Niin... Miten reagoitte stressitilanteessa? Poistuminen tilanteesta, itsesuojeluvaiston herääminen, vihantunteen purkaukset, vetäytyminen omaan rauhaan, masentuminen? Mitkä näistä vai onko muita omia olisivat niitä omia, terveitä reaktioitanne? Entä millaista käyttäytymistä teiltä on odotettu?
Entä jos stressi jatkuu pitkään? Kuinka pahasti aivoissanne "leikkaa kiinni"? Vaikuttaako tämä esim. oppimiseen, sosiaalisen kanssakäymisen taitoihin, muuhun "tajunnan virtaan"? Osaatteko toimia enää normaalisti. Jääkö näistä pysyviä vauroita? Mun mielestä ei jää. Jää vain ihmismieleen juurtunut pakko selviytyä, joka taas mielestäni saattaa laukaista stressitilan mielessä. Tulosta voisi ajatella noidankehänä. Varsinkin kun joutuu itse miettimään, mistä mikäkin asia johtuu. Kuitenkaan mikään "ilmaiseksi" annettu vastaus ei kelpaa. Se ei ole omaa itseäni, omaa tunne-elämääni.
Itselläni saattaa tulla pahakin "jumi". Tosin kysymys on kuitenkin hengenvaaraa aiheuttavista seikoista. Siitä kuitenkin selviää aina. Huom. tämä on useasti elämässäni toistunut tila.
Tulen mielestäni ihan tavallisesti toimeen ikäisteni kanssa. Jotka pärjäilevät normaalisti. Ei itsetunto tai muita pätemisen aiheuttamia ongelmia. Tutustun normaalisti. Pärjään koulussa normaalisti. Muhun kiinnitetään huomiota ihan tavallisesti ja olen huomioinut käyttäytymiseni olevan muutenkin ihan normaalia. Mulle osoitetaan tunteita normaalisti, suututaan, iloitaan, nauretaan yms, edellytetään ihan normaaleja asioita. Seurustelen, mutta en kuitenkaan koe tätä pakolliseksi. Selviydyn myös itsekseni. Kykenen luomaan ihmissuhteita, joita ei kuitenkaan koskaan pitäisi mielestäni joutua luomalla luomaan.
Entä jos stressi jatkuu pitkään? Kuinka pahasti aivoissanne "leikkaa kiinni"? Vaikuttaako tämä esim. oppimiseen, sosiaalisen kanssakäymisen taitoihin, muuhun "tajunnan virtaan"? Osaatteko toimia enää normaalisti. Jääkö näistä pysyviä vauroita? Mun mielestä ei jää. Jää vain ihmismieleen juurtunut pakko selviytyä, joka taas mielestäni saattaa laukaista stressitilan mielessä. Tulosta voisi ajatella noidankehänä. Varsinkin kun joutuu itse miettimään, mistä mikäkin asia johtuu. Kuitenkaan mikään "ilmaiseksi" annettu vastaus ei kelpaa. Se ei ole omaa itseäni, omaa tunne-elämääni.
Itselläni saattaa tulla pahakin "jumi". Tosin kysymys on kuitenkin hengenvaaraa aiheuttavista seikoista. Siitä kuitenkin selviää aina. Huom. tämä on useasti elämässäni toistunut tila.
Tulen mielestäni ihan tavallisesti toimeen ikäisteni kanssa. Jotka pärjäilevät normaalisti. Ei itsetunto tai muita pätemisen aiheuttamia ongelmia. Tutustun normaalisti. Pärjään koulussa normaalisti. Muhun kiinnitetään huomiota ihan tavallisesti ja olen huomioinut käyttäytymiseni olevan muutenkin ihan normaalia. Mulle osoitetaan tunteita normaalisti, suututaan, iloitaan, nauretaan yms, edellytetään ihan normaaleja asioita. Seurustelen, mutta en kuitenkaan koe tätä pakolliseksi. Selviydyn myös itsekseni. Kykenen luomaan ihmissuhteita, joita ei kuitenkaan koskaan pitäisi mielestäni joutua luomalla luomaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itseltäni löytyy tilanteen arviointikyvyn herääminen ja sitä kautta tiedostamalla eli ajatellen tai alitajuntaisesti (rutiinit) toimiminen omaksi ja muiden eduksi. Siinäkin on eroja minkä ihminen kokee stressitilanteeksi ja minkä ei. Onko esimerkiksi väkivallalla uhkaaminen jollekin stressitilanne vai pelkkä huvi? Tai muu painostaminen, onko se painostettavalle kohteelle huvia, leikkimistä toisten tunteilla ts. mahdollisesti ajanvietettä? Kuka nämä määrittelee?
Itse vastaisin, että kuka milläkin lailla ja on mahdollista, että ihminen ihan itsestään kognitiivisen oppimisen kautta, johon ei välttämättä tarvita sen kummempia hoitokeinoja, muuttaa käyttäytymistapojaan täydellisesti. Kunhan siihen vain annetaan mahdollisuus, mahdollisuus toisenlaiseen käyttäytymismalliin. Tästä syystä on hyvä olla opastamatta ihmisiä kostonkierteisiin, syyllistämään, tuntemaan syyllisyyttä, katumaan yms. Nämä negatiivisina tunteina saattavat aiheuttaa hyvinkin raskaita stressitilanteita.