Miten perustan oman kasvimaan? Olen lukenut täältäkin sivustolta aiheeseen liittyviä kirjoituksia ja muutenkin etsinyt netistä tietoa. Erinäiset asiat ovat kuitenkin jääneet askarruttamaan.
Kyseessä siis on kasvimaan perustaminen alkutekijöistä asti. Alue, johon se olisi tarkoitus perustaa on tasainen ja savimaista ainesta. Tällä hetkellä siinä kasvaa vain nurmikkoa ja rikkaruohoja. Lukemani perusteella maa pitäisi ainakin kääntää, kalkita, lannoittaa ja siihen pitäisi lisätä turvetta. Olennaista on siis maa-aineksen parantaminen. Pohjalle pitäisi levittää juurimattoa tai kangasta ja ojittaa tai salaojittaakin pitäisi maan tasaisuuden ja savisuuden takia. Jostain luin myös, että korotetut penkit olisivat savimaalle tarpeen. Mistään en kuitenkaan löytänyt selkeitä tee näin-ohjeita. Siispä päätin kirjoittaa tänne ja luottaa kokemuksen syvään rintaääneen.
Ensimmäinen kysymykseni onkin: kannattaako minun aloittaa jo tänä keväänä/kesänä maan muokkaaminen vai pitäisikö se jättää syksyyn? En kuitenkaan varmaan ehdi kylvää enää mitään maahan... vai ehdinkö? Mitä kannattaisi ensimmäisenä vuonna kylvää? Tarkoitus olisi lähteä hitaasti liikkeelle yhdestä tai kahdesta lajista ja kerätä kokemusta.
Vinkit ja kirjallisuussuositukset olisivat tervetulleita!
Kasvimaan perustamisohjeita vailla
4
1487
Vastaukset
- Juti
Olisi ihanaa, jos joku selittäisi konkreettisesti mitä pitää tehdä ja tarkalleen mitä esim. Biolanin aineita käyttää... Intoa kyllä riittää!
- ehtii
Esim. salaattia voi kylvää avomaalle pitkin kesää. Salaatteja on erilaisia, esim. lehtisalaatti, rucola-salaatti ja keräsalaatti. Herneet on myös helppoja kasvatettavia, tosin ne tarvitsee vähän tukea kasvaessaan, mutta ei ole vaikea homma viritellä semmoistakaan. Myös porkkanat kylvetään suoraan avomaalle.
Tässä joitakin linnkejä.
Kasvimaan perustaminen:
http://www.nicehouse.fi/puutarha/hyoty/kasvimaa/perusta.htm
Avomaalle kylväminen:
http://www.nicehouse.fi/puutarha/hyoty/siemene2.htm
Biolanin puutarha-sivut:
http://www.biolan.fi/suomi/puutarhanhoito/index.htm - jade5
Laita kasvamaan noita salaatteja ym. mitä tosessa viestissä ehdotettiin ja vaikkapa puolet kasvimaasta hernettä. Voit käyttää vaikka ruokakaupan hernepussin jos on jäänyt hernekeiton teosta yli....
Herneen annetaan kasvaa isoksi ja vihreäksi ja kun se on parhaassa kasvussa, käännetään maahan. Herneen juurissa on nystyröitä jotka muodostavat typpeä (olihan se näin?) , tätä kutsutaan vihantalannoitukseksi. maan laatu ja rakenne paranee.
Kaiva matoja ja kerää kaikki näkemäsi madot ja vie kasvimaan keskelle! - palsta viljelijä
Olet aivan oikein ottanut selvää että maata kannattaa parantaa turpeella ja ehkä hiekalla, koska kyseessä oli savipelto. Pinta aines kannattaa raapia päältä pois ettei maahan jää rikkaruohoja. Sitten lisäät pinnalle turvetta. kalkkia ja hiekkaa (sekä vaikka biolan kanankakkaa). Kannattaa vuokrata maan muokkaus laite millä maan kääntäminen sujuu vaivattomammin. Vuokra hinta ei ole kova. Ensimmäisenä vuona on maa todella kovaa käännettäväksi käsin. Koho penkkejä kannatta laittaa ja rajati niitä vaikka puisin tukikehikoin. Valmiiksi idätettyjä perunoita voi vielä hyvin laittaa maahan. Porkkanoille suositelaan aika hiekkapitoista pohjaa. Ja sitten noita mitä edellä mainitiin. Kesäkurpitsa on aika hyvä ja se pitää taas komposti mullasta ja paljosta lannoituksesta. Kastelu on aika tärkeätä. Katso että saat vettä helposti kasvimaallesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 621164
- 701152
Kela kelaa toimeentulotukia takaisin
Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii86950Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme
Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?48838Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua
Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p54731Siksi meidän suhteesta
Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko72718Mä unohdan kyllä
Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai25697- 56682
Minulla on edelleen
ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o28675Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa
Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol148664