Olen yksinhuoltaja, eronnut kolmevuotta sitten.
Kuukauden verran olen nyt tapaillut miestä, jolla on itsellään kaksi lasta ensimmäisestä avioliitostaan. Omia lapsiaan hän tapaa n. joka toinen viikonloppu tai harvemmin.
Oma neljä vuotias tyttäreni on hyvin vilkas ja energinen. Hänen isänsä asuu eri paikkakunnalla, tyttäreni käy siellä kerran kuussa. Joten muulloin olen aina tyttäreni kanssa.
Melkein alusta asti olen huomannut ettei tämä mies, jonka kanssa seurustelua nyt olen aloittanut, pidä tyttäreni vilkkaudesta.
Hänen mielestään tyttö pitäisi laittaa tiukkaan kuriin ja järjestykseen. Hänen kasvatus tapansa on kuulema jyrkkä ja ehdoton, hänen sana on laki.
Minun kasvatus periaatteet ovat rajat ja rakkaus.
Mielestäni lapselle pitää antaa aikaa, hänen kanssaan tulee leikkiä ja lapsi saa mielestäni myös olla läsnä kun meillä on vieraita, eikä sulkea häntä omaan huoneeseen ja laittaa hiljaiseksi.
Rajoja asetan, eikä lapseni kiukkua turhan takia, tyttö kyllä tietää ettei esim. karkkia kaupasta saa muulloin kuin karkkipäivänä, eikä leluja ostella turhanpäiten.
Mielestäni olen kasvattanut tyttöä hyvin, eikä kukaan olekkaan tähän mennessä arvostelleet kasvatus tapaani, vaan ovat ymmärtäneet että ylivilkas lapsi on aina liikkeessä ja pitää ääntä leikkiessään.
Tämä mies ei vaan sitä ymmärrä. Hänen mielestään esim. se että tyttö väsyneenä on kärttyinen ja kaipaa syliäni ja lohtuani iltaisin nukkumaan mennessä, minun sitä hänelle antaessani on tämän miehen mielestä sitä että tyttö on perheen pomo.
Mietin sitä voiko näin erilaisista näkemyksistä seurata mitään hyvää,
vai olisiko parempi tässä vaiheessa parempi lähteä eri suuntiin?
Pystyykö ihmiset yleensä löytämään onnellisen keskitien?
Voisiko tuo mies joskus oppia, jos ei rakastamaan, niin edes pitämään tyttärestäni?
Lapseni on rakkainta minulle tässä maailmassa, enkä halua hänen joutuvan kärsimään minun vääristä valinnoista.
Kuukauden verran olen nyt tapaillut miestä, jolla on itsellään kaksi lasta ensimmäisestä avioliitostaan. Omia lapsiaan hän tapaa n. joka toinen viikonloppu tai harvemmin.
Oma neljä vuotias tyttäreni on hyvin vilkas ja energinen. Hänen isänsä asuu eri paikkakunnalla, tyttäreni käy siellä kerran kuussa. Joten muulloin olen aina tyttäreni kanssa.
Melkein alusta asti olen huomannut ettei tämä mies, jonka kanssa seurustelua nyt olen aloittanut, pidä tyttäreni vilkkaudesta.
Hänen mielestään tyttö pitäisi laittaa tiukkaan kuriin ja järjestykseen. Hänen kasvatus tapansa on kuulema jyrkkä ja ehdoton, hänen sana on laki.
Minun kasvatus periaatteet ovat rajat ja rakkaus.
Mielestäni lapselle pitää antaa aikaa, hänen kanssaan tulee leikkiä ja lapsi saa mielestäni myös olla läsnä kun meillä on vieraita, eikä sulkea häntä omaan huoneeseen ja laittaa hiljaiseksi.
Rajoja asetan, eikä lapseni kiukkua turhan takia, tyttö kyllä tietää ettei esim. karkkia kaupasta saa muulloin kuin karkkipäivänä, eikä leluja ostella turhanpäiten.
Mielestäni olen kasvattanut tyttöä hyvin, eikä kukaan olekkaan tähän mennessä arvostelleet kasvatus tapaani, vaan ovat ymmärtäneet että ylivilkas lapsi on aina liikkeessä ja pitää ääntä leikkiessään.
Tämä mies ei vaan sitä ymmärrä. Hänen mielestään esim. se että tyttö väsyneenä on kärttyinen ja kaipaa syliäni ja lohtuani iltaisin nukkumaan mennessä, minun sitä hänelle antaessani on tämän miehen mielestä sitä että tyttö on perheen pomo.
Mietin sitä voiko näin erilaisista näkemyksistä seurata mitään hyvää,
vai olisiko parempi tässä vaiheessa parempi lähteä eri suuntiin?
Pystyykö ihmiset yleensä löytämään onnellisen keskitien?
Voisiko tuo mies joskus oppia, jos ei rakastamaan, niin edes pitämään tyttärestäni?
Lapseni on rakkainta minulle tässä maailmassa, enkä halua hänen joutuvan kärsimään minun vääristä valinnoista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
voit olla varma että vaikeaa tulee olemaan...ei todellakaan ole helppoa katsoa siinä vieressä toisen lapsia, varsinkin jos lapset on aivan eri tavalla kasvatettuja kuin ne omat... puhumattakaan kun ei ole koskaan kahdenkeskistä aikaa, rahanmenosta jne. Seurustele vain miesten kanssa jotka ovat lähi-isiä!
normaalilta, hyvin kasvatetulta lapselta. Olisi kovin luonnotonta, jos tuon ikäinen lapsi istuisi hiljaa paikallaan. Niin, sinun pitää itse päättää mitä teet, se on sinun valintasi. Kuitenkin pitää muistaa myös, että se vaikuttaa myös lapseesi. Teillä on ihan päinvastaiset kasvatusmetodit tapailemasi miehen kanssa, ja luultavasti hänen periaatteensa eivät muutu tuon kummemmiksi, vaikka niin haluaisitkin.
tuollainen kuvio. Mies kaipaa omia lapsiaan varmasti ja sitten kun siinä on eri tavalla kasvatettu ja käyttäytyvä lapsi, tulee kiukku ja kaipaus pintaan.
Isäpuolelle asetetaan vielä paineitakin pitää tästä vieraasta lapsesta. Miten se muka onnistuu tuossa tilanteessa?
Ehkä paras tässä vaiheessa tapailla vain silloin kun olette lapsista vapaita tai lopettaa koko suhde.
juuri samanlaisessa tilanteessa pari vuotta sitten. Ratkaisuni asiaan oli suhteen lopettaminen. Lapsellani oli paha olla ja itselläni myös lapseni vuoksi. Nyt on ihana vapaus ja voimme molemmat hyvin. Tulevaisuus olisi voinut olla hyvinkin ankea ja karu, varsinkin lapselleni, joka on aina ollut vilkas ja iloinen. En kadu ja tein oikean ratkaisun. Samaa suosittelen sinulle tekstisi luettuani. En usko siihen, että asiat tuosta lähtötilanteesta korjaantuvat, vaan uskon siihen, että ne muuttuvat pahemmiksi. Pian lapsesi tulee miehen takia olemaan syrjäänvetäytyvä, arka ja masentunut ja ainainen kiistakapula. Sitäkö haluat? Lapseni onni meni omani edelle ja se oli oikea ratkaisu...!
En usko minäkään että tuollaisesta mitään tulee jos heti alkuun on hampaat irvessä jommalla kummalla.
Kyllä se heti alussa tuntuu ja näkyy kun mies on suurinpiirtein oikea tyyppi itselleen ja päinvastoin. Meillä kolahti heti eka näkemältä, 5kk sitten. Nyt asutaan jo yhteistä omakotitaloa ja lapset viihtyvät, kummankin. Alussa tietty oli joitakin ongelmia mutta samanlainen näkemys asioihin, samanlainen kasvatustapa, samanlaiset elämänarvot. Kaikki loksahtelivat itsestään paikoilleen ilman riitoja. En olisi koskaan uskonut että tällaista voi elämä olla :)
Ainoa häiriötekijä on miehen exä joka häiriköi mutta en anna sen itseeni vaikuttaa, sielläpä soitelkoot ei hän miestäni takasin saa :)
Ihanaa kesää kaikille uusioperheille ja voimia niille jotka sitä tarvitsevat. Kyllä asiat järjestyy kun laittaa ne järjestymään.
kaikki hyvin alun hankaluuksien jälkeen? Voi voi, luulenpa, etteivät teidän ongelmanne ole vielä edes alkaneet. Lykkyä vaan lapsille!
teillä olemaan, jos yhteen muutatte. Ja suorastaan KAMALAA jos vielä rakastat paljon tätä miestä. t.kahden tulen välistä
Ei tuosta tule yhtään mitään. OIkeammin sanottuna mies ei voi sitää lastasi, ja sinun on aivan turhaa tyrkyttää lasta miehelle. Lapsesta tulee entistäkin vastenmielisempi.
Vilkkaus etc. on äidin omaa tulkintaa. Itse olen törmännyt näihin erovanhempiin, jotka eivät kertakaikkiaan kykene näkemään lastaan ulkopuolisen näkökulmasta. Surullista, sillä kyllähän lapsi voi olla oikeasti pomo.
Kokemuksesta sanon ettei tule mitään Kyllä lapsesi voi todellakin olla este, sillä saahan noita rasitteista vapaita naisia kumppanikseen. Miksi ottaisi sellaisen, jolla on lapsi vaivoinaan.
Mutta uusperheen elämässä on kaikennäköisiä haasteita. Jos aikuisten perusnäkemykset siitä, millaista on hyvä elämä ja miten lapset huomioidaan ovat hyvin erilaiset, elämä tulee olemaan hyvin vaikeaa kaikille. Ottamatta kantaa siihen, mikä on oikea tai väärä tapa kasvattaa tai suhtautua lapseen. Niitä oikeita tapoja voi olla niin kovin monta. Jos miehellä ja sinulla on hyvin erilaiset käsitykset siitä, mitkä ovat lapsen tarpeet ja mikä on kiukuttelua ja aikuisen pompottelua- niiden näkemysten yhdistäminen voi olla hyvin hankalaa.
Minulla ja miehelläni (lapsia 2 2) on hyvin lähellä olevat näkemykset lasten huomioimisesta ja kunnioitamme toistemme näkemyksiä. Lisäksi pidämme aidosti toistemme lapsista. Siitä huolimatta meillä tulee konflikteja ajoittain, johtuen siitä, että minä olen hieman neuvottelevampi ja hän hieman autoritäärisempi vanhempi. Ja johtuen keskusteluista, mitä tarkoittaa 'tasapuolinen' tilanteessa, jossa 2 lasta on kanssamme 3/4 ajasta ja 2 lasta 1/4 ajasta.