orkidea kukkimaan

perhoskämmekkä

Kyseessä siis phalaenopsis, jonka edellisestä kukinnasta alkaa olla jo 1,5v. Kasvi on valoisalla paikalla (ei suorassa auringon paisteessa vaan hajavalo), n. metrin päässä ikkunasta. Kerran viikossa kasteltu upottamalla luonnonveteen, ja lannoitettu orkidealannoitteella aika ajoin. Kukkavanat katkaistiin silloin saatujen ohjeiden mukaan, mutta sekin vähä mitä niistä jäi jäljelle on jo kuivanut.
Edellisen kukinnan jälkeen kasviin on tullut 4-5 uutta lehteä, ja taaskin näyttää olevan tulossa uusi lehti. Muutenkin kyseessä on varsin terhakaslehtinen yksilö, jolla on kauniin kiiltävät lehdet. Ainoastaan kukat puuttuu.

Aikooko kasvi jäädä viherkasviksi vai olisiko jotain kikkaa jolla huijata se kukkimaan? Ei sillä, alkaa se kohta lehtineenkin olemaan aika komea puska.

35

67305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mullakin ollut samaan tyyliin tuo Perhoskämmekkä.. kaksi vuotta kukkimatta, kylläkin uusia lehtiä työntänyt koko ajan.
      Nyt keväällä vaihdoin uuteen karikkeeseen, ja yllätys yllätys, nyt siin tulossa uus kukkavana!!!
      Odotan ihan innolla koska kukkii, varsi jo n.20 cm pituinen.
      Odotus siis palkittiin!?

    • scully

      Phalaenopsis-orkidea voi olla kukkimatta monta vuotta, mutta on hyvä merkki et se tekee uusia lehtiä. Vanhoja kukkavarsia ei kannata leikata ennen kuin ne alkaa kuivua. Orkidea voi tehdä uuden kukkavarren siihen vanhaan varteen tai sitten tehdä keikejä eli poikasia.

      • freda

        Haen tietoa orkideanhoidosta. Minulla on orkidea, joka on tehnyt poikasen. Siinä on nyt kaksi pientä lehteä. Kuinka saan sen tekemään juuria voidakseni istuttaa sen omaan ruukkuun. Miten toimia?

        Mitä orkidean hoitoon yleensä tulee, olen saanut sekä neuvon leikata kukkavana viimeksi pudonneen kukan alapuolelta että neuvon odottaa kunnes kukkavana kuivuu kokonaan ja sitten leikata se. Mikä menetelmä on paras?

        Yksi orkideoistani on kovin kitukasvuinen, juuria ei ole kuin yksi, lehtiä kolme, joista yksi kuivumaisillaan, yksi haljennut keskeltä ja yksi mitättömän pieni ja vielä pirteä. Miten saada vauhtia kasvuun? Miten edistää juurien kehittymistä?

        Vihjeistä kiitollinen
        freda

      • monika__
        freda kirjoitti:

        Mulle on kanssa käynyt niin, että orkidea on alkanut tehdä poikasta latvasta. Siinä on jo aika suuret lehdet ja paljon juuria. Millon sen voi irrottaa tai miten se irtoaa? Miten sen voi istuttaa uudelleen?

    • jenska83

      mullan vaihto pitäis tehdä kukinnan jälkeen. katso, onko ruukku täys juuria ja jos on, vaihda multa, samoin, jos aiempi multa alkaa olla lahonnutta, niin uudet tilalle.

      jos kukkasi tekee paljon harmahtavia ilmajuuria eli pyrkii ulos purkistaan, olisi syytä vaihtaa isompaan ruukkuun. tosin, jos ilmajuuria on jo paljon, on myöhäistä vaihtaa ruukkua ilman, että katkoo juuria. napsahtavat helposti poikki.

      • scully

        Mulla on kolme phallua pelkässä pesuvadissa ilman mitään kariketta ja ne alkaa kohta kukkimaan!
        Suihkuttelen niitä lähes joka päivä.

      • Hei haloo...

        Ei orkideaa kasvateta mullassa. Kaikkea muuta mahdollista rojua saa olla, vaikka muovin kappaleita, mutta ei multaa! Männynkarike on parasta, suositeltua ja yleistä. Nyt mene äkkiä ja vaihda ne mullat muuhun roinaan. Ei kai vaan ole lasinen ruukkukin niin kuin kukkakauppojen ikkunoissa näytetään, että juuret oikein valossa palavat? Sillä valoa se kasvi tarvitsee ja paljon.

    • kela

      Ostin joulun alla kolme orkideaa, nyt ne ottivat ja kuivetteui pois. Lehdet jäivät, katselin aikani niitä mutta päätin heittää ne roskiin. Kuulin radiosta äskettäin, että saviset ruukut eivät sovi orkideoille vaikka niitä myydäänkin kimpassa. En tiedä mikä on oikea systeemi. Upeita kukkia joka tapauksessa. Antaa haastetta ja mieli tekisi tietää enemmän kasvatuksen saloista. Kaikki ohjeet ovat tervetulleita. Hannu

      • Tietoa löytyy

        Katsopa osoitteesta www.orkidea.fi tai vaikka haulla Sulkavan lumikukka.

      • kuunis
        Tietoa löytyy kirjoitti:

        Katsopa osoitteesta www.orkidea.fi tai vaikka haulla Sulkavan lumikukka.

        Google on myös kova sana, sillä löytää lähteitä jotka voivat olla vähän luotettavampia kuin ihan mikä tahansa myytti, mitä näistä kukkaparoista väännetään erinäisillä keskustelupalstoilla yhden kukan omistajien kertomana. Suomen orkideayhdistys välittää tietoa, lisäksi puutarha.netistä löytyy orkideakeskustelut, joissa moni jopa tietää mistä puhuu.

        Se että joku on kasvattanut perhosta jugurttipurkissa pimeässä kaapissa ja kukka on kuolemanpelossaan ruvennut kukkimaan, ei kuitenkaan tarkoita että tuo kasvatusmenetelmä olisi kovin hyvä...

      • Orchis fatalis
        Tietoa löytyy kirjoitti:

        Katsopa osoitteesta www.orkidea.fi tai vaikka haulla Sulkavan lumikukka.

        Www.orkidea.fi -sivut ovat ikäviä lukea, koska niissä tyylittömästi teilataan kaikki ne kasvatuskonstit, jotka poikkeavat heidän omista keinoistaan. Ei tarvi kuin vähän aikaa lukea, kun alkaa olla kurkkua myöten täynnä sitä ylimielisyyttä. Mieluummin haen neuvot muualta. Mutta joka tykkää tuosta tyylistä niin avot.

    • Miili

      Ostin v.2003 valkoisen orkidean jossa oli kaksi kukkavartta ja monta kukkaa. Se teki myös poikasia ja yksi kasvoi melko isoksi jolloin irrotin sen ja istutin omaan purkkiin. Muoviseen läpinäkyvään purkkiin ja "orkideamultaan". Muutaman vuoden kasvatti komeita lehtiä ja nyt se kukkii, 5 kukkaa. Emokasvi kuoli. En tiedä kastoinko liikaa vai loukkaantuiko poikasen irrottamisesta. Kaikkea kannattaa kokeilla!

    • Tarja Takayama

      Minulla on myös tämä.Ja sain sen n.1½v.sitten.Siinä oli paljon kukkia,jotka kukkivat tosi kauan.Sitten viime kesänä se oli parvekkeella(auringonpaisteessa.No,kukat tippuivat aikanaan.Ja tietty osa sen lehdistä muutui kelt.koska aurinko a riitti paljon.Luuli,että se oli jo pilalle.Mutta otin "palaneet lehdet pois ja siirsin sen toiseen huoneseen.Ja siitä se yltyi taas.Kasvoi 2 kukkavanaa ja n.1kk.sitten siihen tuli taas uusia kukkia(kauniita).Minulla se on ollut aika viileässä paikassa syksystä alkaen,mutta nyt se yltyi taas kukkimaan ja uusia nuppuja tulossa koko ajan.Laitan sen 1krt/vk:ssa yön yli veteen,en tietty kokonaan,vaan sen verran että se voi itse imeä tarvitsemansa veden.J ruiskutan joka toinen pv.Päältä vettä hakkeeseen.En ole käyttänyt mitään lannoitteita.Ja kukka voi hyvin ja kukkii taas ja nuppuja tulossa vaikka kuinka.Kaunis kukka!Eikö niin.Tarja

    • Ansa 60

      Hei!
      Haluaisiko kukaan hakea Helsingin Paloheinästä muutaman (4kpl) villiorkidean.Sain ne lahjaksi ja haluaisin niille uuden kodin.
      Terv. Ansa

      • Patarouva..

