siis kertakaikkiaan rupeaa masentamaan, liian paljon muuttui kertaheitolla. Kertokaahan millä saatte itsenne masennuksen kourista ylös.
Millä pidätte
itsenne järjissänne
81246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Haluaisin lohduttaa sinua.En tiedä minkä ikäinen olet,mutta minut pani jaksamaan omat lapset.Ensimmäisenä ajttelin heitä silloin,kun sain tiedon.Vaikka nyt olen yksin niin jotenkin sitä ihminen tottuu kaikkeen.
Kyllä se helpottuu ajan kans.Voimia sinulle!!!
onneksi nuoria aikuisia, itse olen 40-v. En ole vielä yksin, onhan minulla toki aviomieskin mutta hänellä ei ole aavistustakaan millaista tämän sairauden kanssa eläminen on. Ehkä kaikkein vaikeinta tämän hyväksymisessä on se että tämä eristää minut muista ihmisistä, koska en vaan jaksa lähteä mihinkään, aina on väsynyt.
näkövinkkelistä katsoen olet vielä itsekin nuori aikuinen ja senvuoksi toivon sinulle vielä vuosikymmeniksi jaksamista.
Oletko joskus pohtinut, onko tuo jaksamattomuutesi henkistä tai fyysistä? Tuskin sairautesi sinua muista ihmisistä "eristää".
Jos olet todella uupunut, etkä jaksa rientää muiden mukana, niin uskon, että ihmisillä riittää ymmärrystä tulla luoksesi, kun heitä pyydät.
Ja eiköhän miehesikin vielä opi tuntemaan sairauttasi ja sen myötä osaa suhtautua siihen "oikealla tavalla"?
"Ehkä kaikkein vaikeinta tämän hyväksymisessä". Kun todella hyväksyt sairautesi, niin siinä on ensi askel kohti parempaa jaksamista. Onnistut taatusti, mutta se saattaa aika-ajoin väsyttää.
Älä luovuta. Aurinkoista tulevaa äirienpäivää sinulle tv.
Keskusteluterapia psykologin kanssa auttaa ainakin minua. Minulla ei ms-diagnoosia vielä ole, mutta vahva epäily kylläkin, eli kyllä masentaa (ja PELOTTAA!!) Tämä minun ihana terapeuttini on "kulkenut kanssani" jo 4 vuotta. Mulla oli keskivaikea masennus v. 2001-2002 ja silloin aloitin käymään hänen vastaanotolla ja käyn edelleen, mutta nyt eri asian takia eli tämän mahdollisen vakavan sairauden. Onneksi en milloinkaan katkaissut tätä hoitosuhdetta vaan jatkoin käyntejä kaikki nämä vuodet, koska nyt on TAAS kriisi elämässä! Muuten joutuisin uudelleen hommaamaan jostain lähetteen ja ajan saaminen esim. omalle lääkärille voi kestää vaikka kuinka kauan.
diagnoosin jälkeenhän kaikki muuttuu..elämästä ajattelutapaan, ihminen ei mielestäni millään voi olla enää entisensä ellei ihan taukki ole.. sitä kyllä oppii elämään itsensä kanssa, muttei totu..etsii asioiden valoisan puolen kuten ajattelun uuden ulottuvuuden ja ottaa sen lähinnä voimavaranaan kuin merkkinä erilaisuudesta!
kyllä se siitä ! se mikä ei tapa sattuu perkeleesti mutta myös vahvistaa ;)
Minulle ainoa keino pitää itseni järjissäni on ollut mielialalääke. Se helpottaa mukavasti ja rauhoittaa
Mielialalääke terapia auttaa minuakin! Todella hyvä yhdistelmä!
Mm. mielialalääke, lisäksi oireenmukaiset lääkkeet. Kunhan coctail on balanssissa, mulla on edes mahdollisuus "normaalielämään" mitä se sitten onkin. Kun masennus on oikeesti voitolla ja sitä on jatkunut pitkään, kannattaa ehdottomasti harkita terapiaa. Siellä ei kukaan pakota sohvalle maaten tai kysele turhia. Keskustelut etenevät sitä rataa mitä itse haluat.
Minä käyn terapiassa lähinnä silloin kun coctail kaatuu tai masennus muuten vaan pyrkii hallitsevaksi, puhuminen auttaa.