Lesken syli se on lämpöinen

tositapahtumista dramatisoinut kirjoitti:

Jukka katsoi vuoroin pöydän yli Maijaan ja vuoroin ulos keittiön ikkunasta. Lumi oli melkein kokonaan sulanut, ainoastaan portin pielessä näkyi likainen keko siihen talven aikana kasattua. Tänään taas tuntui ettei mistään osannut puhua, sunnuntaina kun hän oli käynyt olivat he katselleet ikkunasta pihapuun lintuja ja arvelleet niitä västäräkeiksi.

- Minä näin pappa Hiltusen tänään, aloitti Jukka. Kertoi, että laittavat kiven Pekan haudalle äitienpäivään mennessä.
Maija nyökkäsi:
- Niin se kävi täälläkin, sanoi että nyt on sitten äidin ja pojan nimet kivessä valmiina.
- Miten sinä olet jaksellut, kysyi Jukka.
Maijaa hymyilytti:
- Aina sinä kysyt. Mitäs tässä, onhan se elämä voittanut. En minä huonommin enkä paremmin kuin neljä päivää sitten kun viimeksi kysyit.
Jukka katsoi hämillään kuppiinsa.
- Kuule Jukka, minä olen sinulle ikuisesti kiitollinen miten sinä jaksoit marraskuun synkkinä hetkinä joka päivä käydä täällä katsomassa että minulla ja Annilla piisaa lämmintä ja ruokaa kaapissa. Minä kun olin aluksi niin lamassa Pekan …

Sitten he istuivat hiljaa katsellen kumpikin ulos ikkunasta. Muutamia lintuja karahti lentoon pihapuusta, kaartaen aivan ikkunan vierestä.
- Minä sain ikkunat pestyä juuri ennen kuin sinä tulit, teki heti niin keväisen olon, sanoi Maija lusikkaansa hitaasti kupissaan liikuttaen.
- Minä arvasin heti.
- Ai ikkunoista.
- Ei kun sinun käsistäsi, ne olivat sellattiin ryppyiset, kun on paljon vedessä liottanut.
Maijaa nauratti ja hän ojensi kätensä pöydälle, kämmenet ylöspäin. Jukka siveli etusormellaan sormenpäitä. Maijalla oli sormukset vasemmassa nimettömässään, Jukka oli joskus ajatellut, että pitääköhän lesket niitä tavallisestikin.
- Sinulla on niin lämpimät ja pehmoiset kädet, sanoi Jukka.

Maija piti käsiään pöydällä ja Jukka liikutti sormiaan niillä. Alas keskisormea kämmenpesän elämänviivalle, siitä ylös peukalohankaan ja takaisin keskisormeen. Jukka olisi halunnut että Maija olisi koskettanut häntä: nostanut kätensä ja painanut poskelle. Hän oli ajatellut niin viime sunnuntainakin Maijaa katsoessaan. Ajatus kouraisi nyt vatsanpohjasta niin että hänen piti korjata asentoaan ja painaa itseään tiukasti penkkiin. Samalla hän kohotti katseensa ja huomasi Maijan katsovan häntä mietteliäänä silmiin. Maija, serkun vaimo, serkku-vainaan leski, ei ihan vielä neljääkymmentäkään. Sitten Maija nousi ja alkoi korjata kuppeja pöydästä tiskikoneeseen.

- Missä Anni on, kysyi Jukka. Hän seisoi tiskikoneelle kumartuneen Maijan takana ja laski kätensä tämän kupeelle. Jukan käsi liikkui, suoliluu tuntui sormissa kankaan läpi; Maijan käsi pysähtyi, lautanen jäi odottamaan asettamistaan.
- Meni Jennin ja Emman kanssa bussilla kaupunkiin, elokuviin.
Maija suoristautui ja katsoi ikkunasta ulos. Jukka katsoi Maijan takaa olan yli samaan suuntaan, tästä näkyi tielle. Tuolta mutkasta tullessaan hän oli usein katsellut näkyikö ihmisiä kotosalla. Kätensä hän antoi levätä Maijan lanteella.
- Tulevat vasta puoli kymmenen bussilla, Maija jatkoi.
Jukka siirsi kätensä Maijan vatsalle, tuntui miten iho värisi kankaan alla. Sitten hän tunsi saman suloisen värinän omassa vatsassaan. Maija hengitti raskaasti, huokaisten.

