa että kansiin on tällä kertaa hyvin paneudettu ja se on hieno juttu.

    Nyt olen kuunnellut tämän albumin useamman kerran ja aina vain tämä kuulostaa paremmalta. Loistava tunnelma tällä albumilla. Ja Dave laulaa tosi hyvin. Tämä kyllä eroaa aika selvästi A Momentary Lapse Of Reason & The Division Bell -albumeista. Tämä on rauhaisampaa ja jotenkin Dave on saanut luotua loistavan psykedeelisen albumin. Mielestäni tämä on Psykedeelistä rockia.

    Aluksi mustakin tuntui että tämä jäisi vain "ihan hyväksi" levyksi, mutta pikkuhiljaa tämä alkaa tuntua entistä loistavammalta. Erityisen hyvää tässä on tuo että jotkut kappaleet kuulostavat vanhalta Pink Floydilta! Mutta tuo on kyllä vain mun mielipide. Tuskin kukaan muu on samaa mieltä :)

    Totta puhut siinä,että kuuntelukertoja vaatii..Ekan kerran kun kuuntelin,meinasin nukahtaa siihen paikkaan mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen alkaa kuulostaa yhä paremmalta ja paremmalta..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi kirjoitti:

Miten on, upposiko teihin? Minä en ole aivan vakuuttunut vaikka olen sen jo useampaan kertaan kuunnellut. Ehkä odotin siinä olevan Pink Floydia enemmän ja silloinhan se ei olisi niinkään Gilmourin omaa sooloilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu