Eräs ihminen kysyi minulta, "oletko varma ettet ole masentunut?"
Ei, en ole varma. Nukuttaa kovasti, en saa aikaiseksi sitä, mistä omatuntoni minua hoputtaa koko ajan. Pelkään etten pärjää, mutten kuitenkaan tee asialle mitään. Jos lähitulevaisuus ei mene niinkuin toivon, en tiedä mitä teen, sillä se tuntuu niin pahalta ajatukselta, etten voi sitä ajatellakaan. Minulla ei ole vaihtoehtoja omasta mielestäni.
Olen huono, minusta ei ole mihinkään. Pelkään mitä muut minusta ajattelevat, niin paljon etten halua nähdä ketään. Päivät kuluvat liian nopeasti, ja ahdistaa, kun on pakko tehdä rutiinit ennen kuin perhe tulee kotiin, ettei he moittisi minua saamattomuudesta.
Pelkään paljon ettei mikään onnistu.Olen jo kauan vain istunut mielelläni. Kuitenkin vilkuilen kelloa hädissäni.
En tunnista tätä masennukseksi, mutta kysymys siitä pisti miettimään. Tätä kun jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen jne.
Onkohan minulla masennusta? Vai olenko muuten vaan koko ajan apea? Kiitos, jos joku vastaa.
Ei, en ole varma. Nukuttaa kovasti, en saa aikaiseksi sitä, mistä omatuntoni minua hoputtaa koko ajan. Pelkään etten pärjää, mutten kuitenkaan tee asialle mitään. Jos lähitulevaisuus ei mene niinkuin toivon, en tiedä mitä teen, sillä se tuntuu niin pahalta ajatukselta, etten voi sitä ajatellakaan. Minulla ei ole vaihtoehtoja omasta mielestäni.
Olen huono, minusta ei ole mihinkään. Pelkään mitä muut minusta ajattelevat, niin paljon etten halua nähdä ketään. Päivät kuluvat liian nopeasti, ja ahdistaa, kun on pakko tehdä rutiinit ennen kuin perhe tulee kotiin, ettei he moittisi minua saamattomuudesta.
Pelkään paljon ettei mikään onnistu.Olen jo kauan vain istunut mielelläni. Kuitenkin vilkuilen kelloa hädissäni.
En tunnista tätä masennukseksi, mutta kysymys siitä pisti miettimään. Tätä kun jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen jne.
Onkohan minulla masennusta? Vai olenko muuten vaan koko ajan apea? Kiitos, jos joku vastaa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itse sain tänään aikaiseksi ja menin lääkäriin, olen uupunut ja masentunut, ollut jo monta vuotta. parisuhteeni on karilla, oma lapseni vieraantuu minusta päivä päivältä enemmän.
Mene lääkäriin, ei se ole niin pelottavaa kuin miltä se tuntuu.
Jotain ahdistuneisuushäiriötä tuo ainakin on...
Ahdistuneisuutta? Saako siihen jotain lääkettä? En kuitenkaan tunne itseäni mitenkään pahasti ahdistuneeksi/masentuneeksi. Mietityttää vain tämä olo...
Kyllä niihin saa lääkettä, sama lääke auttaa kumpaankin. Täytyy vaan löytää itselleen sopiva. Sellainen mikä tehoaa hyvin, mutta ei kuitenkaan aiheuta mitään kovin kiusallisia sivuvaikutuksia.
Eikö tällaisissa tilanteissa yleensä pistetä keskustelemaan jonkun kanssa (psykologin tms)? Maksaako se, jos lääkäri laittaa lähetteen johonkin muualle keskustelemaan? Jos terapiaa suositellaan, kuka sen maksaa? Eikö sellainen ole tosi kallista? Ottaisin mielelläni vastaan apua, mutta talous hanaa vastaan..
Tietääkö joku lievän, keskivaikean ja vaikean masennuksen kriteerejä?
Eikö ihminen itse tunnista masennuksen?
Terapiaa voi saada sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Sitä voi antaa lääkäri tai psykiatrian sairaanhoitaja tms. jolla kuitenkin on terapeutti-koulutus. Julkisen puolen terapiaan voi olla vaikeampaa päästä, mutta se ei maksa mitään. Yksityiselle kyllä pääsee, se on tosin yleensä kallista.
