mä olen ollut sairas kohta seitsemän vuotta. anoreksiaa ja bulimiaa ja parempia kausia muutama kuukausi. en tiedä mikä kausi nyt on menossa. painoltani olen nyt ihan normaali 55, oon 166 cm. mut olo on tietetenkin hyperläski. nojoo. mutta tämän tunteen varmasti tunnistaa täälläkaikki, joten ei siitä sen enempää.
mun ongelma on omasta mielestyä ahmiminen. mikä siis viittaisi enemmän bulimiaan. mutta jos vertaan näitä 'ahmimiani' määriä niihin aikoihin, kun se oikeasti oli ahmimista, lähinnä naurattaa omat ajatukset. käsitän siis ahmimiseksi sen, jos esim. syön ihan normaalin määrän lämmintä ruokaa ja juon maitoa jota rakastan ja syön jopa leivän yms. käsittääkseni näinihmiset elävät päivittäin. mutta mulle tulee heti niin paskamainen olo, että on pakko oksentaa. olo on kuin olisin syönyt kymmenen ihmisen edestä. ja siksi psykologillekin puhun ahmimisesta, vaikka todellisuudessa saan oikean ahmimiskohtauksen n. kerran kahdessa kuussa.
millä ihmeellä sen oikeesti sais päähän istutettua, että ruokaa saasyödä. mä olen paininut tän asian kanssa jo niin kauan etten mä tiedä mitä eroa on terveellä nälällä ja halulla syödä tai ahmia.
onko muita jotka luulevat ahmivansa, vaikka syö niinku ihmisen pitäisi, eikä niinku lintu. sit mul menee taas viikko etten voi syödä mitäänpaitsi jugurttia tai jotain. enkä mä ees liho jos mä syön oikeetaruokaa. mä vihaan tunnetta kun on täynnä ruokaa. oksettaa. tässä mä taas syön. meni lautasellinen kasvismakaroonilaatikkoa. ja nyt odottaa vessareissu. en jaksa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos syön säälittävän aterian,jossa on esim. paljon salaattia ja alle puolet tonnikalapurkista(vedessä) maitolasin ,niin tunnen lihoavani siitä aivan mahdottomasti,tunnen oloni ähkyksi ja rupeaa kaduttamaan,että "ahmin" noin "paljon".
Kummallista.
Juuri tämän saman ongelman takia en syö edes koulussa ruokaa,sillä pelkään lihovani.Vasta pari päivää tätä on ollut,mutta olen laihtunut jo 3 kg."ahmiminen" on vähäksi aikaaa jääny,mutta välillä taas ihan huomaamatta sitten taas "ahmii".