Ihanat Ahteet

Olen aina ihaillut Ahteiden perhettä. Miettikäähän miten ja täysin omilla avuillaan ja ihanan terävillä kyynärpäillään Matti nousi sähkömiehestä Suomen kakkos pallille. Siihen ei moni tässä maassa pysty.

Miettikäähän miten Matti jaksaa istua oopperassa ja nauttia suuresti sen anneista. Monko muu duunaritaustainen kykynee samaan? Miettikäähän kuinka Mattin perässä juoksee aina sekalainen lauma naisia, joita hän joutuu suorastaan työntelemään pois haaruksistaan ja jopa niin tehokkaasti, että omankin käsi lipsuu ihailijattarien intiimeille alueille mutta tietenkin aivan vahingossa. Moniko mies olisi niin urhea, että kieltäisi kaiken, vaikka ihailijatattaret puhuvat aivan toista?

Miettikäähän miten Hilkka rouva uupumatta ja itseään säästämättä puolustaa Mattia ja perhettään. Hän masentuu syvästi, mutta nousee kuin fenix lintu tuhkasta ja alkaa kirjalijaksi. Siihen tarvitaan paljon ja siihen ei moni tässä maassa pysty.

Miettikäähän sitten poikaa. Hän iskee julkkis kaunottaren, jota moni muukin menevä mies ihailee.
Hän on Suomen kaikkien aikojen lupaavampia nuoria lehti moguleja. Hän on kunnostaututunut mm. pudottamalla kaljapullon ehjänä katuu kerrostalon parvekkeelta!

Moniko teistä pystyy vastaavaan tekoon. Ei monikaan, sillä Jussin mukaan se oli suoranainen ihme. Näillä eväillä ja muutaman päivän putkareisulla hän viihtyykin otsikoissa.

Miksei siis valittasi koko Ahteiden perhettä eduskuntaan?
2473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ahteet juo vaikka omaa kustaan jos siitä pääsee
lööppeihin.

Äänestä

muuten hyvään kirjoitukseen:

Matti Ahteella ei ole sähkömiehen tutkintoa. Hän on toiminut ainoastaan sähkömiehen apulaisena.

Asialla on merkitystä siinä, ettei M.A. ole pyrkinyt aktiivisesti korjaamaan tätä virheellistä käsitystä.

Mutta vallan kahvaan on kansa Ahteen valinnut. Kriteeri on se rahvaalle sopiva, kauniit kasvot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demari kirjoitti:

Olen aina ihaillut Ahteiden perhettä. Miettikäähän miten ja täysin omilla avuillaan ja ihanan terävillä kyynärpäillään Matti nousi sähkömiehestä Suomen kakkos pallille. Siihen ei moni tässä maassa pysty.

Miettikäähän miten Matti jaksaa istua oopperassa ja nauttia suuresti sen anneista. Monko muu duunaritaustainen kykynee samaan? Miettikäähän kuinka Mattin perässä juoksee aina sekalainen lauma naisia, joita hän joutuu suorastaan työntelemään pois haaruksistaan ja jopa niin tehokkaasti, että omankin käsi lipsuu ihailijattarien intiimeille alueille mutta tietenkin aivan vahingossa. Moniko mies olisi niin urhea, että kieltäisi kaiken, vaikka ihailijatattaret puhuvat aivan toista?

Miettikäähän miten Hilkka rouva uupumatta ja itseään säästämättä puolustaa Mattia ja perhettään. Hän masentuu syvästi, mutta nousee kuin fenix lintu tuhkasta ja alkaa kirjalijaksi. Siihen tarvitaan paljon ja siihen ei moni tässä maassa pysty.

Miettikäähän sitten poikaa. Hän iskee julkkis kaunottaren, jota moni muukin menevä mies ihailee.
Hän on Suomen kaikkien aikojen lupaavampia nuoria lehti moguleja. Hän on kunnostaututunut mm. pudottamalla kaljapullon ehjänä katuu kerrostalon parvekkeelta!

Moniko teistä pystyy vastaavaan tekoon. Ei monikaan, sillä Jussin mukaan se oli suoranainen ihme. Näillä eväillä ja muutaman päivän putkareisulla hän viihtyykin otsikoissa.

Miksei siis valittasi koko Ahteiden perhettä eduskuntaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu