Vaikea kertoa

Mulla on kertominen edessä tällä viikolla, heti kun poikakaveri tulee meriltä töistä. Oon nyt jo viikolla 20, mutta tätä on pitkitetty ihan liian kauan... eli nyt on aika! On vaan TOSI vaikeeta kertoa omille porukoille, kun ne pitää mua varmaan vielä ihan lapsena itekkin...
Mutta mä rukoilen ja toivon, että kertominen menis hyvin ja että ne suhtautuis tähän asiaan niin kuin pitääkin. Eli että ne olis alkujärkytyksen jälkeen onnellisia tulevasta lapsenlapsestaan! :>

Me kerrottiin vähän ennen ekaa ultraa eli sitä niskaturvotusultraa ku en halunnu kertoa liian aikasin. Tein ite niin, että kerroin äidille ja sit ajan kanssa muille. Kaikille ollu iso juttu, tietty meidän molempien vanhemmille eka lapsenlapsi mutta tunne on tuttu, koko ajan vieläkin pelkää, että mitä jos jokin menee pieleen mutta eihän niin voi ajatella loputtomiin. Kaikki on kyllä ollu tosi onnellisia eli positiivisia ajatuksia ja tsemppiä! Kyllä vanhemmat ilahtuu. :)

Esikoisen uutinen oli mun äidille ja veljelle tosi helppo kertoa, sen kun vaan "pamautin" asian niille... Mutta nyt tuntuu, että en ole voinut suoraan sanoa oikeastaan kenellekään... Äidille ja anopille kertominen tuntuu ihan ylivoimaisen vaikealta. Varsinkin kun mies oli mennyt kertomaan jo useita viikkoja sitten eräälle kaverilleen, jonka äiti sattuikin tuntemaan miehen äidin. Ja tämä täti oli uteliaana tiedustellut, että koskas se toinen oikein syntyy! Mummi oli ollut ihmeissään, että ei kai niille nyt toista tule. Sitten hän oli kutsunut mieheni käymään, ja sanonut, että millonkas teille on se toinen tulossa, kun kylillä puhutaan...Mies oli hätäpäissään sanonut, että ei ole tulossa (kun ollaan suunniteltu sellaista äitienpäivä-yllätystä mummoille...) Tähän tämä tuleva tuplamummi oli sanonut, että "hyvä, aattelepa nyt iteki minkälaista se olis" (esikoinen on lasketun ajan aikoihin 1v11kk) Juu...Tosi helppo mennä kertomaan ilouutiset tollasen jälkeen! Ja minä kun kuvittelin yllättäväni mummin positiivisesti äitienpäivänä! Voi surku.

Mullakin oli tosiaan vaikeuksia kertoa raskaudesta edes hyville ystäville tai varsinkaan vanhemmilleni!
Oli tosiaan jotenkin niin nolo olo jostain syystä vaikka vaavi oli toivottu ja ihana asia siis kyseessä.
Olin ensinnäkin aivan varma, että porukat hermostuu ihan kympillä ja samaa arveli avokkikin...
No annettiin sitten tuleville iso-vanhemmille sellaiset kyltit joissa lukee mummola niin ei tarvinnut päin naamaa sanoa.
Sitä en nimittäin olisi pystynyt tekemään!
Kun he sitten availivat pakettinsa, tuli puhelu ja yllätykseksemme kaikki oli aivan innoissaan. Siltikin nolotti mennä seuraavan kerran käymään... Kavereille kerroin vasta ku oli jo 6.kuukausi menossa.
Eka eivät uskoneet, mutta sit näytin mahaa (mulla oli kokoajan tosi pieni maha) ni eipä siinä paljoo auttanu epäillä.