Makasiineilla tapahtunutta

Paikalla ollut

Olin paikalla Makasiineilla koko yön ajan ja ajattelin kertoa mitä siellä tapahtui sen enemmän kommentoimatta että miksi näin kävi.

noin klo 20:30 noin 150-200 hengen väkijoukko lähti liikkeelle kiasman edestä punaisen pakun perässä. pakettiautosta soitettiin lujalla teknomusiikkia. Makasiinien kulmalla oli paikalla kaksi Securitaksen vartijaa jotka väistyivät väkijoukon tieltä ja siirtyivät juosten makasiinien eteläpuolelta kiertäen makasiinien sisäpihalle hakemaan securitaksen logoilla varustettua autoa. Kun vartijat lähestyivät autoa rupesi väkijoukosta lentämään heitä kohti kiviä ja pulloja. Vartija poistuivat Autolla Auroran kentälle.

20:40 ensimmäiset poliisipartiot saapuvat paikalle mutta eivät puutu menoon vaan jäivät seuraamaan tilanetta. ajan mittaan paikalle saapui maijja jos toinenkin. loppujen lopuksi paria partiota lukuunottamatta poliisit poistuivat paikalta.

21:40 Pihalle ruvettiin rakentamaan rakennusjätteestä ja muusta irtaimesta avotulta.

22:05 Avotuli sytytettiin

22:20 palokunta saapui sammutamaan tulta kahden poliisipartion suojaamana. poliiseja ja palomiehiä kohti heitettiin kiviä, letkuja revittiin ym. Palo saatiin sammumaan mutta ei kestänyt kauankaan kuin se saatiin uudestaan syttymään.

paloa mentiin sammutamaan toistamiseen mellakapoliisien suojaamana. tuli saatinkin sammumaan mutta poliisit ja palokunta joutuivat vetäytymään auroran kentän laidalle pullo ja kivisateen saattelemana.

loppujen lopuksi poliisit tyhjensivät alueen klo 04:00 ja palo saatiin sammutettua

213

73941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikataulu.

      Tuopa on mielenkiintoinen aikataulu,
      mellakointi alkoi siis heti kulkueen jälkeen
      eli samaa porukkaa.

      Olittepa rohkeita, kun uskalsitte käydä kahden vartijan kimppuun sadan hengen voimin.

      Käytät mielenkiintoisia ilmaisuja, kuten
      "sammutettu palo onnistuttiin sytyttämään uudelleen"

      Voi teitä viattomia, kun ette ole mitään pahaa tehneet.

      • tärkein

        Onko tämän makasiinimeellakkauutisoinnin tarkoituksena
        häivyttää ihmisten tietoisuudesta varsinainen yhteiskunnassamme
        kytevänä ja polttavana asiana oleva prekariaatin ongelma?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekariaatti

      • sniper
        tärkein kirjoitti:

        se on,polttavat ongelmat halutaa lakaista maton alle ja siinähän meidän yksisilmäinen media auttaa valtaapitäviä kaikin tavoin.Uskon että tämä on vasta alkua ja meilläkin alkaa tunteet kuohua samaan tyyliin kuin muuallakin Euroopassa. Suomalaisten alamainen käyttäytyminen tulee taatusti muuttumaan kaikkien näiden vuosien jälkeen radikaalisti.Tuskinpa nuoriso haluaa toimia vanhempiensa tavoin ja nuoleskella lyövää kättä sellaisella antaumuksella mitä he ovat tehneet.Jossakin vaiheessa jonkun on uskallettava nousta vastustamaan valtaa pitäviä,korotettava äänensä niidenkin puolesta joista sellaiseen ei ole.On aivan turhaa väittää että maassamme menee hyvin jos yli 600 000 työssäkäyvää ihmistä elää köyhyysrajan tuntumassa,yli 200 000 elää täysin sosiaaliavun varassa kun palkkatulot eivät enää riitä edes päivittäisiin menoihin.Ja nämä luvut eivät ole mistään tuulesta tempaistuja vaan kylmiä tutkimustuloksia mutta kuka niistä välittää?No kaikesta päätellen senkin aika on tulossa ja jos asia jonkin yllätti niin pakko kysyä kuinka naiiveja me suomalaiset oikein olemmekaan?

      • Teppo Turjake
        sniper kirjoitti:

        Aivan totta. Vappuyönä tapahtunut pätkätöiden lisääntyminen jäi uutisoimatta.

        Ihanaa porukkaa, kun estävät auttajien pääsyn paikalle. Toivottavasti heillä itsellään on joskus jokin paha vammautuminen tai heidän kotinsa palaa. Silloin olisi tietysti hassua, jos ambulanssi ja paloauto kivitettäisiin ja auttaminen estettäisiin.

        Älykkyys oikein loisti sieltä nuotiolta!

      • Myötätuntopisteet nolla ...
        tärkein kirjoitti:

        Onko tämän makasiinimeellakkauutisoinnin tarkoituksena
        häivyttää ihmisten tietoisuudesta varsinainen yhteiskunnassamme
        kytevänä ja polttavana asiana oleva prekariaatin ongelma?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekariaatti

        Djaa'a, olisiko kuitenkin niin, että makasiinimellakka kaikkine ilmiöineen on se, jonka varjoon tämä sinänsä tärkeä asia jäi.

        Vaikea on kyllä yhdistää mitenkään tän tyyppistä polttopullomellakointia palomiesten kivittämisineen mihinkään muuhun yhteiskunnalliseen ongelmaan kuin ilkivaltarikollisuus, joka ottaa keppihevosen milloin mistäkin uskonnollisesta, poliittisesta, sosiaalisesta tai muusta aiheesta. Valitun aiheen varjolla voi kuvitella jonkin muka-oikeutuksen itsekkäälle tuhoamisvimmalle ja vielä jälkeenpäin syytellä muita vastuulliseksi. Pateettista.

        Kokkojen polttamisen ja normaalia kiihkeämmän mielenosoittamisen voisi vielä jotenkin sulattaa, mutta väkivalta yhtenä ydintoimintana niin kyse ei ole mistään muusta kuin kuvottavasta ja pelkurimaisesta rikollisesta toiminnasta, joka ei kerää tippaakaan myötätuntoa.

        >> Onko tämän makasiinimeellakkauutisoinnin tarkoituksena häivyttää ihmisten tietoisuudesta varsinainen yhteiskunnassamme kytevänä ja polttavana asiana oleva prekariaatin ongelma?

      • Republikaani

        Tällaisen mellaikoinnin malli tulee tietenkin Ranskan maalta, jonka nuorison epärealistisissa sosialistiutopioissa elävä vetelehtijäkerros on jo vuosikymmenet säännöllisesti mellakoinut järjestäytynnyttä yhteiskuntaa vastaan. Ei ihme, että vastareaktiona myös äärioikeiston kannatus on maassa huipussaan.

        Kaikenlisäksi maan antautujahallitus meni tekemään myönnytyksiä mokomille kommareille oikeansuuntaisessa työlakiuudistuksessa. Maan talous tietenkin tästä entisestään hiipuu mikä kyllä vaikuttaa kielteisesti koko Euroopan talouteen. Ranska pitäisikin pikimmiten erottaa EU:sta, ei se mikään kunnon markkinatalous ole.

      • suosi suomalaista
        Republikaani kirjoitti:

        protektionistinen periaate taas käyttöön! Talousliberalistit ovat vain tuottaneet hallaa Suomelle (siis kansalle) käärien itse kukkaroonsa sievoiset optiot. Pitäisi seurata Bolivian mallia ja ottaa uudestaan valtion hallintaan äskettäin yksityistetyt valtionyhtiöt. Valtio on kansanmiehen ystävä, mutta porvarin painajainen! Eläköön poliisit, palomiehet ja ensihoitajat, jotka sankarillisesti taistelivat kansalaisten turvallisuuden puolesta vappuyönä!

      • pohtimatta
        tärkein kirjoitti:

        Onko tämän makasiinimeellakkauutisoinnin tarkoituksena
        häivyttää ihmisten tietoisuudesta varsinainen yhteiskunnassamme
        kytevänä ja polttavana asiana oleva prekariaatin ongelma?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Prekariaatti

        Mahtaako näiden prekariaattien mielessä käydä, että saavat heittää hyvästit pätkätöilleenkin rikosrekisterin kasvaessa?
        Minä en ainakaan haluaisi yritykseeni töihin yksilöä jolta löytyy taustalta väkivaltaa, myymälävarkauksia, julkisten tilojen maalailua ja hajottamista ja ties mitä vielä..

    • vappuheila

      Poliisien työskentely oli ala-arvoista makasiineillä.Poliisien olisi jo heti kulkueen edetessä puuttua heidän tekemisiin kun rikkoivat näyteikkunoita ja pulloja eikä vaan katsella sivusta.Samoin makasiineilä olisi pitänyt hajoittaa porukka kun estivät palokuntaa sammutushommista eikä perääntyä.Tämähän on selvä osoitus mellakoijille että saa tehdä mitä vaan eikä poliisi puutu asiaan.
      Poliisi vastuuseen tekosistaan, heidänhän olisi turvattava ihmisten turvallisuus, entä jos tuli olisi levinnyt ja aiheuttanut vakavia vahinkoja.

      • Pollari

        poliisit eivät Ois mahtaneet mitään, kun "mielenosoittajia" oli noin 150? Ja poliiseja parikymmentä. Poliisit tekivät oikeinja eivät joutuneet pahoipidelyiksi

      • Yrde

        Poliisi toimii harkitusti,eli jos olisi puttunut asiaan liian aikaisin, oli syyttelysi ollut varmaankin aivan toinen,tarvinneeko kuvailla miten poliisilla oli liian kovat otteet meidän pikku kullanmuruja kohtaan.
        Mielenosoittajat näyttäkööt aikomuksensa selkeästi, niin poliisikin saa hyväksynnän toiminnalleen.
        Henkilökohtaisesti laittaisin kovat piippuun.

      • poliiseille
        Yrde kirjoitti:

        Poliiseille pitää hankkia panssariautoja ulkomaiden malliin.

      • Paljon miellyttävämpää

        Laita kuule vaan savut piippuun, ni ei tarvii ihmisten tappamista kelailla....

      • pekkatherekka
        Paljon miellyttävämpää kirjoitti:

        Laita kuule vaan savut piippuun, ni ei tarvii ihmisten tappamista kelailla....

        Niinpä. Ei se kaljukaan kiristä enää niin pahasti! ;)

      • jahas..

        Voi herran jestas...entä jos olisi tulet jätetty sytyttämättä ja näyteikkunat rikkomatta...Ja poliisihan tässä se suurin syypää on...Olisi mielenkiintoista tietää kirjoittajan kanta "riehujien" vastuusta ja miten hänen mielestään asiaa pitäisi jatkossa käsitellä...toisaalta, parempi ettei tämä olekaan mikään mielipide kysymys. Kyllä poliisi varmasti tekee parhaansa ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. Epäiletkö ettei poliisilla olisi toimintaohjeita tällaisten tilanteiden varalta?? Tohtisin väittää että on - ja osannevat jopa toimiakin niiden mukaisesti. Pari poliisia ei pysty isoa "huligaanijoukkoa" pysäyttämään eikä sen pidä mahdollisesti "liikuttuneessa mielentilassa" olevaa joukkoa mennä myöskään provosoimaan. Tokkopa sen ensimmäisenä tehtävänä tilanteessa, josta lehdistä on saanut lukea, on sitoa itseään myöskään sammutustehtävään ellei kyseessä ole välittömään hengenvaaraan joutuneiden pelastaminen. Tämmöinen "kovempi" toiminta on hiukan uutta meillä eikä näihin ole ollut tarvetta, ei resursseja eikä varmasti aina osattukaan varautua konkreettisesti. Mutta muistanet Poliisin toiminnan "Linnan juhlien" ympäristössä parin vuoden takaa vs. viimevuosi - oli jo rauhallisempaa.
        Kun noin hyvin näyttää tuota tietoa olevan siitä miten poliisin tulee toimia niin varmaan pitäisi pyrkiä poliisien kouluttajaksi..

      • poliisille
        jahas.. kirjoitti:

        Poliisi sai tarpeellista harjoitusta juuri sopivasti ennen EU-kokousten sarjaa.

        Eipä tarvinnut yksikseen harjoitella tyhjällä kentällä, kun pääsi tositoimiin aidossa tilanteessa.

      • eii tarvita
        poliiseille kirjoitti:

        Poliiseille pitää hankkia panssariautoja ulkomaiden malliin.

        ei mitään tollasii.Paha asia kun kansa pistettään tappeleen keskenään.

      • lol !!!!!!!
        pekkatherekka kirjoitti:

        Niinpä. Ei se kaljukaan kiristä enää niin pahasti! ;)

        lol !!!!!!!!!!!

      • niin varmasti

        Mellakoineet nuorethan väärin toimivat.

      • yrde
        Paljon miellyttävämpää kirjoitti:

        Laita kuule vaan savut piippuun, ni ei tarvii ihmisten tappamista kelailla....

        Melko suora vihjaus huumeisiin.
        Ilmeisesti katselet piippu suus sivusta , kun kusipäät hakkaa viattomia.
        Mitäpä muuta voisi odottaa THC ; llä kyllästetyiltä ajatteluelimiltä.

      • lasselaht
        Paljon miellyttävämpää kirjoitti:

        Laita kuule vaan savut piippuun, ni ei tarvii ihmisten tappamista kelailla....

        NAKOOTTISILLA aineillako saadaan Suomen asiat kuntoon? Tietysti HASSIS-PILVESSÄ maassa makaavat narkomaanit ei tietenkään vahingoita ketään. koska eiväthän he siihen edes kykenisi.

        Mutta kerropas minulle PILVENVEIKKO että mitä hyötyä Suomelle olisi siitä jos me kaikki kyllästyttäisimme aivomme THC:llä ja makaisimme velttoina kuin tiskirätit? Te kovasti puhutte pilven vaarattomuudesta, tiedostamatta kuitenkaan sitä tosiasiaa että THC on RASVALIUKOINEN AINE. Aivot ovat hyvin pitkälle puhdasta rasvaa ja siitä johtuu että teistä PILVIHÖRHÖISTÄ tulee velttoja tiskirättejä. Tiskirättinarkomaanitko tämän valtion asiat saisivat hoidetuksi? Jos voisin päättää, niin saisitte kyllä tuota rakastamaanne savua hengitettäväksenne ja kunnolla. Rakentaisin ilmatiiviin kopperon ja ahtaisin pilvenveikot sinne. ainoasta ilmastointikanavan näköisestä aukosta tulisi vain ja ainoastaan THC-savua seuraavat kaksi vuorokautta. Sitten kolmannen vuorokauden puolenvälin paikkella katsastettaisiin missä kunnossa Suomen seuraava johtoporras on. Aktiivisimmille tarjottaisiin ruokaa. tosin se voisi nostaa teidän aktiivisuuttanne ja teistähän voisi tulla väkivaltaisia. Siksi ruoka annettaisiin ovessa olevan ilmatiiviin luukun kautta. Ilmatiivis luukkulla ajattelemme myöskin teitä, Suomen tulevia PILVENVEIKKONARKOMAANIJOHTAJIA. Mitä tiiviimpi luukku, sen vähemmän pääsee rakastamaannne THC-savua ulos kopistanne.

        Just joo ja ei sitten muuta kuin RAUHAA....RAUHAA JA PILVEE VAAN

        TIUKEMMAN HUUMAUSAINELAIN PULESTA

        lasselah

    • kova laki

      Ei pidä hyväksyä mitä vaan ranskasta hilattua muoti-ilmiötä, vaan nyt kunnon tuomiot rähinän johtajille.
      Murhapolton yrityksistä, viranomaisten vastustuksesta ja vaikka tapon yrityksistä.
      Kun 5-8 pahinta rähinöijää saa ehdotonta 2-3 vuotta, loppuu muilta mielenkiinto vastaaviin.

      • Elite-x

        mielellään vankilaan, eihän heillä ole paskasuomessa muutakaan tulevaisuutta, parempi totutella suomiporvari-kiinalaisten tapaan kohdella ihmisiä jo nuorena.

      • miksi niin tapahtui

      • Sesam

        ''Kun 5-8 pahinta rähinöijää saa ehdotonta 2-3 vuotta, loppuu muilta mielenkiinto vastaaviin.'' Luuletko että nämä ''rähisijät'' jotain siinä on aatellu, Ne on ollu kännissä ku apinat joka iikka ei siinä kauheesti sen kossupullon jälkee et saiks joku tälläsestä pari vuotta sitte jtn sakkooo??

      • jerry

        Mitäs jos kytätkin joutuisi vastaamaan teoistaan. Siellä missä poliisi, siellä rähinä...

        Onko poliisi paikalla kun tarvitaan? EI.

        Poliisit saivat rauhallisen mielenosoituksen muuttumaan mellaksi. Poliisi syyllistyi vapaudenriistoon ja törkeisiin pahoinpitelyihin.

        Poliisi vastuuseen.

      • arde from lapland
        jerry kirjoitti:

        no hohoi et o tosisas tai sit kannatas aukasta silmät..

      • arde from lapland
        Elite-x kirjoitti:

        mielellään vankilaan, eihän heillä ole paskasuomessa muutakaan tulevaisuutta, parempi totutella suomiporvari-kiinalaisten tapaan kohdella ihmisiä jo nuorena.

        se on vähän kyl itsestä kiinni haluuko olla työtön.. aina jotain on lyhyempää tai pitempää ja yx kontakti poikii uusia..

      • Per Saukko
        Elite-x kirjoitti:

        mielellään vankilaan, eihän heillä ole paskasuomessa muutakaan tulevaisuutta, parempi totutella suomiporvari-kiinalaisten tapaan kohdella ihmisiä jo nuorena.

        Osaa nykynuorisosta vaivaa tauti nimeltä:

        VELTTOUS JA E.V.V.K.

      • pekkatherekka

        Valheelliset rangaistukset tuskin lisäävät kunnioitusta poliisia tai lakia kohtaan yleensäkään mellakoitsijoiden tai tavallisenkaan kansalaisen mielessä. Surkea ehdotus: "murhapoltto".. kun kokkoa poltettiin ulkosalla kaukana asutuksesta. Samalla voisi syyttää törkeästä huumausainerikoksesta ja murhasta, niin tulisi varmasti kova tuomio! Tosin silläkään ei olisi mitään tekemistä totuuden kanssa. Kyseisenlaiset rangaistukset sopivat ehkä johonkin diktatuuriin (ja Yhdysvaltoihin), mutta ei Suomeen.

      • . . .
        jerry kirjoitti:

        Mitäs jos kytätkin joutuisi vastaamaan teoistaan. Siellä missä poliisi, siellä rähinä...

        Onko poliisi paikalla kun tarvitaan? EI.

        Poliisit saivat rauhallisen mielenosoituksen muuttumaan mellaksi. Poliisi syyllistyi vapaudenriistoon ja törkeisiin pahoinpitelyihin.

        Poliisi vastuuseen.

        Poliisit noudattaa kaikkia lakeja.

        Kerro osoittees, niin tulen kylään.

      • pekkatherekka
        . . . kirjoitti:

        Poliisit noudattaa kaikkia lakeja.

        Kerro osoittees, niin tulen kylään.

        Ai ootko säkin kyttä? Menet hakkaamaan viattomia?

      • . . .
        pekkatherekka kirjoitti:

        Ai ootko säkin kyttä? Menet hakkaamaan viattomia?

        En ole poliisi.
        Hakkaan huvikseni luusereita.
        Missä sinä "viaton" liikut?

        Varmaan tykkäisit, jos joku polttais sun asunnon?

      • scum_

        näitä turhii tyyppejä näkee aina nakkarilla 4 aikaa perjantai yöllä haastamassa/hakkaamassa ihmisii ku ei oo onnistunu saamaa seuraa baarista ja aivot on jääny narikkaa,pöljä!

      • Teppo Turjake
        scum_ kirjoitti:

        Tuollaiset makasiinit ja muut roskaväen kokoontumispaikat on hyvä todelllakin polttaa pois.

        Missä yhteiskunnan jäteväestö ei kokoonnu, siellä ei myöskään rikota paikkoja ja pahoinpidellä ihmisiä.

      • pekkatherekka
        . . . kirjoitti:

        En ole poliisi.
        Hakkaan huvikseni luusereita.
        Missä sinä "viaton" liikut?

        Varmaan tykkäisit, jos joku polttais sun asunnon?

        Kova uho täällä anonyymiapinalla.

        Mitäpä jos polttopulloja heitettäisiinkin seuraavaksi _sun_ ikkunasta sisään ja tiiliskivet heitetään _sun_ tyhmään kalloon. :D Antifa Action. :)

        Peace

      • väärässä.. ...
        Elite-x kirjoitti:

        mielellään vankilaan, eihän heillä ole paskasuomessa muutakaan tulevaisuutta, parempi totutella suomiporvari-kiinalaisten tapaan kohdella ihmisiä jo nuorena.

        en tunne paljoa työttömiä nuoria ei oo lähellä, kaikki käy kouluu jne.Yleensä nuoret hakeutuu jonnekkin toimintaan.Kyllä tos taitaa aatteet olla mukana.Tää suomen touhu on ihan kummaa.

      • Teppo Turjake
        pekkatherekka kirjoitti:

        Kova uho täällä anonyymiapinalla.

        Mitäpä jos polttopulloja heitettäisiinkin seuraavaksi _sun_ ikkunasta sisään ja tiiliskivet heitetään _sun_ tyhmään kalloon. :D Antifa Action. :)

        Peace

        Mielestäni olet infantiilisella tasolla.

      • Nimetön

        Mieti sinä vaan mikä on muotia kun rahat ei riitä ruokaan. Ei ole kyse muodista vaan lisääntyvästä ongelmasta. Nälkäkin on varmaan vain muotiasia? Onpa sun elämäsi helppoa.

      • papinpoika
        Sesam kirjoitti:

        ''Kun 5-8 pahinta rähinöijää saa ehdotonta 2-3 vuotta, loppuu muilta mielenkiinto vastaaviin.'' Luuletko että nämä ''rähisijät'' jotain siinä on aatellu, Ne on ollu kännissä ku apinat joka iikka ei siinä kauheesti sen kossupullon jälkee et saiks joku tälläsestä pari vuotta sitte jtn sakkooo??

        ainakin ne, jotka olivat varustautuneet polttopulloin ymmärsivät mitä ovat tekemässä.
        Eikännääminenkään ole muutenkaan oikea puolustus.

      • nykyisin
        Teppo Turjake kirjoitti:

        Tuollaiset makasiinit ja muut roskaväen kokoontumispaikat on hyvä todelllakin polttaa pois.

        Missä yhteiskunnan jäteväestö ei kokoonnu, siellä ei myöskään rikota paikkoja ja pahoinpidellä ihmisiä.

        olla mainitsemasi "roskaväen" vakikokoontumispaikka.
        Siis nykynuorisoa nykytaidemuseon edessä.
        Olisiko siinä syytä polttaa Kiasma?

      • minun
        Nimetön kirjoitti:

        Mieti sinä vaan mikä on muotia kun rahat ei riitä ruokaan. Ei ole kyse muodista vaan lisääntyvästä ongelmasta. Nälkäkin on varmaan vain muotiasia? Onpa sun elämäsi helppoa.

        lapsuudessani vuosikymmeniä sitten, mutta silti ei rikottu TOISTEN viattomien ikkunoita eikä polteltu TOISTEN irtaimistoa.

    • tätä kun

      satsataan yletöntä ylinopeustorjuntaan mutta annetaan sitten kaikkien ääliöiden riehua ja terrorisoida muita kaduilla ja yleisissäkulkupeleissä. Sitäpaitti suomalainen poliisi on pelkuri ja laiska läskiperse, niitä ei näy muutenkaan kadulla partioimassa vaan oottelevat jalat pöydällä asemalla jos pokaa pukkaisi. Likennevalvantaan satsataan älyttömästi mm. jotain helkutin miljoonakamerapakuja ja muuta hömppää... sitten parutaan resulsseja muualle.

      - Sitä saa mitä tilataan -

      • Niin tätä niin tätä

        Juuri näin. Rahaa on siihen, että lappuliisat ja sinitakit kulkee kyttäämässä onko joltain jäänyt euro maksamatta tai onko parkkiaika mennyt pari minsaa yli.
        Tollasiin mellakoihin pitäis heittää heti sata poliisia pamputtaan oikein kunnolla ja jengi häkkiin, vettä ja leipää ja viikon päästä vois eka kerran kuulustella.

      • lisää valvontaa

        Tuossakaan "mellakassa" ei ketään kuollut vaikka eivät nyt paljoa järkeä osoittaneet jos vartijoiden ja palomiestenkin kimppuun kävivät, tuskin se palomies nyt ensimmäisenä on nuoria riistämässä. Lisää liikennevalvontaa, niin henkiä säästyy tehokkaimmin. Eipä ole puhallutettu moneen vuoteen minuakaan, toivottavasti tänä aamuna oli monin paikoin ratsia jotta ei päissään ajeltaisi.

      • rahat menee hukkaan

        Ai vika onkin poliiseissa kun nyky lapset riehuu??!! Ei hyvää päivää! Kyllä se on vanhempien vika.

      • voimavarat
        rahat menee hukkaan kirjoitti:

        Ai vika onkin poliiseissa kun nyky lapset riehuu??!! Ei hyvää päivää! Kyllä se on vanhempien vika.

        Poliisin voimavarat vois keskittää hyödylliisiin asioihin, kuten talousrikostutkinta,
        sieltä sitä rahaa saadaan takaisinkin.

        Mellakantorjunnassa vaan menee rahaa.

      • pekkatherekka
        voimavarat kirjoitti:

        Poliisin voimavarat vois keskittää hyödylliisiin asioihin, kuten talousrikostutkinta,
        sieltä sitä rahaa saadaan takaisinkin.

        Mellakantorjunnassa vaan menee rahaa.

        Niinpä. Talousrikokset ovat usein rikoksia koko maan kansalaisia kohtaan ja ne murtavat järjestelmää eliittiä suosivaan suuntaan. Siksi talousrikoksiin tulisi puuttua koviin ottein. Vaikka tiedän, että monet näistä "yhyy, miksen mä saa ajaa 50km ylinopeutta"-tyypeistä kannattaa myös talousrikollisia. "Miksi talousrikollisia jahdataan, kun raiskaajat on vapaina, yhyy. isi sai tuomion verorikoksista ja ökymersu meni ulosottoon"

      • sss
        lisää valvontaa kirjoitti:

        Tuossakaan "mellakassa" ei ketään kuollut vaikka eivät nyt paljoa järkeä osoittaneet jos vartijoiden ja palomiestenkin kimppuun kävivät, tuskin se palomies nyt ensimmäisenä on nuoria riistämässä. Lisää liikennevalvontaa, niin henkiä säästyy tehokkaimmin. Eipä ole puhallutettu moneen vuoteen minuakaan, toivottavasti tänä aamuna oli monin paikoin ratsia jotta ei päissään ajeltaisi.

        Liikenteessä kuolee kännisiä ja kännisten takia! Siinä ei mittään valvontaa tarvi parantaa ku ajokortti ikä 20 ja puhalluslukko kaikkiin autoihin!

      • VustinX

        Tunnustit juuri itsesi ylinopeuskaahaajaksi ja liikenneturvallisuuden vaarantajaksi. Yletön kiire ja sikamainen kaahailu uusilla porvariautoilla aiheuttaa monien ihmisten kuoleman Suomessakin vuosittain. Jos minun lapsestani tulisi sinun kaltaisesi rikollinen, niin alkaisin vaatia jälkiabortin laillistamista!

      • Teppo Turjake
        pekkatherekka kirjoitti:

        Niinpä. Talousrikokset ovat usein rikoksia koko maan kansalaisia kohtaan ja ne murtavat järjestelmää eliittiä suosivaan suuntaan. Siksi talousrikoksiin tulisi puuttua koviin ottein. Vaikka tiedän, että monet näistä "yhyy, miksen mä saa ajaa 50km ylinopeutta"-tyypeistä kannattaa myös talousrikollisia. "Miksi talousrikollisia jahdataan, kun raiskaajat on vapaina, yhyy. isi sai tuomion verorikoksista ja ökymersu meni ulosottoon"

        Toivoisitkin raukka, että kaikki Mercedes Benzin omistajat menettäisivät autonsa. Voi sinua pikkukommaria, kun et tajua, että suurin osa Mersuista on aivan rehellisellä työllä hankittuja.

        Jotkut tekevät muutakin, kun heittelevät kivillä palomiehiä. Silloin voi jäädä jotain rahaa taskuunkin.

      • liikenne?
        lisää valvontaa kirjoitti:

        Tuossakaan "mellakassa" ei ketään kuollut vaikka eivät nyt paljoa järkeä osoittaneet jos vartijoiden ja palomiestenkin kimppuun kävivät, tuskin se palomies nyt ensimmäisenä on nuoria riistämässä. Lisää liikennevalvontaa, niin henkiä säästyy tehokkaimmin. Eipä ole puhallutettu moneen vuoteen minuakaan, toivottavasti tänä aamuna oli monin paikoin ratsia jotta ei päissään ajeltaisi.

        Ylinopeus aiheuttaa vain ~1,6% liikennekuolemista. Rattijuopot ovat suurin yksittäinen ongelmaryhmä liikenteessä.

        Ihmisiä kuolee väkivaltarikoksissa moninkertainen määrä ylinopeuskuolemiin verrattuna vuodessa.

        Eli liikenteessä kuolee 98% muihin syihin. Pitäisikö liikenne siis lopettaa? Kumpiko on yhteiskunnalle tarpeellisempaa liikenne vai tuollainen riehuminen makasiineilla, minkä tarkoituskin on epäselvä.

      • Teppo Turjake
        VustinX kirjoitti:

        Tunnustit juuri itsesi ylinopeuskaahaajaksi ja liikenneturvallisuuden vaarantajaksi. Yletön kiire ja sikamainen kaahailu uusilla porvariautoilla aiheuttaa monien ihmisten kuoleman Suomessakin vuosittain. Jos minun lapsestani tulisi sinun kaltaisesi rikollinen, niin alkaisin vaatia jälkiabortin laillistamista!

        Mitkä merkit ovat noita mainitsemiasti "porvariautoja?"

        Onko Skoda Octavia porvariauto?

        Voisitko laittaa jonkin kattavan luettelon tänne palstalle.

        Hauskaa vappua, kommariapina!

    • Suomalaisille ei viina käy

      Junttikansa alkaa aina rähisemään kännissä. Juodaan liikaa, kehutaan mitä on töpätty kännissä, ja toinen toistaan paremmaksi koetetaan töpeksiä. Viiitun idioottimaista touhua. Vaan minkäs voi kun lusikalla älyä annetaan ja kauhalla viinaa, mitä muuta voi odottaa.
      Alkoholille kieltolaki takaisin ja sallituksi päihteeksi hamppu. Silloin kaikki ovat ystävällisia ja rauhallisia.

      Luv and peace

      • Ben M

        Sitä paitsi, minkälainen anarkofeministi-idiootti heittää kaasupullon nuotioon...

      • todennäköisesti
        Ben M kirjoitti:

        Sitä paitsi, minkälainen anarkofeministi-idiootti heittää kaasupullon nuotioon...

        Mitenkäs muutenkaan :-)

      • Tosikko35

        Se ei ole mikään ratkaisu että hamppu tulisi vapaaksi. Hamppuun jää koukkuun, ja se aiheuttaa pysyviä vaurioita. Olen seurannut läheltä ihmistä joka oli koukussa, ja voin sanoa että se ei ollut helppoa vapautua hampusta! Vei vuosia. Juu, kyllä hamppu rauhoittaa, mutta pitää olla valmis kulkemaan pilvessä yötä päivää? Sana "hermoraunio" kuvaa aika hyvin hampunpolttajaa jolta hamppu päässyt loppumaan.
        Mieti hampunpolttaja.. Etkö haluaisi itsekin olla vapaa?

      • Jep, onhan noita nähty.
        Tosikko35 kirjoitti:

        Ihan hyvä pointti sulla tossa, mut tulee mieleen kysymys: Oletko koskaan seurannut vierestä, kun joku vetää viinaa vuosikaudet tai vaikka vaan kuukauden putken ja sitten yrittää lopettaa? Ei ole kaunista katseltavaa ja voin sanoa, että hampun aiheuttamat fiilikset ovat ihan toista luokkaa, kun kemikaalien syövyttämät aivot.
        Ja tiesitkös muuten, että jotkut mausteet, sokeri, urheilu, pelit, netti/tietokoneet, seksi, tv, ihmissuhteet, kahvi, raha ja monet muut pienet "harmittomat" asiat aiheuttavat riippuvuutta.
        Mikäpä onkaan sun koukkus, oletko koskaan miettinyt? Jos vastaat, ettei ole moisia, niin syytäisin sinua itsepetoksesta, joka muuten sekin koukuttaa.
        Elämä on parasta riippuvuutta, siispä riiputaan kaikki sovussa ja mietitäänpä vakavasti voisko esim. hampun laillistamisessa olla jopa jotain järkeäkin.

      • sss
        Tosikko35 kirjoitti:

        Se ei ole mikään ratkaisu että hamppu tulisi vapaaksi. Hamppuun jää koukkuun, ja se aiheuttaa pysyviä vaurioita. Olen seurannut läheltä ihmistä joka oli koukussa, ja voin sanoa että se ei ollut helppoa vapautua hampusta! Vei vuosia. Juu, kyllä hamppu rauhoittaa, mutta pitää olla valmis kulkemaan pilvessä yötä päivää? Sana "hermoraunio" kuvaa aika hyvin hampunpolttajaa jolta hamppu päässyt loppumaan.
        Mieti hampunpolttaja.. Etkö haluaisi itsekin olla vapaa?

        ite olen polttanu hamppua saman verran mitä poltin tupakkaa ennen kuin jäin koukkuun, hamppuun en ole jääny koukkuun, tupakanpolton lopettamis prosessi on edelleen käynnissä, kolmatta vuotta pyristelen lähes savuttomana. Tupakka laittomaksi ja hamppu alkoihin.

      • sss
        sss kirjoitti:

        ...etten todellakaan hyväksy tuota mellakointia! Tuomitsen ankaralla kädellä! (voikohan nuin sanoa)
        Nii, ja mietipä millasia hermoraunioita röökittömät tupakoitsijat on. Niitä vain ei näe kuin intissä ku tupakkaa saa niin joka vitun grilliltä!

