raskaus

Onko kenelläkään ollut ?
3463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moikkis!

Minulla oli raskausmyrkytys edellisessä raskaudessa. Olin tarkassa kontrollissa kroonisen munuaisvaivan (protskua pissassa) takia melkein koko raskausajan. Myrkytysvaara oli siis tavallaan tiedossa alusta lähtien. Arvot kohosi loppua kohden ja kiireellinen sektio tehtiin rv 34 4.

Nyt poika kuitenkin jo reipas koululainen ja itsekin uskaltauduimme uudestaan yrittämään. Uusi raskaus on vasta ihan alussa, mutta nyt jo kädet on ristissä ja peukut pystyssä, että kaikki menisi hyvin enkä pelkäisi liikaa.

Äänestä
  • toivon niin. Onko aina valkuaista pissas jos on myrkytys? oliko sulla muita oireita ?

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    toivon niin. Onko aina valkuaista pissas jos on myrkytys? oliko sulla muita oireita ?

    Joo, näin olen ymmärtänyt, että valkuainen pissassa on se yksi tärkeimmistä oireista raskausmyrkytyksessä. Lisäksi verenpaine nousee huomattavasti sekä tulee turvotuksia. Joillekin saattaa tulla myös näköhäiriöitä ja ylävatsan särkyä, mutta näitä ei minulla muistaakseni ollut. Nämä kaikki oireet yksinään ovat kuitenkin ihan tavallisia (loppu-)raskauden vaivoja ja vasta sitten kun esiintyvät yhtä aikaa, on syytä huoleen.

    Minulla siis verenpaine alkoi nousta loppuraskaudesta ja sitä valkuaista alkoi erittyä todella paljon. Turvotus ei ollut mitenkään kamalaa, mutta kai sitäkin jonkun verran oli. Minulla alkoi vielä veren albumiini-arvot nousta yli sallitun rajan ja silloin lekuri päätti, että NYT leikataan. Sairaalassa ehdin olla kaksi päivää vuodelevossa, ennenkuin leikkauspäätös tuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myrkytyksestä kirjoitti:

Onko kenelläkään ollut ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu