Onko tietoo?

"Onks tietoo?" Onko rauhanyhdistykset missään päin siionia julkisesti irtisanoutuneet niistä pahuuksista joita SRK:n tuella ja päätöksillä harjoitettiin 1970-luvulta ainakin 1980-luvun puoliväliin.

Onko jossain siionissa toimittu Totuuden Hengen ohjaamana ja hyvällä omalla tunnolla. Siis siten että pahuudet ja synnit on oikeasti pantu pois.
Niin monesta yhdistyksestä kuuluu että asiat on vaan hiljaa vaiettu, siis synti on lakaista piiloon maton alle.

Onkohan siionissa sellaista puhujaa tai kirjoittajaa joka usklataa sanoa ääneen tai kirjoittaa Päikkärissä) että KRISITILLISYYDESSÄ HARJOITETTIIN SYNTIÄ. SE ON NIIN LIIKKEELLÄ ITSELLÄÄNKIN KUIN TEKIJÖILLÄ OMASSA TUNNOSSAAN SOVITTAMATTA. NYT ON TULLUT PARANNUKSEN AIKA. NYT ONA AIKA PYYTÄÄ NIILTÄ ANTEEKSI JOTA VÄÄRIN YMMÄRRETYN HENGEN NIMISSÄ KOHDELTIIN RAAMATUN VASTAISESTI.

MEITÄ ON MONIA JOTKA SEN JULMUUDEN KÄVIVÄT LÄPI. HELPOMPI OLISI OLLUT MENNÄ PAPERIKONEEN RULLIEN PURISTUKSESTA.

Rikoksena taannoiset teot ovat vanhentuneet mutta mielivallan arvet eivät hevin häivy. Ei lakkaa soimasta se kun hyvällä omalla tunnolla kulkevan sanottiin olevan saatanan oma.

Totuuden Henki - ohjaa sinä kristillisyyden piirissä lopultakin tämän piilotetun pahuuden, märkivän paiseen tunnustamiseen ja poispanemiseen.
4471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä ole kuullut ainoatakaan viestiä, joka tarkoittaisi tuo vl-liikkeen suuren häpeätahran poistamista.

Äänestä
  • Nuori polvi on pidetty tapahtuneesta tietämättömänä. Vanhempi polvi arkailee ja kaihtaa niistä puhumista. Johto on peittänyt asian sisäisellä keskinäisellä siunauksellaan ja lakaissut meidät tuhannet kauheista tapahtumista ja nöyryyttämisistä kärsimään joutuneet "roskat" maton alle.

    Kukaan ei olisi saanut koskaan tietää, ellei olisi Internet tullut ja mahdollistanut nopean ja maanlaajuisen vuoropuhelun.

    Äänestä

  • Täytyy, kuulkaa rakastaa myös vihamiehiä Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • uipo kirjoitti:

    Täytyy, kuulkaa rakastaa myös vihamiehiä Raamatun mukaan.

    Ei ne 70-80-luvun henkisen mielivallan aiheuttajat mitään vihamiehiä ole olleet. Eivät ole vieläkään. Heistä monikin on lempeästi siionissa eri tehtävissä ja vastuupaikoilla tänäänkin.

    Ja heitä henkisen mielivallan "rakkaudella ojentajia" pitää ainakin minun mielestä rakastaa totuudessa. Heille on kirkastettava rakkaudella että ei heidän julmuuden synnit katoa sillä että ne lakaistaan roskana maton alle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parannuksen aika on tullut kirjoitti:

"Onks tietoo?" Onko rauhanyhdistykset missään päin siionia julkisesti irtisanoutuneet niistä pahuuksista joita SRK:n tuella ja päätöksillä harjoitettiin 1970-luvulta ainakin 1980-luvun puoliväliin.

Onko jossain siionissa toimittu Totuuden Hengen ohjaamana ja hyvällä omalla tunnolla. Siis siten että pahuudet ja synnit on oikeasti pantu pois.
Niin monesta yhdistyksestä kuuluu että asiat on vaan hiljaa vaiettu, siis synti on lakaista piiloon maton alle.

Onkohan siionissa sellaista puhujaa tai kirjoittajaa joka usklataa sanoa ääneen tai kirjoittaa Päikkärissä) että KRISITILLISYYDESSÄ HARJOITETTIIN SYNTIÄ. SE ON NIIN LIIKKEELLÄ ITSELLÄÄNKIN KUIN TEKIJÖILLÄ OMASSA TUNNOSSAAN SOVITTAMATTA. NYT ON TULLUT PARANNUKSEN AIKA. NYT ONA AIKA PYYTÄÄ NIILTÄ ANTEEKSI JOTA VÄÄRIN YMMÄRRETYN HENGEN NIMISSÄ KOHDELTIIN RAAMATUN VASTAISESTI.

MEITÄ ON MONIA JOTKA SEN JULMUUDEN KÄVIVÄT LÄPI. HELPOMPI OLISI OLLUT MENNÄ PAPERIKONEEN RULLIEN PURISTUKSESTA.

Rikoksena taannoiset teot ovat vanhentuneet mutta mielivallan arvet eivät hevin häivy. Ei lakkaa soimasta se kun hyvällä omalla tunnolla kulkevan sanottiin olevan saatanan oma.

Totuuden Henki - ohjaa sinä kristillisyyden piirissä lopultakin tämän piilotetun pahuuden, märkivän paiseen tunnustamiseen ja poispanemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu