Ensinnäkin haluan todeta olevani hyvin mielissäni saadessani osallistua tähän Suoli24 järjestämään keskusteluryhmään. Kyseistä palstaa me kaikki luemme hyvin usein tietääksemme - täsmällisesti ja tasapuolisesti - mitä maailmalla tapahtuu.
Haluan myös toivottaa tervetulleeksi eri maakunnissa asuvat keskustelemaan asuntojen hinnoista tämänhetkisessä uudessa epävarmuuden ilmapiirissä. Kuluvasta ajanjaksosta meillä on välitettävänämme hyvin selkeä viesti.
Mutkikkaissa tilanteissa ja epävarmuuden pyrkiessä valtaamaan mielet kysymyksiin on nimittäin vastattava yksinkertaisin ajatuksin. Tällä hetkellä on aivan välttämätöntä, että Suomi ja euroalue perustuvat yksinkertaisiin ajatuksiin niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.
Hintakeskustelussa meidän on tuotava esiin ehdoton solidaarisuutemme Yhdysvalloille. Kyse ei ole yksinomaan solidaarisuudesta julmien hyökkäysten uhreille, vaan sellaisesta solidaarisuudesta, jonka mukaisesti olemme valmiit osallistumaan aktiivisesti monenlaisiin toimiin hintaromahduksen torjumiseksi. Pidämme näitä toimia välttämättöminä yhteiselle turvallisuudellemme: ne ilmentävät järjen voittoa nykymaailmassa yleistymään pyrkivän fundamentalistisen tuhnuttelun järjettömyydestä.
Talouden alalla on nähdäkseni nyt myös kaikilla hallituksilla ja kansainvälisillä järjestöillä ensisijainen tilaisuus luoda edellytykset hintojen nousulle ja kansalaisten luottamuksen palauttamiselle. Samalla pyritään vähentämään talouden kansainvälisen laskusuhdanteen riskiä ja pitämään yllä talouden kasvuvauhtia, koska kaikesta huolimatta taloudessa vallitsee edelleen epävarmuus.
Tässä tilanteessa eurolla on kiistatta kaksinkertaisesti myönteinen vaikutus.
Ensinnäkin euro tuo jo sinänsä luottamusta ja vakautta. Se vähentää epävarmuutta ja lieventää Euroopan maiden välisten valuuttakurssivaihteluiden kaltaisia riskejä. Samalla se on Euroopan poliittista tahdon ja yhtenäisyyden ilmentymä.
Euro vaikuttaa myönteisesti kuitenkin myös siksi, että sen käyttöönotto edellytti nimelliseen lähentymiseen tähtääviä toimia. Euroalueella tämä lähentyminen (jonka kerrannaisvaikutukset tuntuvat koko Euroopassa) vähentää huomattavasti inflaatiota sekä lujittaa ratkaisevalla tavalla julkistaloutta kaventaen kaikkien euroalueen jäsenvaltioiden julkistalouden alijäämää sekä vähentäen niiden velkaa.
Näin ollen euro antaa liikkumavaraa. Tämän liikkumavaran antaessaan se loi edellytykset, joiden ansiosta meillä on entistä paremmat valmiudet reagoida epävarmuutta aiheuttaviin tekijöihin toimenpiteillä, joilla voidaan makrotaloudessa vähentää laskusuhdanneriskiä ja pitää yllä kasvuvauhtia.
Tämän ymmärsivät välittömästi myös raha-asioista vastaavat viranomaiset Euroopassa, Yhdysvaltojen keskuspankissa ja Euroopan keskuspankissa, joka määritteli tähän keskeiseen tavoitteeseen tähtäävän rahapolitiikan. Samoin näyttävät ajattelevan myös Euroopan hallitukset ja viranomaiset: budjettipolitiikan hallinnoinnissa on järkevää noudattaa varovaista joustavuutta.
Joustavuudella varmistetaan se, ettei budjettipolitiikka johda laskusuhdanneriskeihin.
Varovaisuudella taas se, että kaikki tapahtuu säilyttäen julkistalouden vakaus, joka tuo luottamusta ja joka on myös itsessään välttämätöntä Euroopan ja koko maailman talouskasvun jatkuvuudelle.
Vaikka ensisijaiset tavoitteet ovat tässä yhteydessä nähdäkseni selvät, on kuitenkin pohdittava sitä, millainen suhtautumistapa talouspolitiikan lukuisten laatijoiden olisi omaksuttava. Tämä laadinnan taustana on maailma, joka näistä tapahtumista huolimatta globalisoituu ennennäkemättömän laajasti ja jossa on samaan aikaan syntymässä uudenlaisia taloudellisen ja sosiaalisen järjestäytymisen muotoja.
Elämme nykyään yhä enemmän tietoon perustuvassa taloudessa. Tiedosta on tullut tärkein vaurauden luoja sekä rikkaita ja köyhiä erottava tekijä. Tieto on todellakin työn raaka-aine. Ihmiskunnan historiassa näin tapahtuu tavallaan ensimmäistä kertaa.
Voidaan ehkä sanoa, että kaikki taloudet ovat nykyhetkeen asti perustuneet tietoon. Näin onkin, mutta jotakin aivan uutta sen sijaan on (tieto- ja viestintätekniikan tehokäytön mukanaan tuoma) kyky luoda ja koota tietoa sekä kyky sisällyttää tämä tieto talouden ja yhteiskunnan prosesseihin ennennäkemättömän nopeasti.
Toinen selkeä viesti, jonka tässä yhteydessä tahdon korostaa, on rakennepolitiikan ensisijaisuus perinteiseen makrotalouspolitiikkaan nähden. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että uudessa maailmantilanteessa odotukset ja etenkin niiden taustalla oleva ajattelutapa ovat mitä moninaisimpia. Tämä on lisäksi aivan välttämätön edellytys sille, että talouskasvua ja kasvuvauhtia voidaan ohjailla ottaen huomioon kansalaisten ja elinkeinonharjoittajien toiveet.
Tämä on johtanut jopa siihen, että perinteisen makrotalouspolitiikan välineiden soveltaminen vaikuttaa ristiriitaisella tavalla.
Aivan hiljattain Euroopan keskuspankki alensi huomattavasti korkoja, mikä nosti euron kurssia.
Miksi näin kävi?
Nähdäkseni nykyään euro on sitä arvokkaampi, mitä suuremmat odotukset koko maailman elinkeinonharjoittajilla on Euroopan tulevasta kasvusta. Tämä seikka on paljon tärkeämpi kuin perinteiset näkökannat, joiden perusteella tehtiin sijoituksia johonkin valuuttaan kurssien, korkojen tai muiden lyhyellä aikavälillä tuottoa antavien tekijöiden mukaan.
Nykyään panoksena on viime kädessä oman rahan vahvistaman talouden uskottavuus kokonaisuudessaan, sen kasvumahdollisuudet ja se, millaisena elinkeinonharjoittajat näkevät kyseisen talouden tulevaisuuden.
Tämän vuoksi rakennepolitiikka on tärkeää.
Nimenomaan sellaisella rakennepolitiikalla, jonka kehyksenä on tietenkin järkevä politiikka, voidaan lisätä luottamusta niiden erilaisten alojen kasvumahdollisuuksiin, joista maailmamme nykyään koostuu.
Tässä yhteydessä Euroopan unioni otti merkittävän edistysaskeleen, kun Lissabonin huippukokouksessa määriteltiin kehitykseen tähtäävän talous- ja sosiaalipolitiikan koordinoinnin huomattavasti laajempi käsite.
Tämä käsite perustuu rakennepolitiikan ensisijaisuuteen. Rakenneuudistuksiin tyypillisesti liittyvän rakennepolitiikan suunta on yksityisestä yleiseen, ja kunkin valtion on kehiteltävä sitä mahdollisimman perusteellisesti lisätäkseen luottamusta kasvumahdollisuuksiinsa.
Ensinnäkin kevään Eurooppa-neuvostojen ja niissä annetun sysäyksen ansiosta esiin nousi uusi poliittinen tahto määritellä talous- ja sosiaalipolitiikan koordinointi kokonaisuudessaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu Euroopan tasolla.
Toiseksi jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin välisen koordinoinnin soveltamisalaa laajennettiin kokonaisuudessaan huomattavasti.
Yksinomaan unionin rahapolitiikkaan (esimerkkinä yhteinen maatalouspolitiikka) tai pelkästään makrotaloudellisiin näkökohtiin suunnatusta koordinointijärjestelmästä siirryttiin politiikan koordinointiin. Nykyään tämä koordinointi ulottuu mitä erilaisimpiin talous- ja sosiaalikysymyksiin, jotka ovat Euroopassa käynnissä olevissa rakenneuudistuksissa keskeisellä sijalla.
Puhun koulutus-, tiede- ja tietoyhteiskuntapolitiikasta.
Puhun innovaatio- ja yrityspolitiikasta.
Puhun perinteisestä työllisyys- ja koulutuspolitiikasta, johon voitaisiin lisäksi sisällyttää uusia aloja, kuten sosiaalisen syrjäytymisen torjunta, ja näin laajentaa laajojen talouspoliittisten suuntaviivojen soveltamisalaa. Niiden perusteella neuvosto voisi joka vuosi keväisin laatia yleiset suuntaviivat Euroopan laajuisesta talouspolitiikasta.
merkittävällä tavalla rakennenäkökohdista Uuden poliittisen sysäyksen yhteydessä määriteltiin myös uusi menetelmä - avoin koordinointimenetelmä.
Menetelmän ansiosta kaikilla näillä aloilla voidaan laatia Euroopan laajuisia laajoja suuntaviivoja, kansallisia toimintaohjelmia sekä monenvälistä valvontaa valitsemalla ja yksilöimällä esikuva-analyysiin perustuvia indikaattoreita kaikkia aloja varten. Näin hyvät kokemukset voidaan hyödyntää.
Kyseessä on erittäin tärkeä uudistus, koska nyt hallitukset hyväksyvät ensimmäistä kertaa sen, että määrällisillä indikaattoreilla mitataan kullakin talous- ja sosiaalipolitiikan kannalta merkittävällä alalla saavutettuja tuloksia. Jokaisessa maassa nämä toimet tukevat käytävän keskustelun ensisijaista asemaa.
Mainitsen kaksi esimerkkiä.
Julkishallinnon uudistus on ollut perinteisesti useimmille maille hyvin mutkikas ongelma.
Tavoite, jonka mukaan kaikki julkishallinto on vuoteen 2005 mennessä saatavilla sähköisenä, pakottaa välittömästi toteuttamaan monia julkishallinnolle olennaisen tärkeitä uudistuksia.
Miksi näin on?
Siksi, että uusi teknologia muuttaa työmenetelmiä ja rakenteita. Toisin sanoen uudella teknologialla on uudistukselle ominainen rakentava luonne.
Hyvinvointivaltion uudistuksen osalta tällä hetkellä on toteutumassa alaa koskeva sääntely ja sosiaaliturvauudistus. Samaan aikaan terveysministeriö on muuttamassa terveydenhuoltojärjestelmää merkittävällä tavalla.
Nähdäkseni Lissabonin huippukokouksessa tuotiin esiin tässä yhteydessä selkeä menetelmä:
Strategioista on saatava kahdenlaista hyötyä: niiden on tuettava sekä talous- että sosiaalikysymyksiä. Tämä edellyttää myös kahdenlaisia arvoja, jotta kaikki olisi mahdollista.
Ihmisoikeuksien noudattamisen varmistamisen lisäksi strategian on annettava keinot positiiviseen syrjintään heikoimmassa asemassa olevien hyväksi, jotta tätä väestöä voidaan tukea taloudellisesti. Nähdäkseni tämä on avainkysymys sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmiä uudistettaessa.
Tämä ympäristö, jonka unioni on itselleen luonut, osuu tärkeään ajanjaksoon, jonka aikana unionin haasteena on laajentuminen.
Tämä nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä unionin uudistamisesta ja sen omasta toiminnasta. Tarkoitan toimielinuudistusta ja uudistuksia sosiaalikysymyksiin eniten vaikuttavilla aloilla, kuten yhteisessä maatalouspolitiikassa ja koheesiopolitiikassa.
Portugalin hallituksen näkemyksen mukaan toimielinuudistuksessa on pidettävä mielessä yksi tärkeä näkökohta. Unionin demokratiavajetta koskevaa mutkikasta ongelmaa ei ratkaista toimielinsääntöjä muuttamalla. Ratkaisu ei ole kiinni Euroopan parlamentin toimivallasta vaan olosuhteista, joiden muuttaminen on hidasta.
Tarkoitan poliittisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisestä viestintää. Kyseessä on väline, jonka avulla nykyisen politiikan laadintaa ja toimeenpanoa voidaan jatkuvasti kokeilla ja oikaista. Tämä voidaan tehdä jokaisessa maassa, jossa voidaan olla vuorovaikutuksessa viranomaisten kanssa julkisen keskustelun kautta.
Näin tapahtuu kaikissa jäsenvaltioissa, mutta ei vielä yhteisön tasolla.
Julkista eurooppalaista keskustelua ei tosiasiassa ole olemassa. Tämän vuoksi Eurooppa-neuvoston kunkin kokouksen jälkeen jokaisen meistä on kohdattava oman maansa julkinen mielipide. Tämä seikka epäilemättä vaikeuttaa yhdentymistä, koska kansallinen itsekkyys pyrkii vaikeuttamaan itse yhdentymisprosessia.
Tässä suhteessa euro on erittäin merkittävä tekijä. Eri maiden yhteinen raha lähentää kansalaisia ja unionia.
Portugali ei pelkää vakavaa keskustelua Euroopan liittovaltiosta.
Sen sijaan emme hyväksy tämänhetkistä federalistista ajattelutapaa, joka ei käytännössä ole oikeaa federalismia. Tämä käy ilmi unionissa nykyisin esitettävistä federalistisiksi väitetyistä puheenvuoroista.
Euroopasta voidaan tehdä liittovaltio ainoastaan laajoin liittovaltiotasoisin toimivaltuuksin. Siihen tarvitaan myös nykyistä paljon merkittävämpi liittovaltion talousarvio.
Liittovaltio edellyttää myös sellaisia poliittisen edustuksen muotoja, joilla turvataan tasa-arvo paitsi kansalaisten, myös jäsenvaltioiden välillä. Tällainen muoto olisi erityisesti Yhdysvaltojen senaattia muistuttava Euroopan parlamentti, jossa olisi kaksi edustajainhuonetta.
Kun nykyään puhutaan Euroopan liittovaltiosta, samaan aikaan puhutaan myös yhteisöpolitiikan siirtämisestä takaisin jäsenvaltioille sekä liittovaltion talousarvion supistamisesta.
Tämä on nähdäkseni täysin harhaanjohtavaa. Selitän, miksi näin on.
Ei ole mahdollista, että meillä on liittovaltiorakenne, joka edellyttää suvereniteetin merkittävää luovuttamista Euroopan toimielimille, ja että kuitenkin samaan aikaan supistetaan niitä valtuuksia, joiden ansiosta nämä toimielimet voivat toimia kansalaisten hyväksi.
Tämän vuoksi meistä on järkevämpää yhdistää laajentuminen asteittain yhdentymisen syventämiseen.
Viime aikoina Portugali onkin antanut hyväksyntänsä monille uudistuksille.
Tällaisia ovat esimerkiksi olleet Lissabonin kokouksessa määritellyn avoimen koordinointimenetelmän sisällyttäminen perustamissopimuksiin sekä Eurooppa-neuvoston ja komission aseman vahvistaminen EU:n oman strategian toteuttamisessa.
Toisaalta myös menetelmiin liittyy yksi kysymys.
Yksi unionin vakavimmista ongelmista on se, että sen peräkkäiset perustamissopimukset on laadittu ottamatta juurikaan huomioon yleistä mielipidettä.
Tämän vuoksi ehdotamme, että Nizzan jälkeisen perussopimuksen laadintaan osallistuisi valmistelukunta. Tähän valmistelukuntaan osallistuisivat hallitusten lisäksi mahdollisimman monet asianomaiset poliittiset tahot ja kansalaisyhteiskunnan edustajat kustakin jäsenvaltiosta. Tämä toisi mukanaan yhteisöpolitiikan uudistamiseen tarvittavan tahdon, ja sillä olisi myös suuremmat vaikutukset rahoitukseen.
Ongelmat koskevat yhteistä maatalouspolitiikkaa ja aluepolitiikkaa.
Olemme vahvasti vakuuttuneita siitä, että yhteisessä maatalouspolitiikassa on joitakin epäoikeudenmukaisuuksia, eikä se voi olla kestävää, kun laajentuminen käsittää Puolan kaltaisia maita.
Portugalin hallitus onkin jo esittänyt ajatuksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta.
Aluepolitiikassa on nähdäksemme niin ikään tärkeää, että laajentuneessa unionissa ei käytetä enää asukaskohtaiseen tuottavuuteen liittyviä määrällisiä perusteita. Sen sijaan on alettava soveltaa monenlaisia perusteita, joissa arvioidaan kunkin maan ja alueen tilannetta ja mahdollistetaan näin yhteenkuuluvuuspolitiikka.
Päätän puheenvuoroni yksinkertaisesti.
Kaikki mainitsemani seikat ovat kovin kauniita, mutta pohjimmiltaan on kuitenkin kyse unionin poliittisesta uskottavuudesta.
Viime aikoina tämä on ollut unionin suurin ongelma.
Vaikka Euroopan unioni on talouden jättiläinen, poliittisesti se on edelleen kääpiö.
Aina jonkin olennaisen poliittisen kysymyksen noustessa esiin unionilla on suuria vaikeuksia puhua yhdellä äänellä ja puuttua tilanteeseen tehokkaasti.
Näin ollen kaiken edellytyksenä on eri maiden määrätietoinen toiminta tarvittavan poliittisen tahdon synnyttämiseksi. Tällä hetkellä tämä näkyy Euroopan maiden Yhdysvalloille osoittamana solidaarisuutena. Se on kuitenkin havaittu myös Balkanin maissa tai Lähi-idän konfliktin ratkaisemisessa. Kyseinen konflikti on merkittävin niistä tekijöistä, jotka tukevat kiihkoislamilaisuuden yleistymistä maailmassa.
Tämä kaikki riippuu siitä, millaiset valmiudet eurooppalaisilla on siirtää toimielinuudistukset paperilta käytäntöön.
Kaikki riippuu lisäksi kuitenkin myös siitä, pystyvätkö eurooppalaiset luomaan yhteiskunnissaan tahdon toimia yhdessä ja jakaa suvereniteettiaan kuitenkin tämän saman suvereniteetin vaikutuksia vahvistaen. Tämä koskee sekä kansainvälistä vaikutusvaltaa että valmiuksia lisätä talouteen kohdistuvaa luottamusta ja väestön hyvinvointia.
Tältä osin näkemykseni ei ole pessimistinen eikä optimistinen vaan määrätietoinen (kuten Jean Monnet sanoi).
Nähdäkseni on velvollisuutemme pyrkiä Eurooppaan, joka on poliittisesti vahvempi.
Ainoastaan toimimalla poliittisesti vahvemman Euroopan hyväksi voimme myös luoda taloudellisesti luotettavamman Euroopan.
Ainoastaan näin voimme hyödyntää euron kaltaista, äärimmäisen tärkeää välinettä rakennemuutosten tukena.
Viime kädessä kaikki tämä johtaa siihen, että kuten Lissabonin huippukokouksessa todettiin, kymmenen vuoden päästä unioni on maailman kilpailukykyisin talousalue, jossa työllisyystaso, talouskasvu ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus samanaikaisesti säilyvät korkealla tasolla.
Haluan myös toivottaa tervetulleeksi eri maakunnissa asuvat keskustelemaan asuntojen hinnoista tämänhetkisessä uudessa epävarmuuden ilmapiirissä. Kuluvasta ajanjaksosta meillä on välitettävänämme hyvin selkeä viesti.
Mutkikkaissa tilanteissa ja epävarmuuden pyrkiessä valtaamaan mielet kysymyksiin on nimittäin vastattava yksinkertaisin ajatuksin. Tällä hetkellä on aivan välttämätöntä, että Suomi ja euroalue perustuvat yksinkertaisiin ajatuksiin niin poliittisesti kuin taloudellisestikin.
Hintakeskustelussa meidän on tuotava esiin ehdoton solidaarisuutemme Yhdysvalloille. Kyse ei ole yksinomaan solidaarisuudesta julmien hyökkäysten uhreille, vaan sellaisesta solidaarisuudesta, jonka mukaisesti olemme valmiit osallistumaan aktiivisesti monenlaisiin toimiin hintaromahduksen torjumiseksi. Pidämme näitä toimia välttämättöminä yhteiselle turvallisuudellemme: ne ilmentävät järjen voittoa nykymaailmassa yleistymään pyrkivän fundamentalistisen tuhnuttelun järjettömyydestä.
Talouden alalla on nähdäkseni nyt myös kaikilla hallituksilla ja kansainvälisillä järjestöillä ensisijainen tilaisuus luoda edellytykset hintojen nousulle ja kansalaisten luottamuksen palauttamiselle. Samalla pyritään vähentämään talouden kansainvälisen laskusuhdanteen riskiä ja pitämään yllä talouden kasvuvauhtia, koska kaikesta huolimatta taloudessa vallitsee edelleen epävarmuus.
Tässä tilanteessa eurolla on kiistatta kaksinkertaisesti myönteinen vaikutus.
Ensinnäkin euro tuo jo sinänsä luottamusta ja vakautta. Se vähentää epävarmuutta ja lieventää Euroopan maiden välisten valuuttakurssivaihteluiden kaltaisia riskejä. Samalla se on Euroopan poliittista tahdon ja yhtenäisyyden ilmentymä.
Euro vaikuttaa myönteisesti kuitenkin myös siksi, että sen käyttöönotto edellytti nimelliseen lähentymiseen tähtääviä toimia. Euroalueella tämä lähentyminen (jonka kerrannaisvaikutukset tuntuvat koko Euroopassa) vähentää huomattavasti inflaatiota sekä lujittaa ratkaisevalla tavalla julkistaloutta kaventaen kaikkien euroalueen jäsenvaltioiden julkistalouden alijäämää sekä vähentäen niiden velkaa.
Näin ollen euro antaa liikkumavaraa. Tämän liikkumavaran antaessaan se loi edellytykset, joiden ansiosta meillä on entistä paremmat valmiudet reagoida epävarmuutta aiheuttaviin tekijöihin toimenpiteillä, joilla voidaan makrotaloudessa vähentää laskusuhdanneriskiä ja pitää yllä kasvuvauhtia.
Tämän ymmärsivät välittömästi myös raha-asioista vastaavat viranomaiset Euroopassa, Yhdysvaltojen keskuspankissa ja Euroopan keskuspankissa, joka määritteli tähän keskeiseen tavoitteeseen tähtäävän rahapolitiikan. Samoin näyttävät ajattelevan myös Euroopan hallitukset ja viranomaiset: budjettipolitiikan hallinnoinnissa on järkevää noudattaa varovaista joustavuutta.
Joustavuudella varmistetaan se, ettei budjettipolitiikka johda laskusuhdanneriskeihin.
Varovaisuudella taas se, että kaikki tapahtuu säilyttäen julkistalouden vakaus, joka tuo luottamusta ja joka on myös itsessään välttämätöntä Euroopan ja koko maailman talouskasvun jatkuvuudelle.
Vaikka ensisijaiset tavoitteet ovat tässä yhteydessä nähdäkseni selvät, on kuitenkin pohdittava sitä, millainen suhtautumistapa talouspolitiikan lukuisten laatijoiden olisi omaksuttava. Tämä laadinnan taustana on maailma, joka näistä tapahtumista huolimatta globalisoituu ennennäkemättömän laajasti ja jossa on samaan aikaan syntymässä uudenlaisia taloudellisen ja sosiaalisen järjestäytymisen muotoja.
Elämme nykyään yhä enemmän tietoon perustuvassa taloudessa. Tiedosta on tullut tärkein vaurauden luoja sekä rikkaita ja köyhiä erottava tekijä. Tieto on todellakin työn raaka-aine. Ihmiskunnan historiassa näin tapahtuu tavallaan ensimmäistä kertaa.
Voidaan ehkä sanoa, että kaikki taloudet ovat nykyhetkeen asti perustuneet tietoon. Näin onkin, mutta jotakin aivan uutta sen sijaan on (tieto- ja viestintätekniikan tehokäytön mukanaan tuoma) kyky luoda ja koota tietoa sekä kyky sisällyttää tämä tieto talouden ja yhteiskunnan prosesseihin ennennäkemättömän nopeasti.
Toinen selkeä viesti, jonka tässä yhteydessä tahdon korostaa, on rakennepolitiikan ensisijaisuus perinteiseen makrotalouspolitiikkaan nähden. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että uudessa maailmantilanteessa odotukset ja etenkin niiden taustalla oleva ajattelutapa ovat mitä moninaisimpia. Tämä on lisäksi aivan välttämätön edellytys sille, että talouskasvua ja kasvuvauhtia voidaan ohjailla ottaen huomioon kansalaisten ja elinkeinonharjoittajien toiveet.
Tämä on johtanut jopa siihen, että perinteisen makrotalouspolitiikan välineiden soveltaminen vaikuttaa ristiriitaisella tavalla.
Aivan hiljattain Euroopan keskuspankki alensi huomattavasti korkoja, mikä nosti euron kurssia.
Miksi näin kävi?
Nähdäkseni nykyään euro on sitä arvokkaampi, mitä suuremmat odotukset koko maailman elinkeinonharjoittajilla on Euroopan tulevasta kasvusta. Tämä seikka on paljon tärkeämpi kuin perinteiset näkökannat, joiden perusteella tehtiin sijoituksia johonkin valuuttaan kurssien, korkojen tai muiden lyhyellä aikavälillä tuottoa antavien tekijöiden mukaan.
Nykyään panoksena on viime kädessä oman rahan vahvistaman talouden uskottavuus kokonaisuudessaan, sen kasvumahdollisuudet ja se, millaisena elinkeinonharjoittajat näkevät kyseisen talouden tulevaisuuden.
Tämän vuoksi rakennepolitiikka on tärkeää.
Nimenomaan sellaisella rakennepolitiikalla, jonka kehyksenä on tietenkin järkevä politiikka, voidaan lisätä luottamusta niiden erilaisten alojen kasvumahdollisuuksiin, joista maailmamme nykyään koostuu.
Tässä yhteydessä Euroopan unioni otti merkittävän edistysaskeleen, kun Lissabonin huippukokouksessa määriteltiin kehitykseen tähtäävän talous- ja sosiaalipolitiikan koordinoinnin huomattavasti laajempi käsite.
Tämä käsite perustuu rakennepolitiikan ensisijaisuuteen. Rakenneuudistuksiin tyypillisesti liittyvän rakennepolitiikan suunta on yksityisestä yleiseen, ja kunkin valtion on kehiteltävä sitä mahdollisimman perusteellisesti lisätäkseen luottamusta kasvumahdollisuuksiinsa.
Ensinnäkin kevään Eurooppa-neuvostojen ja niissä annetun sysäyksen ansiosta esiin nousi uusi poliittinen tahto määritellä talous- ja sosiaalipolitiikan koordinointi kokonaisuudessaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu Euroopan tasolla.
Toiseksi jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin välisen koordinoinnin soveltamisalaa laajennettiin kokonaisuudessaan huomattavasti.
Yksinomaan unionin rahapolitiikkaan (esimerkkinä yhteinen maatalouspolitiikka) tai pelkästään makrotaloudellisiin näkökohtiin suunnatusta koordinointijärjestelmästä siirryttiin politiikan koordinointiin. Nykyään tämä koordinointi ulottuu mitä erilaisimpiin talous- ja sosiaalikysymyksiin, jotka ovat Euroopassa käynnissä olevissa rakenneuudistuksissa keskeisellä sijalla.
Puhun koulutus-, tiede- ja tietoyhteiskuntapolitiikasta.
Puhun innovaatio- ja yrityspolitiikasta.
Puhun perinteisestä työllisyys- ja koulutuspolitiikasta, johon voitaisiin lisäksi sisällyttää uusia aloja, kuten sosiaalisen syrjäytymisen torjunta, ja näin laajentaa laajojen talouspoliittisten suuntaviivojen soveltamisalaa. Niiden perusteella neuvosto voisi joka vuosi keväisin laatia yleiset suuntaviivat Euroopan laajuisesta talouspolitiikasta.
merkittävällä tavalla rakennenäkökohdista Uuden poliittisen sysäyksen yhteydessä määriteltiin myös uusi menetelmä - avoin koordinointimenetelmä.
Menetelmän ansiosta kaikilla näillä aloilla voidaan laatia Euroopan laajuisia laajoja suuntaviivoja, kansallisia toimintaohjelmia sekä monenvälistä valvontaa valitsemalla ja yksilöimällä esikuva-analyysiin perustuvia indikaattoreita kaikkia aloja varten. Näin hyvät kokemukset voidaan hyödyntää.
Kyseessä on erittäin tärkeä uudistus, koska nyt hallitukset hyväksyvät ensimmäistä kertaa sen, että määrällisillä indikaattoreilla mitataan kullakin talous- ja sosiaalipolitiikan kannalta merkittävällä alalla saavutettuja tuloksia. Jokaisessa maassa nämä toimet tukevat käytävän keskustelun ensisijaista asemaa.
Mainitsen kaksi esimerkkiä.
Julkishallinnon uudistus on ollut perinteisesti useimmille maille hyvin mutkikas ongelma.
Tavoite, jonka mukaan kaikki julkishallinto on vuoteen 2005 mennessä saatavilla sähköisenä, pakottaa välittömästi toteuttamaan monia julkishallinnolle olennaisen tärkeitä uudistuksia.
Miksi näin on?
Siksi, että uusi teknologia muuttaa työmenetelmiä ja rakenteita. Toisin sanoen uudella teknologialla on uudistukselle ominainen rakentava luonne.
Hyvinvointivaltion uudistuksen osalta tällä hetkellä on toteutumassa alaa koskeva sääntely ja sosiaaliturvauudistus. Samaan aikaan terveysministeriö on muuttamassa terveydenhuoltojärjestelmää merkittävällä tavalla.
Nähdäkseni Lissabonin huippukokouksessa tuotiin esiin tässä yhteydessä selkeä menetelmä:
Strategioista on saatava kahdenlaista hyötyä: niiden on tuettava sekä talous- että sosiaalikysymyksiä. Tämä edellyttää myös kahdenlaisia arvoja, jotta kaikki olisi mahdollista.
Ihmisoikeuksien noudattamisen varmistamisen lisäksi strategian on annettava keinot positiiviseen syrjintään heikoimmassa asemassa olevien hyväksi, jotta tätä väestöä voidaan tukea taloudellisesti. Nähdäkseni tämä on avainkysymys sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmiä uudistettaessa.
Tämä ympäristö, jonka unioni on itselleen luonut, osuu tärkeään ajanjaksoon, jonka aikana unionin haasteena on laajentuminen.
Tämä nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä unionin uudistamisesta ja sen omasta toiminnasta. Tarkoitan toimielinuudistusta ja uudistuksia sosiaalikysymyksiin eniten vaikuttavilla aloilla, kuten yhteisessä maatalouspolitiikassa ja koheesiopolitiikassa.
Portugalin hallituksen näkemyksen mukaan toimielinuudistuksessa on pidettävä mielessä yksi tärkeä näkökohta. Unionin demokratiavajetta koskevaa mutkikasta ongelmaa ei ratkaista toimielinsääntöjä muuttamalla. Ratkaisu ei ole kiinni Euroopan parlamentin toimivallasta vaan olosuhteista, joiden muuttaminen on hidasta.
Tarkoitan poliittisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisestä viestintää. Kyseessä on väline, jonka avulla nykyisen politiikan laadintaa ja toimeenpanoa voidaan jatkuvasti kokeilla ja oikaista. Tämä voidaan tehdä jokaisessa maassa, jossa voidaan olla vuorovaikutuksessa viranomaisten kanssa julkisen keskustelun kautta.
Näin tapahtuu kaikissa jäsenvaltioissa, mutta ei vielä yhteisön tasolla.
Julkista eurooppalaista keskustelua ei tosiasiassa ole olemassa. Tämän vuoksi Eurooppa-neuvoston kunkin kokouksen jälkeen jokaisen meistä on kohdattava oman maansa julkinen mielipide. Tämä seikka epäilemättä vaikeuttaa yhdentymistä, koska kansallinen itsekkyys pyrkii vaikeuttamaan itse yhdentymisprosessia.
Tässä suhteessa euro on erittäin merkittävä tekijä. Eri maiden yhteinen raha lähentää kansalaisia ja unionia.
Portugali ei pelkää vakavaa keskustelua Euroopan liittovaltiosta.
Sen sijaan emme hyväksy tämänhetkistä federalistista ajattelutapaa, joka ei käytännössä ole oikeaa federalismia. Tämä käy ilmi unionissa nykyisin esitettävistä federalistisiksi väitetyistä puheenvuoroista.
Euroopasta voidaan tehdä liittovaltio ainoastaan laajoin liittovaltiotasoisin toimivaltuuksin. Siihen tarvitaan myös nykyistä paljon merkittävämpi liittovaltion talousarvio.
Liittovaltio edellyttää myös sellaisia poliittisen edustuksen muotoja, joilla turvataan tasa-arvo paitsi kansalaisten, myös jäsenvaltioiden välillä. Tällainen muoto olisi erityisesti Yhdysvaltojen senaattia muistuttava Euroopan parlamentti, jossa olisi kaksi edustajainhuonetta.
Kun nykyään puhutaan Euroopan liittovaltiosta, samaan aikaan puhutaan myös yhteisöpolitiikan siirtämisestä takaisin jäsenvaltioille sekä liittovaltion talousarvion supistamisesta.
Tämä on nähdäkseni täysin harhaanjohtavaa. Selitän, miksi näin on.
Ei ole mahdollista, että meillä on liittovaltiorakenne, joka edellyttää suvereniteetin merkittävää luovuttamista Euroopan toimielimille, ja että kuitenkin samaan aikaan supistetaan niitä valtuuksia, joiden ansiosta nämä toimielimet voivat toimia kansalaisten hyväksi.
Tämän vuoksi meistä on järkevämpää yhdistää laajentuminen asteittain yhdentymisen syventämiseen.
Viime aikoina Portugali onkin antanut hyväksyntänsä monille uudistuksille.
Tällaisia ovat esimerkiksi olleet Lissabonin kokouksessa määritellyn avoimen koordinointimenetelmän sisällyttäminen perustamissopimuksiin sekä Eurooppa-neuvoston ja komission aseman vahvistaminen EU:n oman strategian toteuttamisessa.
Toisaalta myös menetelmiin liittyy yksi kysymys.
Yksi unionin vakavimmista ongelmista on se, että sen peräkkäiset perustamissopimukset on laadittu ottamatta juurikaan huomioon yleistä mielipidettä.
Tämän vuoksi ehdotamme, että Nizzan jälkeisen perussopimuksen laadintaan osallistuisi valmistelukunta. Tähän valmistelukuntaan osallistuisivat hallitusten lisäksi mahdollisimman monet asianomaiset poliittiset tahot ja kansalaisyhteiskunnan edustajat kustakin jäsenvaltiosta. Tämä toisi mukanaan yhteisöpolitiikan uudistamiseen tarvittavan tahdon, ja sillä olisi myös suuremmat vaikutukset rahoitukseen.
Ongelmat koskevat yhteistä maatalouspolitiikkaa ja aluepolitiikkaa.
Olemme vahvasti vakuuttuneita siitä, että yhteisessä maatalouspolitiikassa on joitakin epäoikeudenmukaisuuksia, eikä se voi olla kestävää, kun laajentuminen käsittää Puolan kaltaisia maita.
Portugalin hallitus onkin jo esittänyt ajatuksia yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta.
Aluepolitiikassa on nähdäksemme niin ikään tärkeää, että laajentuneessa unionissa ei käytetä enää asukaskohtaiseen tuottavuuteen liittyviä määrällisiä perusteita. Sen sijaan on alettava soveltaa monenlaisia perusteita, joissa arvioidaan kunkin maan ja alueen tilannetta ja mahdollistetaan näin yhteenkuuluvuuspolitiikka.
Päätän puheenvuoroni yksinkertaisesti.
Kaikki mainitsemani seikat ovat kovin kauniita, mutta pohjimmiltaan on kuitenkin kyse unionin poliittisesta uskottavuudesta.
Viime aikoina tämä on ollut unionin suurin ongelma.
Vaikka Euroopan unioni on talouden jättiläinen, poliittisesti se on edelleen kääpiö.
Aina jonkin olennaisen poliittisen kysymyksen noustessa esiin unionilla on suuria vaikeuksia puhua yhdellä äänellä ja puuttua tilanteeseen tehokkaasti.
Näin ollen kaiken edellytyksenä on eri maiden määrätietoinen toiminta tarvittavan poliittisen tahdon synnyttämiseksi. Tällä hetkellä tämä näkyy Euroopan maiden Yhdysvalloille osoittamana solidaarisuutena. Se on kuitenkin havaittu myös Balkanin maissa tai Lähi-idän konfliktin ratkaisemisessa. Kyseinen konflikti on merkittävin niistä tekijöistä, jotka tukevat kiihkoislamilaisuuden yleistymistä maailmassa.
Tämä kaikki riippuu siitä, millaiset valmiudet eurooppalaisilla on siirtää toimielinuudistukset paperilta käytäntöön.
Kaikki riippuu lisäksi kuitenkin myös siitä, pystyvätkö eurooppalaiset luomaan yhteiskunnissaan tahdon toimia yhdessä ja jakaa suvereniteettiaan kuitenkin tämän saman suvereniteetin vaikutuksia vahvistaen. Tämä koskee sekä kansainvälistä vaikutusvaltaa että valmiuksia lisätä talouteen kohdistuvaa luottamusta ja väestön hyvinvointia.
Tältä osin näkemykseni ei ole pessimistinen eikä optimistinen vaan määrätietoinen (kuten Jean Monnet sanoi).
Nähdäkseni on velvollisuutemme pyrkiä Eurooppaan, joka on poliittisesti vahvempi.
Ainoastaan toimimalla poliittisesti vahvemman Euroopan hyväksi voimme myös luoda taloudellisesti luotettavamman Euroopan.
Ainoastaan näin voimme hyödyntää euron kaltaista, äärimmäisen tärkeää välinettä rakennemuutosten tukena.
Viime kädessä kaikki tämä johtaa siihen, että kuten Lissabonin huippukokouksessa todettiin, kymmenen vuoden päästä unioni on maailman kilpailukykyisin talousalue, jossa työllisyystaso, talouskasvu ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus samanaikaisesti säilyvät korkealla tasolla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
buhahahahah!!!!!!!!!!!11!11!!1!!!!!yksi yksi!!!huutomerkki!!!!
Olit hienosti tiivistänyt asian ja pääsit heti asian ytimeen. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
"Viime kädessä kaikki tämä johtaa siihen, että kuten Lissabonin huippukokouksessa todettiin, kymmenen vuoden päästä unioni on maailman kilpailukykyisin talousalue, jossa työllisyystaso, talouskasvu ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus samanaikaisesti säilyvät korkealla tasolla."
Ehka pelkka toteaminen ei riita, kun jonkun pitaisi tehda tyotkin. Voisi alottaa siita etta EUn alueelle paastetaan ainoastaan koulutettua porukkaa ja vain valiaikaisella oleskeluluvalla ilman perheenyhdistamisoikeutta. Pummeja on omasta takaa tarpeeksi joten niita ei tarvitse tuottaa yhtaan lisaa varsinkaan valimeren etelapuolelta tai idasta.
Lissabonin kokous oli jo 2000 vuonna. Alkaa tulla eurososilistille kiire, jos meinaa ehtia kiinan ja jenkkien ohi viela talla vuosikymmenella. Paljoa ei passaa sossuja aanestaa ja Pariisin kaduilla mellakoida.
Eurooppa on suuri ulkoilmamuseo. Jopa museon vahtimestarit jaavat kaikki pian elakkeelle, jos elakkeille loytyy maksaja. Rahathan ovat loppu valtioiden kassasta.
ja aika nayttaa