Minulla yksi ensimmäisiä ja totaalisimpia vajaatoiminnana oireita oli seksuaalinen haluttomuus. Parisuhdekin sen takia kariutui ja nyt pohdin, pitääkö koko loppuelämä viettää yksin ilman libidoa. Lääkityksellä olen ollut nyt puolisen vuotta ja arvot parantuneet. Oireetkin ovat kovasti vähentyneet. Libidon suhteen alussa tapahtui jotakin hyvin pientä parannusta ja olin varsin toiveikas. Mutta nyt ollaan taas samassa jamassa.
Onko teillä kokemusta - jääkö haluttomuus koko loppuiäksi vai onko parannusta odotettavissa? Olo on aika epätoivoinen tämän suhteen.
Onko teillä kokemusta - jääkö haluttomuus koko loppuiäksi vai onko parannusta odotettavissa? Olo on aika epätoivoinen tämän suhteen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Parisuhteethan kärsivät aina siitä, että toinen haluaa seksiä joka toinen päivä ja toinen vain pikkujouluisin.
Tämähän on tietysti karrikointia, mutta paras tila voisi olla ettei ole tarpeita lankaan. Ei tarvisisi munata itseään eikä muita.
Onhan se helpottavaa näin kun yksin elelee, mutta kyllä se näin nuoresta ihmisestä tuntuu aika pahalta, että pitäisi koko loppuelämänsä yksin viettää. Harva haluaa seksittömään parisuhteeseen.
ne halut sieltä vielä löytyy, pikkuhiljaa.Elimistö on tottunut jo oleen vajaalla niin ei se hetkessä korjaannu. Minulla ainakin palailee pikkuhiljaa. Tämäkin on vakavasti otettava oire, avioliiittoon kuuluu nääs nämä halutkin, ei se ihan niin yksikertaista ole kun silja tokasi.
Terveisin
Silja
Otahan hormoonikokeet jos asia vaivaa. Jos on esim. testosteronin puutos tai muu epätasapaino, ongelma voi johtua siitä. Sitäpaitsi, miksi yksinäisellä olisi edes haluja... voihan ne sieltä tulla kun taas rakastuu! Ole onnellinen ettei "paneta".
todeta, millä tasolla nämä keskustelut liikkuu.
Jos seksuuaaliset halut menevät jo nuorella iällä, kyllä elämä on todella pilalla, sehän lamauttaa myöskin henkisen hyvinvoinnin! Ajatelkaa aiheen aloittajaa, menetti aviopuolisonsa, tarkoittaa sitä että on vaikea löytää ystävää/elämänkumppania. Eikä se tarkoita sitä, että menettäisi mielenkiintonsa vastakkaiseen sukupuoleen.
Siis, kyllä sukupuolinen halu on tärkeä jokaiselle ihmiselle!!!
Kiitos kannustuksesta teille, jotka sellaista annoitte. Käsittämätöntä, miten jotkut kommentoivat todellista ongelmaa...
eipä puhunut aviokumppanista sentäs. julma mies joka jättää tuollaisen vuoksi. meillä meni 4 v. haluttomuuden kourissa eikä silti suhde kariutunut. huono suhde saakin loppua!
Ja sekös siinä vaikuttaa, olivatko naimisissa vai eivät... Suhde päättynyt kuitenkin. Mutta hienoa, että sinulla mies jaksoi. Kärsitkö sinäkin haluttomuudesta vajaatoiminnan vuoksi? ja vaiva helpotti siis? Lohdullista kuulla, että niinkin voi käydä.
Avioliitossa ihminen on yleensä vähän sitoutuneempi ja toivottavasti on enemmän sitoutunut myös vastamäet kestämään, siksi sanoin noin...
Itselläni oli tosiaan vajis. Ja lääkitys auttoi normalisoimaan hormoonit. Ei ole enää ongelmaa.
Ongelma oli jo edellisessä suhteessani ja rassasi silloista kumppania. Mutta hyvä oli että ukko läksi koska jos suhde perustuu muulle kuin oikealle rakkaudelle, se ei kestä seksiongelmia.
Jälkeenpäin ajatellen oli tosi hyvä juttu kun tuli sellainen ongelma.
Nykyisen otinkin sitten kun jo olin haluttomuuden kourissa. Alkurakastuminen toki vähän sai vipinää aikaan, mutta ei mitään kummoista.
Mutta mulla ukkokulta onkin iso kultakimpale... sanoi eilen ettei jättäisi vaikka tukka tippuisi ja rinnat leikattaisiin =) (tuttu sairastui rintasyöpään ja ukko jätti...)
siirrytään nyt avioliiton ongelmiin.
"Avioliitossa ihminen on yleensä vähän sitoutuneempi"
Asiahan on tietysti ihan päinvastoin: Avioliitossa sitoo se että siitä on vähän vaikeampi päästä eroon, ja omaisuudesta joudutaan riitelemään vähän eri lailla. Avioliitossa lapsistakin riidellään varmaan enemmän käräjillä, kun molemmilla on lain mukainen oikeus ja velvollisuus kantaa lapsista vastuu. Avoliiton jälkeen (oli ainakin ennen) mies on täysin lasten äidin hyvän tahdon varassa tapamisasiassa.
Kyllä siinä avioliitossa sitoo kaikki muu kuin se oma sitoutuminen. Tai siis itsehän sitä on itsensä avioliiton kahleisiin saattanut, eli siinä mielessä kyllä oma sitoutuminen;)
Oookko nää kuullu vihkivalasta?
ettei se ihmisen henkilökohtainen sitoumus siinä ole suurempi vaan ehkä jopa pienempi. Kaikenlaiset ulkoiset tekijät sitovat.