Missä Rapumiehet?

Missä ne Rapumiehet luuraa? Ei ole tärpännyt netti-ilmoituksista eikä mistään! Kerran tapasin yhden sattumalta ulkoa, mutta se oli niin outo tilanne ettei toistu.
Jäin koukkuun Rapuihin ja nyt pitäisi löytää uusi. Olen kuullut että Ravut viihtyvät meren läheisyydessä, mutta eivät ehkä uiden, vaan esim purjehtien. Itse en kuitenkaan tuota harrasta...mistä olette Rapuihinne törmänneet??
203815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

kannata haluta rapua jos oot lukenut mitä melkein jokaisessa viestissä kerrotaan. Rapu on erittäin hankala, loukkaantuu ja suuttuu ihan olemattomista, ei osaa ottaa toista huomioon juuri lainkaan, on erittäin itsekäs kun vaan hänen asiansa elämässä on tärkeitä, ei sen toisen osapuolen. Ravulta ei myöskään irtoa mitään hyviä sanoja eikä kehuja naiselle. Itse häntä koittanut kaikin tavoin huomioida, sanoin ja teoin ja alkaa tosiaan olemaan pinna loppu. Tutustuminen vasta alkuvaiheessa, joten tähän ois vielä helppo päättää

Äänestä
  • aika paksua.. Sen voin kyllä sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Se mikä on olematonta toiselle voi olla iso asia jollekkin muulle. Ihmiselämässä on otettava huomioon toisten tunteita, opittava ymmärtämään että ihmisten tunteet ja reaktiot eri asioihin on erilaisia. Toisen loukkaantumista en menisi vähättelemään, varsinkin jos ottaa huomioon arvostelusi tällä palstalla. Jos olet samallalailla ravullesi ladellut niin kylmäksi saattaisin minäkin muuttua.

    Rakkautta ja aurinkoa sinulle ja muillekkin.

    Äänestä

  • Itsellä Kuu Ravussa joten Rapumies on minulle luonnollinen kumppani. Itselläkin paljon rapumaisia ominaisuuksia...en ole helppo itsekään. Voitaisiin Ravun kanssa kiukutella toisillemme :)

    Äänestä

  • Oinas nainen kirjoitti:

    Se mikä on olematonta toiselle voi olla iso asia jollekkin muulle. Ihmiselämässä on otettava huomioon toisten tunteita, opittava ymmärtämään että ihmisten tunteet ja reaktiot eri asioihin on erilaisia. Toisen loukkaantumista en menisi vähättelemään, varsinkin jos ottaa huomioon arvostelusi tällä palstalla. Jos olet samallalailla ravullesi ladellut niin kylmäksi saattaisin minäkin muuttua.

    Rakkautta ja aurinkoa sinulle ja muillekkin.

    tiedä tarkoititko minua tai ketä? Itse kun olen täällä lukenut kymmenien ja taas kymmenien ihmisten kokemuksista rapujen kanssa, kerroin myös minä minun kokemuksestani. Luin kaikkien heidän kommentit siitä miten loppu alkavat olemaan oikuttelevan, vaikean ja itsekkään ravun kanssa, niin sillon kai luonnollinen reaktio on kirjottaa myös omista hankalista kokemuksista. Oon vaan aina sitten kuvitellut että miehenki pitäis olla kohtelias ja huomaavainen naista kohtaan, eikä vaan toisinpäin. Tässä pääsiäisen alla tämä rapu loukkas mua todentotta, petti minulle tärkeän lupauksen ja kas kummaa kaikki kääntyi toisinpäin eli hän suuttui loppujen lopuks, kun huomasin että hän ei ollut moksiskaan siitä että petti lupauksen ja minä vaan kysyin asiaa että ymmärsikö hän miltä tämä minusta tuntui. Eli tässä tuli se esille että miten kaikki ravun elämän asiat on tärkeitä, mutta ei muiden(voit lukea noita aiempia alotettuja keskusteluita, missä tämä tulee useasti esille)Tuin häntä 6 viikkoa isän kuoleman aikaan, kun hänen tyttönsä oli viikon sairaalassa, oon kysellyt päivittäin tyttären vointia, miten hänen äitinsä pärjää isän kuoleman jälkeen jne, minulle vaan tällaset asiat on tärkeitä näyttää toiselle että välittää. Mutta hän ei ole edes kertaakaan vaivautunut kyselemään minulta kun minun isäni oli leikkauksessa että miten se meni. Joten eikö tällainen käytös kerro jo jotain? Ja jos sinun mielestä tämä on mieheltä ok käytöstä, niin sitten näin on, jokainen tykkää niinku tykkää

    Äänestä

  • Oinas nainen kirjoitti:

    Se mikä on olematonta toiselle voi olla iso asia jollekkin muulle. Ihmiselämässä on otettava huomioon toisten tunteita, opittava ymmärtämään että ihmisten tunteet ja reaktiot eri asioihin on erilaisia. Toisen loukkaantumista en menisi vähättelemään, varsinkin jos ottaa huomioon arvostelusi tällä palstalla. Jos olet samallalailla ravullesi ladellut niin kylmäksi saattaisin minäkin muuttua.

    Rakkautta ja aurinkoa sinulle ja muillekkin.

    jokaisessa merkissä niin on myös ravun merkissä kaksi eri ihmistyyppiä, riippuen varmaan jostain kuun asennosta. Minäki tunnen erittäin hyvin erään ravun joka osaa huomioida toista sanoin ja teoin, osaa kiittää ja on muutenki kohtelias kaikin tavoin. Itse vaan nyt törmäsin juuri tähän raputyyppiin mistä niin monet on täällä puhuneet.

    Äänestä

  • Minun rapumieheni on just päinvastoin kun Sinun kuvauksesi. Hän on Mies, Herrasmies, Jalo, Hyväsydäminen, Hellä, Ihan WOW rakastelemaan,pitää aina sanansa, aina toisia huomioonottava, nostanut minut jalustalle. Jos hänet menettäisin, en ikinä haluaisi ketään muuta, en tyytyisi ikinä mihinkään "seconhand" vaihtoehtoihin....

    Hän ei ole oikukas, tosin itsepäinen välillä, mutta kukapa nyt haluaisi tohvelia itselleen...vielä sanoisin että hän on todella oikeudenmukainen.

    Olen kuullut sanonnan : Ravut huolehtivat maapallosta (kräftor tar hand om jorden)

    Mutta minulle on tullut mieleen ja selväksi, että suuri merkittävä tekijä mitä meistä tulee riippuu siitä onko meillä sisaruksia, ja siinä tapaukesessa mikä numero sisaruskatraassa olemme.

    Äänestä

  • Rapu75 kirjoitti:

    aika paksua.. Sen voin kyllä sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

    onko eroa mies- ja naisravuilla?

    Äänestä

yksi kappale 25w rapumiehii...laita mailia jos haluut tutustuu [email protected]

Äänestä
  • Jos äiti on kerran tärkein ihminen, ja naisen oltava yhtä kuin äiti, niin ala kiertämään talosta taloon. Kyllä se äidin helmasta löytyy!

    Äänestä

  • Äiti tärkein... kirjoitti:

    Jos äiti on kerran tärkein ihminen, ja naisen oltava yhtä kuin äiti, niin ala kiertämään talosta taloon. Kyllä se äidin helmasta löytyy!

    Tämä kyllä totta. Ravun löytää parhaiten kotoaan. :)

    Äänestä

  • Äiti tärkein... kirjoitti:

    Jos äiti on kerran tärkein ihminen, ja naisen oltava yhtä kuin äiti, niin ala kiertämään talosta taloon. Kyllä se äidin helmasta löytyy!

    Kotona tissuttelemassa alkoholia. Ravuille maistuu, eikä ne yleensä halua ulos kämpästä lähteä. Voit tavata mukavan murjottavan rapumiehen esim. silloin kun hän täydentää olutvarastoaan lähikaupassa.

    Äänestä

  • ariez kirjoitti:

    Kotona tissuttelemassa alkoholia. Ravuille maistuu, eikä ne yleensä halua ulos kämpästä lähteä. Voit tavata mukavan murjottavan rapumiehen esim. silloin kun hän täydentää olutvarastoaan lähikaupassa.

    onpas täällä paljon lapsellisia väitteitä, kaikki ravut muka viinaan meneviä

    Äänestä

  • absolutisti rapu kirjoitti:

    onpas täällä paljon lapsellisia väitteitä, kaikki ravut muka viinaan meneviä

    Joo kyllähän niitä huonoja yksilöitä aina omenapuuhun mahtuu,itse en löytänyt paljoa samoja piirteitä itsestäni mitä aiemmin lueskelin.Mutta niinhän se on ,että meitä ihmisiä todella moneen lähtöön!Aurinkoista päivänjatkoa kaikille!-itsekin RAPU

    Äänestä

  • ariez kirjoitti:

    Kotona tissuttelemassa alkoholia. Ravuille maistuu, eikä ne yleensä halua ulos kämpästä lähteä. Voit tavata mukavan murjottavan rapumiehen esim. silloin kun hän täydentää olutvarastoaan lähikaupassa.

    Tosiaan, ravuille maistuu, tiedän ainakin kaks alkkisrapua.
    Voisi tehdä listan mistä ravun löytää parhaiten:
    -kotoaan äidin luota
    -lähikaupasta ostamassa kaljaa


    vielä? keksikää lisää :)

    Äänestä

  • ariez kirjoitti:

    Kotona tissuttelemassa alkoholia. Ravuille maistuu, eikä ne yleensä halua ulos kämpästä lähteä. Voit tavata mukavan murjottavan rapumiehen esim. silloin kun hän täydentää olutvarastoaan lähikaupassa.

    Kyllä rapumiehiä muualtakin löytyy kuin kotoa tai hakemasta lähikaupasta 12 kpl:een lääkepakettia. Itsekin kyllä viihdyn kotona mutta en nyt jatkuvasti sielläkään halua olla.

    Äänestä

Jeps eli itse olen rapu. Jos haluut ottaa muhun yhteyttä niin kirjoita maili-osoitteeseeni
[email protected]

Äänestä

Rapuäijä tahtoo naisestaan haasteen. Hän haluaa itse nähdä vaivaa sen naisen takia, jonka omakseen tosissaan haluaa. Tyrkkyläiset kelpaavat liiankin helposti kyllä ohimeneväksi jutuksi tai syrjähypyksi. Missä rapumiehesi kohtaatkin, anna hänen ponnistella vuoksesi.

Äänestä
  • Itse koen naisen aina haasteena ja tarvitsen sen innostuksen. Mikäli liian nopeasti edetään, kiinnostus lopahtaa samantein. Jotain extraa naisessa tarttis olla, jotta hellyys ja huomaavaisuus säilyy. Ihan uskomaton olen huomioimaan ja hellimään...jonkin aikaa...Taidan olla ronkeli:)

    Äänestä

Ravut viihtyy rapulassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ravun haluava kirjoitti:

Missä ne Rapumiehet luuraa? Ei ole tärpännyt netti-ilmoituksista eikä mistään! Kerran tapasin yhden sattumalta ulkoa, mutta se oli niin outo tilanne ettei toistu.
Jäin koukkuun Rapuihin ja nyt pitäisi löytää uusi. Olen kuullut että Ravut viihtyvät meren läheisyydessä, mutta eivät ehkä uiden, vaan esim purjehtien. Itse en kuitenkaan tuota harrasta...mistä olette Rapuihinne törmänneet??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu