Kuulin juuri kun työkaverit juttelivat selkäni takana: "kyllä on hiljanen tyttö, puhuukohan se sillekään mitään...".
Alkoi oikein itkettämään, olin taas epäonnistunut. Niin luulin jo rohkeuteni, puheliaisuuteni ja reippauteni kasvaneen: juttelen ihmisille pakollisten työasioiden lisäksi muutakin. Se on jo paljon minulta. Olen kehittynyt niin paljon, ennenhän en saanut sanaa suustani. Ehdin jo olemaan ylpeä itsestäni.
Mutta mikään ei prkl riitä. Tuon kuuleminen vei nousseen itsetuntoni pohjalukemiin. Ollaan sitten hiljaisia. En edes yritä enää mitään muuta. Miten vitun paljon pitäisi huutaa asioitaan muille jottei minua pidettäisi hiljaisena ja ujona?? Tuntuu ettei minusta mitään muuta jää mieleen kuin hiljaisuus. En tarkoita, että minusta extrapuhelias tarvitsisi tullakaan, mutta niin ettei siitä aina tarvitsisi huomautella! Otan tämän varmaan liian raskaasti, mutta jostain kumman syystä tuollaisen palautteen kuuleminen oli niin raskasta...
Aina sama juttu, jokaisen työharjoittelun jälkeen. Juuri avauduin tästä asiasta opettajalleni, romahdin täysin ja nyt hävettää kun paruin siellä ja kerroin kaikki asiat...
Alkoi oikein itkettämään, olin taas epäonnistunut. Niin luulin jo rohkeuteni, puheliaisuuteni ja reippauteni kasvaneen: juttelen ihmisille pakollisten työasioiden lisäksi muutakin. Se on jo paljon minulta. Olen kehittynyt niin paljon, ennenhän en saanut sanaa suustani. Ehdin jo olemaan ylpeä itsestäni.
Mutta mikään ei prkl riitä. Tuon kuuleminen vei nousseen itsetuntoni pohjalukemiin. Ollaan sitten hiljaisia. En edes yritä enää mitään muuta. Miten vitun paljon pitäisi huutaa asioitaan muille jottei minua pidettäisi hiljaisena ja ujona?? Tuntuu ettei minusta mitään muuta jää mieleen kuin hiljaisuus. En tarkoita, että minusta extrapuhelias tarvitsisi tullakaan, mutta niin ettei siitä aina tarvitsisi huomautella! Otan tämän varmaan liian raskaasti, mutta jostain kumman syystä tuollaisen palautteen kuuleminen oli niin raskasta...
Aina sama juttu, jokaisen työharjoittelun jälkeen. Juuri avauduin tästä asiasta opettajalleni, romahdin täysin ja nyt hävettää kun paruin siellä ja kerroin kaikki asiat...
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei sellaista ihmistä olekaan jota ei kritisoitaisi. olet sitten millainen tahansa. "kylläpä se puhuu paljon, ei meinaa puheenvuoroa saada" "taas se valittaa joka asiasta" "kuulitko miten se kehuskeli uusilla hankinnoillaan" tjsp.
Vois mennä aika lähelle, jos sanoisi, 75%:a ihmisistä kritisoidaan harvoin. Sitten jää jäljelle sorretut, ne 25% mitä kritisoidaan. Ja usein. Ja syyt vaihtelevat hiljaisuudesta vääränlaiseen ulkonäköön ja melkein mihin tahansa. Kaikkia, jotka ei ole normin mukaisia, kritisoidaan. Ja kovimmat sortajat ovat juurikin normin asettajia, kritisoimalla asetetaan normit, joihin tavikset mukautuvat, etteivät joutuisi kritisoitaviksi.
..ne joita kritisoidaan ovat hyvin herkkiä (ehkä juuri siksi että heitä on aina kritisoitu), ja herkän on kovin vaikea sulattaa sitä kritisointia...vahvojen on helpompi antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minusta väärä vastakkainasettelu - herkäthän ovat usein vahvoja juuri siksi että ovat herkkiä, heikommat eivät kestäisi.
Otetaan esimerkkitapaus: Tyttöä on kiusattu sekä kotona että koulussa koko ikänsä, hänestä on tullut hiljainen ja sulkeutunut, ja hän on joutunut hakemaan apua masennukseen. Nyt hän joutuu syömään psyykelääkkeitä ja käymään terapiassa, ja hän ajattelee paljon itsemurhaa.
Onko hän siis herkkä? Hän ei kuitenkaan tunnu kestävän tilannetta. Eli hän on siis heikko? Vahva-sana ei ainakaan tuntuisi kuvaavan tyttöä.
Tuli vain mieleen, ihan mielenkiinnosta. Että mitä mieltä olette? =)
Sairasta vertaamista ja toisen hädänalaisen tilan hyväksikäyttöä vielä syyllistämään se kiusattu. Kiusaaja on AINA vastuussa tekemisistään, oli muut millaisia hyvänsä. Ja ensinnäkin täytyy sanoa, että sillä kiusaajalla ei ole kaikki kotona, jos pitää kiusata. Sanoisitko sinä vuosikausien ajan kiusaajaa ihailtavan vahvaksi ihmiseksi. Sairas se on.
joo ja jos tuosta vuosikausien kiusaamisesta ei tule masennus tai muita ongelmia niin täytyy olla jo täysin epänormaali.
Sairas sellainen on, johon ei tuollainen koko iän kiusaaminen vaikuta mitenkään. Sanon, että täysin inhimillinen ihminen eikä tätä nyt tarvi sekoittaa yhtään tuohon vahva/herkkä keskusteluun. Mistä säkään voit sanoa, miten hirveän vahva sen on täytynyt olla tähän asti, että jaksaa edes elää, jos muut on sairaita ja sadistisia kiusaajia. Tuli vain mieleen minullakin, ihan mielenkiinnosta.
Kyllä jotenkin empatiakyky on joillakin niin hukassa, että sääliksi käy.
...mietin vaan että pitääkö aikaisempi kirjoittaja minua vahvana vai heikkona. Meinaan että onko herkkä ihminen myös vahva sen vuoksi että on herkkä, niin kuin hän kirjoitti aiemmassa viestissä, vai onko tässä tilanteessa kyse herkkyydestä ilman vahvuutta? En minä mitenkään itseäni syyllistänyt kiusatuksi tulosta..No, nämä ovat tällaisia yksinkertaistettuja keittiöpsykologiakeskusteluja..
Olen siis itse se esimerkin tyttö...
Älä niistä typeristä kanoista välitä.
Keskity vain omaan tekemiseen ja anna niiden juoruilla mitä juoruilevat. Älä vajoa yhtä alas.
mitä pitäis sanoa, kun ei tiedä mitä naiset yleensä puhuu porukoissa. Tai siis tietää, muttei tavoita sitä virettä, ja sitten on vaan hiljaa ettei taaa tule sanottua sammakoita, kun ei toi huomiokyky ole maailman parhaita, kun kuljen aina omissa ajatuksissani. Ja sitten möläyttää jotain täysin epäkorrektia tai loukkaavaa ja sitten sotkeutuu siihen ja lopettaa puhumisen lopulta kokonaan. Ja sitten kun sitä patoutumaa on tarpeeksi, puhua hölöttää täysin hallitsemattomasti kaiken itsestään lähes ventovieraille. Jotain ongelmia itseilmaisussa JOO.
jos olet onnistunut niin olet onnistunut. työkavereittesi mielipide on heidän asiansa. Hyvä sentään että pitivät sinua vain hiljaisena eivätkä koppavana k***päänä, jollaisiksi hiljaisia yleensä luulaan.
Eikä hiljaisissa tytöissä mitään vikaa ole, te olette rautaa.
Ole vain oma itsesi. Olen itsekin saanu palautetta, mutta ei se enää haittaa minua, koska olen ko. asian tiedostanut muutenkin. Se menee ohi parissa päivässä...
joo mä olen kans saanut kuulla hiljaisuudestani..Yks työkaveri sanoi, ettei olisi uskonut, että minulla on poikaystävä kun olen niin ujo..vaikka kyllä minä poikaystäväni kanssa juttelen koska luotan häneen..Tuli vähän sellainen olo, että työkaverini tarkoitti ettei kukaan voisi ihastua minuun, vaikka poikaystävä minulla onkin.
Hei!
Ei sinulla ole aihetta hävetä mitään. Hienoa, että pystyit jollekin ihmiselle purkamaan tunteitasi ja luulenpa, että opettajasi on vain hyvillään siitä, että on luottamuksesi arvoinen.
Omalla kohdallani olen törmännyt samaan avoimuusongelmaan kuin sinä: Työyhteisössä mikään ei ollut riittävästi. Olisi pitänyt kertoa kaikki mahdollinen, mutta minä koin sen yksityisyyttäni loukkaavaksi. Ei sen kaltainen luottamuksellisuus synny hetkessä eikä kaikkien kanssa koskaankaan (tietenkään!).
Ei ole sinun vikasi, jos toiset eivät ymmärrä kunnioittaa rajojasi. Älä anna sellaisille ihmisille valtaa ylitsesi! Sinulla on täysi oikeus olla ujo ja avautua silloin, kun se sinusta tuntuu hyvältä. Ujous on osa sinua... Tunne itsesi sellaisena kuin olet ja hyväksy tuntemasi! :)
Anna kun arvaan, työtoverisi ovat keski-ikäisiä, taviksen näköisiä naisia. Itse työpaikalla juoruamisen kohteena en ole itse ollut (ainakaan en ole kuullut), mutta joskus ruokatunnilla kuuntelen miten vanhat akat juoruavat muista työntekijöistä. Oli tullut uusi harjoittelija ja heti ollaan jauhamassa, "mää en kyllä tykkää siitä tyypistä ollenkaan", "juu en mää kanssa". Sitten juorutaan jostain muista työntekijöistä.
Tuo, mitä sinusta sanoivat ei kuitenkaan onneksi ole mitään pahaa, mutta ymmärrän kyllä miksi sinua harmittaa. Kun ujona sitä saa kuulla koko elämänsä läpi, että miten sitä nyt onkin niin helvetin ujo niin kyllä se väsyttää. AINA se sama virsi. Ja omasta mielestäni on sitä paitsi aivan turhaa lätinää jauhaa jonkun ujoudesta ja ihmetellä sitä. Itse jos tiedän, että joku on ujo eikä pahemmin puhele niin en minä nyt sellaista kommentoi, miksi kommentoisin? En edes ajattele asiaa.
keski-ikäisiä taviksia. juoruavia kalkkunoita. sitten kun vielä niin jaksoivat kysellä syömisistäni ja kommentoivat vartaloani että "oletpas sinä laiha, ja syötkin niin pieniä annoksia". syön ihan hyvin, ok, satun olemaan mallin mitoissa mutta eivät ne ymmärrä kyllä mistään mitään...hah. enkä ole edes ikinä laihduttanut, ja toikin kommentointi sattui aika paljon, koska olen koko ikäni yrittänyt lihottaa mutta se on liian vaikeaa.
kun kävimme palautekeskustelua opettajani kanssa, melkein ensimmäiseksi kysymykseksi tuli "kun me puhuttiin työnantajas kanssa niin se sano et heidän mielestään sä olet hirveän hiljainen...mites sulla tuolla luokassa menee..kun osa siellä on niin puheliaita mutta sä olet vähän tuollainen hiljasempi...?" öö..miten pitäisi mennä? :D siis oikein naurattaa. miksi ne tekevät siitä niin ison asian? he eivät varmaan ole ikinä tavanneetkaan oikesti hiljaista ihmistä. minä en ole sellainen, pärjään ihan hyvin kaikkialla, osaan jutella jopa oma-aloitteisestikin. miksi he pitävät minua niin reppanana?? tässä tulee tunne että oikeasti olenkin ihan hissukka luuseri. kai sitten olenkin.
...on juuri tuota että ihminen leimataan jonkin yksittäisen piirteen perusteella tietynlaiseksi, ja unohdetaan samalla että ihminen on monen eri piirteen kokonaisuus..
Sitten sitä itsekin alkaa pitämään itseään sellaisena kuin muut sanovat olevan..Mutta muista että sinä tunnet itsesi parhaiten.