Masennus jaetaan 3 eri tyyppiin, lievä, keskivaikea ja vaikea/vakava. Vaikeassa masennuksessa käyttäytyminen on itsetuhoista ja toimintakyky on hävinnyt. Siitä voikin sitten päätellä toisten asteiden olevan vähemmän "vakavia".
Ei masennusta välttämättä tunnista itse. Niitä oireita mitkä kertovat masennuksesta voi olla esim. univaikeudet, toimintakyvyn aleneminen, itsetuhoiset ajatukset, huonommuuden- ja syyllisyyden tunteet, ruokahaluttomuus/liika syöminen, ärtyisyys, vaikeudet tehdä päätöksiä... Löytyyhän noita.
Kiitos tiedoista!
Netistä löytyi Beckin masennustesti, joka vaikutti ihan asialliselta. 17pistettä tai yli, niin suositeltiin lääkäriin menoa. Sain 22pistettä.
Elämäntilanteeni on sellainen, että asiat selkiintyvät luultavasti itsekseen muutaman kuukauden päästä. Jos seuraa hyvää, niin varmasti piristyn ilman apuakin. Mutta jos taas huonoa, niin masennus luultavasti muuttuu vielä pahemmaksi. Mitäköhän kannattaisi tehdä? Eihän 22 pistettä ole vielä paljoa. Julkiselle puolelle voisin siis lähteä hoitoon, muuta sekin kestää varmaan juuri tuon muutaman kuukauden jonottamisen .Sitten en välttämättä tarvitsekaan enää sitä. Lääkkeet on ainoa juttu, mikä auttaisi, mutta tarvitaanko tähän nyt lääkkeitä..?
Toisaalta masennus voi olla myös pelkästään elämäntilanteeseen liittyvää. En kuitenkaan usko että sinun tapauksessasi olisi ainoastaan niin. Mikään asiantuntija en ole, voin vain kertoa sen mitä tiedän oman kokemuksen kautta. Avun hakeminen ajoissa kannattaa aina. Jos hoitoon meno pitkittyy syystä tai toisesta, niin sitä vaikeammaksi masennus yleensä muuttuu. Voi olla että tarvitset lääkkeitä, tai sitten et. Lääkäri varmaan on asiantuntija siinä, ja osaa kertoa sen parhaiten. Itse tiedät oireesi ja voit kertoa tarkasti niistä lääkärille. Sen perusteella tutkitaan ja tehdään johtopäätökset asiasta. Kannattaa ehkä myös mainita tekemästäsi testistä ja sen antamasta pistemäärästä, tuollaisia testejähän (tietääkseni) lääkäritkin käyttävät määritellessään masennus-astetta - ja ylipäänsä sitä että sairastaako potilas kyseistä sairautta. Lääke on yleensä ns. "ensiapu", terapiaan kun ei välttämättä pääse ihan heti, jos ollenkaan julkiselle puolelle, sehän kun ei ole varmaa. Mikäli julkisen puolen terapiaa ei voida antaa, niin sitten kehoitetaan siirtymään yksityiselle. Siitäkin tosin saa (muistaakseni) jotain KELA:n korvausta. Tehokkain hoito masennuksessa on yleensä - ainakin tutkimusten mukaan - lääkehoito ja terapia yhdistettynä. Jompikumpi yksinäänkin saattaa auttaa, riippuu ihmisestä ja sairauden asteesta. Lääke auttaa usein alussa, kun terapia on vasta aluillaan tai ei vielä välttämättä ole alkanutkaan. Se lievittää masennuksen oireita ja toisaalta sitten taas sitä kautta helpottaa terapiatyöskentelyä... Suosittelen lääkärissä käyntiä, jos yhtään epäilet masennuksen mahdollisuutta (ja paljonhan noita pisteitäkin testissä kyllä tuli). Tilanteen määritys on varmasti paikallaan nyt. Muista että "mitä pikemmin sen parempi" pätee masennuksen hoidossa! Voimia sinulle, tilanteeseen on apua tarjolla, sairaudesta ei kenenkään tarvitse kärsiä, kun jos on sitä lievittäviä lääkkeitäkin keksitty. Kannattaa olla kärsivällinen masennuksen kanssa ja antaa itselleen aikaa parantua, se kun ei tapahdu hetkessä. Itsensä hoitaminen on tärkeä juttu!
Siinäpä tuli avuliasta tekstiä, kiitos.
Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä lääkärillä. Se tässä nyt eniten haittaa, että (varmaankin) vähättelen oireitani. Olen sitä mieltä, että lääkäriin voi mennä vasta kun on tosi sairas. Ja minulla menee toisinaan ihan hyvin. Pelkään siis mennä sinne ruikuttamaan, jos lääkäri ei näekään minussa mitään masennusta. Taatusti nimittäin pakotan itseni hymyilemään ja olemaan kohtelias, vaikkei huvittaisikaan. En viitsi vieraille näyttää nyrpeää naamaa. Joku saisi potkaista minut sinne. Koko ajan kuitenkin ahdistaa.
Sama ongelma oli/on minullakin, täytyy ikäänkuin "peittää" se kaikki ahdistus ja paha olo sen iloisen hymyn ja "kyllä minä pärjään, ei tässä mitään hätää"-asenteen alle. Sitten tietysti toiset näkevät pirteänä, itse sisimmässään on vain tuskainen ja vaikea olotila. Muut näkevät vain "kuoren", ja siinä taidossa (eräänlaisessa esittämisessä siis) on kyllä kehittynyt todella paljon. Itsekin joskus mietin tuota samaista asiaa, että "kun kuitenkin toisinaan menee hyvin, niin ei kai silloin masentunut voi olla". Mutta kyllä voi. Ei masentunutkaan ole 100 % onneton ja iloton koko aikaa, vaikka se yleensä ns. vallitseva olotila sairaudessa onkin. Pelkäsin minäkin lääkäriin menoa, ajattelen että nauraa minut ulos. Mutta eipä vaan sitten nauranut ulos, vaan sain apua. Sitä vaan kun on tottunut olemaan vahva ja pärjäämään, niin on vaikeaa myöntää - jopa itselleen - sitä ettei enää jaksakaan, ja että sisäisesti on koko ajan (tai lähes koko ajan)paha olla. Usein voi olla hankalaa edes tunnistaa masennusta sairautena itsessään, sitä ajattelee vain kärsivänsä esim. unettomuudesta, vatsavaivoista yms., jotka usein sitten kuitenkin viittaa masennukseen (kaikenlaiset "sekalaiset" vaivat, jotka varmasti ovat todellisia, niihin ei vaan osata yhdistää masennusta, ellei tietysti mitään toiminnallista tms. ole, toisella tavalla vakavaa). Voithan sanoa lääkärillä käydessäsi että näytät iloiselta kun pakotat itsesi siltä näyttämään, mutta oikeasti olet todella ahdistunut (tai mitä nyt sitten oletkaan, iloton, onneton, surullinen...) Masennuksesta kärsivä osaa yleensä taitavasti piilottaa masennuksen juuri sillä "hymynaamalla" - se tosin on tuhoisaa hänen itsensä kannalta, koska silloin hoidon käynnistyminen saattaa viivästyä. Toisaalta voisithan kokeilla kerrankin antaa, edes sen lääkärin vastaanottoajan verran, itsellesi oikeuden ja mahdollisuuden näyttää se "tympeä" naama, olla oma masentunut itsesi. Diagnoosin tekeminen (mikäli sellaista tarvitaan)voisi lääkärillekin olla hieman helpompaa, kun olisit reilusti oma itsesi. Kokeile! Tiedän että se on vaikeaa, itse sorrun vieläkin joskus, aika useinkin itse asiassa, valitettavasti, esittämään sitä iloista ja vahvaa, sisällä saattaa samaan aikaan olla järkyttävän paha olla. Tavallaan jotenkin itken sisäisesti, ulospäin hymyilen kuin mitään ongelmia mielialan suhteen ei koskaan olisi ollutkaan. Pitemmän päälle tuollainen jatkuva esittäminen kuluttaa energiaa. Eikä se oikeastaan johda mihinkään, masennuksen hoitamattomuuteen kylläkin ja sitä kautta todennäköisesti entistä syvempään masennukseen... Hei, käy lääkärissä, kerro rohkeasti ja rehellisesti tilanteesi, ja kaikki tuntemuksesi - sekä henkiset että fyysiset (kuten ehkä jo tiedät, niin masennus-sairauteen liittyy tavallisesti myös lukuisia fyysisiä oireita). Jos vain mahdollista, niin kirjoita käyntisi jälkeen, että miten kävi? Toivon todella paljon hyvää sinulle, tilanteesi on vähän samanlainen kuin omani joskus, joten koskettaa paljon. Jaksamista! Ja jos lääkäri on ammattitaidoton - niitäkin kun valitettavasti löytyy joskus - niin hakeudu toiselle lääkärille!
Viime yönä näin painajaista, jossa yritin mennä vessaan, muuta joku nainen tuli koko ajan avaamaan ovea, jossa ei ollut lukkoa. Hän kurkki oven raosta, niin etten kehdannut istua pytylle, vaikka meinasin pissata housuun. Viimeisen kerran hän työnsi päänsä oven raosta ja kuiskasi pelottavasti "I will follow you like a gost". Minä sähisin hänelle. Kun heräsin, olin hikimärkä. Usein näkee wc:stä unta, kun ihminen haluaisi poistaa jotain painavaa mielestään. Nainen taas oli se tunne (masennus), joka tunkeutui yksityisalueelle, esti minua pääsemään irti hädästäni. Ja suomen kieli olisi ollut liian pelottavaa kuultavaa mielestäni, joten se tuli unessa epäsuorasti. Hän sanoi seuraavansa minua kuin aave.. mitä lie tarkoittaa.. aaveet seuraavat näkymättöminä, pelottavina, epäuskottavina.. Niin.
Unihäiriöt ovat menneet kyllä jo aika pitkälle. Kiitos kannustuksesta. Yritän saada aikaiseksi sen käynnin. Kirjoitan toki sitten tähän samaan ketjuun.
Sinulle, joka halusit tietää tilanteeni lääkärikäynnin jälkeen:
Ahdistukseni on koventunut viime päivinä,masennusoireet taas lieventyneet aika paljonkin. Lääkäri ei tehnyt asialle mitään. Melkeimpä kohautteli olkapäitä. Hän näytti täysin tunteettomalta katsoessaan minua,hänestä näki ettei ymmärtänyt alkuunkaan miksi istuin siinä. Selitin hänelle elämäntarinani, mutta ilmekään ei värähtänyt. Kysyi "mitä tarkoitat ahdistuksella? Jotain tunnetta vai psyykkistä tilaa?"
Jaa jaa. Antoi minulle psykologin nimen ja paikan,jossa hän toimii. Kävin siellä, mutta psykologi on muuttanut toiseen toimipisteeseen. Sain sitten puhelinnumeron,johon pitäisi soittaa. Kunnalliselle psykologille siis. Tuskin tarvitsenkaan apua enää kuukausien päästä. Kyllä vähän suututtaa..! Ja miksi pitäisi edes juuri tähän psykologiin ottaa yhteyttä?? Varmasti muitakin sitten löytyy.. Odotin, että saisin jotain lääkettä tähän ahdistukseen. Ei siinä mitään jutustelutuokioita tarvita. Voin jutella läheisillenikin, jos mitään kunnon apua ei ole edes tulossa.
saanut epäasianmukaista kohtelua. Yritä vielä olla sinnikäs ja soita sille psykologille. Luulen että tarvittaessa (valitat kunnolla oireitasi) saat ajan jopa parin viikon päähän. Ajan saa takuulla, kun sanoo että tilanne on todella lyhyen ajan sisällä pahentunut - ja paljon! Psykologi voi tehdä konsultaatiopyynnön psykiatrille, jos kuulostaa siltä, että lääkitys olisi tarpeen. Voisit myös kokeilla käydä eri lääkärillä (yleis-), hekin ovat vain ihmisiä - joku toinen voisi olla paljon ymmärtäväisempi sinua kohtaan, ja omata tietoa/kokemusta masennuksen tunnistamisesta ja hoitamisesta...
Olenkin jo varannut ajan toiselle yleislääkärille. Ja toivon parempaa kohtelua. En suostu jättämään asiaa tähän heidän takiaan! Kiitos myötätunnosta!
Itsekseni taidan kirjoitella, mutta nyt sain masennuslääkkeet. :)
Hyvä!!! Kiva kun kerroit - anteeksi etten aiemmin vastaillut, oli kiireistä. Tarkoitus ei suinkaan ollut "unohtaa" sinua, mietin kyllä miten tilanteesi on edistynyt... Olen iloinen puolestasi, että sait asian kuntoon. Olit sinnikäs kun et luovuttanut yhden lääkärin ammattitaidottomuuden takia, vaan lannistumatta hait apua masennukseen toiselta lääkäriltä. Minkä nimisen masennuslääkkeen muuten sait (jos saa kysyä)? Entä saitko lähetteen terapiaan?
kunnalliselta puolelta, en saanut terapiaan lähetystä. Mutta kyllä omasta mielestäni ilmankin pärjään. Kiitos, kun olet ollut kiinnostunut hyvinvoinnistani!
Lääkkeeksi sain cymbalta 60mg. Lääkkeen kanssa taitaakin olla vähän ongelmia: huimaus on kyllä lueteltu haittavaikutuksiin, mutta minun huimaukseni on kokoaikaista ja keinuttavaa. Mistä tiedän, onko tämä normaalia, vai onko lääkeannos liian suuri? Makuuasento aiheuttaa lievää pahoinvointia, koska päässä heittää niin paljon. Tuntuu että silmistäni näkyy, että lääkkeitä on otettu. Kuinkahan kauan voin tätä seurailla?
Tottakai hyvinvointisi kiinnostaa. Kuten jo edellä olen maininnut, niin olen itsekin ollut jossain vaiheessa elämääni samanlaisessa tilanteessa. Siksi haluan auttaa, jos suinkin vain voin.
Minulla oli myös tuo samainen lääke, Cymbalta, käytössä! Hyvin samanlaisia alkuoireita minullakin oli, huimausta ym. Silmistäni myös näin itsekin, että "lääkettä olen ottanut". Pupillit olivat laajentuneet ensimmäisen viikon ajan. Alussa annos oli tuo samainen, eli 60 mg, sitten vähennettiin 30 mg:aan, koska sivuoireet oli sen verran pahat. Pienemmällä annoksella sivuoireet helpottivat sitten. Kyllä jos huimaus on voimakasta, niin kannattaa neuvotella lääkärin kanssa sen annoksen puolittamisesta. Saattaahan olla, että pienempikin annos lääkettä tehoaa, ja toisaalta ei ole niin pahoja sivuvaikutuksiakaan, välttämättä. Lääkkeen käytön lopettamisen seurauksena itselleni tuli todella kovaa huimausta, sitä kesti n. viikon, niin kuin käyttöä aloitettaessakin. Taitaa olla aika suosittu tuo uusi lääke, Cymbalta...
Huimaus siis tulee sitten taas kun lääkkeen lopettaa? Olen vasta muutaman päivän lääkettä ottanut, ja alan moittia itseäni siitä, miksi edes hain lääkettä. Ahdistus kun meni ohi heti kun ensimmäisen lääkkeen otin (koska menin niin sekaisin), ja masennusoireet eivät olisi niin haitanneet. Olo tuntuu aika normaalilta, ei masentuneelta, muuten, paitsi sivuvaikutukset saavat minut tuntemaan itseni kipeäksi. Tuntuu siis siltä, että otan lääkettä vain saadakseni aikaan sekavan olon, huimausta, vapinaa, laajentuneet pupillit ja tuijottavat silmät ja kurkkukipua.
Minulla ei siis esiinny vain suun kuivumista, vaan nuhan tuntua, ja tuntuu myös kuin kurkku olisi jotenkin ahdas.