Taimikonhoito

Patse

Alle kymmenen vuotta vanhassa avohakkuussa 0,5-1,5 metristä kuusta ja mäntyä.
Mutta myös koivua aikas runsaasti,jonka pituus isommilla neljäkin metriä.
Mikähän olis oikea tapa harventaa ?.
Kun näyttää olevan mekein joka paikassa eri tietoa siitä oikeasta tavasta.

14

3348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulee kuitenkin tehtäväksi

      koivut pois niistä ei tule kunnon puita "hieskoivuja" ja mutkilla estää kuusten,mäntyjen kasvun. kyllähän metsäukko käy katsomassa jos haluat.

    • pois

      Jos taimikossa on riittävästi kuusen ja männyn taimia, niin ehdottomasti koivut pois. Koivu kasvaa aluksi kyllä nopeammin pituutta mitä havupuut, mutta muutaman vuoden päästä koivut häiritsevät, pilaavat havupuiden latvat. Sen jälkeen havupuista ei tule kunnon tukkipuita.
      Lisäksi koivukuitupuun hinta on vain puolet kuusikuitupuun hinnasta.
      Itse olen tehnyt silleen, että olen koivut kasvattanut polttopuurangaksi taimikoissa ja olen moottorikelkalla ajanut rangat pois.

    • Vielä 3-4 vuotta,saat sitten koivuista polttopuuta samalla estät ettei pakkanen viota uutta kasvustoa.

    • metsäinsinjööri

      Kaikki muut puut pois vain,muttei mäntyjä.
      Jääköö taimikko miten harvaksi vain,mutta tämä on oikea tapa toimia...

      • Ainakin -90 luvulla

        Meidän valtiojohtoisessa virmassa Metsänhoitajat sanoivat ettei Suomessa voi harjoittaa metsätaloutta ilman "myrkkyjä",ja omasta kokemuksesta tiedän että lehtipuut ja osa havupuistakin kuolee.


      • meilläpäin

        hirvet syö kaikki rauduskoivun ja männyntaimien latvat. Kuusi on aukoissa ainut joka vielä on säästynyt paitsi nyt myyrät on jyrsineet pari kesää sitten istutetuista kuusentaimista ainakin kolmanneksen pilalle. Hieskoivut eivät näytä kelpaavan ainakaan yhtä hyvin hirville kuin raudukset. Olen jättänyt aukon paikkaamatta uusilla taimilla.Ne kun näyttävät olevan liian herkullisia On mennyt usko istutustouhuun niin kauan kun hirvikanta pysyy nykyisen suuruisena. Kasvakoon aukot vaikka leppää ja hieskoivua.


      • mikas inssi tuoomoisia

        Kysyja ei kertonut maaperan laatua, (onko kuivaa vai tuoretta kangasta).

        Miksi han ei voisi jattaa kuusta pystyyn. Kuusen hintakin on talla hetkella parempi ja jos kyseessa tuore kangas tai hirvialtis alue, kuusi on jopa parempi vaihtohto kuin manty.

        Perusteletko neuvojasi.


      • metsäinsjinööri
        mikas inssi tuoomoisia kirjoitti:

        Kysyja ei kertonut maaperan laatua, (onko kuivaa vai tuoretta kangasta).

        Miksi han ei voisi jattaa kuusta pystyyn. Kuusen hintakin on talla hetkella parempi ja jos kyseessa tuore kangas tai hirvialtis alue, kuusi on jopa parempi vaihtohto kuin manty.

        Perusteletko neuvojasi.

        En rupea sen kummemin perustelemaan,kun noin meille aikoinaan koulussa opetettiin.
        AINUT KASVATUSKELPOINEN TAIMI,ON ISTUTUSTAIMI ja mieluummin taimia 1500 kipaletta hehtaarille.
        Niin jo mehtä kasvaa,että humina käy.....laadusta ei niin väliä,kun se joka tapauksessa menee sellukattilaan!!!


      • oikea !!!
        metsäinsjinööri kirjoitti:

        En rupea sen kummemin perustelemaan,kun noin meille aikoinaan koulussa opetettiin.
        AINUT KASVATUSKELPOINEN TAIMI,ON ISTUTUSTAIMI ja mieluummin taimia 1500 kipaletta hehtaarille.
        Niin jo mehtä kasvaa,että humina käy.....laadusta ei niin väliä,kun se joka tapauksessa menee sellukattilaan!!!

        >>> En rupea sen kummemin perustelemaan,kun noin meille aikoinaan koulussa opetettiin.


    • -kokeillut-

      ...koivut on hiestä niin ne nurin havupuiden läheltä.Vaikka kaataisit lehtipuun tuossa vaiheessa pois kantovesat ottaa kasvussa kiinni havupuut jonkun ajan kuluttua.Havupuun taimista on oltava mielellään etäisyyttä väh 2m lähimpään lehtipuuhun.Havupuun taimet voi harventaa sitten kun ovat jotain 3m. korkuisia eikä ole enää niin paljon hirvituhon vaaraa.
      Aikoinaan 80-luvun puolivälissä perkasin yhden taimikon vajaan metrin korkuisena kokonaan lehtipuusta,sopivasti ottivat kiinni kasvussa myöhemmin.Lehtipuuta tulee suomessa kyllä riittämään nykymenolla kun osa metsänomistajista jättää taimikonhoidon tekemättä tahallaan/tietämättään.

    • vieläkin

      viisi vuotta. Kun taimikko on tiheä pitemän ajan niin tulee parempilaatuista puuta.

      Kyllä kannattaa jättää koivuakin etenkin jos ei ole aivan kangasta.

    • taimikonhoitoon

      Jos et erota lehdettömästä puusta raudus- ja hieskoivua, niin odota rauhassa, kunnes lehti puhkeaa. Sitten mene sinne taimikkoon merkkausnauhan kanssa ja katsele rauhassa, josko löytyisi hieskoivujen seasta hyviä suoria rauduksia. Merkkaa niitä 300-400 kpl. Tämän jälkeen vetelet raivurilla kaiken muun lehtipuuston nurin (no muutaman biodiversiteettiraidan ja pihlajan tietysti jätät, eikös vain). Havun taimista voit karsia pahimpia tuppaita, hirven pahasti syömiä jne , jos kasvatuskelpoisia taimia kuitenkin löuytyy sen verran, ettei hirvivahinkorahoille ole asiaa. Sitten istahdat hetkeksi ihailemaan hyvin tehtyä työtä ja hörppäät hyvät kahvit.

      Ne rauduskoivun taimet ovat päätehakkuuseen asti kasvatettavaa puustoa. Kun jaksat pystykarsia ne vielä tulevina vuosia 4-6 metriin asti oksaleikkurilla (ei sahalla, se repii ja tekee lahon!), niin saat aikanaan huippulaatuista tyvitukkia koivuviilun tekoon, ja se pesee arvossa mennen tullen männyt ja kuuset.
      Rauduksien ohella alat tehdä valintaa havutaimikossa. Metsänpohjasi lienee vähintäin tuoretta kangasta, kun siellä noin hyvin lehtipuu kasvaa? Männyt tuppaavat kasvamaan oksaisiksi, joten suosisin tällaisella hyvällä maalla kuusta (kuivahkolla ja kuivalla kankaalla mäntyä, jos hirvitilanne ei ole mahdoton), eli parhaat mänyntaimet voi jättää ensiharvennukseen asti. jos pitempään meinaa kasvattaa, niin niitä pitää sitten kanssa pystykarsia, mieluiten 20-3-metrisestä lähtien, etteivät ehdi kasvattaa paksuja oksia. Kuusesta tulee paikalle valtapuu. Puulajisuhteet voisivat olla esim: kuusi 1600 (päätehakkuuseen 400-500), mänty 300 (päätehakkuuseen 0-?), koivu 300-400 (päätehakkuuseen kaikki) kpl. Tästä määrästä vielä karsitaan muutamia satoja heikoimpia tai tiheimmissä paikoissa olevia ennen ensiharvennusta. Noin kun teet, niin jälkipolvet saavat aikanaan hyvän tilin.

      • ^tuol

        tuo tuossa ylhäällä vallan mainio ohje. Täytyä asiaa


    • kesänä

      Oikea aika raivata,käy meinaan joutuisimmin.Rauduksen oksan pinta on karhee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6826
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      98
      4486
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3789
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3190
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1788
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1208
    7. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1175
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1173
    9. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1169
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1130
    Aihe