Olen juuri 18 vuotta täyttänyt nuorimies ja jotenkin arvelen että minulla olisi jonkinlainen masennus. Käyn lukiota ja sairastan erästä sairausta joka diagnosoitiin noin puolitoista vuotta sitten. Sairauden oireet toivat mukanaan mm. kivun ja väsymyksen, jonka takia aloin jäämään opiskeluissa muista jälkeen. En pystynyt käymään koulua ja äiti yritti päivittäin pakottaa menemään kouluun. Joka päivä esitin meneväni kouluun, mutta suunnistinkin muualle, kuten kirjastoon jossa pystyin istahtamaan ja lepäämään. Parin tunnin päästä kun väki oli kotoa lähtenyt, menin itse kotiin. Tätä jatkui noin puoli vuotta jonka jälkeen kivut hieman hellittivät ja pystyin jotenkuten menemään kouluun. Opinnoista jäin muista yhä enemmän ja enemmän jälkeen enkä pystynyt kuin suorittamaan n. pari kurssia jaksossa.
Olen nykyään todella väsynyt enkä mitään jaksaisi tehdä. Kavereitakaan ei ole. Äiti tietää että olen jäänyt todella paljon muista jälkeen ja käskee lähes päivittäin menemään sinne kouluun ja saarnaa siitä että on vaan pakko opiskella. Hän myös uhkaa lopettaa minulta kaiken mukavan joiden ansiosta pystyn edes jollain tavalla olemaan onnellinen.
Olen myös aikamoinen hissukka enkä tahtoisi kenenkään kanssa jutella, tästäkin kuulen aina harmittavan usein. Muutenkin saan lähes päivittäin kuulla kaikenlaista valitusta. Kaikesta negatiivisesta asiasta tulee sellainen "haistakaa kaikki paska" -olo. Ulkoapäin yritän aina näyttää onnelliselta ja yritän aina pitää kaikki onnellisena. Sisältäpäin olen täysin raunioina. Olen joskus myös välillä miettinyt minkälaisen kirjeen jättäisin jos teen itsemurhan, sitä en kuitenkaan halua koska tiedän että lähimmäiset siitä murtuisivat. En yhtään tiedä mitä olen tekemässä parin vuoden päästä, kun lukiokaan ei tahdo onnistua. Haluaisin nyt vain nukkua ja levätä ja tehdä asiat sitten kunnolla kun olen levännyt, mutta kun ei vain ole aikaa.
Olen nykyään todella väsynyt enkä mitään jaksaisi tehdä. Kavereitakaan ei ole. Äiti tietää että olen jäänyt todella paljon muista jälkeen ja käskee lähes päivittäin menemään sinne kouluun ja saarnaa siitä että on vaan pakko opiskella. Hän myös uhkaa lopettaa minulta kaiken mukavan joiden ansiosta pystyn edes jollain tavalla olemaan onnellinen.
Olen myös aikamoinen hissukka enkä tahtoisi kenenkään kanssa jutella, tästäkin kuulen aina harmittavan usein. Muutenkin saan lähes päivittäin kuulla kaikenlaista valitusta. Kaikesta negatiivisesta asiasta tulee sellainen "haistakaa kaikki paska" -olo. Ulkoapäin yritän aina näyttää onnelliselta ja yritän aina pitää kaikki onnellisena. Sisältäpäin olen täysin raunioina. Olen joskus myös välillä miettinyt minkälaisen kirjeen jättäisin jos teen itsemurhan, sitä en kuitenkaan halua koska tiedän että lähimmäiset siitä murtuisivat. En yhtään tiedä mitä olen tekemässä parin vuoden päästä, kun lukiokaan ei tahdo onnistua. Haluaisin nyt vain nukkua ja levätä ja tehdä asiat sitten kunnolla kun olen levännyt, mutta kun ei vain ole aikaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta ei mulla masennusta ollut, päämäärättömyyden tunnetta vaan. Kun ei missään siinä mitä lukiossa opetettiin tai mitä nuoret yleensä siihen aikaan puuhasteli, ollut oikein mitään järkeä. Ja sitten oli tämä heräävä seksuaalisuus, jonka kanssa olin aivan solmussa.
Lopetitko lukion? vai mitä teit?