Kaamea olo

Eilinen ilta oli todella mukava. Sovin tärskyt mukavan näköisen böönan kanssa ja ruokailimme ravintolassa. Punaviiniä juotiin ja söimme todella hyvin. Illala mentiin tanssimaan ja kotimatkalla koukattiin snagarilta hampparit ja kokista. Olin onnessa, daamini lähti mukaani ja seksiä oli siis tiedossa.

Vedimme sitten illala muutamia THC-pitoisia imeliä savukkeita. Vintti pimeni toista jointtia posket lommalla imiessä ja vedin niinsanotut "ööverdööserit". Onneksi olin kotona.

Aamulla heräsin ja haju allani oli aivan hirvitävä. Olin vetänyt täyden lastin housuun ja makasin keskellä olohuoneen lattiaa, stereot huus täysillä ja akkaa ei näkynyt enää missään. Eikä varmaan näy.

Vituttaa, kannabis on ihan perseestä.
11759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

että näitä pitää keksiä? Ottaako se oikeasti noin paljon päähän ettei ole enää yhen yhtä järkevää argumenttia heittää kannabiksen kieltolain puolesta? Kyllä kannabisestakin on huonoja viboja tullut varmasti joista voi kertoa, ei niitä sentään päästä tarvitse keksiä. Ja varsinkaan tuollaista roskaa. Voisit edes sentään yrittää.

Aivan satua koko juttu. Näkeehän se jo tuosta kirjoitus asusta. Huh huh mitä paskaa viitsii aikuinen ihminen kirjoittaa.

Mene töihin, hanki elämä ja lopeta se muiden kadehtiminen.

Äänestä

jos viiniä oli lasillista enemmän niin se on siinä..

Äänestä

näyttää kyllä enempi jonkun 14 vuotiaan angstipojan puhinalta kun äippä vei Nintarin piilon. Täällä sitten kostetaan sitä Nintarin viemistä kun ei äipälle uskalla sanoa vastaan.

Menisitkö poju kiihkoilemaan paska juttuinesi jonnekkin jeesus palstalle tms. Ehkä sielä niitä enempi kiinnostaa että mistä tuo sun viha purkaantuu.

Täällä onnistut näyttämään vaan lapselliselta idiootilta.

Äänestä

Tyypille kävi heikosti ja te vaan pilkkaatte. Miks sille kävi noin? Miksette kerro milloin menee vintti pimeeks jos kerran tiedätte? Vaan positiiviset jutut kerrotaan, niikö se on. Pelkkää propagandaako te teette. Täh.

Äänestä
  • Trollaa tossa vaan. Ikinä ei kukaan ole pilven takia housuihinsa paskonut. Jos on housuihinsa paskonut niin se on siitä älyttömästä viinan kittauksesta kiinni eikä kannabiksesta. Ja toi vintin pimeneminen... huh huh. Kyllä nukahtaa saattaa pilvellä ja helposti. Mutta ei sillä tajua pois saa kyllä, varsinkaan noilla määrillä - ei iki maailmassa. Ihan selvää trollausta ja paska puhetta.

    Minäkin olen elämässäni sen verran kovat kännit vetäny ja kotiin päästyäni blosset päälle että oksat pois. Ja pahin mitä on sattunu on että aamulla on ollut tyyny lattialla ja krapulan tynkää tykyttänyt.

    Pentu valehtelee suuna päänä ja sinä hölmö menet kanssa ja uskot. Juuri sen takia dissataan tota ääliötä.

    Äänestä

  • tolle mitään ole käynyt kirjoitti:

    Trollaa tossa vaan. Ikinä ei kukaan ole pilven takia housuihinsa paskonut. Jos on housuihinsa paskonut niin se on siitä älyttömästä viinan kittauksesta kiinni eikä kannabiksesta. Ja toi vintin pimeneminen... huh huh. Kyllä nukahtaa saattaa pilvellä ja helposti. Mutta ei sillä tajua pois saa kyllä, varsinkaan noilla määrillä - ei iki maailmassa. Ihan selvää trollausta ja paska puhetta.

    Olet nakojaan oppinut uuden sanan kun joka viestissasi toistelet samaa. Taitaa olla vaan pelkkaa trollausta koko homma....

    Äänestä

  • tolle mitään ole käynyt kirjoitti:

    Trollaa tossa vaan. Ikinä ei kukaan ole pilven takia housuihinsa paskonut. Jos on housuihinsa paskonut niin se on siitä älyttömästä viinan kittauksesta kiinni eikä kannabiksesta. Ja toi vintin pimeneminen... huh huh. Kyllä nukahtaa saattaa pilvellä ja helposti. Mutta ei sillä tajua pois saa kyllä, varsinkaan noilla määrillä - ei iki maailmassa. Ihan selvää trollausta ja paska puhetta.

    Minäkin olen elämässäni sen verran kovat kännit vetäny ja kotiin päästyäni blosset päälle että oksat pois. Ja pahin mitä on sattunu on että aamulla on ollut tyyny lattialla ja krapulan tynkää tykyttänyt.

    Pentu valehtelee suuna päänä ja sinä hölmö menet kanssa ja uskot. Juuri sen takia dissataan tota ääliötä.

    Housuihin paskomista en usko. Mutta muuten hatsista saa huomattavasti pahemman olon kuin viinasta, jos oikein kunnolla vetää överit. Kuolla siihen ei voi, mutta jonkinlaisia traumoja siitä voi saada.
    Poltin jonkun gramman coolerista. Luulin tietysti huumevalistuksen mukaan, että pilvessä pitäisi nähdä jotain lentäviä lehmiä, niin en tajunnut lopettaa ajoissa. Se oli ehkä joku viides kerta. Nelisen tuntia oli aivan järkyttävää tuskaa. Ekana vajosin sellaiseen kooman tapaiseen olotilaan, jossa sätkin sängyllä sellaisen 15 minuuttia. Näin unta, että olin maailman kaikkeuden keskus. Ilmeisesti maailmankaikkeus tuhoutui, ja sen osat palautuivat lähtöpisteeseen, päättelin unen aikana. Se aiheutti niin järkyttävää tuskaa, että muistellen sitä selviän vielä nykyäänkin ihan mistä tahansa, koska tiedän ettei mikään tuska ylitä sen aiheuttamaa tuskaa.
    Herättyäni luulin että heräsin ihan väärään todellisuuteen. Hetken siinä pällistelin ja olin jopa lähellä polttaa tupakan, kunnes huomasin kuinka järkyttävä olo mulla oli. Se jälkeen vaan laattasin loppuajan, kunnes sain kömmittyä frendiltä dösään jolla menin himaan. Seuraavana aamuna oli jopa pieni krapula. Ja viinaa en juonut pisaraakaan.
    Muita vaikuttavia tekijöitä oli kaverin asunto. Siellä ei ollut parvekkeita, joten niin röökit kuin myssyt poltettiin sisällä. Muutenkin kyseessä oli luokka kaveri, eikä niinkään varsinainen kaveri. Sen lisäksi siellä oli muutama muu tuntematon ihminen, joissa ei sinänsä kyllä ollut mitään vikaa. Ja olin ehkä syönyt vähän huonosti aikaisemmin päivällä.

    Äänestä

Herrajestas, juo nyt hyvä mies(?) vähemmän sitä alkomaholia. Alkaa kuulostamaan pahoilta deliriumoireilta noi sun sekoilus. _Kannabista tuskin on raukka nähnytkään ja juttujen tasot on kuin 12- vuotiaalla räkänokalla.

Hitto tämä Suomi on viinarappiolla!

Äänestä

Kuten sulle on taidettu täällä jo aiemminkin todeta, ei normaalien ihmisten perseistä kannabista löydy.

Onhan se aika ilmeistä, että jos sä sieltä sellaista löydät, niin varmasti voi olla löysät alla aamukrapulassa. Mä en laittais koskaan mitään suuhuni, tai huulilleni mitä perseestäni olen löytänyt.

Hei pelle, sun sanoma on vastaanotettu. Sun mielestä kannabis on perseestä, ja se on varmaan ihan jokaiselle täällä ok juttu. Sä voit nyt jatkaa sitä ördaamistas niiden junttikavereittes kanssa jotka sun ohella osaa ehkä nelisen asiaa. Dokata, runkata, tapella, ja vittuilla.

Eli suomeks; Voit poistua.

Äänestä

et vaan osaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kannabiksesta kirjoitti:

Eilinen ilta oli todella mukava. Sovin tärskyt mukavan näköisen böönan kanssa ja ruokailimme ravintolassa. Punaviiniä juotiin ja söimme todella hyvin. Illala mentiin tanssimaan ja kotimatkalla koukattiin snagarilta hampparit ja kokista. Olin onnessa, daamini lähti mukaani ja seksiä oli siis tiedossa.

Vedimme sitten illala muutamia THC-pitoisia imeliä savukkeita. Vintti pimeni toista jointtia posket lommalla imiessä ja vedin niinsanotut "ööverdööserit". Onneksi olin kotona.

Aamulla heräsin ja haju allani oli aivan hirvitävä. Olin vetänyt täyden lastin housuun ja makasin keskellä olohuoneen lattiaa, stereot huus täysillä ja akkaa ei näkynyt enää missään. Eikä varmaan näy.

Vituttaa, kannabis on ihan perseestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu