Olen miettinyt, että voisiko käytöseni liittyä jotenkin masennukseen.. Tunnen olevani riittämäntön, epäonnistunut ihminen. Tuntuu, ettei ketään kiinnosta, eikä kukaan välitä, vaikka niin väittäisivätkin. Olen yksin, vaikken olekaan yksin. Isossakin joukossa tunnen olevani yksin. Nykyään en osaa sanoa hymyillessäni, olenko iloinen, onko hymy aito. Hymyilen kuin tavan vuoksi muiden seurassa, mutta heti kun pääsen yksin alan taas murehtia asioita. Syytän itseäni ja tunnen hirveää epäonnistumista, jos en onnistu tavoitteissani (tavoitteet yleensä syömiseen liittyviä, koska mulla taitaa olla jotain syömishäiriötä). Joudun patistamaan itseäni kaikkeen ja aloittaminen tuntuu kamalan vaikealta. En jaksaisi tehdä mitään, mutta kun en tee, tunnen itseni todella epäonnistuneeksi. Usein olen pettynyt itseeni. Haluaisin olla parempi, mutta kun en jaksa. Nukahtaminen on yleensä nykyään vaikeampaa, kuin ennen. Päässä pyörii kamalasti ajatuksia silloin.
Anteeksi, taisi tulla vähän sekava viesti :)
Anteeksi, taisi tulla vähän sekava viesti :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
oireita. Hakeudu lääkärin vastaanotolle!
kuin oma tilanteeni... niin ja vielä se, että itken melkein joka toinen päivä...
Itselleni on tullut viime aikoina muutama "itkukohtaus". Taikun yksinäni olen ollut ja pettynyt itseeni, niin on tullut tuollainen pieni tunteenpurkaus. Muutenkin nykyään nousee helpommin pala kurkkuun ja tulee itku. Muiden edessä yritän kuitenkin olla vahva.
En minäkään halua sitä muille näyttää.. tosin joskus se ei ole onnistunut. Joka tapauksessa kyllä sinun jotain apua kannattaa hakea. Itse käyn psykologin ja ravitsemusneuvojan luona... ja aina välillä yleislääkärillä. Tuntuu kyllä, että silti olen mennyt huonompaan suuntaan ja ahdistus, suru ja yksinäisyys valtaa minut aina vaan useammin.. tosin olen käynyt noilla ed. mainituilla vasta vähän aikaa.. ehkä parannusta tulee ajan kanssa.
hei!
Itse olen syömishäiriöistä eroon kamppaileva nuori nainen ja näyttää siltä, että kun riippuvuuksista (sh) yrittää eroon, ahdistus, jota riippuvuuksiin pakeni, käy kimppuun. Eli kun asioita alkaa aukoa, ne valtaavat herkästi mielen. Tyhjyys, yksinäisyyden pelko, tulevaisuuden, kuoleman, vierauden olo. Mutta keskusteltuani sen kokeneiden kanssa jaksan uskoa pääseväni sen yli. Se on vain kohdattava. Pikku pala kerrallaan on nakerrettava se pois. Jaksamista, ette ole yksin!
Käytätkö hormonaalista ehkäisyä? Ehkäisypillereistä voi tulla itkuisuutta!
en käytä..
En tiedä kummalle viesti oli, mutta vastasin minäkin :)
Aiemmalle, joka kertoi syömishäiriöstä parantumisesta. En halua parantua sh:oosta. Tönkösti sanottu, mutta lihomisen pelko ei anna periksi, joten ei ole halua :( Kai se tähän kuuluu? Ja kun toisaalta en tunnu edes sairaalta. En ole vielä alipainon puolella (haluaisin kyllä), siksi tuntuu, ettei mua mikään vaivaa. Painoindeksi kai jtn 19 tällä hetkellä.. Kunhan yritän laihduttaa.
Sitten tämä masennus, jos sitä on. Kiinnostuksesta kyselin, onkohan sitä minulla, mutta en aio lääkäriin mennä. En halua aiheuttaa mitään huolta vanhemmille ja muille. En muutenkaan pidä lääkäreistä ja pelkään heidän huomaavan sh:ooni :/ Tyhmää, mutta niin olen päättänyt.. Ehkä sitten, jos tästä oikeasti tulee suurikin haitta.
Olen kiitollinen teille, kun sain asiallisia vastauksia :) Ja yleensäkin, kun vastasitte! Kiitos :)