jatkuvasti

Mulla on tällainen ongelma mikä vain pahenee koko ajan. Todella usein (nykyään 2-3 kertaa viikossa) lämpimän aterian jälkeen vatsani menee täysin sekaisin, ts. kaikki tulee lähestulkoon vetenä ulos, useimmiten noin puolen tunnin, tunnin sisällä syömisestä. Mikään ruoka-aine allergia se ei ole, sillä joskus voin syödä täysin saman ateria ilman mitään vaivoja, seuraavalla kerralla kaikki tulee ulos.. Useimmiten kyse on nimenomaan lämpimästä ateriasta, vaikka en ikinä ahmikaan liikaa. Mistähän moinen voisi johtua? Tätä edeltää aina epämiellyttävä, poreileva tunne vatsassa. Ja pidätyskyky on lähes nolla, joten vessa on aina löydettävä. Alkaa rajoittaa jo normaalia elämää.
4496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla oli ihan sama homma. Kokeilin sit tuota hylä/laktoosittomien tuotteiden käyttämistä ja kummasti oireet hävis. Kävin myös laktoosi testissä, mut sieltä ei löytynyt mitään. Lääkäri kehoitti käyttämään maitotuotteita sen verran silti mitä maha kestää. Kerran otin jotain ei HYLA-tuotetta niin heti tuli vauhilla mahan sisältö pihalle. Joten olen katsonut paremmaksi käyttää kyseisiä tuotteita. Kannattaa ainakin kokeilla. Kokeilua kannattaa jatkaa ainakin 2-3viikkoa.

Äänestä

Älä ainakaan laita kahviin maitoa. Jos jatkuu pitkään kannatta tutkituttaa. Keliakia??
Ärtynyt suoli. Kokeilepa imodiumia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vatsa sekaisin kirjoitti:

Mulla on tällainen ongelma mikä vain pahenee koko ajan. Todella usein (nykyään 2-3 kertaa viikossa) lämpimän aterian jälkeen vatsani menee täysin sekaisin, ts. kaikki tulee lähestulkoon vetenä ulos, useimmiten noin puolen tunnin, tunnin sisällä syömisestä. Mikään ruoka-aine allergia se ei ole, sillä joskus voin syödä täysin saman ateria ilman mitään vaivoja, seuraavalla kerralla kaikki tulee ulos.. Useimmiten kyse on nimenomaan lämpimästä ateriasta, vaikka en ikinä ahmikaan liikaa. Mistähän moinen voisi johtua? Tätä edeltää aina epämiellyttävä, poreileva tunne vatsassa. Ja pidätyskyky on lähes nolla, joten vessa on aina löydettävä. Alkaa rajoittaa jo normaalia elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu