Haluaisin johonkin päihdekuntoutuslaitokseen, mutta en tiedä mihin lapsi siksi aikaa. Olen ollut koko elämäni kaltevalla pinnalla ja nyt olen huomannut, että olen lipsahtanut alamäen puolelle, enkä saa kiinni mistään. Haluaisin viheltää pelin poikki ennenkuin tulee isompia vahinkoja.
Mihin lapsi?
Juopahtava
8449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Päihdekuntoutukset on sen verran kalliita, että useimmat hakevat niihin oman kunnan sosiaalitoimistosta maksusitoumuksen. Kannattaa olla tiukkana, kunnat voivat olla nihkeitä niitä myöntämään - säästökuurit jatkuu, vaikka lama on ollut ohi aikoja sitten.
Samassa yhteydessä sosiaalitoimistossa tulisi selvitellyksi myös lapsenhoitoasia. Monilla kunnilla on perhepäivähoitajia, jotka hoitavat lapsia myös ympärivuorokautisesti.
Jos et halua kertoa koko ongelmasta mitään sosiaaliviranomaisille, yritä sopia luotettavan sukulaisen tai ystävän kanssa.
Hyvä, että olet ajatellut asiaa. Eräs ystäväni kuntoutui juuri neljä kuukautta sitten kolmen kuukauden päihdekuntoutusjaksolta ja on edelleen raittiina tälläkin palstalla sekä kiitetyn että kovasti parjatun AA:n ohjelman ja vertaistuen avulla.
kuin Calmato. Lisäksi tuli mieleen Pelastakaa Lapset joilla on paljon hyviä maatila-kesäpaikkoja lapsille ja josta voisit saada apua.
Toivottavasti asiasi järjestyy.
On paikkoja minne voit ottaa lapsesi mukaan.Kysy sosiaalitoimistosta heillä on tietoa asiasta.
Hienoa, että pysähdyit! Voimia Sinulle!
Oon kertonut soskussa, ei niinku reagoi mitenkään siellä.
Mulla ei ole sellaisia ystäviä tai sukulaisia, jonne voisin lapsen laittaa. Ei edes koiralle hoitajaa.
Kävin myös A-klinikalla kyselemässä, ei oikein mitään valjennut sielläkään.
Mun alkoholiongelma ei oo kuviteltua. Olen holistin lapsi, holistin exä, holistin sisko, holistin ystävä ja holisti itsekin.
Yritän nyt itekseen olla selvinpäin, mutta mulla on niin paljon ongelmia, että en jaksa yksin kauaa enää. Ja varmaan retkahtelen ja väsyn lisää.
Voimia teille ja rakkaillenne.
Tuntuu kovasti tutulta tuo, että sosku ei niinku reagoi mitenkään. Soskun naisille on siis annettu korkeammalta taholta ohjeet säästää kunnan rahoja. Vielä kalliimmaksi kumminkin tulee, jos sairastut niin pahasti, että et pysty huolehtimaan enää itsestäsi ja lapsesta. Sehän tässä juuri on, että silloin kun on heikoimmillaan pitäisi olla niin kovin paljon voimaa vaatia apua itselleen.
Ei auta muu, kuin vaatia tiukasti hoitoa itselleen. Kirjoituksistasi aistin syvää väsymystä ja halua luopua alkoholista. Kyllä ammattinsa osaavan sosiaalityöntekijän tämä pitäisi tunnistaa, kun täysin sivullinenkin sen huomaa nettipalstalla. Ole vaikea asiakas. Älä tyydy epämääräisiin vastauksiin, vaan pyydä selkeästi maksusitoumusta. Jos eivät anna, pyydä päätös ja perustelut kirjallisena. Sitten voit valittaa. Vaivaa kotikuntasi sosiaalilautakunnassa olevia poliittisia päättäjiä sydämen kyllyydestä, jos ei asia kunnassa etene. Uhkaa kannella asian vitkuttamisesta ja huonosti perustellusta kielteisestä päätöksestä Lääninhallitukseen.
Tai ehkä et tarvitsekaan varsinaista päihdekuntoutusjaksoa, vaan jokin sosiaalisesti tuettu perheloma olisi parempi - en osaa sanoa. Niitä on eri tahoilla, seurakunnilla ja ammattiliitoilla ainakin, seurakunta on muuten myös ihan kelvollinen avunhakemispaikka.
Ensimmäinen asia kyllä sinun tilanteesi kohenemiseen on tuo selvin päin oleminen, päivä kerrallaan. Vaikeampaa se on yksin kuin vertaisten avulla, mutta ehkä kynnys AA:han tuntuu liian korkealta tai et muuten vain halua apua sitä kautta. Ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen, juotuja määriä tai mitään muutakaan ei kysytä.
Sain tällaista vinkkiä, että sosku ei tarkoituksella ota vielä kantaa. Odottelee, että tosiaan menen niin huonoon kuntoon, etten huolehdi mistään tai töppään jotain, että saavat syyn huostaanottaa lapsen. Kun systeemi menee jotenkin niin, että kunta/kaupunki hyötyy taloudellisesti huostaanotosta. En tiedä.
Vituttaa vaan, kun ei niinku mitenkään käy, että autettas miestä/naista mäessä. Sen oon nähnyt, miten sitten alkaa hyysäys, kun on mäen alla.
Kiitos neuvoista.
Tällä hetkellä ei oo tarvetta juoda. Hyvä niin. Olen nk.tuurijuoppo, että kyllä se taas joskus repeää...
Lapsen huostaanotto on yhteiskunnalle kallista, joten en usko että siihen pyritään. En myöskään ole kuullut, että kunta siitä voisi mitenkään hyötyä taloudellisesti tai muuten. Huostaanottoahan lykätään viimeiseen asti säästövimman takia. Nyt laman aikana tekemättömiä huostaanottoja maksellaan korkojen kanssa, kun nuoret oireilevat.
Sosiaaliviranomaisia auttaisi, kun voisit itse sanoa, millaista apua haluat päästäksesi eroon alkoholista. Tutki Netistä päihdekuntoutuslaitokset ja mieti omaa tilannettasi.
Tuurijuoppous on alkoholismia siinä missä päivittäinenkin juopottelu, samasta sairaudesta on kysymys. Tuo kohtalonomainen seuraavan juoppotuurin odottelun tunnelma voi olla aika masentavaa näin kevätaikaan varsinkin - mutta eihän sinun ole pakko juoda enää koskaan, yhtenäkään elämäsi päivänä, jos et itse halua! Ei viina ole mikään Jumalten tuomio tai kohtalo, josta ei pääse. Apua on saatavissa.
Tuo huostaanottojuttu on tosi monimutkainen. Kun on siinä jotain, että kunta saa valtiolta tukia muunmuassa huostaanottomäärien perusteella.
Tarkemmin asiaa miettiesäni ja vaihtoehtoja tutkaillessa, tulin siihen tulokseen, että ei se laitoshoito taida nyt olla mun juttu. Lapsi sanoo haluavansa olla kotona eikä missään tapauksessa halua jättää koiraansa hoitoon.
Jospa tuolla A-klinikalla kulkisin.
Tiedän, että tuurijuoppo on alkoholisti yhtälailla. Ja vituttaakin, että itse luon lapselleni epävarmuuden ilmapiirin. Vaikka kuinka pitkään menisi hyvin, kuitenkin pelko perseessä, että milloin taas rysähtää.
Itsekään en oo voinut kasvaa siihen, että elämä kantaa. Aina pitää olla jostain huolissaan.
Kiitos keskustelusta.
Toistaiseksi jatkan tätä alkoholista pidättäytymistä ja kokeilen avohoitoa.
Hyvää kesää!