Kyllä täytyy sanoa että on tämä Rauma oikein yliveto paikka. Ei liene kauaakaan siitä kun ensimmäiset raumalaiset laskeutuivat alas puusta, siitä kertonee jo sekin että katuja pitää lämmittää ettei jalat palele.
Luulisi että näillä "raboriginaaleilla", Raumalainen vastine Australian alku asukkaille,olisi ollut tarvetta koulutukseen.Ei vaan ollut, vaan suurin osa katsottiin turhiksi ja päätettiin lopettaa ettei tule "sivistysmyrkytystä".
Lienee myös ollut merkillistä se että maasta löytyi esihistoriallinen rötiskö jäänne kokoelma, Vanha-Raumaksi nimetty sellainen. Se herätti niin suurta intoa että siitähän piti tehdä suojelukohde ja ängetä rötisköt täyteen myymälöitä joita sitten tullan muka ihastelemaan ihan japanista asti. Liekö kyseessä aito ihastelu. Kuka siitä kielestä ottaa selvää ja ymmärtää, vaikka se Rauman kieltä muistuttaakin. Mahtanevat lähinnä olla huvittuneita kun näkevät moisen asian. Kodeiksi moiset rötisköt sopisivat, miksi ne on tuhlattu konkurssikypsien kauppojen majapaikaksi. Toisaalta ulosottoapinan on helppo kierrellä samalla alueella,ei pääse eksymään ja on lyhyet välimatkat.
Merestä Raumalaiset eivät ole voineet nousta, vaikka usean johto henkilön korvantaustat ovatkin märät.Johtunee kuitenkin lähinnä siitä että pään sisältä valuu nestettä ulos.Merestä nousemattomuuden on todisteena se että meressä elävät kalalajit ovat huomattavasti fiksumpia kuin keskiverto Raumalainen.
Jos Raumalaiset olisivat nousseet merestä, tuskin olisi tarvinnut rakentaa latoa jossa on jäädytettyä vettä keskellä talvea ,ja jotkut muka nokkelat ja nopeat miehet yrittävät saada jäätynyttä kampelaa muistuttavaa esinettä rysään.Huonolla menestyksellä.
Mikäli olisi noustu merestä kyseisen harrastuksen olisi voinut suoritta entisen kodin "katolla". Siis ei merestä nousseita, vaan puusta pudonneita.
Mikään inhimillinen ei ole inhimillistä Raumalla. Kun kerran ollaan puusta pudottu, niin eletään kuin puussa. Mikään uudistus tai uusi asia ei saa tulla sotkemaan pikku ympyröitä. Ollaan niinku ei oltaskaan.
Raumalle pitäisi oikeastaan saada henkilöjuna yhteys. Ei tarvitsisi lähteä niitä muualle katselemaan ja Raumalaisuus ei leviäisi ympäri suomea, varsinkin kun pelko lintuinfluensasta leviää ympäri maata.Ei siinä raumalaisuutta enää riesaksi kaivata. Muualla käydessä voi tarttua uusia uusia ideoita ja näkemyksiä.
Toisaalta parasta olisi saada oma lentokenttä,silloin muualta tulleet voisivat päästä äkkiä pois, ja kauas. Mitä sitä turhaan paikalleen pysähtyneisyyteen jäädä, aika kulkee muualla eteenpäin. Raumalaisilta taisi ajantaju jäädä puihin.
Ehkö kuitenkin on parasta yhtyä naapuri kuntiin joissa vielä on puita. Pääseepä puuhun takaisin haluavat kiipeämään takaisin puuhun ja käpyverot tulevat silti Raumalle.
ELÄKÖÖN RAUMA JA RAUMALAISUUS. JUNGMANNIT KUNNIAAN....!

Vastaukset 20
Vanhimmat
Raumalaiset ovat ihan oma lajikkeensa tai vois melkein sanoa oma rotunsa. Raumalle ovat pesiytyneet kaikki muutosvastaiset, luonteeltaan aranpuoleiset, perinteitä rakastavat pysähtyneisyyden kannattajat. Kaikki kunnia silti heille, kyllä meitä joka junaan riittää ja kaikki menevät perille.
Vaikka muualla trendinä on, että esim. ravintolat uusivat ilmeensä ja tyylinsä tasaisin väliajoin, Raumalla ei edes tiedetä mitä 'uusiminen' tarkoittaa. Raumalla ei uusi, innovatiivinen yrittäjä saa liikettä menestymään, väestöpohja kun on liian pieni ja rajoittunut vain tiettyihin intresseihin, ja lisäksi kaikkea uutta ja erilaista vieroksutaan. Missä muualla on yhtä paljon tyhjiä liikehuoneistoja keskustassa kuin Raumalla?
Vaikea on ymmärtää, ettei Raumaa saada nousemaan sieltä unhoituksen alhosta, jämähtyneisyyden rämeestä uuteen kasvuun kohoamaan! On vain yksi selitys: Rauma EI HALUA kasvaa, elpyä eikä muuttua, onhan stabiili uinuva olotila turvallinen ja - edullinen. (Eikä riitä yksi nuorisofestari, ei.)
Ennustan, että seuraavaksi joku vastaa tähän viestiini kiukustuneena, että tulepa sitten itse Raumaa elvyttämään kun niin hyviä neuvojakin annat.. tai jotain vastaavaa. Turha närkästyä, sillä kaikki tämä niin totta on, ja sitäpaitsi: herne nenään = tilanne tosiaankin harmittaa.
Kaksi edellistä viestiä olivat kyllä surkein suoritus tällä palstalla miesmuistiin. Ketjun aloittaja taitaa olla porilainen "muka sivistynyt" henkilö joka kuitenkin on henkiseltä kehitykseltään 10v tasoa. Ei aikuiset täysijärkiset jaksa mölytä moisesta. Toinen kirjoittaja tuntui olevan joku ei niin voittaja jota mitä luultavammin on potkittu päähän koulussa ja nimenomaan raumalla. Nyt hän ei ehkä enään asu kotikaupungissaa vaan on todellinen voittaja vaikkapa turussa ja on käynyt tekun.
En kyllä koskaa lopeta halveksimasta edellisen kaltaisia kirjoittajia. Eihä rauma nyt mikään unelma ole ja valittajia, uudistusten vastustajia on taatusti joka kylässä. Luulenpa että valittamisen määrä on suoraan verrannollinen vanhojen ihmisten lukumäärään.
Loistava vastaus.Raumalaiset on säälittävää porukkaa.
Koska kaikesta päätellen lapsesi on jossain lopetettavista kouluista. Sivistymättömyyttä vastaan osoitettu purkauksesi olisi ollut kuitenkin uskottavampi ilman niitä kolmeakymmentäviittä kielioppivirhettä. :)
Tälläsii Raumlaiset just on.Laskee vaan virheitä.
Onneks puussa riittää oksia.Lapseni ei onneks kärsi tästä. Mut entäs ne muut?
...
1. otsikko pienellä alkukirjaimella
2. tälläsii = tällaisia
3. Raumlaiset = raumalaiset/raumlaiset
4. just = juuri
5. pisteen jälkeen välilyönti
6. Laskee = Laskevat
7. Onneks = Onneksi
8. pisteen jälkeen välilyönti
9. onneks = onneksi
jopas nyt jollain pikku kiveshiellä oli paljon purnaamista.onhan toki hyvä että raumalla asuu raumalaisia eikä ulkomaisia,enpä haluaisi lasteni hiekkalaatikolla kuuluvan vähemmistöön.
Onneks ne asuu vaan Raumal.
niin ja taitaa sunkin kokemukses muusta rajottua tohon teeveen katteluun ja sieltä imettyihin asioihin ja nuortenlehdistä opittuihin "vakaisiin"mielipiteisiin.ulkonäköskin on taatusti kuin suoraa kopsattu lontoolaisesta homodiskosta mut mitäs siitä,meitä on moneen junaan....pääasia kuitenkin suomalaisuus sekä raumalaisuus on toki hyvä että täältä osaa epäkurantti väestö lähteä muualle haasteita hakemaan,niin kuin esim.hyväksyntää isoissa paikossa toki riikinkukkopoikiakaan ei siillee tuijotella. ranteita heilutellen hyvää syksyn odotusta.
Missä oot nähny junan? Enkä oo homo.Vaan tunnettu "julkkis".Vitutttaa vaan koko touhu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
vai oikee julkkis,varmaan jossain takahikiällä oot voittanu jonkun sukulakunsyäntikilpailun ja sillä sit täällä reteilet,taitaa tuhkaluukkupoika taas elää sitä elämää vain haaveissaan ja oon tyytyväinen että mukulani raumalla kasvaa eikä täällä ehkä tommosiin västäräkkeihin törmäile.pitkärivi lihavoituja kysymysmerkkejä
Homelitellasi katkaisemaan sen oksan, jolla ne raumalaiset istuivat !
Näin asia on: Rauma on pysähtynyt ja konservatiivinen kaupunki jossa asuu ihmisiä, jotka eivät palvo edistystä. Kaupunginhallinto on jokseenkin diktatuurista(Uusi Rauma, 6.5.2006) ja valtuusto täynnä takinkääntäjiä kapitalisteja ja vasemmistolaisia. kouluja lakkautetaan että saadaan loputkin Kuninkaankadusta lämmitetyksi. Kolme lukiota sulautetaan yhdeksi, ihan vain siksi että sitten voidaan päteä ”meillä on Suomen suurin lukio!” Sivistyksen keskus onkin näin siirtynyt Petäjäksentien varressa sijaitseville huvivenetelakoille, joissa filosofia ja ruumiinkunto ovat arvossaan.
Raumalla ei ole puita. Ne loputkin jotka ovat, kaadetaan tulevien vuosien aikana.
Rauman keskipiste on kaupungintalon torni. Tästä kolme kilometriä mihin suuntaan tahansa, ja ollaan lähes maaseudulla tai keskellä Raumanmeren saaristoa. Rauman suurin tie on todennäköisesti se, joka alkaa Karjalankadun risteyksestä, jatkuu kohti Talliketoa ja sieltä aina valtatie 8:lle saakka. Luoteisväylä on vain yksikaistainen ja huonokuntoinen, joten sitä ei voi laskea mukaan.
Rauman Kaupungin rahareikä on Äijänsuon urheilualue. Ensin uusi uimahalli, sitten tuhopoltettu Talviharjoitteluhalli uudelleen, ja nyt sitten jäähalli jota Lukon juniorit eivät saa käyttää.
Tämä kaikki, se on täydellisen kaupungin merkkejä!
Muuten, kyllä Raumalla on joskus kulkenut matkustajajuniakin. Mutta kuten hyvin tiedetään, Pendolino-junien aika oli ja meni.
Ja kyllä Raumalla lentokenttäkin on. Tosin en itse ole vieläkään tietoinen siitä, missä, mutta kyllä se täällä jossakin on.. ^_^
Rauman lentokenttä on Porissa, eihän kukaan halua mokomaa melusaastetta lähelleen, ei meillä eikä muuallakaan. Pääkaupunginkin kenttä on Vantaalla.
Kirjoitat asiaa!!!Näin se hyvin pitkälti Raumalla on.
Kyl tää kirjotus paikkaansa pitää. Raumala on lähtökohtaisesti uudistushaluton kylä. Kaikkea uutta kummeksutaan ja tyydytään vanhaan. Virastojen ja pankkien toimintamallit ovat kaukaa viime vuosituhannelta. Valtuusto ja hallitus on pullollaan tyyppejä jotka haluavat pääasiassa korottaa vain omaa egoaan, kaupungin asiat saattaa jäädä taka-alalle.
Näyttää siltä että urheilussakin haetaan menestystä hankkimalla muualla menestyneitä urheilijoita viettämään esim. Rauman Lukkoon eläkepäiviä.
Voisikohan joku ruveta oikeasti käyttämään omia aivojaan kaikkien Raumalaisten hyväksi. Miksi apinoida muuta Suomea?
Rauman ja Porin välinen vitsailu ei ole pelkkää leikkiä. Rauma oikeasti on aivan takapajula. En ole löytänyt täältä vielä mitään hyvää. "Ei ole tärkeää se miksi lähden, on tärkeämpää miksen jää".
Virastoista en tiedä, mutta solo pelaa ilman kirjekyyhkyäkin. Valtuuston äänestävät kaupunkilaiset, jotka eivät koskaan tunnu oppivan menneestä. Eikö parhaat vienyt harkimo, se pitää varmaan kieltää !
Alä sinä ainakaan ala käyttää omia aivojasi meidän puolestamme, pls !
Jos noin koville ottaa, niin kyllä Raumalta saa poistua aivan vapaasti; yritämme tulla toimeen ilman sinua.
Ihmettelen myös tämän kaupungin touhuja,mutta niin kauan kun ihmiset ei huomaa mistä kaikki johtuu systeemi vain pahenee.Muutama hassu ihminen saa tehdä mitä huvittaa ja muut eivät saa tehdä mitään.(Rakennus ym.luvat esim.)Paikallislehdet jauhavat samoista ihmisistä ja yrityksistä,niinkuin muita ei olisikaan.Uutiskynnys ei ylity kaikilla halukkailla koskaan.Raumalla on paljon hyviä asioita riippuu vain siitä mitä täällä arvostetaan.Kateus vie kalatkin vedestä ja mielestäni siitä täällä on pitkälti kysymys.Toivotaan että tilanne muuttuu ja saadaan nuoria ihmisiä lisää valtuustoon ja vanhat eläkkeelle niin siinäkin tapahtuu jo väkisinkin muutosta.Rauma on kaunis kaupunki kun vaan tehdään se mukavaksi asua ja sillä tarkoitan ilmapiiriä en katulämmitystä!
suomen persereikä.
Mitä asoita asioita tulee sanasta rauma mieleen.tylsä,olematon,pieni,köyhä,hengetön,junttikylä,pehmo,vanha,haiseva,ei osata ajaa autoa, jnen,jne,jne,jne.