Niin, saako sijaisvanhempi väsyä? Saako huutaa lapselle naama punaisena, kun on itse niin väsynyt, vaikka tietää, että lapselle ei saisi aiheuttaa lisää traumoja?
Saako sijaisvanhempi väsyä?
111
383821
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tiedän itse omakohtaisesti, että lapset voivat olla todellakin väsyttäviä, kun heillä on ongelmia jos jonkinmoisia. Loppujen lopuksi kuitenkin usein mietittyäni asioita huomaan, että ongelmana eivät olekaan lapsen ongelmat suoranaisesti vaan esim. se, että emme saa apua lapselle vaikka olemme sitä sitkeästi hakeneet.
Lapset joilla on takana mm. väkivaltaa, kokevat vanhempien suuttumisen eritavoin.
On sellaisia lapsia jotka ovat niin tunnottomia (turtuneita pahaan oloon), että vaikka tekisit mitä, niin mikään ei kolahda. Lapsi ei jaksa välittää kun on kokenut pahempaakin.
Sitten on niitä lapsia joiden tunne-elämä on vielä jotenkin pelastunut ja lapsi voi pelätä suuttumista. Tällaista lasta on helpompi auttaa ja opettaa, ettei huutaminen kenellekään pahaa tee.
Todella vaikea ongelma on noilla aiemmin mainitsemillani lapsilla, jotka ovat ns. tunnottomia. Kun lapsen tunne-elämä on täysin puuttellinen ja lapsi ei osaa itkeä eikä nauraa aidosti, niin ongelmat ovat suuria.
Lapselle esim. toisen ihmisen kunnioittamisen opettaminen on erittäin hankalaa, jos lapsella on sellainen käsite maailma, että tapahtuu ihan mitä vaan, niin millään ei ole mitään väliä.
Jos lapsi reagoi siis huutamiseen, niin melkein tekisi mieli sanoa, että anna palaa. Kunhan muistatte sitten sopia ja puhua, että se on aivan normaalia.
Äitini joskus opetti, että näytä lapsillesi kaikki tunteet, niin hekin oppivat näyttämään tunteensa aidosti. Tällä opilla olen biologiset lapset kasvattanut tasapainoisiksi.
Tieten tunteiden näyttäminen tarkoittaa sellaista tervettä pahaa mieltä, suuttumusta kuten sitä huutamista jne.
hyvin ja ytimekkäästi kirjoittanut asian.
Tämä pätee siis kaikkiin lapsiin ei vaan sijaislapsiin.
huutavista vanhemmista, sekään ei kuulemma sovi lasten terveeseen kasvatukseen,
voi syyllistää lasta.
muuten sossut voi katsoa, ettet jaksa, ja vie sijoitetun lapsesi pois, jos hän vielä oirehtii, ja se käy äkkiä, sinun tietämättä mitään, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sossut ovat näes ammattitaitoista porukkaa!
Mihinkähän maalaisjärki on kadonnut maapallolta?!
Toivottavasti kukaan sossu ei ole niin typerä, että ottaa lapset huostaan siksi, että niille huudetaan.
Eikös se vahingoita lasta enemmän, jos lapsi ei näe aitoja tunteita eikä opi niitä?
Mutta täytyy muistaa, että huutaminen ja HUUTAMINEN on eriasia. Eli tarkoitan sitä, että jos asiasta rähistään niin se on okei, mutta ei ole tarkoitus kuitenkaan, että lapselle huudetaan esim. sinä senkin pas.., kun et mitään ymmärrä, tyhmäkö olet vai mikä lienee .... Ei ole myöskään oikein liittää huutoon oheistoimintaa, kuten lyömistä tms.
(No tässä vaiheessa on sanottava, että olen itsekin kysynyt lapsilta, että ookko sä vähän tyhmä? Mutta se riippuu siitä, kuinka sen sanoo. Lapset tietää, että kysymys tarkoittaa, tuliko vähän mokattua, mitäs nyt pitäis tehdä?
Siis asian tulee olla hallinnassa!)
Aikoinaan tyttöni tultua murrosikään joskus huusin tytölleni (ihan joskus vain ;)) ja tyttö minulle, niinkauan, että tyttö purskahti itkuun ja tilanne saatiin purettua. Tunsin tyttöni ja tiesin, että hän tarvitsee tätä. Jos olisin jättänyt asian vain siihen, niin tilanne ei olisi ratkennut mihinkään suuntaan, vaan vain pahentunut.
Täytyy kuitenkin olla vahva luottamus siitä, että rakkaus ei häviä minnekään huutamisen myötä. Lapsen täytyy tiedostaa, että häntä rakastetaan, vaikka äidillä onkin huono päivä tai lapsi on mennyt ja mokannut. (Olen jopa huutanut lapsilleni; onpa kiva tapella kanssasi, kun niin paljon rakastan sua. Yleensä tämä saa aikaiseksi hiljaisen hetken ja hetken päästä kaulaan kapsahtavan lapsen).
Myöskään huutamisessa ei saa itse mennä kolme vuotiaan tasolle tarkoitan, että jos nuori haistattaa, niin itse ei haistatella takaisin, vaan vaaditaan nuorta myöhemmin verolle siitä mitä tuli sanottua. On tärkeätä, että nuori osaa kunnioittaa vanhempiaan.
Sallin lapsiltani suutuksissa tapahtuneen haistattelun, mutta odotan että myöhemmin pyydetään anteeksi sitä mitä tuli tehtyä. Näin opitaan, että tuli toimittua väärin. Vähitellen haistattelu jää pois.
Jos haistatteluun ei puututa, niin kohta nuori huomion hakuisuudessaan keksii jotain vielä isompaa ja pahempaa.
Puuttuminen ja huutaminen osoittaa lapselle kuitenkin sitten loppujen lopuksi, että hänestä välitetään. MUTTA SE ANTEEKSIPYYNTÖ ja SOPIMINEN, niitä ei sitten unohdeta. Asioita ei myöskään kaivella jälkeen päin, vaan sitten kun ne on käsitelty, niin elämä jatkuu siitä, mihin se ennen riitaa jäi.
Jotkut tutut ovat ihmettelleet, miten lapsillani ja minulla on niin avoin suhde, että voimme puhua ihan kaikesta. Olen itse aina puhunut asiat suoraan. Olen kertonut ehkäisystä, naisten ongelmista, omista nuoruusajoista jne. Olen myös kertonut missä raja kulkee missäkin asiassa mm. alle 18 -vuotiaat ei juo ja perustellut miksi (laki, terveysriksi, selvinpäin mukavampaa, sattuneita tilanteita mitä on tapahtunut juopuneille nuorille jne). Olen lapsilleni ystävä, mutta ennenkaikkea aikuinen vanhempi. Meillä ei päätä lapset eikä nuoret mihinkä aikaan mennään nukkuumaan ja mihin aikaan tullaan kotiin. Lapsille määräys tulee ylemmältä taholta ja nuorten kanssa asioista voidaan neuvotella, niin että viimeinen sana on lähes aina vanhemmilla.
Turha kuitenkaan kuvitella, että meillä ei ongelmia olisi nuorisonkin kanssa ja näinhän se on edelleenkin, niinkuin yksi vanhus kerran sanoi; elä sinä huoli, kun se taapero vielä helemoja tallaa, mutta voi sitä kun se syöntä tallaa.
en ole koskaan huutanut omalle lapselleni ja tulemme erittäin hyvin toimeen ja konfliktit saadaan hyvin sovittua puhumalla ja naughty cornerilla. Asiat pitää osata selvittää puhumalla. Huhhuh mitä tekstiä. Et voi aikuisena työpaikallakaan alkaa huutaa ja räyhätä. Ikävä kyllä sellaisiinkin tosin joskus törmää...
sinä voit ja saat kohdella sijaislapsia kuin omiasi.
jos he ansaitsevat huudon, niin huuda. ja räyhää naama punaisena jos on aihetta.
MUTTA MUISTA!! asia on jälkikäsiteltävä.
on pyydettävä anteeksi huutoa ja käytävä läpi keskustelu siitä mikä aiheutti huudon. miksi piti räyhätä. mikä oli se viimeinen pisara joka laukaisi metelin. jaa on KUUNNELTAVA myös lapsen vastauksia. mikä sai lapsen tekemään mitä teki, mikä painaa, jäynää...
meillä on käyty monta rakentavaa keskustelua mokana pidetyn huudon ja räyhän JÄLKEEN.
Joo, meidän sijaislapsi on tällainen tunnoton! Tiedän, että voi joskus huutakin, mutta aina se jälkeenpäin pahalta tuntuu. Jostain kirjasta luin, että kun vanhempi huutaa, niin maltti on jo menetetty ja tämä jyskyttää päässäni, mutta niinhän se on, täytyy vain käydä asia lapsen kanssa jälkikäteen läpi.
raivota,ja vaikka repiä kappaleiksi.
meinaan ja miksei siivoojaks menokin samoilla perusteilla.
Olipa järkyttävä ketju. Sijaisvanhemmat pitää ilmeisen luvallisena sijaislapsilleen huutamista. Huutaminen on kiusaamista, jos huudat työpaikalla toiselle olet työpaikkakiusaaja. Miten sijaisvanhemmat saattavat tehdä noin, lapsella ei ole mitään turvaa sijaisvanhempaa vastaan.
Eikö näille käytöshäiriöisille sijasvanhemmille kukaan saa rajoja. Huutaminen aiheuttaa häpeää ja syyllisyden tunnetta lapselle, se taitaa olla sijarien tarkoituskin. Eikö? Vai ovatko sijarit niin tyhmiä etteivät ymmärrä huutamisensa vaikutusta?
vähän eri lailla.
Se mitä sinä käsität omille lapsille huutamisella on eri asia kuin se mistä me keskustelemme.
Sitä et tajua, eikä voi mitään.
soskujen kanssa kieroilun.Siinä sinun elämäsi
on ajankohtaista juuri nyt.
Meilläkin on tillipioni lykännyt jo komeasti vartta!
Kiva on lasten kanssa seurata kuinka se kasvaa melkein silmissä! ;o)
En koskaan uskaltanut huutaa omalle lapselleni, koska ajattelin sen vaurioittavan heti lapsen minuutta?
Lapsen unien aikaan itkin vessassa joskus tunninkin, niin väsynyt olin.
Kaikesta huolimatta lapseni joutui sijoitukseen väsymiseni vuoksi. Olisiko se voitu estää sillä, että olisin huutanut lapselleni naama punasena, jalkaa polkien???
Nyt onneksi lapseni on aikuistumassa ja olemme yhdessä. Emme vieläkään KOSKAAN huuda toisillemme! Käymme kyllä kiivastakin "sanasotaa", mutta jos ääni korottuu, silloin sanotaan stop. Toinen lähtee ulos tai toiseen huoneeseen ja väittely viedään loppuun huutamatta.
Olen hoitoalalla, enkä voisi kuvitella huutavani potilaalle tai työtoverille. Miksi tekisin sen rakkaimmalle ihmiselleni???
Käsittämätöntä, että täällä vielä kehotetaan huutamaan vieraille, viattomille lapsille????????
Kärsin kyllä lähes jatkuvista kivuista, lieneekö se keino purkaa väsymystä ja kiukkua?
Silti syön buranaa mieluummin, kuin huudan ääneni käheäksi!
eikä viattomille huutamaan vaan kuin omilleen.
Kaikki tunteet ovat sallittuja ja ne pitää nimetä ym.
et huuda vaan keskustelet?
mutta asiat eivät sitten kuitenkaan selviä, koska jouduit itkemään piilossa ja peittämään tunteiasi?
ja vieläkin pakenet tilanteesta, jossa ollaan erimielisiä. väistelet ja hylkääy kun kiivaus nousee esiin?
teillä ei ole aitoja tunteita vaan pidätettyjä, piilotettuja tunteita?
uskotko, että lapsesi on tunteistaan sinulle avoin vai kierrättekö toisianne kuin kissa kuumaa puuroa?
Olet itsesi kanssa aika pelissä. Sijaisvanhemmilta pitäisi jonkinmoinen minimi käyttäytyminen sentään vaatia. Toivottavasti tuo perhehoitoliittonne puuttuu huutamiseenne. Sijaishoidon laadun parantaminen on ihan ensiarvoisen tärkeää.
Tunteittensa sekamelskassa huutava sijainen ei ole tasapainoinen sijaislapsista huolehtija.
teen.
En ole tunteiden sekamelskassa huutava sijainen.
Sijaishoitoni laatu on riittävän hyvää.
Olen varsin rauhallinen ja pitkäpinnainen.
Kaikkea ei vaan minun tarvitse sijaisvanhempana sietää.
Joskus minunkin on vaan hiillyttävä.
Se toimii kunhan teen sen riittävän harvoin, en edes kuukausittain.
En milloinkaan vahingoita ketään tai mitään. Sanon vaan tosi vihaisena, painokkaasti, päättäväisesti ja vakuuttavasti ja lyhyesti sen mikä minua suutuuttaa.
Asiasta puhutaan kun suuttumus on ohi.
Silloin kerron mikä minua on suutuuttanut ja miksi olin vihainen, ärtynyt, pettynyt tai harmissani.
Jne.
Jos olen ylireagoinut suutuspäissäni, pyydän anteeksi kun asiasta keskustellaan.
Jotai tuollaista nyt äkkiseltään tulee mieleen.
että et ole tietoinen miten toimit ja purkaat tunteesi.
Huutamisella ja huutamisella on nääs eroa.
Olen seurannut bioäitiä ja hänen huutamistaan se on todella karmeaa ja niin ristiriidassa sekä epäoikeudenmukaista. En muuten ole koskaan nähnyt ja kuullut sen kaltaista. Tänään saa lapsi tehdä ja homenna ei siis samasta asiasta huutaa oman mielentilansa ja ailahtelujensa mukaan. Tällaisia vanhempia valitettavasti on paljon ei johdonmukaisuutta vaan voisi sanoa älyvapaata hommaa.
En koskaan ole "huutanut" lapsilleni tai sijaislapsille turhasta ja jos on syytä olla tiukka ja kovasanainen niin siihen on myös syy ja sen lapsi myös pitää kokea että tunteet on tärkeät oppia myös käsittelemään ja hillitsemään niin että ei vahingoita toista tai itseään. Turhanpäiväinen rähjääminen on jo mautonta eikä kestä päivänvaloa.
Huutamisella ja huutamisella ei ole mitään eroa. Lapsi kokee turvattomuutta kun huudat, tuot esille kyvyttömyyttäsi huutamisella etkä silloin ole lapsen tarvitsema AIKUINEN.
Sanot, että lapsen tulee kokea SINUN tunteesi ja että miten tärkeää se on.
Ei varmasti ole. Lapsen ei tarvitse tuntea sinun ailahtelevaisuuttasi ollenkaan.
Lapsi hakee käyttäytymisen muotoja aikuisesta ja kasvatuksessasi hän oppii itse aikanaan ratkaisemaan konfliktit rähjäämällä, ihan kuten sinä teet nyt kun hän on lapsi. Opetat epätoivottua käytöstäsi seuraavalle sukupolvelle sen sijaan että hakeutuisit selvittelemään jonnekin niitä syitä miksi toimit niin kuin toimit.
Jonkin toisen äidin huutamisen kommentoimisesi ei poista SINUN epäkelpoa käytöstäsi, eikä tee SINUN käyttäytymisestäsi normaalimpaa.
Varmaan itsellesi.
mitä sinä meinaat huutamisella oletko ollenkaan itsesi kanssa sinut.
Hae ammatti koulutusta ja keskustele sitten se minulla on joten tiedän mistä puhun.
Älä peittele tunteitasi vaan ratko erimielisyydet , kiusanteot, vääryydet, varastelu jne. ja näytä tunteesi kuten tunnet. Älä hymyssäsuin moiti esim. varkaudesta toruessasi äläkä puhu sitä ystävällesi kuin hyvän asian olisi lapsi tehnyt, näinkin muuten olen nähnyt ja kuullut tapahtuvan.
Älä ole iloinen äläkä hymyile/naura sekin on pahasta. Älä näytä lapselle että itket suojele lasta surulta, älä näytä kuollutta läheisen ruumista jne. tätä voisi jatkaa että näinkö meinaat lapsen pitäisi kasvattaa ja oppia kaiken konfliktinratkaisumallit noin vaan itsestään ilman että näyttää minkäänlaisia tunteitaan. Mitä siis meinaat? Kyllä lapsen pitää osata rähjätä.
Olen muuten joutunut opettamaan lapsille rähjäämistä ei nynny pärjää itsensä kanssa.
Kun tekee lastenparissa töitäkymmeniä vuosia niin näkee vähän monensortin kasvatustuloksia. Korjaile niitä jos voit.
Minusta sinun käyttäytymisesi latakohtaan on täysin tuoltaosin epäkelpoa eli on melko epänormaalia. Tämä on monen biovanhemman toiveajatus että heidän lastaan sijaiskodissa kohdetaisiin utopisin ottein. Saat kaiken mitä sormellasi osoitat. Eikä saa tulla siitä konfliktiä josta lapsi joutuu "kärsimään"
eikä mitään komerossa itkemistä ja Buranan syöntiä.
Parempi on itkeä komerossa ja ottaa Buranaa noin kauaskantoisesti ajatellen jos toinen vaihtoehto on huutaa kurkkusuorana LAPSELLE. Eikö sitä huutamista voisi tehdä vaikka asumattomalla seudulla jossain korvessa. Lenkkarit jalkaan, johan siinä pahemmat höyryt pääsee ulos juostessa ja siellä korvessa voi päästää loput. Sitten jo kykeneekin asialliseen käytökseen lapsen edessä, kun kotiin palailee. Lasten kanssa joutuu olemaan aikuinen.
Miten nämä sijarit on kuin pikkulapsia, yhtä tarvitsevia. Minä biologinen äiti, jonka lapset on huostassa olen aivan ymmälläni.
Eipä silti, olen tähän tottunut kun lasteni sijarit on tätä luokkaa kuin täälläkin. Mitään rakentavaa lasten edun mukaista keskustelua en ole saanut aikaiseksi heidänkään kanssaan. He kyllä pystyvät pingottamaan käytöstään, vaikka näyttävätkin viulun kieliltä. Soittelevat kiihdyksissään sossuun, sossu uskoo ja sossun papereista saan lukea mitä erikoisempaa käytöstä itsestäni.
Olen rauhallinen ja pyrin keskustelemaan, mutta sossun papereista saan lukea olevani agressiivinen eikä minun tapaamiseni ole lapsille heidän mielestään sen takia hyväksi. Elä teidän kanssa sitten kristillisesti.
ruumiita?
elää voi ihmisiksikin eikä huutaminen ole koskaan pannaanjulistettu.
Kyllä ihmisen pitää ääntään käyttää vaikka sitten sijaislasten hyvinvoinnin merkeissä. Kaikki sijaislapset eivät kuule eivätkä ymmärrä tavallista puhetta vaan pitää käyttää ääniresursseja aivan kuten mihin ovat tottuneet biokodissaan. Taas lapset joille ei ole näytetty tunteita vaan lähdetty lenkille niin ei sitten pärjää arjen normaaleissa kuvioissa ollenkaan. Ei elämä ole hiipimistä varten kuten se on usein sitä ollut biokodissa lapsilla joiden vanhemmat esim. alkoholisteja. Tässä et voi väittää vastaan totuus vaan on niin karmeaa. Et ehkä tiedosta omaa käyttäytymistäsi niinkin voi olla. Kysyppäs vanhoilta tuttaviltasi miten he sinut näkevät ja kokevat. Näin minä teen ja hyvät on arvostelut ihmettelevät vaan että miten jaksat olla noin rauhallinen. Minun pinna on pitkä enkä tee kuten jotkut että johdonmukaisuus jää sivuun jos hankaluuksia tulee silloin vasta olenkin aikuinen.
elämän luonnollisin tilanne. Minä vein lapsen katsomaan omaa isäänsä vaikka bioäiti sitä vastustikin. Samoin mummon ja papan kävimme hjättämässä jäähyväiset avoimen arkunääressä.
Nämä kaikki kolme kuolivat saman vuoden aikana. Lapsi otti tilanteen hyvin rauhallisesti ja olinhan minä aikuinen se tuva hänelle enkä epäröinyt hetkeäkään epävarmuudessa.
Nyt lapsi jo aikuinen ja usein puhuttu siitä hetkestä ja hän tykkää edelleen että oli paras elämänkokemus mitä voi saada nähdä oma isä ikuisessa unessa. Ei sitä lukemalla opita. Siis se on myös elämän rikkautta.
Ääntään voi käyttää, ei siinä mitään. Mutta ei lapselle huudeta ja piste. Huutamalla et saa asiaasi perille. Epämiellyttävyyden saat sekä itsellesi että lapsellesi aikaan.
Mene kuoroon laulamaan tai muuhun jossa voit kuulla omaa ääntäsi. Josko huutamisellasi onkin tarkoitus sinun kuunnella ihailevasti omaa ääntäsi, sen voimakkuutta ja jota laitat myös lapsen kuuntelemaan. Mietipä tuota kun seuraavan kerran konsertoit.
Hiipimisiin en ota kantaa, koska ei nyt ole pääasia. Varmaan on totta kuvailemassasi perheessä, mutta minun käyttäytymiseni ei ole hiipimistä sen tiedostan.
Vanhat tuttavani ovat vanhoja tuttavia, tavataan kun sopii. Sellaiseen kanssakäymiseen ei kuulu kummankaan osapuolen arvottelu. Voin kertoa, että olen erittäin sosiaalinen ja pidetty ystävä, ystävyyssuhteet on muodostuneet onnistuneelle kanssakäymiselle. Eikä riitoja ole ollut. Kuitenkaan en tule juttuun sossujen enkä juuri sijaisvanhempien kanssa. Asetelmakin kyllä on huono, yritän sössiä sijaisvanhempien bisneksiä.
Minä en uskaltanut koskaan huutaa lapselleni ja yksinhuoltajana paloin loppuun. Kävin päivät töissä ja yöllä valvoskellessa vain itkin??
Lapseni huijattiin perhesijoitukseen. Sossunämmä, jota vihaan sanomattomasti, valehteli minulle päin naamaa. Hän sanoi, ettei lasta voi sijoittaa, jollei Häntä "muodollisesti" oteta huostaan. Laitoin nimeni sopimuksen alle ja kaksi todistajaa myös.
Sopimuksen lopussa luki: Kun olosuhteet parantuvat, huostaanotto voidaan ja tuleekin purkaa.
Lapsi jäi sille tielleen. Sijaisakka kertoi mm. ettei hän olisi selvinnyt isänsä kuolemasta, jollei lapseni olisi lohduttanut niin paljon???
Lapsi oli 5-vuotias.
Eli, nämä kakaraksi jääneet ämmät ottaa lapsia lohduttamaan, mutta huuto-oikeus näyttää kuuluvan vain heille, ei lapselle????
Niin saatanallinen viha kiehuu sisälläni, että saatuani perintöni (piakkoin tulossa) vien asian oikeuteen. Lapsi toki on palannut luokseni jo aikoja sitten, mutta sossun ämmät ja entiset sijarit tulevat oikeuteen kanssani. Sitä odotan, kuin lehmä kesää!!!!!
Ps. sossujen kotikäynnistä raportoitiin minulle, kuinka paljon lapseni oli jaksanut syödä ja miten hän oli puettu???
Itse näin tapaamisilla, ettei lapseni voi hyvin.
Hän takertui minuun, alkoi pyytää unimaitoa 3-vuotiaana, kun ei saa nukutuksi? Alkoi potkia minua, jota ei koskaan aiemmin ollut tapahtunut??
Kävi ilmi, että sijarilla oli toinen ukko, jota hän salaa tapasi milloin missäkin??
Koko sijaishuolto on niin syvältä, kuin olla voi!!
Milloin ja mistä ne ratkaisun avaimet löytyvät, että jokainen lapsi saa asua omassa kodissaan tuettuna. Äidin tai isän rakkautta ei voi korvata, ostaa, eikä jakaa. Ei koskaan !!!
jos mun hermot menisi lapseen tai olisin liian väsynyt niin sanoisin sen sille lapselle ja ehdottaisin että jutellaan myöhemmin lisää asiasta sitten kun en ole enää väsynyt.ja sit nukkumaan.Järjestät itsellesi aikaa ja pidät sellaisen aikataulun että sä jaksat ja selviät.Kyllä sitä omille on tullut huudettua kun on joutunut jauhamaan samasta asiasta moneen kertaan.Ei ne yleensä mene rikki huutamisesta mutta siitä ne voi mennä rikki jos niitä ei suojele tyhmyyksiltä vaikka sit huutamalla jos on esim liian kaukana ettei puhe kuulu..Mutta kun lapsi on vieraassa kodissa ja traumoja täynnä niin se voi olla kohtalokas virhe mennä huutamaan( lapsi kokee sut vihamielisenä).siitä saa pahoja tunnelukkoja hoitosuhteeseen, joiden työstämiseen voi mennä pitempi aika kuin arvaakaan.Lapset ovat uskomattoman viisaita tajuamaan toisen voimavaroja.Huudatko sä miehellesi kun olet väsynyt.Etkö voi vain sanoa että olen väsynyt ja tarvitsen lepoa.sit menet nukkumaan.ihan pientä ei tietenkään voi jättää yksin.jos et pääse nukkumaan voit yrittää juoda kahvia ja pysyä pirteänä niin kauan että lapsi nukkuu.Menet ulos ja juoksetat sitä niin kauan että väsyy ja sit kylpyyn ja syömään ja nukkumaan molemmat yhdessä.kai tukiperhe saa ohjausta ja tukea koko ajan muilta.?
olette lähes kaikki, asiaa voi tarkastella niin monelta kantilta.
On eri asia huutaa lapselle väsymystään kuin
lapsen käytökseen väsyneenä.
Toiset puhuvat aidan seipäistä ja toiset väleistä.
Pitäisi vähän tarkemmin ensin määritellä mistä on kysymys.
siellä voit huutaa naama vaikka sinisenä.
Kun ei biovanhemmillakaan ole ollut siihen oikeutta, vaan siinä vaiheessa lapset otetaan huostaan ja sijoitetaan johonkin.
ei kiinnosta.
kun traumoja lapsille.
oletteko jo lopettaneet huutamisen?