      • itse en tunne ketään joka o...
        Tosikko35 kirjoitti:

        Se ei ole mikään ratkaisu että hamppu tulisi vapaaksi. Hamppuun jää koukkuun, ja se aiheuttaa pysyviä vaurioita. Olen seurannut läheltä ihmistä joka oli koukussa, ja voin sanoa että se ei ollut helppoa vapautua hampusta! Vei vuosia. Juu, kyllä hamppu rauhoittaa, mutta pitää olla valmis kulkemaan pilvessä yötä päivää? Sana "hermoraunio" kuvaa aika hyvin hampunpolttajaa jolta hamppu päässyt loppumaan.
        Mieti hampunpolttaja.. Etkö haluaisi itsekin olla vapaa?

        jäänyt hamppuun koukkuun. Tupakkaan kylläkin kun on sitä blandiksena hampun seassa käyttänyt.
        Itse olemme 20 vuotta hamppua poltelleet silloin tällöin puolison kanssa varsinkin ulkomailla asuessamme.
        Se koukku on mielestäni hamppuun yhtä vahva kuin karkkiin tai suklaaseen ihan yhtä vahva kuin makeanhimo. Että kyllä varmaan on ihmisiä jotka siihen koukkuun jää, jäähän jotkut makeaankin.
        Vaan pahemmin alkoholi koukuttaa.

        Etsipä ajankohtaista tietoa hampusta, niin et erehdy perustamaan tietämystä 10-20 vuotta vanhoille pohjille. Se oli enemmänkin pelotteluprobagandaa tuolloin, kun rakenettiin porttiteoriaa. Joka on osoittautunut kaikista pahimmaksi virheeksi, koska se johdattelee kokeilijat myös koviin aineisiin. Rikolliset hyötyy porttiteoriasta. Ensin kun diileri sanoo, kokeile hamppua, käyttäjä huomaa, ettei tämä ole paljoa kahvia kummempaa, ja alkoholikin on paljon pahempi. Silloimpa diilerin on helppo sanoa, että niin ne pelottelevat heroiinistäkin ja ettei se ole totta.
        Virhe vain on siinä, että heroiini on tosi paskaa, mutta diilerille paras koska käyttäjä on koukussa.
        Myös tämän takia hamppu olisi vapautettava. Hollanissa missä se on vapaa, niin kovia huumeita käytetään vähiten maailmassa.

    • 40agj0i0hp

      Alkoholi ja vappu on vähän huono yhdistelmä. Häpeällistä että Suomesta löytyy tollasia spurguja... :P

      • oluen mauntakia juoja

        samperi ku suomihan on justiinsa saanu maineensa siitä että kansa vetää alkoholia humala tilan saavuttamiseksi ja sitten ollaankin älyämpärissä.. ja musta vähän tuntuu että vappu on vaan se hetki kun se kaikki huipentuu.. kaikilla on äly samassa saavissa..

        sitä paitsi sitä ei tarvitse hävetä että meillä täältä suomen maasta tuommoista sakkia löytyy.. se on kulkenut verissä jo vuosikymmeniä.. kuunteleppa vaikka huvikses eppu normaali - tuhansien murheellisten laulujen maa.. semmosta se on aina ollut ja tulee aina olemaankin.. sitä ei koskaan saada kitkettyä täältä pois... ei ainakaan suomesta.-

      • pekkatherekka
        oluen mauntakia juoja kirjoitti:

        Älyämpärissä, et kai vaan oo pilviveikkoja? :o

        http://66.249.93.104/search?q=cache:MVH-geLJSvEJ:forum.hamppu.net/viewtopic.php?t=4628&sid=9fb64ce52e1b393383f4b7d7b23ac6fd älyämpäri&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=12

    • Epsilon

      Kerropa mitä kuvittelit saavasi aikaan osallistumalla väkivaltaiseen mielenosoitukseen makasiineilla?

      • vain mellakoin

        kun euroopassakin on nuoret mellakoinu ja näyttää niin hienolta!

      • Paikalla ollut

        on ilmeistä että viestistäni ei ilmene tämä asia joten teen sen päivänselväksi. Minä EN osallistunut Mellakaan makasiineilla. Vaan seurasin tilanetta sivusta. henkilökohtainen mielipiteeni on että mellakoitsijat olisi voinut ampua siihen paikkaan mutta ajattelin että asiapitoinen viesti jossa olisi pelkää faktaa auttaisi ihmisiä ymmärtämään mitä Makasiineilla tapahtui

      • humanrespect
        Paikalla ollut kirjoitti:

        erittäin hyvää päivänjatkoa sinulle!!

    • typerää

      Oma mielipiteeni on makasiinien tapahtumasta se, että todella typerää toimintaa koko juttu tekijöiltään. Siis nuoriso aiheuttaa itselleen vain harmia ko. toiminnnalla.
      Tuskin siitä ainakaan mitään hyötyä oli. Nuoruuteen kuuluu tietty kaikki kapina henki ja rajukin juhlinta, mutta seuraukset voi vain olla tuollaisestakin todella kauas kantoisia.
      Onneksi nyt ei siis mitään suuria henkilövahinkoja sattunut, mutta nuorille itselleen aiheutuu vain valtavaa haittaa.
      Korvaukset ja sakot on todennäköisesti vain murtoosa siitä haitasta mitä tapahtuma aiheuttaa.
      Vaan jos siis tapahtuma käräjille aikanaan mennessään aiheuttaa merkinnän rikosrekisteriin, on taatusti varmaa että hankaloittaa vielä pitkään esimerkiksi työn saantia ainakin joillain aloilla.
      Ja ko. toiminta aiheuttaa myös sen, että jatkossa nuorison suosimissa tapahtumissa on varmasti huomattavasti tarkempi kontrolli nuoria juhlijoita kohtaan. Ja kyllähän tuon kaltainen toiminta aiheuttaa väistämättä sen että myös poliisin kohtelu nuoria kohtaan muuttuu. Aivan taatusti siis tilanteen tullen myös virkavalta joutuu käyttämään kovempia voimakeinoja vastaisuudessa.
      Ja varmaahan on että sitten taas joku "sankari" antaa lehtihaastatteluja siitä, kuinka poliisi käyttäytyi väkivaltaisesti ja käytti aiheetonta väkivaltaa , kyynelkaasua yms häntä/heitä vastaan.

      En pidä siis itsekään virkavallan puolta, mutta oma kokemus ainakin osoittaa, ettei poliisista ole harmia edes juhlinnan keskellä, jos ei itse anna aihetta siihen.
      Olisi hienoa jos joskus tulisi olemaan nämä suuret juhlapäivät sellaisia, että juhlijat osaisivat käyttäytyä siivosti.
      Siis luonnollisesti tulee roskaa ja meteliä, keskinäisistä tappeluista puhumattakaan aina kun kuningas alkoholilla on osuutta asiaan, mutta kun ei kukaan tekisi väkivaltaa ulkopuolisille, eikä kenenkään toisen omaisuudelle, niin silloin ainakin minusta vappu olisi hieno juhla.
      Ja vastaavasti poliisi voisi kyllä hieman reilummin katsoa läpi sormien alkoholin nautiskelua julkisilla paikoillakin silloin.
      Ja jos edellä mainitut kohdat sis täyttyisivät, voisi virkavalta keskittyä auttamaan todellisia avuntarvitsijoita, ja poimia suojaan ne väsyneet juhlijat, joilla ei jalka enää kanna, ja joiden oma turvallisuus on myös luonnollisesti silloin vaarassa.
      Rauhallista tulevaa kesää kaikille.

      • niiii-iiin

        Niin, itse mielenosoituksen nähneenä, porukka joka pulloja kauppojen ikkunoihin heitteli oli noin 15-17 vuotiaita.. Monellako heillä olisi mahdollisuus jo ollla vakituisessa työssä, ilman että ne olisivat pätkätöitä yms.? Tämä hieman ihmetytti mielenosoituksessa ja siihen osallistuvissa. Hieman tietenkin kummastuttaa myös virkavallan toiminta, koska jo mielenosoitus tuntui riistäytyvän käsistä niin miksi poliisi poistui paikalta, kun kerran nuoriso oli vielä isolla porukalla paikalla.. Mutta aivan samaa mieltä siinä mielessä, että fiksusti tekivät, kun paikalta perääntyivät heihin kohdistuneen kivisateen aikana, eihän hekään kun työtään tee, eikä kenenkään tarvitse ottaa turpiinsa työssään!

        Rauhaisaa kesää kaikille!

      • arde from lapland
        niiii-iiin kirjoitti:

        aikas fiksu nuori:) tää todistaa ettei kaikki ole niin hölmöjä:)

      • pitkälle

        Puhut asiaa! Ainoa mistä en ole samaa mieltä, on "Ja vastaavasti poliisi voisi kyllä hieman reilummin katsoa läpi sormien alkoholin nautiskelua julkisilla paikoillakin silloin."
        Ei mitään poikkeustapauksia. Lakia noudatetaan oli vappu, juhannus, joulu tai mikä tahansa muu pyhä jolloin nautitaan alkoholia. Mielummin niin päin että silloin olisi tiukempi valvonta ja lähtisi herkemmin huilimaan putkaan.

    • tavoille

      Jos laumassa yksi jäsen häiriköi yhteisöään vastaan, se eristetään yhteisöstä - joko heti tai ojennusyritysten jälkeen. Näin tapahtuu luonnossa.

      Hyökkäys palomiehiä vastaan on hälyttävä signaali hyökkäystä yhteisöämme, siis suomalaisia vastaan. On paikallaan antaa mojova "ojennus" kyseisille henkilöille. Sääli vain, ettei häiriköitä ole soveliasta sijoittaa Suomenlahden ulkoluodolle vaateitta ja varusteitta muutamaksi päiväksi. Sielläpähän ainakin oppisivat pohtimaan tuliko tehtyä jotakin sopimatonta...

    • XTale

      Kyllä siellä monella killillä tulee äityli mieleen ku aamusta pamppu huutaa potkasten sellin ovea, että paljujen tyhjennys:) Ei oo enään äityli peppua pyyhkimässä ja isot pojat kiusaa ja juoksuttaa tekemässä asioista joista tuomio vain nousee.

      Aa kuinka herkullinen elämä tiedossa. Ei tartte ku olla ajattelematon teini muitten junnujen joukossa, niin jo alkaa poliisit rekisteriä kirjottaa.

      SIITÄ KÄRSITKIN SITTE KOKO IKÄS!

    • Hepuli-Kepuli

      Tokkopa tuo Makasiinien toilailu niin kauhean vaarallista oli. Tai siis että tyhmäähän se oli kuin mikä, mutta että ei se nyt niin kauhean suurelta mellakaltakaan kuulosta. Ei niitä pentuja minun mielestä vankilaankaan kannata nakata, eihän siellä tule kuin vaan enemmän vihaiseksi.
      Sitä minä tuossa ihmettelin, että jos nämä mielenosoittajat vastustivat globalisaatiota, ja sen takia halusivat pitää sen mielenosoituksen, niin mikä ilo se siitä oli että nakkelivat poliisia pullolla? Ei se ainakaan niiden asiaa tuonut enempää esille. Hehheh. Kyllähän minäkin olen erittäin globalisaation vastainen ihminen, ja koen olevani aktivisti, mutta eipä tuossa paljon järkeä ollut. Toisaalta sitten taas, jos niitä nuotiosta ei mitään välitöntä vaaraa ollut niin mitäpä tuota sammuttamaankaan. Noh, tää on taas niin tätä.

      • yrde

        Pitäähän sitä nyt saada sanoa kun on paha olla,joo mitä se nyt haittaa jos vähän rikotaan ikkunoita,sytytetään pikku nuotioita ja heitellään pikku kiviä.
        Mistähän käsin tälläistä kurahaalariporukkaa johdetaan, vaiko johdetaanko mistään.
        Tavoite näyttäisi olevan kuitenkin yhdensuuntainen ja suuntaa antava nuorille jotka yksilöinä ovat heikkoja ja luottavat näin massan voimaan.Kivat lelut eivät enään riitä kasvatukseksi, vai kuinka...?
        Joka kuritta kasvaa....eli seuraava mielenosoitus varmaankin vaatii jo ihmishenkiä, mutta eihän se nyt mitään ....haittaa...!!!

      • Hepuli-Kepuli
        yrde kirjoitti:

        Niin siis sehän juuri pointtini oli, että ei tuossa touhussa mitään järkeä ollut. Mutta että kyllähän mielenosoitukset ja tarpeentullessa mellakatkin kuuluu demokratiaan. Tämä vapun koheltaminen oli kyllä ihan joutavaa, vähän niin kuin taannoin kuokkavierasbileissä presidentinlinnan ulkopuolella, sehän meni myös aika lailla yli. Ja hehheh, viimeisenä vuonnahan siellä oli sotilaita ja kontteja tientukkona, niitähän lain voimia siellä oli enemmän kuin meitä mielenosoittajia. Ja silloinkin siellä rähisi tusinan verran kännisiä kiljupunkkareita, joista sitten lehdistö sai hyvät kuvat ja poliisi perusteet nakella muksuja tavallista kovakouraisemmin. Mutta semmoistapa se on. Hyvä kuitenkin että suomessa näissä rajuimmissakin miekkareissa on aina ollu erittäin vähän henkilövahinkoja, jos vaikka vertaa taannoisiin jootteporin mellakoihin missä tiilet lensi ja pamppu viuhui armotta. Että jos siihenkin touhuun vertaa vaikka nyt tätä vapunkin tunarointia, niin eihän tämä niin kauhea juttu ole.

      • en ollut paikalla

        oisivat käyttäneet enneminkin sitä palo autoa ihmisten piälle niin ois tunnelma jäähtynyt huomattqavasti enempi kuin sammuttamalla se notski

      • huono meininki
        Hepuli-Kepuli kirjoitti:

        Niin siis sehän juuri pointtini oli, että ei tuossa touhussa mitään järkeä ollut. Mutta että kyllähän mielenosoitukset ja tarpeentullessa mellakatkin kuuluu demokratiaan. Tämä vapun koheltaminen oli kyllä ihan joutavaa, vähän niin kuin taannoin kuokkavierasbileissä presidentinlinnan ulkopuolella, sehän meni myös aika lailla yli. Ja hehheh, viimeisenä vuonnahan siellä oli sotilaita ja kontteja tientukkona, niitähän lain voimia siellä oli enemmän kuin meitä mielenosoittajia. Ja silloinkin siellä rähisi tusinan verran kännisiä kiljupunkkareita, joista sitten lehdistö sai hyvät kuvat ja poliisi perusteet nakella muksuja tavallista kovakouraisemmin. Mutta semmoistapa se on. Hyvä kuitenkin että suomessa näissä rajuimmissakin miekkareissa on aina ollu erittäin vähän henkilövahinkoja, jos vaikka vertaa taannoisiin jootteporin mellakoihin missä tiilet lensi ja pamppu viuhui armotta. Että jos siihenkin touhuun vertaa vaikka nyt tätä vapunkin tunarointia, niin eihän tämä niin kauhea juttu ole.

        niihän ne sano siinä yhessä leffasakin että valtion pitäis pelätä kansaansa.. kansan ei kuuluisi pelätä valtiota.'

        ja niinkuin irwin sanoi hyvin yhdessä biisissäänn.. haistakaa paska koko valtio valta.

      • pekkatherekka
        Hepuli-Kepuli kirjoitti:

        Niin siis sehän juuri pointtini oli, että ei tuossa touhussa mitään järkeä ollut. Mutta että kyllähän mielenosoitukset ja tarpeentullessa mellakatkin kuuluu demokratiaan. Tämä vapun koheltaminen oli kyllä ihan joutavaa, vähän niin kuin taannoin kuokkavierasbileissä presidentinlinnan ulkopuolella, sehän meni myös aika lailla yli. Ja hehheh, viimeisenä vuonnahan siellä oli sotilaita ja kontteja tientukkona, niitähän lain voimia siellä oli enemmän kuin meitä mielenosoittajia. Ja silloinkin siellä rähisi tusinan verran kännisiä kiljupunkkareita, joista sitten lehdistö sai hyvät kuvat ja poliisi perusteet nakella muksuja tavallista kovakouraisemmin. Mutta semmoistapa se on. Hyvä kuitenkin että suomessa näissä rajuimmissakin miekkareissa on aina ollu erittäin vähän henkilövahinkoja, jos vaikka vertaa taannoisiin jootteporin mellakoihin missä tiilet lensi ja pamppu viuhui armotta. Että jos siihenkin touhuun vertaa vaikka nyt tätä vapunkin tunarointia, niin eihän tämä niin kauhea juttu ole.

        Esim. Saksassahan on perinteisesti vapunaikaan ollut aina mellakat kadulla, näyteikkunat hajalla ja autot tulessa. Tätä nuorison pikku juhlaa makasiineilla on nyt suurenneltu aika paljon. Kaasupullon heittäminen liekkeihin oli kyllä todella tyhmää.

    • hyökätä auttajan päälle

      Todella epäsopivaa hyökätä auttajien päälle!
      Palokunta ja ambulanssit saavat olla jopa vihollisilta rauhassa sota-aikaan. Nyt on riuhuneet jotkut aivan muulit, ei voi olla mistään mielenosoituksesta kyse. Jos nimittäin on kaupallisuutta vastaan, niin pitäisi kaiketi olla perusarvojen puolesta ja auttajan päälle hyökkääminen ei kyllä kerro perusarvojen tunnustamisesta yhtään mitään!

      • hihhuli

        Mielestäni on ihan sopivaa hyökätä "babylonin kätyreitä" vastaan jos ne tulevat vappunakin häiritsemään juhlintaa.

        Ihme kiusantekoa viranomaisten taholta. Eikö ole kytillä siinä tien toisella puolella enemmän pidätettävää, juhantalot ynnä muut huume-halmeet ?

      • sinä
        hihhuli kirjoitti:

        että ambulanssi,poliisi ja palokunta ovat ns.koskemattomia?
        niinkuin joku jo aiemmin sanoi, on nämä kaikki tahot saaneet olla suht rauhassa sota-aikaankin.

        heidän tarkoitus on vain auttaa, nuoret tekevät itsestään vain todella tyhmännäköisiä koska käyvät auttajien kimppuun!

        ambulanssi ei päässyt sitä tarvitsevan luokse koska nuoret hyppivän auton päällä ja estivät sen kulkua!
        palomiehetkin saivat osansa:heitä kivitettiin ja letkuja otettiin käsistä, uskomatonta!!
        poliiseja heiteltiin kivillä ja muulla roinalla, uskomatonta!!

      • prölöpö
        sinä kirjoitti:

        Uskomatonta! Uskomatonta! Ei lainkaan! Ranskan malli, kun puhe ei kuulu!

      • olet luuseri
        prölöpö kirjoitti:

        Uskomatonta! Uskomatonta! Ei lainkaan! Ranskan malli, kun puhe ei kuulu!

        Mitäs sanoisit siihen, jos sun asuntos olis tulessa, mutta palokunta ei pääse paikalle - jostain syystä.

        Olisko kivaa?

      • mallia
        prölöpö kirjoitti:

        Uskomatonta! Uskomatonta! Ei lainkaan! Ranskan malli, kun puhe ei kuulu!

        vaan muiden maiden pennuista kun ei enää keksitä muutakaan tekemistä?

        menehän pentu kasvamaan kotias.

    • Pelle

      Siis tuollaisten pellejen takia aina kaikkea idioottimaista tapahtuu. Ettekö oikeasti osaa vetää kännejä tekemättä mitään ihan idioottimaista.. Kyllä taas nähdään että ollaan lantavarpaitten luona. Stadinlantavarpaat lalalalaaa me ollaan lantavarpaitaaaaaa lalalalaaaaa.....

    • varpaissa

    • kansainvälistyy

      Hienoa että Suomikin kansainvälistyy

      • heinh-5r

        kovat piippuun,sillä se hulinointi ainakin vähenee

      • nuoriso

        Hyvä että joku uskaltaa tehdä jotakin,eikä kaikki ole keskimääräistä pullamössökansaa.
        Veikkaampa että tuosta porukasta nousee muutama ministeri tulevaisuudessa.
        NUORISSA ON TULEVAISUUS!!

      • varmasti
        nuoriso kirjoitti:

        Hyvä että joku uskaltaa tehdä jotakin,eikä kaikki ole keskimääräistä pullamössökansaa.
        Veikkaampa että tuosta porukasta nousee muutama ministeri tulevaisuudessa.
        NUORISSA ON TULEVAISUUS!!

        jotain tony halmeen tai matti nykäsen luokkaa...

    • moi

      Täytyy kyllä sanoa, että hävettää itseänikin olla 20-vuotias nuori!!! en ollut mukana koko tapahtumassa, mutta kuitenki! Hemmetin tyhmää ja idioottia tollanen!! Asein vaan poliisi puolustamaan! Tollasii idiootteja ei täällä tarvita!

      • Kuritonta kasvatusta

        Kai tuo nuoriso on näitten kaljaväen kuritonta polvea, jota ei ole kasvatettu rakkaudella. Puhekieli onnetonta ruokottomuuksia täynnä, syljeskellään kadulle muitten viereen, tupakoidaan, viinoitellaan. No - siinä on kaveri ottanut esimerkkinsä varsin alaoksilta puusta. Onneksi enemmistö on kelpo nuorisoa.

    • ENEMMÄN

      Jos asia on kuten on edellä kerrottu, olisi syytä ottaa juipit kiinni ja telkien taa. Järjetöntä, vielä enemmän siksi, että juipit ovat naiveja "vapun" viettäjiä. Ei ole eroa tavallisella ja jollakin nimellisellä juhlapäivällä. Poliisille valtaa ja väkeä enemmän ottaa hävyttömät tyypit kiinni. Ei porukka häpeä näköjään mitään enää. PUM!

      • oiretta

        Miksi hoitaa oiretta (=poliisille lisää valtaa) kun pitäisi puuttua siihen mikä oireen aiheuttaa. Eli vanhemmat huomio!!! Kiinnostukaa lastenne tekemisistä etteivät he enää hölmöilisi!!!!

      • ei saada

        mitään aikaan. Poliisi seuraa vierestä kun roskasakki riehuu. Ei muuta kun kunnon vesitykit paineella viuhuun niin varmasti porukka lähtee.

        Tässä maassa ihmetellään mitä tapahtuu ja sitten kun ulkomailla on jotain tehty niin hoksataan että ehkä täälläkin voisi tehdä näin.

    • arde from lapland

      ihmetyttää et palomiehiin kohdistuu väkivaltaa tekevät vain humanitaarista työtä.. en väitä ettei nuorisossa ole tulevaisuus mut tää juttu o aikas pöljää touhua.. no joukossa tyhmyys tiivistyy.. omasta nuoruudesta on kokemuksia..

    • Yksinäinen susi ©

      Vallattiinhan vanhakin 60-luvulla.Ainahan nuoriso on kapinoinut valtaapitäviä vastaan ja tulee kapinoimaankin.
      Ei nykynuoriso ole sen huonompaa kuin ennen,keinot tuoda oma ideologia julki vain muuttuu.
      Vanhempien/virkavallan kunnioitus on muisto vain.

    • ~hannah~

      On kyl hullui riehuja nuorii Hesas..oonex en asu siel..

      • . . .

        Kyllä niitä hulluna humalassa heiluvia on muuallakin.

    • riehuu

      niinhän ne on aina tehny.

      • äiti ...

        suomenlapsemme ne on.*Isä onko sulla aika lähtee mun kaa ongelle*..isä vaan makaa sohvallaan naukkaa kaljaa,,polttaa ketjussa.. tai ei oo kotona..missä nuori sitten muualla kuin *ulkona*..en mäkään himas viihtys!
        Mun lapsen saa *ajaa* pihalle,viihtyy niin hyvin kotona ja ajattelee aivoillaan vaikka onkin teini.Jos jotain on, puhutaan asioista ja pidän aikuisena lapsen puolta..tietysti asiat selvitetään perusteellisesti.Ainahan pientä selvitettävää on...pojat tappelee..likka myöhästelee..saa jälkkärii..sanonki et toi on elämää..niin minäkin lapsenna tein.

      • juntit

        jos junteilla käsitän oikein.Kyllä kokemus on osoittanut että herrojen kakarat ovat ihan samanlaisia.Ei siis eroa ole niillä ketkä riehuvat.

    • anarkosyndikalisti

      Juuri tätä kaikki mellakoijat kaipaavat. Julkisuutta!

      Joten jatkakaa vain innokkaasti keskustelua tälläkin palstalla.

      Surkeinkin kännipäissään riehuva luuseri alkaa tuntea itsensä todella tärkeäksi vaikuttajaksi. Koko maa keskustelee hänestä ja hänen kavereistaan. Vau!

      Kiitos myös Iltasanomille hienosta lööpistä "KAUHUN YÖ". Hyvä! Vapiskaa kapitalistit!

      • huomiota antava

        Noh, jonkunhan sitä huomiota on annettava kun kerran ei lapsosten omat vanhemmat anna.

      • hyvä nimi

        Olin vappuaattona keskustassa ja näin kulkueen.
        Osa oli niin nuoria, että humaltuvat keskioluesta. Tuskin pysyivät jaloillaan.
        Pelkkiä luusereita.

    • liikkeellä

      eli ihmiset jotka ovat niin turhia ettei kukaan tarvitse ja kaipaa heitä.

      Onks nää ihmiset jotain köyhiä,työttömiä,idiootteja vai muuten vain tyhmiä? Eikö niitä saada hoitoon näillä joka vuosi maksetuilla järkyttävillä verorahoilla???

      • tyhmiä idiootteja

        Näin juuri. Luettelit tyhjentävästi koko kirjon.
        Kyllä ne on ollut hoidossa, mutta nyt päästetty avohoitoon.

    • mä vaan

      KAIKILLE VAAN NISKALAUKAUS..NIIN LOPPUU RETTELÖINTI

    • HH-88

      Oikeasti, mitä hel*etin järkeä on tuossa touhussa!? Poltetaan vähän pilveä, yrittäen samalla laillistaa sitä touhua, mennään sitten valtaamaan muutama talo ja ollaan niin kovia kun saadaan kaksi (2) vartijaa pakenemaan paikalta!

      Laitetaan kaikki noi viherpiipertäjä-greenpeace-kommunisti perseenreijät vaikka Ahvenanmaalle ja rakennetaan "JurassicPark-tyylinen" sähköaita ympärille! Saisivat siellä ihan keskenään vallata talojaan ja rähistä! Ja voisi aina tarpeen vaatiessa kaataa vähän napalmia niskaan!

      Poliisille lisää määrärahoja ja paremmat valtuudet!!! Kun poliisejä heitetään kivillä niin voisi mun mielestä jo harkita kyynelkaasua / kovien laittamista piippuun...

      • Viinanjuojat ne siellä rett...

        Pilveä ei juoda jos et satu tietämään. Ne varmaan heitteli pilvipulloilla poliiseja.

    • Anu S.

      Tätä se teettää tämä lasten hyysääminen. Vanhemmat ei välitä ja sosiaalitantat hyysää.

      TYHMIÄ, VELTTOJA, HÖRHÖJÄ PASKAHOUSUJA, jotka eivät uskalla myöntää ettei päässä järki riitä koulujen käyntiin, että sais edes "toimistohommia".

      Nyt norkoillaan kännipäissä ja huumeissa sosiaalitanttojen hyysättävänä.

      "Ei viitti tehdä duunii, ku siitä ei makseta kunnolla ja duunitkin pätkätöitä".

      HEI HALOO! Ei tymille ja kouluttamattomille paskahousuille ole muuta tarjolla!

      Palvelus suomelle olisi karkoittaa nämäkin pellet vaikka Nepaliin.

      • Tervemenoa

        Hyvä idea, Nepalissa poliisit ampuvat kovilla.

      • jormake....

        oli wappu!!!ja juhlat!missä sinä olit?

        kadulla oli varmaan paljon lapsiksi luokiteltavia alle18v-nuoria..
        18v..oli rafloissa jne..

        Nuoret ei luusereita!!!sympatia heidän puolellaan!!!!!!!!

    • VustinX

      Kaikki mellakoitsijat kuuluivat kokoomusnuoriin ja muihin oikeistolaispuolueiden nuorisojärjestöihin!

      Kaikille porvareille niskalaukaus, niin lakkaavat häiritsemästä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia talousrikoksillaan ja osakekeinotteluillaan!

      • proo

        Kaikki kyllä tietävät, että nämä häiriköt ja rikolliset ovat vasemmistolaisia ja äärivasemmistolaisia.

      • VustinX
        proo kirjoitti:

        Kaikki kyllä tietävät, että nämä häiriköt ja rikolliset ovat vasemmistolaisia ja äärivasemmistolaisia.

        Olet väärässä! Mellakoissa saatettiin yrittää pilata vasemmistolaisten maine, mutta totuus on, että asialla olivat kokoomusnuoret ja uusnatsit.

        Nykyään porvaripellet eivät ehdi kasvattaa lapsiaan "työssä"käyntinsä takia, joten kasvatus korvataan rahalla. Näistä rahoilla pilatuista lapsista tulee sitten uusnatseja, rasisteja ja muita suomalaisen yhteiskunnan mätäpaiseita!

      • Reichstag

        Natsit polttaa taloja,
        muistattehan Valtiopäivätalon poltto Berliinissä?

      • VustinX
        Reichstag kirjoitti:

        Natsit polttaa taloja,
        muistattehan Valtiopäivätalon poltto Berliinissä?

        Ei kannata myöskään unohtaa Suomen Lappia, mm. Rovaniemen kaupunkia, jonka oikeistolaiset myös polttivat!

      • sisällissota 1918
        VustinX kirjoitti:

        Ei kannata myöskään unohtaa Suomen Lappia, mm. Rovaniemen kaupunkia, jonka oikeistolaiset myös polttivat!

        kun valkoiset valatsivat tampereen. Silloinhan ei myöskään taloja poltettu eikä hallituksen virallisia joukkoja vastutettu, vai mitä vapunviettäjät?!

    • Isäkapina

      Feminismin joka paikkaan tunkema kapinamieli ja yltiösuvatisevaisuus tuo kasvavassa määrin tämän kaltaisia ilmiöitä...

      • luusereita

        Nää on just niitä ketä kukaan ei kaipaa,
        Vanhemmat ei jaksa enää.

      • tuollaiset riehujat aina
        luusereita kirjoitti:

        Nää on just niitä ketä kukaan ei kaipaa,
        Vanhemmat ei jaksa enää.

        sitä väkeä joka päätyy eduskuntaan jne.

      • rikkaat
        tuollaiset riehujat aina kirjoitti:

        sitä väkeä joka päätyy eduskuntaan jne.

        totta eikös ne ylioppilas talon valtaajat päätyneet eduskuntaan,plus koijärvi ja mitä muuta
        niitä oli.onneks en ole työ elämässä enään
        silloin.saadaan sirut perseseen.

    • Ylik evp.

      "Pelastuslaki 13.6.2003/468

      28§ Jokaisen toimintavelvollisuus

      Jokainen, joka huomaa tai saa tietää tulipalon syttyneen tai muun onnettomuuden tapahtuneen tai uhkaavan eikä voi heti sammuttaa paloa tai torjua vaaraa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä vaarassa oleville, tekemään hätäilmoituksen sekä ryhtymään kykynsä mukaan pelastustoimintaan."

      Lähde: www.finlex.fi

      Eipä ole mellakkapellestä täyttämään kansalaisvelvollisuuttaan tosipaikassa..

      :=D

      • arde from lapland

        samaa mieltä täytyy olla mitään lisäämättä:)

      • _o/

        Täytyypä muistaa toi juhannuksena.
        Tyntyntyyhän sammuttaa kokon mukavasti.

      • Ylik evp.
        _o/ kirjoitti:

        Täytyypä muistaa toi juhannuksena.
        Tyntyntyyhän sammuttaa kokon mukavasti.

        Mikä kohta tuossa oli niin hirveän vaikea ymmärtää? Tuohan on lainkohdaksi harvinaisen selkeä..

        :=D

      • pekkatherekka
        _o/ kirjoitti:

        Täytyypä muistaa toi juhannuksena.
        Tyntyntyyhän sammuttaa kokon mukavasti.

        Suosittelen Riku Avannon & Spermaisten nakkien biisiä nimeltä "Minä runkkasin juhannuskokkoon". Löytyy mm. mikseri.netistä.

      • kekke roos
        pekkatherekka kirjoitti:

        Suosittelen Riku Avannon & Spermaisten nakkien biisiä nimeltä "Minä runkkasin juhannuskokkoon". Löytyy mm. mikseri.netistä.

        tunnen nuo mainitsemasi levyt ja ne ovat aivan uskomatonta tekotaiteellista ja läpikaupallista paskaa.

    • Lizarazu

      Piti vielä sitten pommittaa palokuntaa ja ambulanssimiehistöäkin kaiken muun "mielenosoituksen" lisäksi. Vesitykkiä ja kumiluotia seuraavan kerran tuollaisten rähinöitsijöiden taltuttamiseen alkuunsa.

      • Poliisi82

        En tiedä onko viestiketjussa tullut jo ilmi, mutta nuoriso oli heittänyt paetessaan kaasupullon liekkeihin. Onneksi palomiehet saivat sammutettua sen juuri ajoissa, mutta räjähtäessään kaasupullo olisi vahingoittanut kymmeniä ja ehkä saanut aikaan kuolemantapauksia. Todella ajattelematonta.

        Nuorison motiiveina oli ilmeisesti kuulusteluissa todettu mielenosoitukset globaalisaatiota ja kaupallisuutta vastaan, mutta mitä globaalisaatio ja kaupallistuminen nykyajan nuorelle vielä mitään merkitsevät? Globaalisaatiosta koituvat mahdolliset ongelmat huomataan vasta työelämässä, ei peruskoulun tai lukion pulpetilla.

        Paloa sammuttanut vanhempi palomies sanoi että kymmenien vuosien aikana urallaan hän ei ole koskaan vastaavaa nähnyt. Kun palomiehet yrittivät sammuttaa paloa jotka olivat saaneet jo varsin tuhoisan laajuuden, nuoret kävivät auttajien kimppuun yrityksenään estää näitä tekemästä työtään. Ajattelematonta.

        Mutta kumiluoteja en käyttäisi. Ne provosoisivat lisää nuorisoa virkavaltaa vastaan ja johtaisi vain suurempiin ongelmiin. Tämänkaltaiset tilanteet nuorten keskuudessa on hoidettava aikuisella tavalla, annettava heidän ymmärtää oman tekonsa järjettömyys. Väkivallalla voidaan ratkaista asia vasta kun voidaan huomata kyseessä olevan todellista väkivallan hakua.