- Sinä olet laihtunut, töksäytti Jukka.
- Kiitos.
- En minä mitään sellaista, että, kun…
- Olenhan minä laihtunut, kovasti laihtunut kun en suruuni saanut syötyä kuukausiin. Nyt roikkuu löysää nahkaa koko nainen.
Sitten Jukka tunsi, miten Maijan kämmen laskeutui hänen kädelleen ja pehmeästi siirsi käden takaisin lanteelle, painoi vähän, niin että Jukka tunsi luun sormissaan ja teki mieli puristaa, kouraista ja koetella.

Jukka kietoi takaapäin kätensä Maijan ympärille, kainaloiden alta vatsalle, kömpelösti kuin kannatellen veden varaan joutunutta. Puristi sitten itseään vasten, että jötikkä, joka housuissa jöpötti painui pehmeästi pakaraan. Sydänkin tuntui sykkivän tuntuvasti. Maija huokaisi.
- Olisit vaan pitänyt niin kuin äsken.
Jukka pujotti toisen kätensä Maijan ympäriltä ja irrotti hiussoljen. Nuttura valahti löysäksi, kun Maija puisti päätään puolelta toiselle. Sieraimiin tulvahti hiusten tuoksu.
- Tieltä näkee tähän, sanoi Maija ja lähti ottamaan askeleita eteenpäin. Jukka tuli perässä, kädet löysästi naisen lanteilla kuin letkajenkassa.

Reitti kulki keittiöstä eteiseen, kääntyili, kävi makuhuoneen ovella, mistä hetken empien johti saunan pukuhuoneeseen. Siinä he sitten seisoivat, nyt kasvotusten, kädet toistensa käsissä, sanattomina kuunnellen miten raskaat hengitykset asettuivat samaan rytmiin. Maijan hiukset olivat valahtaneet kokonaan auki, suortuvat sikin sokin olkapäillä. Jukka otti siitä sormiinsa ja hypisteli.
- Mitä sinä tällaisesta, itseäsi kymmenen vuotta vanhemmasta, aloitti Maija silmissään epäröivä katse. Jukka ei osannut kuin katsoa maahan ja laskea kätensä. Maija tarttui niihin uudelleen, pyörähtäen niiden välissä ympäri ja asetellen Jukan kädet lanteilleen.
- Pidä näin, pidä tukevasti näin, pidä likelläsi, pyysi Maija.

Ja Jukka piti. Naisen lanne sykki ja eli jossain kämmenien alla, huojui, paino vaihtui jalalta toiselle. Hiukset tuoksuivat. Jukan kämmenet hikosivat, ne olisivat halunneet kouria ja koetella, mutta ne pelkäsivät, että jokin särkyy ja pitää mennä pois, tämä loppuu ja pitää mennä nolona pois. Että ei kehtaa enää tullakaan. Vaikka kädet olisivat halunneet kouria ja koetella, niihin oli tulvahtanut lämpö, niin kuin nivusiinkin. Sitten Maija alkoi vuodattaa sanoja:
- Minä tiesin, että sinä ajattelit, vaikka minä koetin sitä olla ajattelematta. Minä näin sen sinun katseestasi. Nyt kun kevät tuli, joka kerta. Minä sanoin, etten minä saa sitä ajatella, mutta joka kerta kun sinä kävit, tutkailin sinun katsettasi ja en voinut olla sitä ajattelematta. Minun on kylmä, ota minua lähemmäksi.

Jukka puristi Maijaa itseään vasten. Rinnan hän otti kämmeneensä. Jossain kankaiden alla se tuntui, jotain pehmeää, pumpulista. Vaikutti kuin Maija olisi lakannut hengittämästä, seisoi vain paikallaan selkä suorana.
- Jos sinä menisit kotiisi ja mietittäisiin. Tulisit vaikka huomenna, pyysi Maija. He seisoivat hiljaa, Jukan käsi oli edelleen rinnalla, mutta vain kevyesti. Ja kumpikin heistä mietti Annia, vaikka eivät sitä tienneet tai voineet edes aavista. Tänään Anni oli poissa, vielä pitkään. Yleensä hän oli täällä, talossa, pihalla, nurkilla ja ainakin kohta tulossa.
- En minä, sanoi Jukka.

Maija kääntyi ja nojasi Jukkaan, käsivartensa heidän välilleen kohotettuna, suojana, otsaansa Jukan olalle sovittaen. Jukka laski kätensä Maijan harteille ja puristi naista itseensä.
- Jos sitä ei tiedä miten sitä elää sellaisen jälkeen, jos sitä häpeää itseään. Kun ennenkin oli niin hyvä.
Ei Jukkakaan tiennyt, mutta hänen kätensä tiesivät vaikka vapisivatkin. Ne kulkivat alas harteilta, tutkivat selkää, etsivät paidan alle ja koskettelivat ja tunnustelivat naisen ihoa, joka värähteli niiden alla. Ja huulet, huulet tiesivät myös, ne ahnaasti etsiytyivät Maijan huulille, suutelivat, kömpelösti ja vähän rujosti, mutta tiesivät suudella.

Sitten he lepäsivät hetken, toisiinsa nojaten, tunsivat toistensa sykkeen ja hengityksen. Ja Jukka tunsi miten Maija tärisi hänen kosketuksensa alla.
- Pitäisit vaan lähelläsi, pitäisit lujasti, pyysi Maija.
Sitten Jukan kädet taas tiesivät toimia. Sormet tarttuivat paidan helmaan ja kerisivät sitä ylös, auttoivat Maijan käden pois hihoista, ensin toisesta, sitten toisesta, kunnes paita roikkui kaulalla ja Jukka ojentautui käsivarren mitan päähän katsellakseen.
- Et saa katsoa, pistä valo pois! Et sinä halua nähdä, Maija parahti. Samalla hän haroi Jukan ohi katkaisijaa ja pukuhuoneeseen tuli pimeys.

Maija puristi Jukkaa vyötäisiltä itseään vasten. Jo hetken olivat Jukan kädet askarrelleet liivien hakasilla, kykenemättä ymmärtämään miten toimia, oli liian pimeää nähdäkseen tarkasti, vaikka silmät olivatkin jo alkaneet tottua hämärään.
- Voitko sinä kunnioittaa minua vielä huomenna, Maija kysyi yllättäen. Kaikki liike oli hetken pysähdyksissä pimeässä. Jukka nyökkäsi, se oli kuin refleksi ja hän ei ollut varma pystyikö Maija sen erottamaan. Sitten Maija irrottautui hänestä, riisui paidan kaulaltaan ja näppärästi liivinsä. Yksityiskohtia ei kyennyt erottamaan, hahmot kylläkin, sen missä iho oli vaaleaa.

Maija nosti kätensä ja painoi sen Jukan poskelle. Täsmälleen kuin Jukka oli kuvitellut. Oli kuvitellut jo muutama viikko sitten, kun hän oli kävellyt Maijan talolle ja nähnyt miten Maija oli seissyt ikkunassa ja heilauttanut kättään. Nyt tuo käsi oli poskella, tunsi aamulla ajetun parransängen ja leuan muodon. Ihan nivusissa kouraisi ja Jukan oli tartuttava Maijan käteen painaakseen sitä tiukemmin poskelleen. Sitten Jukka tunsi Maijan toisen käden, se kosketti solisluuta paidan läpi, hiveli ja etsiytyi alaspäin, kunnes löysi paidan ensimmäisen napin. Sitten toinen käsi sai avukseen ensimmäisen käden ja ne avasivat yksitellen jokaisen napin, hitaasti ja varovasti. Jukka vain seisoi ja katsoi pimeään antaen silmiensä tottua näkemään lisää yksityiskohtia.

Maijan kädet, jotka olivat hyvin pehmeät ja lämpimät iholla, olivat palanneet solisluulle, tunnustelivat ja sivelivät. Sitten ne painelivat alaspäin, rinnalle, koettelivat kylkiluita ja sitä kapeaa sarkaa karvaa, jota kasvoi keskellä Jukan rintaa. Siitä ne laskeutuivat kyljille, Maijan lämpimät kädet, sinne missä iho oli kylmää. Nyt Jukkakin havahtui, ojensi kätensä ja otti Maijan rinnat kämmeniinsä.

Heidän jalkansa vapisivat ja he vajosivat polvilleen lattialle toisiaan tunnustellen. Jukan sormet olivat ahnaammat ja kiihko sain hänet hengittämään raskaasti. Sormissaan hän sitä pyöritti ja nyhti, se oli kuin vadelma, Maijan nänni, rusoinen ja kova. Hänen kasvonsa olivat Maijan korvalla, hiuksissa, hän hengitti niihin raskaasti. Olo, oli sellainen olo sisällään, poltteli ja vaati jatkamaan. Maija silitti karvojen sarkaa hänen rinnallaan ja voihki:
- Ottaisit minut vaan syliisi ja pitäisit lähelläsi.
Jukka kallisti Maijan lattialle, se oli viileä ja matto tuntui karkeana alla.
- Jukka, sinä et saa, sinun täytyisi ...

Nappi - neljän käden sormet ympärillään. Jukan sormet tärisivät hänen yrittäessä avata sitä, Maijan farkkujen nappia. Sitten se luovutti - nappi - ja antoi vetoketjun liukua auki aivan vaivatta. Maija huokaisi, makasi siinä lattialla selällään ja nosti kätensä ylös, pään viereen. Lantiotaan hän kohotti, kun Jukka veti housut alas, farkut ja siinä samassa kaikki mitä niiden alla oli, yhdeksi mytyksi nilkan ympärille.

Kiihkonsa keskellä Jukka tajusi makaavansa kyljellään Maijan vierellä lattialla ja hänellä ei itselläänkään ollut enää mitään yllään. Hyvä oli maata siinäkin, Maijan sormet olivat hänen niskassaan ja sivelivät sitä, hänen päänsä lepäsi Maijan olalla, huulet suukottelivat poskea ja hänen vapaa kätensä puristeli Maijan rintaa. Sitten hän vei sen alas, vapisevin sormin hän kosketti ja tunsi karkean karvan niissä. Kalu oli kova, sitä kivisti ja se painoi Maijan reiteen.
- Voi ei, kun teille miehille ei ole koskaan hyvä ilman sitä, voihki Maija.
Jukka koetti rohkeammin, Maijan reidet avautuivat vähän ja värähtivät. Sormet tapasivat kosteaa. Se sai sydämen hakkaamaan rinnassa.
- Voi, osaatko sinä olla varovainen sen kanssa, kun ei ole mitään, voihki Maija.

Niin se jyskytti Jukan päässä, nyt ei enää mikään, nyt ei enää mikään. Sitten hän vaan kierähti päälle, näinkö se oli helppoa. Ei se ollut, kalu painoi Maijan vatsaan, Jukka ei oikein ymmärtänyt miten tämä tästä, käsillään hän haroi lattiasta tukea. Reidetkin olivat niin tiukassa. Miten tämä tästä, se oli turvallista, että Maijan käsi edelleen silitti niskasta.
- Jukka, ei näin ole hyvä, nouse vähän.
Sitten Maija kohotti reitensä, veti ne levälleen ja ihan itseään vasten, sääret olivat vähän kohollaan ja siihen oli hyvä käydä. Vieno valitus kuului Maijan kurkusta kun Jukka työnsi kalunsa sisään. Se oli niin pehmeää ja tasaista ja hän tunsi miten kiihko värähti koko hänen elimistössään.

Jukka tajusi että hän oli tullut kun Maijan sormet puristivat häntä niskasta ja Maija parkaisi:
- Voi ei, ei olisi saanut laskea sisään.
He olivat liikkumatta, vielä päälletysten. Ihot tuntuivat kuumilta ja hikisiltä, mutta heti kun kiihko oli laantunut tuntui lattia kovalta polvien alla ja matto karkealta kämmenen alla. Näinkö se sitten kävi? Maija ei katsonut, puisti päätään hänen allaan, sormetkaan eivät enää hyväilleet, vaan nainen puristi hänet ulos sisältään. Tunne herpaantui ja tuntui että kyynel tulisi silmään.

- Etkös sinä ollut koskaan aikaisemmin, kysyi Maija. Ei Jukka saanut vastattua, hän makasi kyljellään lattialla, joka tuntui jo alla viileältä. Kyynelkin valui silmästä, norona jossakin nenäpielessä, tipahteli ja sai nenän niiskuttamaan.
- Miten meidän käy, kysyi Jukka ääni karkeasti väristen. Sitten hän tunsi Maijan käden poskellaan, se silitti ja lämmitti. Jukka kysyi taas:
- Miten nyt, vihaatko sinä minua?
- Hsss. En minä vihaa, hyvin meidän käy.
- Minua niin nolottaa.
- Älä huoli, ollaan me toisillemme tukena, eikä anneta muiden tietää.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä