lukioaikana seurustelin erään pojan kanssa joka tietoisesti tai tietämättään "henkisesti pahoinpiteli" minua. olin ennen ollut rohkea ja iloinen ihminen, ei ollut mitään typerää punastelua tai käsien tärinää tuntemattomien seurassa. itselle todella tärkeä monta vuotta kestänyt harrastuskin loppui kyseisen suhteen aikana enkä ole saanut aloitettua sitä uudestaan. tajusin kuitenkin lopulta päättää pari vuotta kestäneen suhteen kun ulkopuoliset alkoivat asiasta huomauttelemaan et onkohan kaikki ihan hyvin ja omatkin silmät siinä sit aukes. lukion päätin ihan keskivertoarvosanoin, parempaankin olisin pystynyt jos olisin jaksanut. olo parani aika lailla kun olin päässyt eroon kyseisestä pojasta ja selvinnyt ns. erosta. pääsin armeijaan erikoisjoukkoihin ja kaikki alkoi hyvin kunnes se muutaman kuukauden päästä loppui loukkaantumiseen, jouduin e-luokkaan. sain kyllä töitä melkein heti kun ajattelin ettei tässä välissä kannata opiskelemaan lähteä ettei se sitten keskeydy armeijan takia. muutin pois kotoa pikkupaikkakunnalle töiden takia. kuntoutumien alkoi kyllä hyvin mutta heti kun fysioterapeutilla käynti loppui, loppui muukin liikunta, jota olin kuitenkin harrastanut siihen loukkaantumiseen asti ja vähän sen jälkeen seitsemän piävää viikossa. paino alkoi nousta ja kavereita ei uudelta paikkakunnalta saanut kun ei oman ikäisiä ole, mitä nyt muutaman kerran vuoden aikana olen työkavereiden kanssa tavannut. aloin tupakoimaan, en polta kotona, mutta töissä polttamatta oleminen on todella hankalaa, melkein kaikki työkaverit polttaa niin yritä nyt siinä sitten kieltäytyä ku mieli tekee, ja sit illalla kiroan ku en saanu itteäni niskasta kiinni. minulla on astma ja polttaminen tuntuu siksikin pahalta ja se liikunta ei oikeen tunnu hyvältä sauhimisen jälkeen. se aika mitä en ole töissä, makailen sohvalla, joskus saan kammettua itseni lenkille. mutta useimmiten olo on sellainen etten jaksa välittää mistään, asunto on ku pyörremyrskyn jäljiltä enkä jaksa siivota, ei tänne kuitenkaan kukaan tule. joinakin päivinä jos ei ole töitä, en jaksa nousta sängystä edes syömään. en tiedä mitä tekisin jos tuota työpaikkaa ei olisi, pidän sitä kuitenkin vielä sellaisena pakkona saada itseni ovesta ulos. en kuitenkaan pidä työstäni, inhoan sitä aika lailla kun yhdenkään päivän jälkeen ei voi sanoa että olipas mukava päivä. aina sattuu jotain joka saa hyvänkin aamun menemään piloille. tosiaan sinne inttiin pitäis palailla syksyllä, en kyllä tässä kunnossa sinne pääse, mutta en vaan enää yksin jaksa enkä tiedä et mitä pitäis tehdä. jos haen ammattiapua, en varmasti pääse takaisin, koska vaatimukset ovat kovat.ja jos en saa suoritettua loppuun unelmaani joka minulla on ollu jo pikkutyttönä, kaikki vaan pahenee. en vaan keksi enää mitään jolla saisin yksin itseni ja pääni kuntoon. itsemurhaa en ole ajatellut tai olen sen verran että olen niin laiska etten ainakaan aio edesauttaa sitä mitenkään, mutta välillä tuntuu et jos vaan vois jäädä sänkyyn eikä tarvisi enää ikinä tehä mitään.
jos joku jaksoi lukea tämän pitkän valituksen loppuun, niin kiitos paljon. olet ainoa joka jaksoi "kuunnella"
jos joku jaksoi lukea tämän pitkän valituksen loppuun, niin kiitos paljon. olet ainoa joka jaksoi "kuunnella"
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sun on itse päätettävä ja luvattava itsellesi, että sä jatkat, jaksat ja yrität... Sun ei pidä luovuttaa!
Mulla itellä oli viimeiset kolme vuotta ollut elämä yhtä tuskaisaa kaaosta. Mä olin tavallisesti aivan rikki, en jaksanut mitää muuta kuin itkeä. Välillä tuntui, että selviäisin sittenkin, mutta aina tietyt ihmiset löi mut maahan.
Välillä mä olin tosi onnellinen. Mut vaan muutaman päivän ja sit tuli taas jotain uutta ja kaikki kaatu. Ihan kuin en saisi koskaan olla onnellinen.
Mä pääsin niistä ihmisistä eroon, mä voitin ne. Koko tän vuoden mä oon nuollu mun haavoja ja parannellu hiljaa mun itsetuntooni. Mä onnistuin.
Mut sitten multa vedettiin taas pohja alta, sen teki eri ihmiset, ehkä tahattomasti, en tiedä, ei kiinnosta, mutta se repi vanhat haavat auki.
Mä itkin ikuisuuden, mut sit mä vaan päätin, että en murehdi asiaa enempää, vaan pakotan itseni jatkamaan, koska maailmassa on pakko olla jotain sen arvoista.
SÄ PYSTYT SAMAAN.
Sun täytyy vaan yrittää.