      • -----------------

        Vai että vesitykkiä ja kumiluoteja..
        Eli siis ruumiita haluat.
        Onkos oma elämäsi niin tylsää että haluat lööpeistä mielummin lukea "Poliisin luodit tappoivat 15 vuotiaita"
        Kyllä se kumi menee läpi siinä kuin metallivaippakin..

      • Lizarazu
        ----------------- kirjoitti:

        En minä ole sanonut haluavani mitään ruumiita tulevan. Tilanne oli sellainen mielenosoittajien toimesta että niitäkin ruumiita olisi pahimmassa tapauksessa voinut tulla kun otetaan vaikka kaasupullojen olemassaolo huomioon. Entäpä jos palokunnan työskentelyn häiritseminen olisi johtanut siihen että palot olisivat levinneet laajemmallekin? Nyt kun tällainenkin tapahtuma sitten kotimaassammekin tapahtui niin seuraavalla kerralla jälki voikin olla pahempaa kenties. Voit toki aivan vapaasti pitää elämääni kuinka tylsänä tahansa, mutta kyllä mielestäni tuollaisten taltuttamiseen saisi käyttää enemmän voimaa...ei ne niin sanotut mielenosoittajatkaan olleet millään rauhanomaisella marssilla pelkästään.

      • -----------------
        Lizarazu kirjoitti:

        En nyt muuhun ollutkaan ottamassa kantaa kuin kumiluotien käyttöön.
        En nyt vois keksiä enää järjettömämpää tapaa hajoittaa kaatokännissä olevien pentujen porukkaa kuin kumiluodit.
        En myöskään usko että näillä marssilaisilla olisi ollut jotain oikeaa poliittista päämäärää globalisaatiota tms.
        Oikeat motiivit taisivat olla vappu "sima".
        Aina voi jossitella, mutta mitään oikeasti vakavaahan ei siellä kuitenkaan tapahtunut, vaikka iltapäivälehdet haluavatkin asiaa suurennella.

        Näiden nuorten vanhempien olisi pitänyt kyllä käyttää kondomia.

      • näin on
        ----------------- kirjoitti:

        En nyt muuhun ollutkaan ottamassa kantaa kuin kumiluotien käyttöön.
        En nyt vois keksiä enää järjettömämpää tapaa hajoittaa kaatokännissä olevien pentujen porukkaa kuin kumiluodit.
        En myöskään usko että näillä marssilaisilla olisi ollut jotain oikeaa poliittista päämäärää globalisaatiota tms.
        Oikeat motiivit taisivat olla vappu "sima".
        Aina voi jossitella, mutta mitään oikeasti vakavaahan ei siellä kuitenkaan tapahtunut, vaikka iltapäivälehdet haluavatkin asiaa suurennella.

        vaan viemäristä nostettua vettä. Ei vaikuta heti mutta seuraavana päivänä alkaa jo mietityttää, että mitä on tullut touhattua.

    • ...eikä estetty?

      Poliisi on voimaton, sillä kyseessä ovat "Tavjan sudenpennut", joihin ei saa puuttua!

      Näistä kusipäistä sosialisti-eliitti aikoo kasvattaa lisää jälkikasvua.

      Ilmeisesti "punainen pakettiauto" on sama joka näkyy "perskarva-aate..." ööö piti olla "prekariaatti.org" -sivuilla?

      Tämä roskajoukko yrittää istuttaa arvostelukyvyttömien nuorten mieliin mm. huumeidenkäyttöä ja työnvieroksuntaa. Myös käsitystä, että varastaminen on oikeutettua.

      Miksei kukaan varasta heidän pakuaan? Loppuu vähäksi aikaa riehuminen ja vahingonteko.

      • "ihan paskaa?" -t...

        No just joo, ihme paskaa ajaa noi 'persvatkaajat.org' porukka tosiaan nuorten päähän. Ei tolla idioottijulistuksella voi saada mitään hyvää aikaan, kun kaikista tyhmimmät ihmiset aina innostuu tollasesta 'poikki-filosofisesta hyvän ja tärkeän etuuden' esille tuomisesta. Ei tainnu noi "PERUSTULON PUOLESTA" mieltään osoittaneet miettiä lainkaan sitä, miten tollanen idioottihenkisyys mustamaalaa loistavasti kaikkien 'nykynuorten' (missäköhän tuokin ikäraja menee??) aatteita ja yhteiskunnalsti vstuuta.

        Onneksi tunnen vielä sentään muutamia 'nykynuoria', jotka osavata rehellisesti nauraa tuolle 'prekariaatti.org' sivustolle. Kun ei oikein ole pohjaa tuossa munattomassa diipadaapajuupajoopa höpinässä, mitä sivustojen kautta vstaan tulee. Piti oikein tutustua sivustoon ja 'asioihin', jotta sai taas todeta maapallon olevan edelleen suhteellisen hyvällä paikalla aurinkokunnassamme.

        Sitäpaitsi Dott voitti tänävuonna snookkerin maailmanmestaruuden, ja pikkaisen näytti vettäkin satavan aamulla...

      • opintoja lopetteleva
        "ihan paskaa?" -t... kirjoitti:

        Pakkohan se oli käydä prekariaatti-sivuilla hämmästymässä. Ei voi kuin ihmetellä ja suuttua, kun lukee minkälaisten ruikuttajien sosiaalituloja itsekin joutuu kohta maksamaan, kun siirtyy opiskeluiden päätyttyä palkkatyöhön. Monta vuotta käyt ensin koulua, että voisit elää kunnollista elämää ja onpa kiva mennä töihin kun tietää, että osa omista tuloista menee verojen kautta tällaisten valittajien elättämiseen...

        Suurin osa Suomen työttömistä on aivan varmasti työttömiä omasta halustaan. Maksetaan asunnot ja eläminen, niin miksi sitä mitään tekisi sitten tai yrittäisi opiskella uutta ammattia tai muuttaa töiden perässä. Valitetaan vaan, että pitäisi saada lisää rahaa ja haukutaan kaikki kunnialliset perusduunariammatit, kuten siivoojat, paskaduuneiksi, joita ei voi tehdä, kun ollaan niin laiskoja vellihousuja, joille kaikki on tullut valmiina.

    • humanrespect

      itse ammttipalomiehenä haluan kirjoittaa muutaman sanan: olen ollut kv. kriisi- ja sotatoimialueilla auttavana (lue puolueettomana) osapuolena.
      en ole kuullut, tai edes lukenut, että joku (tai jotkut) olisivat hyökänneet palomiesten kimppuun (tai pelastushenkilöstön).
      raamatussa sanotaan; on aika kerätä (ja heittää ne kivet)...
      Olen valmis heittämään ensimmäisen.
      Lisäksi haluaisin tehdä rektoskopian jokaiselle mellakoitsijalle kuivana (isolla maglitella).

      • ammattikuntaa

        en tosin palomies, mutta hoitaja ammatiltani ´ja minusta on todella väärin käydä käsiksi auttajiin!

        kertoo nuorten tyhmyydestä jotain..

      • arvaamattomia
        ammattikuntaa kirjoitti:

        en tosin palomies, mutta hoitaja ammatiltani ´ja minusta on todella väärin käydä käsiksi auttajiin!

        kertoo nuorten tyhmyydestä jotain..

        Mitä lie huumeita ottaneet, kun olivat noin sekaisin.

        Tiedät varmaan kuinka potilaat ovat käyneet henkilökunnan kimppuun päivystyksessä?

      • Olivat ottaneet
        arvaamattomia kirjoitti:

        Mitä lie huumeita ottaneet, kun olivat noin sekaisin.

        Tiedät varmaan kuinka potilaat ovat käyneet henkilökunnan kimppuun päivystyksessä?

        nimittäin alkoholia. lisikin ollut porukka pilvessä, niin mitään ei olisi sattunut kaikki onnellisina ja laiskoina hihiteleet.
        Vaan kun viina virtaa näin käy.

      • äipukkä.. .
        arvaamattomia kirjoitti:

        Mitä lie huumeita ottaneet, kun olivat noin sekaisin.

        Tiedät varmaan kuinka potilaat ovat käyneet henkilökunnan kimppuun päivystyksessä?

        ei mitää huumeita??toivottavasti..
        vaan viinaa..ja isojoukko!
        mitä siihen muuta tarttee.Wappu!!

        Kyllä mun sympatiat on nuorten puolella !!
        , he taitaa tajuta mihin tääkin maa on menossa!!!ja heidän pitäs elää täs suomen maassa..käydä koulu..perustaa perhe..Vaatimukset on kovat..taistelu töistä.Pelottavaa..eläminen epävarmuudessa.Se epävarmuus näkyy joka päiväisesssä elämässä.

      • tiedän
        arvaamattomia kirjoitti:

        Mitä lie huumeita ottaneet, kun olivat noin sekaisin.

        Tiedät varmaan kuinka potilaat ovat käyneet henkilökunnan kimppuun päivystyksessä?

        mitä on kun potilas käy kiinni. muutamia kertoja olen onneksi selvinnyt vain mustelmilla,raapima ja puremisjäljillä.
        jotkut ovat saaneet myös puukosta ja muista aseista.

      • humanrespect
        äipukkä.. . kirjoitti:

        ei mitää huumeita??toivottavasti..
        vaan viinaa..ja isojoukko!
        mitä siihen muuta tarttee.Wappu!!

        Kyllä mun sympatiat on nuorten puolella !!
        , he taitaa tajuta mihin tääkin maa on menossa!!!ja heidän pitäs elää täs suomen maassa..käydä koulu..perustaa perhe..Vaatimukset on kovat..taistelu töistä.Pelottavaa..eläminen epävarmuudessa.Se epävarmuus näkyy joka päiväisesssä elämässä.

        toivottavasti otat lääkkeesi ja muistat käydä siellä mielenterveystomistossa säännöllisesti.
        toivottavasti sinulla ei ole lapsia, tai lapsi/lapset on otettu huostaan.
        kirjotustaidostasi päätellen, sinä et ole käynyt peruskoulua loppuun.

      • nuori,mutta
        äipukkä.. . kirjoitti:

        ei mitää huumeita??toivottavasti..
        vaan viinaa..ja isojoukko!
        mitä siihen muuta tarttee.Wappu!!

        Kyllä mun sympatiat on nuorten puolella !!
        , he taitaa tajuta mihin tääkin maa on menossa!!!ja heidän pitäs elää täs suomen maassa..käydä koulu..perustaa perhe..Vaatimukset on kovat..taistelu töistä.Pelottavaa..eläminen epävarmuudessa.Se epävarmuus näkyy joka päiväisesssä elämässä.

        ei se kuule silti oikeuta ketään nousemaan vastarintaan poliisia, palokuntaa tai pelastushenkilöstöä kohtaan vaikka olisi kuinka vaikeaa olla nuori!!

        kyllä se on tekemisistään otettava itse vastuu, paineiden kasaantuminen ei ole syy alkaa rettelöimään.

        ei se paljon auta itkeä miten paljon paineita on niskassa, eikä se ainakaan helpotu tuollaisilla hömöläisten teoilla!!

      • humanrespect
        tiedän kirjoitti:

        mitä on kun potilas käy kiinni. muutamia kertoja olen onneksi selvinnyt vain mustelmilla,raapima ja puremisjäljillä.
        jotkut ovat saaneet myös puukosta ja muista aseista.

        kiitos palautteesta...
        Mutta...Tarkoitukseni oli osallistua keskusteluun terrorin ja terrorismin näkökannalta.

        En nimittäin ymmärrä, enkä myöskään käsitä mellakoitsijoiden motivaatiota/motiivivia käydä pelastushenkilöstön kimppuun...

        Olisi mielenkiintoista tietää, mitä mellakoitsijoilla on pelastuslaitosta vastaan..

        näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...

      • sherlock

        Auttajan olisi syytä erota tehtävistään ja mennä muihin hommiin. Kuka edes haluaisi apua auttajalta joka on vastaamassa väkivaltaan väkivallalla. En minä ainakaan eikä moni muukaan.

        Raamatussa myös sanotaan että käännä myös se toinenkin poski, jos sinua lyödään. Uskoo bibliaan ken tahtoo.

        Geneven sopimus tuskin kieltää anaalin tähystyksen kuivanakaan, mutta siinä voi tulla moni muu sopimus vastaan joka sen kieltää. Kannattaako yrittää? Iso Maglite on varmasti ollut varmasti monen ihmisen ruumiinaukossa. Tuskinpa se kamala kokemus olisi.

        Kaupunkilaisten auttajasta tietysti kuvastuu henkilö, joka ehkä haluaisi olla se tähystäjä ja kun kyseessä on vielä nuoret niin epäilyttää vielä enemmän, että mikä moraali auttajalla sitten onkaan.

        Toisaalta auttaja puhuu myös työnsä ja edustamansa yhtiön puolesta näillä sanoilla.

      • oikeassa..
        humanrespect kirjoitti:

        kiitos palautteesta...
        Mutta...Tarkoitukseni oli osallistua keskusteluun terrorin ja terrorismin näkökannalta.

        En nimittäin ymmärrä, enkä myöskään käsitä mellakoitsijoiden motivaatiota/motiivivia käydä pelastushenkilöstön kimppuun...

        Olisi mielenkiintoista tietää, mitä mellakoitsijoilla on pelastuslaitosta vastaan..

        näihin kuviin ja näihin tunnelmiin...

        minuakin kiinnostaisi nuorien motivaatio käydä sellaisen henkilöstön kimppuun jolla ei ole osaa eikä arpaa koko asiassa ja yrittävät vain auttaa ja rauhoittaa tilannetta.

        toivottavasti kuulevat kunniansa.

      • TuulessaKulkijat
        äipukkä.. . kirjoitti:

        ei mitää huumeita??toivottavasti..
        vaan viinaa..ja isojoukko!
        mitä siihen muuta tarttee.Wappu!!

        Kyllä mun sympatiat on nuorten puolella !!
        , he taitaa tajuta mihin tääkin maa on menossa!!!ja heidän pitäs elää täs suomen maassa..käydä koulu..perustaa perhe..Vaatimukset on kovat..taistelu töistä.Pelottavaa..eläminen epävarmuudessa.Se epävarmuus näkyy joka päiväisesssä elämässä.

        Sympatiat on nuorten puolella, mutta jos toiminta tavat jääät tuolle asteelle, ei tuo edistä mitään. Kertoo kyllä pahasta olosta tai ainakin sellaisen kuvan tuosta saa. Oma nuoruus on niin hyvin muistissa, ettei se ole unohtunut ja sympatiat todellakin ovat minullakin nuorten puolella.

        Maailmassa jokaisen taloudellinen osa on epävarmuudessa eläminen, se koskee nuoria, mutta koskeepa se aikuisiakin, ehkäpä nuoret ovat herkempiä indikaattoreita kuin aikuisemmat...aikuiset reagoivat epävarmuuteen hammasta purren ja monin tavoin parinteisemmin kuin nuoriso. Suomella on hyvä nuoriso, aina on ollut, vaikka jotkut eivät sitä uskalla myöntää, lienevät unohtaneet oman nuoruutensa, vai onko sellaista ollutkaan...sillä ennenhän piti hypätä nopeammin lapsuudesta aikuisen elämään ( no ei se nyt ihan noinkaan ole, mutta noin 50 vuoden haarukassa ajateltuna nuoruus oli ihan eri käsite ja asia kuin se on ollut viime vuosikymmeninä ).

        Aikuisten pahaolo ja levottomuus näkyy toisin, vaikkapa avioero ja itsemurha tilastoissa, tai ainakin pankkilainan saaminen on aikuiselta helpompaa kuin nuorelta, ja sillä lainalla sitten voi rakentaa helpommin valheellisen turvallisuuden tunteen ( oma talo, perhe, auto...kaikki valka rahalla hankittua ja se puristelee sydäntä, pakottaa olemaan työssä ja nöyryyttää olemaan edes tunnustamatta että tulevaisuus hiukan pelottaa ). Nuorella ei ole lainaa, elämä on ikuisuuden mittainen jatkumo, ja tunteet saattavat räiskähtää pintaan estoitta, ja tämänhän jo jokainen tietää sanomattakin.

        Mutta mutta. Ne toiminta tavat ja se kapina... 50 luvulla puhuttiin kapinallisuudesta tai ainakin jälkeenpäin on puhuttu että 50luku oli kapinallisuutta. 60 luku vapautuneisuuden aikaa, vallankumouksellista. 70 luku mentiin itänaapurina myötäillessä ( en tahallaan sano nöyristellessä, vaikka voisi sanoa...haluan olla ylpeästi pää pystyssä oleva Suomalainen, en halua sanoa että maamme olisi perseen nuolija tai nöyristelijä, puhun siis myötäilystää ). 80 luku oli muutosten aikaa, 90 luku sitten taisi olla seesteisempää ja vuosituhannen vaihtumisen odottamista. Nyt kun maailma yhdentyy ja pienenee ( ei kehitysmaissa, vaan näissä hyvinvointi maissa kuten koko scandinaviakin on ), niin odotettu ja toivottu hyvän odottaminen on karkaamassa käsistä.

        Suomalaisille luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista EU -jäsenyyden myötä, ja jotain muuta tuli tilalle...jokainen osaa lukea ja kuunnella uutisia, ei tarvitse siis toistaa kuinka kansaa narutettiin ja paljonko kaikki maksoi ja paljonko se tuleekaan maksamaan.

        En vastusta EU -jäsenyyttä edelleenkään, kuten itsenäisyyspäivän aikaan asiasta kirjoiteltiin puolin jos toisinkin, edelleenkin puollan EU -jäsdenyyttä, mutta ei se silti saa mennä Suomen edun ohi.

        Tämä kaikki ja paljon muuta aiheuttaa levottomuutta. Kukaan meistä ei voi olla varma taloudellisesta hyvinvoinnista, ja jos se tulevaisuuden pelko, epävarmuus ja turhaituneisuus näkyy ensin nuorison käytöksessä, ei se ole maailman historiassa ensimmäinen kerta. Jos nuoriso on tuskastunut, se vain paljastaa että aikuisetkin ovat, aikuiset vain eivät näytä tunteitaan yhtä välittömästi kuin nuoriso. Jos aikuinen haluaa oppia tuntemaan itsensä, kannattaa aikuisen ensin seurata nuorison reaktitoita ja kannanottoja, sillä nuorison käyttäytyminen on aikuisten maailman peili. Kuinka nuoriso voi, samoin voi aikuisetkin, vaikka eivät sitä ymmärtäisi kauhisteluiltaan myöntääkään.

        Nuoriso joka reagoi ja käyttäytyy tapahtuneella tavalla, tarvitsee hyvän, oikeamielisen ja vahvan johtajan, sillä tuommoisessa joukossa on voimaa ja jos se riehuu ilman johtajaa, seuraukset ovat hallitsemattomia ja arvaamattomia ( kuten jo nähtiin ja se oli ehkä vasta jäävuoren huippu ).

        Maassamme on kolme presidenttiä ja yksi melkein koko kansan presidentti, ehkäpä joku näistä kansamme vallanharjalla olevista ymmärtää pelata nyt pelinsä oikein, saamalla nuorison tuen puolelleen toimillaan. Ei ole vaalit lähellä, joten nyt on oikeasti mahdollisuus näyttää välittävänsä maamme tilasta ja nuoremmista sukupolvista, eli nuorisosta, sillä nyt eivät vaalien läheisyys syö uskottavuutta. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tekee Tarja, Sauli ja moni muu silmää tekevä...sillä kauniit valheet eivät maailmaa paremmaksi muuta, ei myöskään tyhjäntoimittaminen. Tapahtunut osoittaa, että nuorisolla ei asiat ole niin hyvin että sen voisi sivuuttaa noin vain ja koska nuorison tila kuvastaa aikuisten tilaa, Suomessa ei ole asiat kohdallaan eikä hyvä olla, sillä jos olisi...ei vastaavaa tapahtuisi, ei edes vahingossa, oli vappu tai ei.

        Turha siis huutaa apua ja poliisille järeämpiä aseita ja isompia aseita, jotain vikaa on jossain ylemmällä taholla ja siellä pitäisi alkaa ajatuksen raksuttaa, ettei vastaava tarvitsisi uusiutua...mikä kerran tapahtuu, tapahtuu helpommin uudelleenkin, sen kertoo psykologiakin...

        Siis. Tapahtunut toiminta, oliko se vahinko vai sattuma, vai kansan parissa kytevä pahanolon tunteen ilmentymä...aika näyttää, mutta Manun sanoin: Tarttis varmaan tehä jotakin... juu, niin tarttis ja ennekuin asiat menne päin prinkkalaa, sillä vain hyvinvoivassa maassa meidän Suomalaisten on ihan oikeasti hyvä asua.

      • humanrespect
        sherlock kirjoitti:

        Auttajan olisi syytä erota tehtävistään ja mennä muihin hommiin. Kuka edes haluaisi apua auttajalta joka on vastaamassa väkivaltaan väkivallalla. En minä ainakaan eikä moni muukaan.

        Raamatussa myös sanotaan että käännä myös se toinenkin poski, jos sinua lyödään. Uskoo bibliaan ken tahtoo.

        Geneven sopimus tuskin kieltää anaalin tähystyksen kuivanakaan, mutta siinä voi tulla moni muu sopimus vastaan joka sen kieltää. Kannattaako yrittää? Iso Maglite on varmasti ollut varmasti monen ihmisen ruumiinaukossa. Tuskinpa se kamala kokemus olisi.

        Kaupunkilaisten auttajasta tietysti kuvastuu henkilö, joka ehkä haluaisi olla se tähystäjä ja kun kyseessä on vielä nuoret niin epäilyttää vielä enemmän, että mikä moraali auttajalla sitten onkaan.

        Toisaalta auttaja puhuu myös työnsä ja edustamansa yhtiön puolesta näillä sanoilla.

        tarkoitukseni oli provosoida, jotta joku/tai jotkut mellakoitsijoista olisivat olleet tarpeeksi rohkeita (tällä foorumilla) ottamaan yhteyttä (tai tuomaan kantaansa esiin), siitä, ETTÄ MIKÄ SAI MINUT TOIMIMAAN väkivaltaisesti pelastushenkilöstöä kohtaan...

        lisäksi haluan korostaa, että autan pyyteettömästi pelastustilanteessa kaikkia lähimmäisiäni,ikään,statukseen,etnisyyteen,rotuun tai muuhun vastaavaan katsomatta.

        MUTTA, edelleen olen tapahtuneen(mellakan) jälkeen vastaamaan polttopullojen heittelijöille ja pelastushenkilöitä vahingottaneille väkivalloin, jotta he saisivat tuntea, jotakin muuta kuin rakastavan äidin/tai isän myötätuntoisen hellän hipaisun (ja hyväksynnän) poskipäillään..
        sitä saa, mitä tilaa...

      • humanrespect
        TuulessaKulkijat kirjoitti:

        Sympatiat on nuorten puolella, mutta jos toiminta tavat jääät tuolle asteelle, ei tuo edistä mitään. Kertoo kyllä pahasta olosta tai ainakin sellaisen kuvan tuosta saa. Oma nuoruus on niin hyvin muistissa, ettei se ole unohtunut ja sympatiat todellakin ovat minullakin nuorten puolella.

        Maailmassa jokaisen taloudellinen osa on epävarmuudessa eläminen, se koskee nuoria, mutta koskeepa se aikuisiakin, ehkäpä nuoret ovat herkempiä indikaattoreita kuin aikuisemmat...aikuiset reagoivat epävarmuuteen hammasta purren ja monin tavoin parinteisemmin kuin nuoriso. Suomella on hyvä nuoriso, aina on ollut, vaikka jotkut eivät sitä uskalla myöntää, lienevät unohtaneet oman nuoruutensa, vai onko sellaista ollutkaan...sillä ennenhän piti hypätä nopeammin lapsuudesta aikuisen elämään ( no ei se nyt ihan noinkaan ole, mutta noin 50 vuoden haarukassa ajateltuna nuoruus oli ihan eri käsite ja asia kuin se on ollut viime vuosikymmeninä ).

        Aikuisten pahaolo ja levottomuus näkyy toisin, vaikkapa avioero ja itsemurha tilastoissa, tai ainakin pankkilainan saaminen on aikuiselta helpompaa kuin nuorelta, ja sillä lainalla sitten voi rakentaa helpommin valheellisen turvallisuuden tunteen ( oma talo, perhe, auto...kaikki valka rahalla hankittua ja se puristelee sydäntä, pakottaa olemaan työssä ja nöyryyttää olemaan edes tunnustamatta että tulevaisuus hiukan pelottaa ). Nuorella ei ole lainaa, elämä on ikuisuuden mittainen jatkumo, ja tunteet saattavat räiskähtää pintaan estoitta, ja tämänhän jo jokainen tietää sanomattakin.

        Mutta mutta. Ne toiminta tavat ja se kapina... 50 luvulla puhuttiin kapinallisuudesta tai ainakin jälkeenpäin on puhuttu että 50luku oli kapinallisuutta. 60 luku vapautuneisuuden aikaa, vallankumouksellista. 70 luku mentiin itänaapurina myötäillessä ( en tahallaan sano nöyristellessä, vaikka voisi sanoa...haluan olla ylpeästi pää pystyssä oleva Suomalainen, en halua sanoa että maamme olisi perseen nuolija tai nöyristelijä, puhun siis myötäilystää ). 80 luku oli muutosten aikaa, 90 luku sitten taisi olla seesteisempää ja vuosituhannen vaihtumisen odottamista. Nyt kun maailma yhdentyy ja pienenee ( ei kehitysmaissa, vaan näissä hyvinvointi maissa kuten koko scandinaviakin on ), niin odotettu ja toivottu hyvän odottaminen on karkaamassa käsistä.

        Suomalaisille luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista EU -jäsenyyden myötä, ja jotain muuta tuli tilalle...jokainen osaa lukea ja kuunnella uutisia, ei tarvitse siis toistaa kuinka kansaa narutettiin ja paljonko kaikki maksoi ja paljonko se tuleekaan maksamaan.

        En vastusta EU -jäsenyyttä edelleenkään, kuten itsenäisyyspäivän aikaan asiasta kirjoiteltiin puolin jos toisinkin, edelleenkin puollan EU -jäsdenyyttä, mutta ei se silti saa mennä Suomen edun ohi.

        Tämä kaikki ja paljon muuta aiheuttaa levottomuutta. Kukaan meistä ei voi olla varma taloudellisesta hyvinvoinnista, ja jos se tulevaisuuden pelko, epävarmuus ja turhaituneisuus näkyy ensin nuorison käytöksessä, ei se ole maailman historiassa ensimmäinen kerta. Jos nuoriso on tuskastunut, se vain paljastaa että aikuisetkin ovat, aikuiset vain eivät näytä tunteitaan yhtä välittömästi kuin nuoriso. Jos aikuinen haluaa oppia tuntemaan itsensä, kannattaa aikuisen ensin seurata nuorison reaktitoita ja kannanottoja, sillä nuorison käyttäytyminen on aikuisten maailman peili. Kuinka nuoriso voi, samoin voi aikuisetkin, vaikka eivät sitä ymmärtäisi kauhisteluiltaan myöntääkään.

        Nuoriso joka reagoi ja käyttäytyy tapahtuneella tavalla, tarvitsee hyvän, oikeamielisen ja vahvan johtajan, sillä tuommoisessa joukossa on voimaa ja jos se riehuu ilman johtajaa, seuraukset ovat hallitsemattomia ja arvaamattomia ( kuten jo nähtiin ja se oli ehkä vasta jäävuoren huippu ).

        Maassamme on kolme presidenttiä ja yksi melkein koko kansan presidentti, ehkäpä joku näistä kansamme vallanharjalla olevista ymmärtää pelata nyt pelinsä oikein, saamalla nuorison tuen puolelleen toimillaan. Ei ole vaalit lähellä, joten nyt on oikeasti mahdollisuus näyttää välittävänsä maamme tilasta ja nuoremmista sukupolvista, eli nuorisosta, sillä nyt eivät vaalien läheisyys syö uskottavuutta. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tekee Tarja, Sauli ja moni muu silmää tekevä...sillä kauniit valheet eivät maailmaa paremmaksi muuta, ei myöskään tyhjäntoimittaminen. Tapahtunut osoittaa, että nuorisolla ei asiat ole niin hyvin että sen voisi sivuuttaa noin vain ja koska nuorison tila kuvastaa aikuisten tilaa, Suomessa ei ole asiat kohdallaan eikä hyvä olla, sillä jos olisi...ei vastaavaa tapahtuisi, ei edes vahingossa, oli vappu tai ei.

        Turha siis huutaa apua ja poliisille järeämpiä aseita ja isompia aseita, jotain vikaa on jossain ylemmällä taholla ja siellä pitäisi alkaa ajatuksen raksuttaa, ettei vastaava tarvitsisi uusiutua...mikä kerran tapahtuu, tapahtuu helpommin uudelleenkin, sen kertoo psykologiakin...

        Siis. Tapahtunut toiminta, oliko se vahinko vai sattuma, vai kansan parissa kytevä pahanolon tunteen ilmentymä...aika näyttää, mutta Manun sanoin: Tarttis varmaan tehä jotakin... juu, niin tarttis ja ennekuin asiat menne päin prinkkalaa, sillä vain hyvinvoivassa maassa meidän Suomalaisten on ihan oikeasti hyvä asua.

        ETTÄ pelastushenkilöstöön kohdistetaan väkivaltaa...

    • Käytöstavat kunniaan

      oi te mielettömät! Onko nyt hyvämieli? Toivottavasti edes kaduttaa ja hävettää. Juhlia pitää, mutta liika on liikaa.

    • SACHARIAS

      Tässä nähdään taas, millaisia kieroutuneita aatteita SAATANANPALVOJAT syöttävät lapsilleen, kun tuolla tavoin antavat heidän hyökätä Jumalaan uskovaa suomalaista yhteiskuntaa vastaan!

      Vanhemmat saivat virikkeitä LORDI-yhtyeeltä ja usuttivat sitten sen takia lapsensa kaupungille mellakoimaan! LORDI pitäisikin nyt entistä suuremmalla syyllä kieltää Euroviisuista!

      • nuor ukko

        No EE haloo!!! Onko tämä nyt provosoiva yritys vai mikä? noilla ko. asioilla ei ole midn yhteistä keskenään. piste.

    • isiilop

      Kyllä nykypäivän menoa vastaan pitäisi nousta koko kansan. Mutta tuollaiset väkivaltaiset huligaanien tempaukset ovat kyllä perseestä.
      Puhumattakaan jonkun ambulanssin estäminen.

      • Teppo Turjake

        Kyllä ennen oli kaikki paremmin!

    • Rapapapu

      Kyllä on tuollaisten nuorten tarvittava pamppua.
      Ei Suomessa ole tarvetta tuollaiseen.
      Ja jos on voi aina katsoa peiliin.
      Säälittävää porukkaa, jotka ei tajua elämästä mitään...

      • nuorten vaan

        raha ja ahneus jota rikkaat vanhemmat harrastaa ,eivät jouda seuraamaan lapsia vaan annetaan rahatukko kouraan ja sanotaan meneppäs kaupungille hauskanpitoon ja anna kavereille kans ja joukossa tyhmyys sitten tivistyy ja mopo karkaa käsistä.on se hyvä että on poliiseja rauhoittelemassa ajatelkaa jos ei ois poliiseja ,riiviöt tuhoais kaikki paikat.pannaampas pikkusen enemmän vastuuta vanhemmille niin eiköhän muksut pysy kuosissa.on ne pysyny ennenkin ,sitä se vanhempien kiire teettää .jos nuoriso alkaa voida pahoin niin on se aika huolestettuvaa!

    • Hässäkkä

      Kerranki velliperse-suomalaiset uskaltaa tehdä jotain... Suoraa toimintaa!!
      Paskax vaan puretaanhan se kumminki.
      Ei ne takkutukat mitään saa aikaseksi kun marssii paljainjaloin ja huutelee jotain turkis on murhaa huutoja ja heiluttelee samalla jotain vitun kukka-viirejä...
      Poltelkoon ne takkutukat sitä kukkaansa... Palokunta vaan olisi nyt saanut jäädä rauhaan... No perkele tekevälle sattuu...Hyvä Suomi!!

      • Öhhöh?

        Suomalaisia pikkuisia laumassa riehuu kotimaassaan ja aiheuttaa vaaratilanteitakin...hyvä Suomi?

      • Pera
        Öhhöh? kirjoitti:

        Suomalaisia pikkuisia laumassa riehuu kotimaassaan ja aiheuttaa vaaratilanteitakin...hyvä Suomi?

        Kunnon mellakat täältä vielä puuttuukin....
        Ja siitä se lähtee....HYVÄ SUOMI!!!!!

      • scum_
        Öhhöh? kirjoitti:

        Suomalaisia pikkuisia laumassa riehuu kotimaassaan ja aiheuttaa vaaratilanteitakin...hyvä Suomi?

        nyt sai kerranki löysäperse-oikeisto-vitun-koti-uskonto
        -isänmaa-rasistipaskiais-suomalaiset
        miettimisen aihetta ja tikun perseeseesä.se tikku tulee olemaan vaivana sielä ja pitkään.ehkä tästä maasta tulee vielä joskus asumiskelponen eikä mikään
        porvarirunkkujen kuningaskunta jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.tulta munille!burn the rich!

      • jepjep

        Siis nyt on ainakin yritetty saada jotain tapahtumaa aikaiseksi. Todellakin on harmillista nuo rehellisten palomiesten sivuosumat, mutta ainahan sitä välillä roiskuu.

        ...siis paskaks vaan ja palamaan se vanha röttelö, ja onhan niitä paljon muitakin vanhoja ränsistyneitä rakennuksia pääkkäriseudulla. Sama poruukka vaan asialle ni eiköhän ala tapahtumaan, vai oliko niillä joku aatekin siinä??? Jättäkää vaan se ihan paska aate suosiolla kotiin, ja pistäkää tuleen muitakin märäntyviä röttelöitä.

        "...älä laske, anna mennä!" -Samuli Putro

      • Rikkis10
        jepjep kirjoitti:

        Känni päälle ja kaikki paskax!!
        Oikea meininki!!
        Perus vappu kamaa....
        Turha tästä mitään otsikoita repiä pojilta lähti vähä lapasista...
        Mitä me tästä opimme?
        Jos olet selvinpäin niin älä mene sinne jurristen sekaan häsläämään...

      • Blythe
        scum_ kirjoitti:

        nyt sai kerranki löysäperse-oikeisto-vitun-koti-uskonto
        -isänmaa-rasistipaskiais-suomalaiset
        miettimisen aihetta ja tikun perseeseesä.se tikku tulee olemaan vaivana sielä ja pitkään.ehkä tästä maasta tulee vielä joskus asumiskelponen eikä mikään
        porvarirunkkujen kuningaskunta jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.tulta munille!burn the rich!

        Armeija kehiin! sitten nähdään onko riehujilla selkärankaa!

      • Kovaluu666
        Blythe kirjoitti:

        Armeija kehiin! sitten nähdään onko riehujilla selkärankaa!

        Suomessa on armeija ihan eri tarkoitukseen kuin poliisi tehtäviin.... Tai sehän sulle varmaan selviää kun sinne pääset... Toivon että suomen puolustus ei olisi tollasten pellejen "jotka ei mistään mitään tajua" varassa kuin sinä!

      • Rasismia Vastaan
        scum_ kirjoitti:

        nyt sai kerranki löysäperse-oikeisto-vitun-koti-uskonto
        -isänmaa-rasistipaskiais-suomalaiset
        miettimisen aihetta ja tikun perseeseesä.se tikku tulee olemaan vaivana sielä ja pitkään.ehkä tästä maasta tulee vielä joskus asumiskelponen eikä mikään
        porvarirunkkujen kuningaskunta jossa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.tulta munille!burn the rich!

        Rasismia vastustetaan rikkomalla jonkin liikkeen ikkuna.

        Kapitalismia vastustetaan heittämällä kivellä palomiestä.

        Oikeudenmukaisuutta edistetään sytyttämällä jotakin tuleen juovuksissa.

        Tasa-arvo yhteiskunnassa toteutuu töhrimällä.

        Jos et tee näitä, olet oikeistolainen rasisti-fasisti ja pedofiili.

      • Teppo Turjake
        Kovaluu666 kirjoitti:

        Suomessa on armeija ihan eri tarkoitukseen kuin poliisi tehtäviin.... Tai sehän sulle varmaan selviää kun sinne pääset... Toivon että suomen puolustus ei olisi tollasten pellejen "jotka ei mistään mitään tajua" varassa kuin sinä!

        Kommunismi kannattaa tukahduttaa, ennenkuin he pääsevät käsiksi aseisiin. Kommunisti aseen kanssa on vaarallinen yhdistelmä, koska kommarilla ei ole omaatuntoa. Kommunistit rakastavat tappamista.

    • örvellys

      Tätäkö se yliopisto Suomessa opettaa ? rähinöintiä, toisten elinkeinon tuhoamista ( turkistarha iskut) ? onko tämä vapun tapahtuma sarja yliopisto-opettajien organisoimaa? mistä johtuu että nämä rähinöitsijät aina löytyy yliopistoista? ei ole tainut montaa ammattikoululaista betoniraudoittajaa olla paikalla ? tuskin näillä on ollut rähinöinnin syynä " globalisaatio ja kaupallisuus" kunhan huumehörhöt sekoilleet..

      • sementti

        Juu eipä tulisi näin äkkiseltään mieleenkään mennä jonnekin kiukuttelemaan huonon liksani puolesta, ammattikoulun jälkeen on töitä tehty, ja edelleen elossa. Välillä on työn puolesta kyllä tullut hajotettua rakennuksia, vaikka useimmiten on niitä perustuksia tullut rakennettua.

        Kyllä tosiaan vaikuttaa siltä, että tapahtuman osallistujat olivat suurimmaksi osaksi ylikoulutettuja yhteiskunnan lusmuja. Näillä tyypeillä on komeita tutkintoja (tod. näk. kesken vielä), sekä paljon monimutkaisia sivistysanoja muistissa. Ja usein vielä puhutaan porukassa melko kantaaottavaan itsetitoiseen sävyyn yhteiskunnallisista asioista, joista ei kuitenkaan ole mitään todellista hajuakaan.

        Betoni on pysyvää, ja sitä useimmat yliopistohörhöt eivät vaan tunnu tajuavan...?

    • nuorten puolustaja

      Täällä taas monet itkee ja narisee kuinka nuoriso mellastaa. Voi voi.. ottakaa nessua ettei valu poskille.
      On jokaisen oma asia mitä tekee ja millä porukalla liikkuu. Vastuuseen tietysti joutuu jos lakia ja järjestystä rikkoo ja jää kiinni. Älkää kitiskö siitä.
      Kaikilla paikalla olleilla nuorilla on varmasti jokin jokin järkevä "normaali" tehtävä juuri nyt, kuten opiskelu tai työpaikka. Ehkä joku on työttömänäkin. Mutta uskon että kaikilla on siltikin jokin suunnitelma tulevaisuuttaan varten. Eivät he ole sen huonompia tai väheksyttävämpiä kuin kukaan muukaan.

      Joukkovoima rohkaisee ja avaa tuntemukset äärimmilleen. Joukossa on voimaa. On helppoa olla ison ryhmän mukana vastustamassa jotakin. Tällä kertaa myös virkavaltaa. En epäile hetkeäkään etteikö vastaavanlaisia tilanteita tule jatkossakin vastaan. Onhan niitä ennenkin ollut. Näitä tapahtumia osa ihmisistä kauhistelee ja valittaa nuorison käyttäytymisetä ja tekoja. Osa puolustaa asiaa omalla tontillaan. Osalle on sama mitä kaupungissa tapahtuu.
      Jos Keski-ikäistyvä ja vanhempi polvi lähtisi liikkeelle jonkin hyvin suuren ja heille tärkeän asian vuoksi, odottaisin kyllä tapahtuvaksi vastaavia asioita. Maailmalla sellaista näkyy, kun ovat siellä kiihkeämpiä kuin sinä siellä sohvalla ystäviesi kanssa. Nuorisossa palaa aina se vastustus yhteiskuntaa ja heidän mielestään sen epäoikeudenmukaisia asioita kohtaan. Pakotus ei ole oikea keino sen lyömiseen. Kiihko vain lisääntyy ja asiat jäävät hampaankoloon kaivelemaan.
      Vaikka en ollutkaan paikalla Makasiineilla, olin uutisen kuultuani nuorten puolella. Mediassa saimme vain yksipuolista kommenttia tapahtuneesta.

      VR:n Makasiinit pureetaan kohta. Se saa anarkistisen lopun kaivinkoneiden kynsissä. Vapun valtausyritys ei ehkä ollut hieno mutta ainakin mieleenpainuva ja anarkistinen päätös arvokkaalle rakennukselle.

      Sopivasti anarkiaa yhteiskuntaan.

    • on tyhmyyttä

      Kannanottoko vaatii väkivaltaa, syyttömien omaisuuden ja terveyden turmelemista? Kaikki äärimmäisyys on yleensä ylilyönti tai ainakin johtaa vain asioiden huononemiseen.

      Entäpä jos mellakoimisen sijasta jokainen olisi käynyt mielenosoituksena käynyt eduskuntatolon kimppuun eikä tuhonnut yksityistä ja yleistä omaisuutta. Jos vaikkapa koko kööri olisi käynyt paskomassa eduskuntatalon rappusille tai edes lirauttanut, olisi sellainen rauhanomainen kannanotto ollut paljon puhuttelevampi kuin yleistä levottomuutta ja pelkoa lietsova barbaarimainen toiminta.

      Protestointi voi olla älykkäämpääkin kuin särkeminen ja sotkeminen. Politiikkaa vastaan pitää käydä poliitiikan asein, järjettömyydellä ei saavuteta mitään, tuollainen vain lisää pelkoa. Ne jotka kannattavat mainittuja tapahtumia, entä jos sinä tai te olisitte olleet vastaanottavana osapuolena, olisitteko edelleen kirjoitelleet Hyvä Suomi -kannanottoja? Tuskinpa!

      Mieluummin siis kaunnon kakkakepponen tai vastaavaa radikaalia, kuin elukkamaista käytöstä, sillä kuka haluaa lietsoa väkivaltaa kohtaa sitä lopulta yleensä itse, eikä se ole kenenkään etu.

      Yllättävää todella, että maassa tehtiin kerrankin jotakin muuta kuin nurkissa murjotettiin ja jupistiin pää kumarassa. Positiivistä, että kilteistä ihmisistä löytyy rohkeutta, ilmenemismuoto vain ei auttanut mitään asiaa, ja mikä oli itseasiassa motiivi??? Oliko sellaista?

      • muutaman

        ...suoran toiminnan anarkistin ja valitettavasti heillä tuntuu menevän se itse toiminta sen taustalla olevan periaatteen edelle. on "siistiä" käydä poliisin kimppuun ja joutua putkaan jne. vaikuttaa siltä että taustalla olisi muuta kuin huoli yhteiskunnan tilasta... ennemminkin näyttää siltä et mikä tahansa syy käy millä voi edes jotenkin "oikeuttaa" heidän mielestään niin kiva riehumisen.
        ja tyypit ei ole eded teinejäkään enää...
        tällaisit ihmiset tekevät hallaa monille kansalaisjärjestöille jotka haluavat järjestää rauhallisia mielenosoituksia ja kannanottoja.
        paljonkohan makasiineillakin oli näitä nuoria, jotka riehuivat vain riehumisen takia? siksi että poliiseja on jännää heitellä kivillä?

      • Harvoinpa
        muutaman kirjoitti:

        Harvoinpa sitä varmaan kehtaisi poliiseja kivitella kivillä ja pulloilla mutta tuollaisen toverijengin seastahan sellainenkin sitten kai onnistuu jännän huomaamattomasti eikä tarvitse jäädä edes kiinni. Ja ei sitä muutenkaan kehtaisi palokuntaa ja ambulanssejakaan kiusata, mutta se ettei ole suinkaan ainoa samoissa tekemisissä niin helpottanee kummasti. Kyllä se varmasti on jännää.

      • Vähäx jutunjuurta jatkoon
        Harvoinpa kirjoitti:

        Voi niitä nuorison sankaritarinoita kun voivat osanottajat kehuskella kavereilleen missä kovassa toiminnassa olivat mukana ja minkä "hyvän asian puolesta".

        kuin jalkapallo huligaaneilla englannissa siis...periaate on ei periaatteita kunhan vain saa tapeööa ja aiheuttaa kaaosta. Huono tapa toimia, ei editä edes heidän omia etujaan.

        Oikeat partisaanit ja kansanoikeuksien puolustajat kääntyisivät haudoissaan! Pääasia onkin, ettei kukaan meni mukaan sekasortoa lietsovien kelkkaan, sillä joulossa tyhmyys tiivistyy ja jos alkoholilla on osuutta asiassa, voi vain todeta että tyhmyys ja alkoholi on huono yhdistelmä.

        Tunnen minäkin muutaman noin parikymmentä vuotta itseäni nuoremman, joiden ainoa tavoite on saada luotua kaaos. Kun olen jutellut kahden kesken, ei koskaan uskoisi heidän olevan sellaisia huliganismiin yllyttäviä kuin ovat joukossa. Ihmismieli on niin käsittämätö kun riittävän monenlaisia oppii tuntemaan, että asia aina jaksaa yllätää. Pääasia kuitenkin on, ettei muut mene mukana lauman mukana, vaikka kännissä on vaikea olla järkevä ja viisauskin vaatii rohkeutta, että rohkenee olemaan menemättä lauman mukana.

      • TuulessaKulkijat
        Harvoinpa kirjoitti:

        Harvoinpa sitä varmaan kehtaisi poliiseja kivitella kivillä ja pulloilla mutta tuollaisen toverijengin seastahan sellainenkin sitten kai onnistuu jännän huomaamattomasti eikä tarvitse jäädä edes kiinni. Ja ei sitä muutenkaan kehtaisi palokuntaa ja ambulanssejakaan kiusata, mutta se ettei ole suinkaan ainoa samoissa tekemisissä niin helpottanee kummasti. Kyllä se varmasti on jännää.

        Jope Ruonansuun sanoin: Aatelepa ite, ihan ite. Olen siis samaa mieltä kanssasi, ja joukossa on voimaa mutta myös tyhmyys tiivistyy, jokaisen tietämiä kansanviisauksia.

      • TuulessaKulkijat
        Vähäx jutunjuurta jatkoon kirjoitti:

        Voi niitä nuorison sankaritarinoita kun voivat osanottajat kehuskella kavereilleen missä kovassa toiminnassa olivat mukana ja minkä "hyvän asian puolesta".

        kuitenkin suurin osa Suomen kansalaisista ja suurin osa Suomen nuorisosta on mukavaa ja järkevää väkeä. Joka päiväisessä elämässä ihmisten ( nuorisokin on ihmisiä! ) kanssa olen kanssakäymisissä eikä ole pahaa sanottavaa, vain noin 1% on sellaista jotta kotikasvatus tuntuu puuttuvan, suurin osa siis on onneksi ihan mukavia, asiallisia ja järkeviä ihmisiä. Nimittäin vielä enemmän nuoret kuin aikuiset ovat oikeamielisiä. Nuoret tietävät mikä on oikein ja mikä väärin, ja osoittavat myös arvostavansa kun heitä kohdellaan oikeamielisesti...aikuisilla tuo on jotenkin häilyvämpää, aikuisilla on siis paljon oppimista nuorilta, kunhan vain ylpeys sallisi huomata sen.

    • kepa

      eikö nyt viimein pitäisi lainkirjainta ruveta tulkittemaan, sillä lailla että tämän sortin touhut. loppuu vai onko tästä jotenkin hyötyä yhteiskunnalle ja päätäjille nämä jotka on yhteiskunnan palvelijoita ja hoitaa työtä ihmisten hyväksi että olis turvallista elää täällä pohjolassa te helvetin vandaalit että näköjään ymmärrä yhtää mitää ehdootan että kovempi laki tällääsille jotka ei ymmärrä on niitä ollu huonompiaki aikoja eikä oo tarvinnu tualla lailla rähinöödä hävekää jos osaatta helvetti soikoon että ootta tyhymiä

      • TuulessaKulkijat

        Sillä jos nyt annettaisiin poliiseille rynnäkkökiväärit, kovat piippuun ja oikeus ampua kohti tehtäisiin se lyhyt psykologia, jolla mm. Etelä-Amerikassa on muodostettu sotilasjuntat ja siitä on sekin vähäinen demokratia kaukana, joka tulisi demokraatisessa maassa olla.

        Emmehän toki vaadi nyt poliiseille kovempia aseita ehkäisemään vastaavaa, koska se aiheuttaisi lopulta kuolleita, surua, väkivaltaa lisää ja katkeruutta.

        Hilluminen tuolla tavoin on typeryyttä, mutta varmaan siihen on jokin syy, eihän tuollaista tapahtuisi jos kaikki olisi ihan hyvin.

        On siis oleellista jotta ymmärretään korjata haavan aiheuttaja. On olemassa laki nimeltä syy ja seuraus. Tämä tuskin oli syy, eli s oli seuraus. Syy pitää kyetä havaita ja korjata, silloin seuraus ei toistu.

        Jos nyt aletaan seurausta rankaisemaan häivyttämättä syytä, luodaan kostonkierrettä luova kuvio...kovaan vastataan kovall, katso vaikkapa Israelin tilannetta, ikuinen koston kierre emkä toivo voimatoimien kovenevan Suomessa puolin eikä toisin, riittävästi sellaista on jo ollut tultua nähtyä tässä työläiskaupunginosia kulkiessa.

        Toki tapahtunut on väärin ja rikollista, mutta sellaisen estämisen ainoa tapa ei ole vastata kovaan kovemmalla, vaan poistaa syy, jolloin seurauskin poistuu.

    • Nuorten puolesta.

      Rasismi on väärin!
      Kapitalismi on väärin!!! (vaikken tiiä mikä se on)
      Poliisit on kyttii!!

      Mä osaan luetella vielä enemmän asioita jotka on väärin, kuten globalisaatio (tarkistin oikeinkirjoituksen) ja sitte tää fasismi.

      Ylikaupallista kapitalismi-systeemii voi vastustaa vain huutamalla ja heittelemällä kiviä!!

      Ja rajat auki!

      • Teppo Turjake

        Hauskinta on, kun sanoja "rasismi" ja "fasismi" käytetään usein vain siksi, että ne rimmaavat keskenään kivasti.

        Esim. "Rasismin ja fasismin vastainen mielenosoitus"

        Mielestäni parempi olisi vastustaa rasismia ja basismia.

    • PELLET

      Siel ei mitään muuta ollu ku kännisiä narkkareita riehumassa ja aiheuttamassa lisää ongelmia itelleen. Turpaan pitäis antaa kaikille oikein isän kädestä.

      • Kovinluu666

        Olisit menny selvittää tilanteen ku oot niin äijä...
        Mä luulen että ne sun isänkädet olis revitty irti ja susta olis varmaan leivottu kiinanpalatsikoira...
        Oikein tosimiehethän ne täällä surffaa netissä ja uhoaa keskustelu palstoilla...Spede!!!
        Mä hakkaan kaikki!!!??

    • rotta

      vihdoikin suomessa aletaan herätä.eikun mellakoita enemmän.Eiköhän herrojen silmät aukea!

    • on itse vaarassa

      Toivottavasti silloin osaa käyttäytyä.

      En ymmärrä kun jotkut pitää niin hienona haukkua poliiseita, vartijoita yms. mutta entäs sitten kun on itse siinä tilanteessa että tarvitsee apua?

      Joskus voi, ja ihan oikeasti saa, ajatellakin.

    • asioita pohtinut

      Jos nyt oikein rehellisesti maailmaa katsoo, niin kyllä huomaa, että vikaa löytyy monesta suunnasta...

      Rahan ei tule palvella rahaa vaan ihmisiä ja koko ihmiskuntaa. Nyt se virtaa sijoittajille ja niille, jotka eivät sitä todella tarvitse, mutta haluavat aivan turhia hyödykkeitä ja pitää siten yllä jotakin mielikuvaa itsestään. Monet rikkaat hankkivat aivan turhaa luksusta, joka kuluttaa vain planeettamme rajallisia luonnonvaroja.

      Tämän ongelma ilmentyy globaalilla tasolla kehitysmaat vs. länsimaat ja yksittäisten yhteiskuntien sisällä, josta nyt näimme yhden esimerkin Suomessa. Kukaan onnellinen, arvostettu ja ravittu nuori täällä tai Lähi-Idässä ei todellakaan halua toisille pahaa. Mutta jos painetaan poskea vasten tomuista maata, niin tilanne on eri.

      Ymmärrän kyllä, että ei motivoi mennä tekemään työtä hierarkian pohjalle ja rikastuttaa jo rikkaita. Se on usein astumista selkeään uhri-asetelmaan. Kuka haluaa niin tehdä tietoisesti, kysyn vain?

      Toisaalta tunnen näitä ihmisiä, jotka myös eivät jaksa nähdä yhtään vaivaa. Kunhan vain pössyttelisivät ja juhlisivat päivät pitkät hedonistisesti. Siellä tarvitaan uhrauksia omaksi ja muiden hyödyksi.

      Itse näen, että tässä täytyy tapahtua läpimurto ihmisten ymmärryksessä, tietoisuudessa, niin yksilö kuin yhteiskunnallisella tasolla, jotta tällainen ihmisryhmien välinen jännitteinen polarisaatio loppuu. Kun löytyy ymmärrys, niin arvot ja toimintatavat muuttuvat ja maailma muuttuu luonnollisesti.

      Kun sisäisen onnellisuus on syvä, niin ei tarvitse ulkoista materiaa ja statusta niin paljon -> rahaa voidaan kanavoida köyhemmille.

      Ja samoin onnellinen ihminen haluaa nähdä vaivaa muiden hyväksi ja tehdä hieman rutiininomaisempaankin hommaa, jos kuviossa ei ole riistäjää vaan tasa-arvoisia ihmisiä, joita voi hyödyttää työtä tekemällä.

      Kuninkaan ja palvelijan on kuoltava ihmisten mielikuvissa. Samoin halun olla toinen niistä ja halun nähdä niitä toisia taas ympärillään! Eikä kukaan halua mitään muuta kuin vain olla onnellinen...

      Näin se taitaa mennä...

      • joka päivä

        nimittäin itseäni. tekemällä työtä ja opiskelemalla. helppoa ei todellakaan ole ollut mut uskompa et verrattaen paljon helpompaa ku monilla muilla ihmisillä tässä maailmassa.
        niin ja miten väkivalta esim. palomiehiä kohtaan parantaa kenenkään tilannetta? tai poliiseja? duunareita nekin on. ihmiset haluaa täällä et yhteiskunta elättäisi ja hoivaisi. olisiko tämä edes mahdollista muissa maissa?
        hoivaa tarvitsevat ne jotka eivät voi itsestään huolehtia: kuten sairaat, vanhukset ja lapset. EI täysi-ikäiset terveet nuoret joiden ainut ongelma on laiskuus.

      • pohdiskelijalle

        oli todella liikuttavasti kirjoitettu. Mutta ei nykyihminen kerkiä tällaisia kauaa miettimään, kun on lähdettävä tukka kammattuna ostamaan sitä viimeisintä hilavitkutinta, valkaistuthampaat loistaen. Kapitalismi se on mikä täällä jyllää niin että hirvittää! Mutta loppu tulee vielä sillekin!

    • LERPPALA

      Poliisin olisi pitänyt antaa pamppua ja kyynelkaausa niin saatanasti anarkistikommari joukoille, kovillakin olisi pitänyt ampua.

      Vähän niinkuin enen vanhaa kun poliisi huusia että nyt pojat hakatkaa niitä perkeleesti

      • pamppua

        tai kyynelkaasua, konekiväärillä koko paskajoukko matalaksi. Olisi päästy eroon joukosta luusereita.

    • Etälukio

      Ja eikö motiivina ollutkin globalisaation vastustaminen ? Tuohan on suoraan tämän vuoden lukion yhteiskuntaopin kirjasta, jota itsekin etälukiona käyn.

      • mii

        että globalisaatiota vastustetaan hajottamalla paikkoja ja heittämällä muita kivillä tms? paljonkohan tolla aikaan saa...

        suurimmalla osalla motiivina oli varmaan vaan se luulo, että toi on jotenkin v***n hienoa ja siistiä....

      • tehneet

      • oli lauma
        mii kirjoitti:

        että globalisaatiota vastustetaan hajottamalla paikkoja ja heittämällä muita kivillä tms? paljonkohan tolla aikaan saa...

        suurimmalla osalla motiivina oli varmaan vaan se luulo, että toi on jotenkin v***n hienoa ja siistiä....

        nuorisohuligaaneja jotka halusivat hiukan äksöniä mukamas tyhjään ja turhantuntuiseen elämäänsä.

    • tuhoaa kaiken

      Siellä niin koko paskajengin kirjo Antifasta Rauhanpuolustajiin ja muiden punikkihuumehörhöihin.

      • prekariaatti.org kirjoittaa

        "Kapitalisteilla ei ole oikeutta määritellä, millainen elämä on tuottavaa ja arvokasta, vaan se oikeus kuuluu kaikille."

        Monikohan mukana olleista nuorista oli höynäytetty mukaan vain "hyvien bileiden" varjolla?

        Hyväksikäytetyt raukat.

      • Pikkupoeka
        prekariaatti.org kirjoittaa kirjoitti:

        "Kapitalisteilla ei ole oikeutta määritellä, millainen elämä on tuottavaa ja arvokasta, vaan se oikeus kuuluu kaikille."

        Monikohan mukana olleista nuorista oli höynäytetty mukaan vain "hyvien bileiden" varjolla?

        Hyväksikäytetyt raukat.

        Ja nämä alaikäiset kakarat, jotka eivät ole päivääkään työtä tehneet, heissäkö tulevan Suomen rakentajat! Huh huh! Mellakoida osataan, ja siinä kaikki! Isukki ja äiskä joutuu heille vielä kusivaipatkin vaihtamaan, ovat he sen verran saamattomia kaikessa muussa, mutta vahinkoja saadaan kyllä aikaiseks. Aikaa ja halua heillä kyllä siihen riittää! Hävetkää nulikat!

      • Monarkisti

        "Prekariaatti.org" ilmoittaa perustajakseen Tapio Laakson, KGB-kollaboratööri Jaakko Laakson pojan. Yhteys taistolais-stalinisteihin siis paljastuu.

        Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun taistolais-taustainen porukka harjoittaa kaksoistaktiikkaa:

        1. Laitetaan oma organisaatio rähisemään, ja saadaan näin varhaisteinien ym. arvostelukyvyttömien huomio. Rähistään 'väärän lipun alla' niin ei menetetä omaa salonkikelpoisuutta, ja samalla mokataan kilpailevan firman nimi.

        2. Kakarat, jotka ryntäävät mukaan riehumisen houkuttelemina, saadaan omiin riveihin.

        Herrat Reko Ravela ja Pekka Lavento perustivat joskus "Suomen Anarkistiliiton" saadakseen perinteisen taistolais-SDNL-formaatin hyljänneet nuoret taistolaiseen ohjaukseen. He myös teettivät joukollaan harkitusti tyhmyyksiä viedäkseen "anarkismilta" poliittisen uskottavuuden.

        Ravela ja Lavento yrittivät liian nopeasti ujuttaa joukkoaan taistolais-kommunistien riveihin, ja joutuivat pelistä pois. He eivät osanneet arvata, että porukka oli oikeesti "anarkisteja".

        Vasemmistonuorison piilo-taistolainen Arhinmäki oli edellisvuonna "kuokkavieras"-joukossa riekkumassa, seuraavana vuonna linnan vieraana. Kaksoistaktiikka hyödytti tätä pyrkyri-limanuljaskaa.

        "Prekariaatti" kokoontuu Helsingin ylioppilaskunnan tiloissa. Oikeat syrjäytyneet nuoret eivät niin tee. Taustalla onkin puolue-vasemmistoon orientoituneita sosiologeja ja muita desantteja.

        Jälleen kerran "köyhien ystävät" ovat rikkaista perheistä?

        Vappuna "anarkistit" kokoontuivat Kaisaniemeen, ja olivat siellä rauhallisesti koko päivän. Monilla perheet mukana ja skidit pyörivät jaloissa. Mahdollisesti osallistuivat vasemmiston vappumarssiinkin?

        Vappu-yön mellakointi ei siis ollut lähtöisin olemassaolevasta "anarkisti"-joukosta, vaan puolue-vasemmiston luomuksesta, joka kätkee alkuperänsä?

        "Anarkisti"-leima säästää todelliset taustavoimat vastuulta.

        Makasiineille oli tuotu polttopulloja ym. vaarallisia aseita valmiiksi, jotta joku tekisi jotakin typerää. 11kg-nestekaasupulloa varten nuotiosta tehtiin riittävän iso. Se myös pakotti poliisin toimimaan.

        Tarkoitus oli saada aikaan ihmis-vahinkoja. Toimijalla oli siis hyvä syy ohjata epäilyt vieraan firman piikkiin.

      • Nuorempi sukupolvi
        Pikkupoeka kirjoitti:

        Ja nämä alaikäiset kakarat, jotka eivät ole päivääkään työtä tehneet, heissäkö tulevan Suomen rakentajat! Huh huh! Mellakoida osataan, ja siinä kaikki! Isukki ja äiskä joutuu heille vielä kusivaipatkin vaihtamaan, ovat he sen verran saamattomia kaikessa muussa, mutta vahinkoja saadaan kyllä aikaiseks. Aikaa ja halua heillä kyllä siihen riittää! Hävetkää nulikat!

        Olen samaa mieltä siitä, että mitä 20-vuotiaat siellä häsää ja huutaa jostain pätkätöiden vähentämisestä? Varmaan yksikään ei oo viä käyny koulujansa kunnolla loppuun että voisi mennä johonki töihin. Olis ymmärtänyt jos 30-40-vuotiaat olis ollu siä plakaattien kans eduskuntatalon edessä osoittaa rauhallisesti mieltään, mutta tollaset tissiposket on esittääs niin aikuista että oikee pelottaa. Kuinka aikuismaista se on että heitellään auttavaa henkilöstöä kepeillä ja kivillä? Ja heitetään kaasupullo tuleen? Ei mitään käsitystä räjähdysvaarasta. Itse pelastustoimen ihmisenä en ymmärrä tollasta touhua. Se olis ollu ihan oikein jos jokaselta joka heitti tavaraa siellä ni nenä poskelle ja parit polvilumpiot pistetty paskaks, ni varmaan olis ymmärtänyt ettei kannata alkaa pelleilee tollasten asioiden kanssa. Edesvastuutonta sanon minä!

    • paikalla o0Oo

      Medialla oli valmiiksi tietoa siitä, mitä tuleman pitää ja media sitten vielä innoissaan dramatisoi kauhujen yötä.
      Materiaalia kuten kaasupulloja, kivikasoja ja ns.rojua oli järjestetty valmiiksi.
      Pääpointtina oli tämä poliisien ja pelastushenkilökunnan provosoiminen.

    • TALVISODAN HENKI

      SIVAREISSA JA TOTAALEISSA ON SELVÄSTI TALVISODAN HENKEÄ.. ENEMMÄN KUN ARMEIJAVÄSSYKÖISSÄ

      • paskahousut asialla

        Talvisodassa ei keskitytty sairaakuljetuksen estämiseen. Mutta mitä muuta punavihreiltä luusereilta voi odottaakkaan, kuin älytöntä, huumehöyryistä kohkaamista? Menisivät paratiisiinsa Venäjälle, rassukat!

      • fist of justice
        paskahousut asialla kirjoitti:

        Talvisodassa ei keskitytty sairaakuljetuksen estämiseen. Mutta mitä muuta punavihreiltä luusereilta voi odottaakkaan, kuin älytöntä, huumehöyryistä kohkaamista? Menisivät paratiisiinsa Venäjälle, rassukat!

        Ai totaaleissa ja sivareissa on enemmän talvisodan henkeä kuin armeijavässyissä?
        perusteleppa kantasi. olisi hauska tietää mistä keksit noin absurdin väitteen. tosin mielipide on kuin persereikä...

    • hölmöläinen(?)

      Minkä takia aina syytetään yhteiskuntaa kaikesta, yhteiskunta ei ole mikään itsestään toimiva elin vaan sen muodostamme me kaikki ihmiset. Miksi odotetaan aina, että yhteiskunta hoitaa kaiken ja huolehtii kaikesta. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista ilman täydellistä kommunismia jolloin yksilöllä ei ole vapauksia juuri ollenkaan.

      Suomalainen yhteiskunta huolehtii tiettyyn pisteeseen asti jokaisesta, mutta se on itsestä kiinni haluaako korottaa elintasoaan. Huom. olen kahden työttämän lapsi ja olen kouluttanut itseni, joten en usko selityksiä perhetausta ja sen merkityksestä loppuelämään tai vastaavasta.

      Pätkätyöt ovat varmasti ongelma monelle, samoin työttömyys, jne mutta edelleen valtio ja yhteiskunta ei ole mikään ulkopuolinen taho joka on vastuussa kaikesta. Me olemme yhteiskunta, jokainen vaikuttaa valinnoillaan Suomen talouteen. Huolimatta pienistä tuloistani ostan kotimaisia kasviksia ympäri vuoden, koska haluan, että työpaikat säilyvät Suomessa, samoin ostan jos vain pystyn kotimaisia tuotteita.

      Olemme tottuneet siihen, että teollisuudessa on ollut Suomen tulevaisuus. Karu herätys on ollut huomata, että työpaikat sillä saralla karkaavat ulkomaille, koska aina löytyy halvempia työntekijöitä. Mikä sitten on Suomen tulevaisuus, ei hajuakaan, mutta ei se maailma muutu paremmaksi tuhoamalla meidän, yhteiskunnan, omaisuutta. Miksi poliisi on niin monista paha? Tai sitten pelastushenkilöstön ja kaluston kimppuun käyminen? En ymmärrä. He tekevät vain työtään, ja se, että nuoret olivat humalassa ei kuulu asiaan mitenkään. Jos tapat jonkun ja olet humalassa, lohduttaako se uhrin surevia omaisia?

      Ne nuoret jotka riehuivat voisivat katsoa omaan napaansa ja kantaa vastuun. Jos edes käsittävät mitä sellainen tarkoittaa. Osa oli paikalla takuulla vain riehuakseen, vai kuka normaali ihminen kanniskelee polttopulloja mukanansa? Mielenosoittajat olivat ihan oikealla asialla, mutta huolimatta siitä kahden heidän edustajansa olisi pitänyt ottaa rankemmin kantaa tv1:ssä olleessa keskustelu ohjelmassa ja vastustaa väkivaltaa ja päätöntä tuhoamista. Ainakaan itse en saanut kovin hyvää kuvaa heistä keskustelun perusteella.

      • Simo Toini

        Me perseet olalla heiluvat valtiotieteen maisterit emme syytä punaviher-nuorison riehumisesta poliittista eliittiä, joka on näitä "Tavjan sudenpentuja" hyysännyt, rahoittanut ja suojellut poliisilta ja oikeuslaitokselta vuosikymmeniä.

        Me emme kerro, ketkä ovat tämänkin ongelman Suomeen huolella rakennelleet, vaan otamme mielellämme riehujiin tyytymättömien äänet. Antamatta mitään vastinetta.

        Itkuisella äänelläni, kärsälevy väpättäen, minä perustelijoiden iso boss ja kapinallisen Helsingin piirin rankaisija tunnustan yhteisen luterilais-katolis-kommunistisen uskomme:

        "Me Suomen Kansan Edustajat, lupaamme ja vannomme ymmmärtämättömän ja pimennossa pidetyn kansan edessä, ettemme ikinä hylkää hyvä-veli -kerhomme jäsentä vaikka hän olisi tehnyt kansalle millaisen kolttosen hyvänsä.

        Puolueiden virkakiintiöt ja lehmänkaupat ovat meille pyhiä, kuten myös pientalonpoikien säätiö on salainen. Veli ei nouse veljeä vastaan, sillä miellä on diili.

        Prais-tö-Loord & Hallelujaa!"

        Äänestäkää Perseet-olalla-junttisuomalaisia, sillä silloin tyytymättömyys valuu hiekkaan eikä mikään muutu! Järjestelmämme ja lehmänkauppojen ja sisäpiirien Suomi säilyy ikuisesti.

    • .......

      suomalaisen luonnonkansan hulluksi puolin ja toisin. Jos makasiineilla olisi vain käännetty kaksi japanilaista henkilöautoa ylösalaisin, niin ihmiset olisivat voineet potea krapulaansa rauhassa sen sijaan, että tuomitsisivat suu vaahdossa pyhän tulen väärinkäyttäjiä.

      Missä suhteellisuuden taju? Ei missään, Suomen kansalla ei ole sellaista.

      • ulkomaalaiset

        nyt ajattelee meistä. Akkiä kyselyä/tutkimusta peliin...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe