Ajattelinpa jakaa kokemuksen, josta tulee hyvin harvoin puhuneeksi: iltarukous. Lähinnä tapa on jäänyt vaimon tehtäväksi, mutta neljännen lapsen kohdalla olen itsekin sitä viljellyt osana iltarutiineja. Kovasti vaikuttaa siltä, että lapsen on siihen helppo liittyä, jo näin puolitoista vuotiaana. Vanhemmat sisarukset toimivat niin kuin parhaaksi näkevät, ehkä tapa on heillä säilynyt. Uskon kyllä iltarukouksen turvallisuutta luovaan merkitykseen. Mitään painostamista tai liian "vahvaa" kristillinen kasvatus ei tule olla, mutta kokonaan ei kastetujen lasten kohdalla asioista tarvitse vaietakaan. Kunhan kaikessa säilyy kunnioitus lapsia ja heidän erilaisuuttaan kohtaan. Tätäpä jäin funtsimaan...
Iltarukous
Jamo-isi
228174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mielestäni juttelu, vaikka iltasadun jälkeen, riittää vallan hyvin.
Minäkin olen opettanut vanhemmalle lapsellemmme iltarukouksen. Minä olen rukoilemisen oppinut pienestä pitäen omalta isältäni. Mieheni ei rukoile, hänen vanhempansa eivät ole koskaan opettaneet hänelle iltarukousta. Minusta iltarukous tuo turvallisuuden tunteen. Meillä se siis kuuluu osana iltarutiineja sekä myös, että kerron lapsilleni rakastavani heitä ennenkuin he nukahtavat. Olisi kiva kuulla minkälaisia iltarukouksia muut käyttävät.
Taivaan Isä siunaa meitä,
anna meille enkeleitä.
Siivillänsa meitä peitä,
älä meitä koskaan heitä.
Amen.
Päivän touhut taakse jää,
minua jo väsyttää.
Kiitos että nukkumaan,
peiton alle mennä saan.
Hyvää yötä, Jumala
siunaa meitä kaikkia
Amen
Tuon voisikin ottaa käyttöön saman tien !
rukous.. alettu hyvin pienenä sanomaan ja nykyisin sitä jo kaivataankin, 9v kaveri..
amen
Minä lapsi pienoinen,
aamuin illoin rukoilen.
Pienet kädet yhteen liitän,
taivaan isää aina kiitän.
Aamen.
Lasten ollessa alle kouluikäisiä iltarukous oli tälläinen:" Vuoteessani neljä nurkkaa, jokaisessa yksi suojelusenkeli-Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Siunatkoon he yöunemme. Minä olen hyvä ja arvokas lapsi, Aamen." Ilman tätä ei uni tullut.
Nyt nämä murrosiässä olevat lapseni odottavat, että yhdessä rukoilemme Isä meidän ja Herran siunauksen. Minä olen hyvä ja arvokas lapsi on edelleen viimeinen kommentti, joka kuuluu heidän sängystään.Edelleenkään eivät "asetu" nukkumaan ennen yhteistä iltarukousta.
Rukous on silta luokse Jumalan.
Levolle lasken luojani armias ole suojani jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Amen
Ei olla opetettu lapsille.
Minulle äiti opetti mutta isä pakotti esim. pyhäkouluun, kirkkoon jne. Lähdettävä oli selkäsaunan uhalla rippikouluun saakka. eipä silti - siinä iässä ukko olis jo ottanut hopeaa. Kun radiosta tuli jumalanpalvelus, piti olla ihan kusisukassa.
Äidille sitä ei olla ilmeisesti ikinä edes opetettu. Ei kyllä olla asiasta edes puhuttu.
Lapsuudessani oli paljon muutakin perseellään, joten ehkä asiat ylkorostuvat vastakkaisesti omille lapsilleni. Vähän niinkuin rosvon pojasta tuli poliisi. Hunsvotteja heistä ei silti tule, jos se on minusta kiinni.
"Uskon kyllä iltarukouksen turvallisuutta luovaan merkitykseen."
Ei sitten tullut mieleen rakentaa sitä turvallisuuden tunnetta minkään todellisen päälle? Mistä näitä idiootteja oikein sikiää..
Siksi juurin haluan opettaa iltarukouksen lapsille, koska oma uskoni on ollut elämän perustava asia, siis äärimmäisen todellinen ja kantava juttu minun kohdallani. Usko on auttanut hyväksymään itseään ja huomioimaan toisia. Aika monella on sama kokemus. Ei kannata lähteä toisten vakaumuksia mollaamaan. Idiooteista puheen ollen riittänee, kun vilkaiset peiliin...
Siunaa Jeesus Pikku Emmi,
sekä isä, äitikin.
Anna meille enkeleitä,
vierellämme kulkemaan.
Itse olen aikoinaan lapsena rukoillut sitä perinteistä "Levolle lasken luojani...jne", mutta siinä on niin vanhoja, outoja sanoja, että ei lapsi tiedä mitä ne tarkoittavat.
Usko on hyvä asia, jos jätetään turhat jeesustelut pois.
Järjenköyhää väittää että leijona pitää lammasta ystävänään jne..
Minä, kolmen lapsen isänä en kannata noita hörhöilyjä.. "uskon" iltasatuihin ja uninalleihin. Vanhimmalla on Tigru turvana jne..
joten ethän estä lastasi kuulla Jumalasta joka on tämän maailman ja sinutkin luonut.
Tigru ei opeta sitä mitä Jeesus opetti - rakkautta ja anteeksiantavaisuutta...
rakkaus ja anteeksiantaminen lähtee ihmisestä itsestä! ei siihen mitään jessejä, satusedän sekojuttuja tai ylipäätään taruhahmoja tarvita.
minkä ihmeen takia pitää aivopestä pieniä viattomia lapsia mihinkään uskontoon? antaisitte lastenne itse päättää, kunhan siihen kykenevät, että mihin uskovat (vaihtoehdot kun tästä maailmasta eivät kovin helposti lopu!) vai uskovatko mihinkään.
miksi ei voi opettaa lasta luottamaan ja uskomaan itseensä?!
niin varmaan tehdäänkin,siis opetetaan lasta luottamaan ja uskomaan itseensä.Iltarukous ei tee kenellekkään huonoa ja on mukava yhteinen tapa 'nukkumaanmenorituaaleihin'.Tarkoitus ei ole aivopestä lasta mihinkään uskontoon,mutta leikki-ikäinen tuskin vielä osaa päättää mihin uskoo,tai on uskomatta(uskovat yleensä vielä joulupukkiinkin).Yleensä iltarukous luo pienelle lapselle turvaa,tietäen että joku vartioi heidän ja kaikkien rakkaidensa unta.Rakkaus ja anteeksianto lähtee ihmisestä itsestä.
Voi LOL tuota sun järjenjuoksuasi! Ei iltarukouksen oppiminen lapsena tarkoita, että automaattisesti omaksuu kaikki uskonnon opetukset ja tulee "aivopestyksi" yhtään mihinkään. Ihmisen perusluontoon kuuluu kyseenalaistaminen ja ihminen kyllä varttuessaan osaa etsiä oman tiensä ja uskonnollisen vakaumuksensa, vaikka lapsena olisi iltarukouksen osannutkin. Itseensä uskominen ei iltarukouksesta kärsi. Ei se kuule mitään ota ellei annakaan :) Kukaan ei ole vielä iltarukouksen takia kuollut, vanhoillinen ja rankka uskonnollinen kasvatus on sitten ihan eri asia!
Lapsi murehtii asioita ja nykyisessä "tietomyrskyssä" lapsi saa väkisinkin haitallisiakin virikkeitä esim. ihan uutisista. Pienessä sielussa voi olla kovakin tuska, kun ei ymmärrä ja pelottaa. Oma rajallisuus tajutaan jossain vaiheessa ja turvataan vanhempaan, mutta kuka vanhempaa suojelee? Lapsi osaa pelätä rakkaidensa puolesta ja hänelle voi olla todella helpottavaa laskea asiat isompiin käsiin. Kritiikki tulee ihan takuuvarmasti myöhemmin ja oma vakaumuskin löytyy sitä myötä. Iltarukous ja ns. lapsen usko voi olla oiken toimiva defenssi tässä hullussa maailmassa :)
JOTAIN ROTIA!!!!
Sinulle tullut kirjoitusvirhettä.Jospa Sinun piti kirjoittaa että voi Jumala ,auta.
Lapsena minulle opetettiin molemmat rukoukset ja kyllä ne joka ilta tulikin luettua.
mutta josku teini-iässä se jäi.
Nyt olemme avopuolisoni kanssa keksineet oman "rukouksen"/lorun.
Jos se mahd. jää sanomatta niin olo ei ole niin levollinen.
"Hyvää yötä, kauniita unia, oman kullan kuvia, aamulla tavataan /pusitaan(riippuu heräämmekö aamulla yhdessä vai lähteekö toinen töihin vielä toisen jäädessä nukkumaan) ja lopuksi vielä nuku hyvin.
lapsillemme varmaan tulevaisuudessa kehittelemme jonkin samantapaisen lorun. (jos meille niitä suodaan)