        Ottaisin mielelläni yhden villiorkidean, jos niitä vielä on jäljellä.
        Minulla on erilaisia orkideoja toistakymmentä ja kaikki voivat hyvin. Erikoisin kasvini (ei orkidea) on Valkokäpy, joka on aivan upea ja kukkii jatkuvasti suurin, valkoisin kukkatertuin.

      • Ansa 60
        Patarouva.. kirjoitti:

        Ottaisin mielelläni yhden villiorkidean, jos niitä vielä on jäljellä.
        Minulla on erilaisia orkideoja toistakymmentä ja kaikki voivat hyvin. Erikoisin kasvini (ei orkidea) on Valkokäpy, joka on aivan upea ja kukkii jatkuvasti suurin, valkoisin kukkatertuin.

        Patarouva.
        Kyllä on ja saat ne oikein mielellään.Miten asia järjestetään.

      • Patarouva..
        Ansa 60 kirjoitti:

        Patarouva.
        Kyllä on ja saat ne oikein mielellään.Miten asia järjestetään.

        sähköpostilla.
        Laitan tähän osoitteen, jota en normaalisti käytä. En halua näin "julkisesti" antaa tietojani muille, kuin sinulle.
        Kirjoita [email protected]
        Sovitaan sitten tarkemmin...

    • sn.

      Tietääkö joku, et voiko orkidean vartta leikata, kun kukat on tippunu ja varsi on aika pitkä?

      • Anelmas

        yläpuolelta, niin siitä silmusta alkaa kasvaa uusi kukkavarsi. Sinä kyllä näet, mikä silmu on muita paksumpi, kun katsot tarkasti. Näin minulle kävi, joten et menetä mitään, vaikka leikkaatkin vartta pois.

      • höpsö
        Anelmas kirjoitti:

        Luin, että perhosorkideatkin pitäisivät vähäisestä lämmönvaihtelusta päivällä ja yöllä. Mutta kannattaako niitä siirrellä? Meillä nimittäin olisi mahdollista saada lämpötilaeroja siirtämällä kukat yöksi pimeään ja viileämpään tuulikaappiin. Mutta mietinkin, että tykkääkö ne vain huonoa jos niitä jatkuvasti siirrellään paikasta toiseen? Tällä hetkellä meillä on kolme perhosta: vanhin ollut 1,5 vuotta, aluksi kukki puolisen vuotta mutta en ole sen jälkeen saanut sitä enää kukkimaan. Uusia lehtiä ja juuria tehnyt muutaman ja terveen näköinen noin muuten. Kaksi on aika uusia hankintoja ja molemmat komeassa kukassa ja niissä on myös nuppuja. Olen nyt muutaman yön pitänyt niitä tuolla tuulikaapissa ja eivät ainakaan ole vielä kuolleet :) Nyt aloin vain miettimään tuota tarkemmin, että olisiko sittenkin parempi antaa niitten olla yhdessä paikassa. Kaikki neuvot ovat tervetulleita, kiitos! :)

      • 36
        höpsö kirjoitti:

        Minä en ainakaan ole orkideoitani siirrellyt mihinkään,ja kyllä ne ovat silti kukkineet.

        Vetoisesta paikasta eivät orkideat tykkää,toivottavasti tuulikaapissasi ei vedä.

        Sen olen huomannut,että kun orkidea on nupulla,niin sitä ei kannata käännellä,koska silloin se voi pudottaa nuppunsa.Sitten kun se on avannut kaikki nuppunsa ja on täydessä kukassa,niin kääntelemisestä ei ole enää haittaa.

        Älä menetä toivoasi sen vanhemman,kukkimattoman orkideasi suhteen.Jos se on kasvattanut uusia lehtiä ja juuret on terveet,niin se ennenpitkää rupeaa kukkimaan.Orkidea voi pitää pitkänkin tauon edellisen kukinnan jälkeen,siitä ei kannata huolestua.

      • höpsö
        36 kirjoitti:

        kiitos vastauksesta. Tuulikaappi on kyllä ihan "vetämätön". Mutta ehkä tosiaan on parempi antaa noitten olla yhdessä paikassa eikä härnätä niitä siirtelemällä. Voishan sitä vaikka laskea lämmitystä koko asunnosta yöksi pari astetta :)

      • hmm...

        kukkii säännöllisesti vuosittain jos sitä hoitaa oikein. Vuosien kukkimattomuus tarkoittaa sitä että jokin hoidossa on pielessä. On kyseessä periaatteessa mikä tahansa orkidea, riittää että se saa riittävästi valoa, vettä ja oikeaa lannoitetta. Ja oikea lannoite orkidealle on sellainen missä fosforin ja typen suhde on 1:1. Eli tiivistettynä tarpeet; vettä valoa ja fosforia.
        Mm. orkidea.fi voi tuota kunnollista lannoitetta tilata. Enää en itse ikinä osta mitään kaupoista saatavaa ellen tiedä että se on samaa kuin tuolta tilattava tuote.
        Niissä on monesti typpeä aivan liikaa ja se taas pitää orkidean viherkasvina mutta ei auta sen kukinnassa yhtään.

        Itselläni on noin 15 eri lajia..toiset on haasteellisempia saada kukkimaan, toiset kukkivat varsinkin vähällä vaivalla. Ne mitkä vaativat enemmän, vaativat säännölliset kastelut ajallaaan, riittävästi valoa ja lannoitetta. Mutta ihan normaali huonelämmössä menestyvät kaikki, yksikään ei tarvitse mitään kaappeja ja mitään noista ei viedä ulos. Moni orkidea on helppo saada kukkimaan ilmankin lannoitetta.

        Kasteluväli yleisimmin on paksujuurisille orkideoille kerran viikossa, talvella ehkä kerran kahteen viikkoon jos huonelämpötila alhaisempi ja ohutjuuriset vaativat kaksi kertaa viikossa. Kasteluksi riittää upottaminen veteen niin että juuret peittyvät mutta vettä ei saa päästä lehtihankaan.
        Se mädännyttää lehdet. Paras vesi on huoneenlämpöistä (paras laittaa vesi vaikka edellisenä päivänä astiaan ja antaa siinä tasaantua huoneenlämpöön) ja nimenomaan luonnonvettä..sadevesi, kaivovesi, järvivesi tai lumesta sulatettua on paras. Vesijohtovedessä on raskasmetalleja ja kalkkia mikä ajanmyöten tukkii orkidean ilmajuuret.

        Sitten vielä yksi asia, orkidean ruukussa ei saa olla mitään maatuvaa, ei sammalta, ei purua, multaa, mitään tuollaista. Paras ainesosa on suomalainen männyn kilpikaarna joka on parin kolmen vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta haettu, siinä ei ole enää nilaa kaarnassa kiinni eli toisinsanoen ei mitään maatuvaa. Männyn kaarna ei maadu edes kauan kosteena/märkänä oltuaan.
        Ruukku muoviruukku, paras on läpinäkymätön mutta läpinäkyväkin käy mutta silloin pitää olla suojaruukku joka estää valon pääsyn ruukkuun. Jos ruukku on läpinäkyvä ja sinne paistaa päivä, kohta ruukun reunat kasvavat levää ja seuraavaksi sammalta ja siitä ei orkidea tykkää yhtään. Missään nimessä EI lasisia orkidearuukkuja joissa yksi reikä pohjassa! Niissä ei ilma pääse kiertämään juurien ympärillä ja se taas on elintärkeää orkidealle. Eli ne on ennemminkin orkidean tapporuukkuja kuin mitään muuta ):
        Suojaruukulla ei ole väliä millainen on, kunhan on riittävän reilu jotta muoviruukun ympärille jää ilmalle tilaa kiertää.

        Näillä neuvoilla pitäisi jo päästä hyvin alkuun kaikille joita orkidea harrastus kiinnostaa :)

        Itse olen sydämeni menettänyt enkä muita kasveja enää omistakaan..

      • hmm...
        hmm... kirjoitti:

        vielä että orkidean kukkavarsia ei pidä leikata ollenkaan ellei se ole muuttunut osittain tai kokonaan täysin keltaiseksi ja kuivaksi eli siellä ei ole enää lehtivihreää jäljellä.
        Jokaiseen vihreään kukkavanaan on mahdollista tulla uusi kukkavarsi tai keikejä (poikasia), siksi niitä ei pidä leikellä jos tuollaista haluaa. Ja usein noin käykin. Mutta jos noita ei halua, silloin tietty voi katkaista..itse en sitä tee.

    • Orkku

      Ostin äskettäin perhosorkidean ( pinempi versio, pituutta n. 10cm). Olen kerennyt kastella kerran, upottamalla veteen n.1h ja sekaan loraus orkidealannoitetta. Meni joku pari päivää kukat, niput sekä lehdet alkaa kuihtua ja tippua pois. Miksi? Tekeekö se kuolemaa? Mitää pitää tehdä?

    • tuulian unelma

      Omistan kaksi Orkideaa. Vanhempi on ilostuttanut kukillaan kaksi kertaa. Viimeksi kukkiessaan ei kuivattanut kukkavartta, annoin olla sen. Tosin kerran kastellesssani "tapaturmaisesti" katkesi latvasta pätkä. Nyt siihen kasvaa joku muhkura..Mielenkiinnolla seuraan josko se tekisi Keikiä siihen. Kumpikin kasvattaa uutta lehteä parasta aikaa. Otan Orkidean kasvatuksen haasteena. Hykertelen kun naapurin naiset käyvät niitä ihmettelemässä. Katsoa saa vaan ei koskea. : )

    • Tilli-Pilli

      Juhuu, minullakin onnistaa! Perhosorkideani oli kukkimatta pitkään. Lisäsin sille uutta orkideamultaa muutamia viikkoja sitten, ja jee - kukkavana pilkistää jo!

      • muatuska

        Kevät on tulossa minunkin taimilleni.Talven ovat nököttäneet ihan aloillaan
        koillis- ja luoteisikkunoiden äärellä.Yhdessä on ollut 3 kukkavanaa viime
        syksystä asti,mutta mitään ei tapahtunut koko talvena.
        Viime viikolla huomasin, että se venyttää yhtä kukkavanoistaan ja toinenkin
        työntää uutta kukkavartta, kolmesti kukkinut yhdellä vanhalla varrellaan,
        ostin sen vuonna 2007, tehnyt poikasenkin, joka kukki viime kesänä samaan aikaan emonsa kanssa.
        Vaihdoin viime kesänä kasvualustan,männynkaarnan palasia ja koivun nilaa,
        tuohen ja puun välissä olevaa ja lehtipuun hiilen palasia puuhellan
        tuhkapesästä.
        Kasvit ovat läpinäkyvissä ruukuissa, keiki-pienokainen litraisessa,viinirypäle-
        rasiassa kerran viikossa liottelen tunnin, suihkuttelen päivittäin, kerran kuussa laimeaa Pirkka-kukkaravinnetta.

    • sirkka'''

      Vaikuttaisi siltä, että lannoitat liikaa, kun lehteä noin paljon pukkaa. Kukkavanojen leikkaamisesta on sellainen kokemus, että kannattaa leikata pois vain se kuivunut osa. Parhaillaan syksyllä hankkimani ja kukintansa vuodenvaihteessa lopettanut yksilö kasvattaa vanhan jäljelle jääneen varren leikkauskohtaan uutta vartta. Olen huomanut, että orkidea usein ensin kasvattaa yhden lehden ja sitten uuden varren tai vanhaan varteen uuden kukkavarren. Vaihdan yleensä kasvualustan, kun kukinta on päättynyt, ja kaikki ovat kukkineet uudestaan jossain vaiheessa.
      Toivottavasti myös sinun orkideasi!

    • Berliini

      Oma orkideani on kukkinut jopa useita kertoja vuodessa yksinkertaisella metodilla: laiminlyön sitä rakkaudella. Valoisaan paikkaan vain ja kastelua ihan tavallisella vesijohtovedellä satunnaisesti, mieluummin harvoin. Monilla sivuilla neuvotaan, että orkideoita pitäisi uittaa, mutta minun kokemukseni on, että niistä tulee liian märkiä. Eivätköhän ne luonnossakin kasva jossain puiden oksilla?

      Minä kastelen omaani kerran 1-2 viikossa kannusta multaan sen verran, että pieni tilkka tulee ruukusta alla olevalle lautaselle. Lannoitan joskus muistaessani samalla kun lannoitan muutkin kukat, ihan tavallisella kukkalannoitteella, ehkä kerran 1,5 kk:ssa. Paikka on valoisa ja vedoton, ja orkideani kukkii myös talvella. Kukkavanoja ei saa katkaista, paitsi jos ne muuttuvat ruskeiksi. Samassa huoneessa ei saa säilyttää omenoita, banaaneja ym.

      En ole todella mikään spesialisti, mutta ainakin tällä reseptillä oma orkideani kukkii niin, ettei meinaa kukkien painosta pystyssä pysyä. Ehkä se on hyvä yksilö. Hankin juuri toisen ja aion katsoa, pärjääkö se samalla "hutiloidulla" hoitometodilla. Minulla kukoistavat kyllä muutkin kukat. Yleensä liika kastelu on huonekukkien pahin vihollinen.

    • Tanja1234

      Kertokaa miten siihen kukkavanaan kasvaneen uuden poikasen uskaltaa siitä irroittaa ilman että ottaa kummaltakaan henkeä? =)

    • Kirsi

      Hei, minäkin haluaisin tietää kuinka poikasen irroittaminen tapahtuu ja pitääkö sillä olla isot juuret ennen irroitusta. Minulla perhosorkideassa yksi poikanen, sillä pari pientä juurta ja kukkavanakin jossa neljä kukkaa. Myös "iso" orkidea alkaa kukkimaan.

    • MUMMO 27.09-12

      Sain syntymäpäivälahjaksi valkoisen orkidean, joka kukki pitkään kukinnan loputtua katkaisin kukkavanat pois, ja laitoin vähän tavallista kukkamultaa sekaan. Sen jälkeen rupesi tekemään uusia lehtiä, odotin kolme vuotta, mutta vihdoin tuli uusi kukkavana ja siihen yhdeksän kaunista kukkaa, on kulunut jo 2kk ja kukat on edelleen.( nyt on tulossa jo uusi lehti).

    • taas kukkii pian...

      Sain n. vuosi sitten toukokuussa orkidean lahjaksi. Se kukki koko kesän , syyskuussa leikkasin toisen kukkavarsista pois,huomattuani kukan alkaneen kasvattaa uutta kukkavartta. Tammikuussa se sitten kukki, ja nyt samaan kukkavarteen on taas ilmestynyt nuput, kukkii varmaan taas äitienpäiväksi.....::)

      En ole lannoittanut kertaakaan millään, mutta liottanut kerran viikossa ruukkuineen haaleassa vedessä,tunnin kerrallaan, sekä kesällä suojasin auringonpaisteelta. Ja olen todella surkea kukkienkasvattaja.Todella helppo ja vaivaton kasvi saada uudelleen kukkimaan, päinvastoin kuin luulin .

    • mumma.lahdesta

      Viimevuoden äitienpäivänä sain ensimmäisen orgideani se kukki aikansa ja oli sen jälkeen aika kurjan näköinen meinasin jo heittää pois kunnes sain neuvot että odota ja leikkaa kuivat pois. Sitten rupes keväällä kasvattamaan kukkavanoja ja nyt siinä on 26 kukkaa ja 1 nuppu vielä aukeamatta. Se kukka on etelänpuolen ikkunalla ja auringonpaisteessa suurimman osan aikaa. Vanhassa purkissa edelleen ja suojaruukussa kastelen ruukun pohjalle kerran viikossa 1 cm vettä ja Biolan kukkalannoitetta vesi on seissyt kastelukannussa aina viikon ennenkuin annan. Ilmajuuria on tehnyt nyt jonkunverran ja vihreitä lehtiä olen leikannut pois kun on kellastuneet. On kyllä upea ilmestys enkä ole todellakaan mikään viherpeukalo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe