80-luvun alussa siskoni tyttö Niina (n.3v) oli kovin huono syömään. Useampana päivänä siskoni joutui asiasta taistelemaan. Yhtenä päivänä sitten siskoni ärähti Niinalle kyllästyneenä: "Jos et syö, niin sitten ei jälkiruokaa tipu!!!"
Niina laittoi kätensä tomerasti puuskaan ja vastasi:"Ja mähän en ole mikään tipu, mä olen Niina!!"
Vieläkin juttu hymyilyttää ja lämmittää, Niina kuoli tapaturmaisesti muutamaa viikkoa ennen 5-vuotis syntymäpäiviään.
Niina laittoi kätensä tomerasti puuskaan ja vastasi:"Ja mähän en ole mikään tipu, mä olen Niina!!"
Vieläkin juttu hymyilyttää ja lämmittää, Niina kuoli tapaturmaisesti muutamaa viikkoa ennen 5-vuotis syntymäpäiviään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
otan osaa suruunne...lapsen menetys sattuu...tiedän sen oman kokeuksen kautta...menetin synnytyksessä oman pullukkaposkeni...enkeli se meidänkin alyssa nyt on...ehkäpä alyssasta ja niinasta on tullut enkelikavereita...:)
Suurin suru on jo laantunut, aikaa Niinan kuolemasta on kulunut jo 22 vuotta.(Silti kyyneleet tulevat aina tyttöä muistellessa.) Kenellekkään en moista
kokemusta soisi.
Vaikka en suuremmin uskonnollinen ole, niin ajattelen aina että Niina on omien lapsieni suojelusenkeli.
Minäkin toivon että Niina ja Alyssa ovat hyviä "enkeliystäviä"! Ystäviä ei ole koskaan liikaa!!!