Hei!
Olen huolissani omasta huomionkipeydestäni. Pienestä saakka olen nauttinut muiden huomiosta, mutta nyt teini-iän jälkeen, 22-vuotiaana olen alkanut todella pohtia mistä se voi johtua. Syytä en keksi millään. Vanhempani eivät nyt kamalasti kanssani pienenä puuhailleet, mutta tuskimpa se siitä johtuu.
Tulee aikoja jolloin toivon, että jäisin auton alle tai katkaisisin jalkani, jotta minut huomattaisiin, ja joku tulisi edes sairaalaan katsomaan.
Miehlläni on aina kova kiire eikä me tehdä yhdessä mitään. Teininä yritin itsemurhaa, koska tuntui ettei kukaan välitä. Tuntuu että kaikki on turhan kiireisiä olemaan juuri minun seurassani. En paljoa kaipaa, mutta olen tosi hellyyden kipeä. Jotenkin silti tuntuu etten ole näine tuntemuksineni normaali. Onko kellään samanlaista?
Olen huolissani omasta huomionkipeydestäni. Pienestä saakka olen nauttinut muiden huomiosta, mutta nyt teini-iän jälkeen, 22-vuotiaana olen alkanut todella pohtia mistä se voi johtua. Syytä en keksi millään. Vanhempani eivät nyt kamalasti kanssani pienenä puuhailleet, mutta tuskimpa se siitä johtuu.
Tulee aikoja jolloin toivon, että jäisin auton alle tai katkaisisin jalkani, jotta minut huomattaisiin, ja joku tulisi edes sairaalaan katsomaan.
Miehlläni on aina kova kiire eikä me tehdä yhdessä mitään. Teininä yritin itsemurhaa, koska tuntui ettei kukaan välitä. Tuntuu että kaikki on turhan kiireisiä olemaan juuri minun seurassani. En paljoa kaipaa, mutta olen tosi hellyyden kipeä. Jotenkin silti tuntuu etten ole näine tuntemuksineni normaali. Onko kellään samanlaista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tyttö 17-vee on joskus yrittänyt itsemurhaa, suunnitellut omat hautajaisensa (jossa kaikki ikävöivät minua), toivonut jäävänsä auton alle, olla pelsatettavana tulipalosta, kuule vaikka mitä!!!! Ja todella sairasta omasta mielestäni, mutta en voi sille mitään. =/ Vilkas mielikuvitus ennemminkin. :S Ehkä.
olen 40v ja kuulostaa niin tutulta, oikeestaan kaikki suhteet päättyneet kun eivät jaksa hellyydenkaipuutani täyttää, mulla on "oikeitakin" syitä joita käyty terapioissa läpi,todettu syylliseksi tilanteeseeni lapsuus ja kotiolot jotka poikkesivat ns normaalista. mutta sama juttu.nyt ex miesystävä teki mulle kotidiagnoosin, läheisriippuvainen,narsistinen-,huomionhakuinen-,eristäytyvä-,psykoosipiirteinen- =kaikki nämä persoonallisuushäiriöt minussa, eli leimasi minut psyykkisesti sairaaksi. kuinkahan usein olen ajatellut itsaria, yrittänyt en koskaan ole, silloin vain tajuaa itse että joku on pahasti vialla.taustalla on "äidin" lisäksi 6vuotta koulukiusaamishelvettiä vuoksi. just nyt on taas kerran maanantai aamu, ulkoisesti kaikki on hyvin mutta mä voisin kaatua sänkyyn ja toivoa ettei mun tarvii siitä enää nousta. ettei lapset tule koulusta,ettei ole pakko mennä kauppaan,etten olisi koskaan syntynytkään.Kuka auttaa? En ole löytänyt netistä apua,ihan kuin kaltaisiani ei saisi olla olemassakaan. Jos olet holisti tai narkkari saat apua ja on tukipuhelimia ja muuta, mutta entä me?? Kuka auttaa?? Saako mistää tukitoimntaa, tukihenkilöä jolle kirjottaa tai soittaa?? Onko vain tehtävä kuten minä, aloitan itse maksaen terapian kun ei mikään taho auta kaltaisiani.
huolissasi itsestäsi, kannattaa varata aika kunnalliselle psykologille, joka voi testata sinua. Tuo saattaa olla oikea ongelma, nimittäin persoonallisuushäiriö, johon saat mielialaa tasaavia lääkkeitä.