En tiedä mille palstalle tän kirjoittaisin, mutta olen pohtinut paljon erästä asiaa, johon olen usein törmännyt. Nimittäin olen huomannut, että monien varakkaiden perheiden lapset kapinoivat rajustikin vanhempien vaatimuksia kohtaan ja useilla on masennusta, alkoholismia ja huumeriippuvuutta. Tarkoitan varakkailla perheillä niitä perheitä, joissa statuksella ja suhteiden yllpidolla on suuri merkitys.Varsinkin jos lapsia on useita niin yksi lapsista jostain syystä alkaa "sairastamaan". Usein tilanne näyttäisi menevän niin, että pojat kapinoivat autoritääristä isäänsä kohtaan ja tytöt taas äitiään. Ja yleensä se on se perheen herkin lapsi, joka näin toimii.
Tämä ei voi olla sattumaa, koska näin vain usein on. Haluaisin tietää, oletteko itse törmänneet tähän tai koetteko olevanne/olleenne tällaisessa tilanteessa itse?
Tuntuu vaan siltä, että monien mielenterveysongelmien taustalla on liialliset paineet jälkikasvua kohtaan- ja tätähän myös usein julkisuudessa tavataan.
Tämä ei voi olla sattumaa, koska näin vain usein on. Haluaisin tietää, oletteko itse törmänneet tähän tai koetteko olevanne/olleenne tällaisessa tilanteessa itse?
Tuntuu vaan siltä, että monien mielenterveysongelmien taustalla on liialliset paineet jälkikasvua kohtaan- ja tätähän myös usein julkisuudessa tavataan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä. Kunpa vanhemmat tajuaisivat olla asettamatta tällaisia paineita lapselle. Lapsen ei tarvitse pärjätä, olla muita parempi, kapinoidessaankaan.
Pitkään jatkuneessa stressitilanteessa esimerkiksi lapselta ja miksei vanhemmaltakin voi unohtua, että taustalla on jokin syy, miksi lapsi toimii näin. Kun tämä syy unohtuu, ei voida varsinaista syytä enää hoitaa, hoidetaan vain pelkkää oiretta. Tämä saattaa olla jopa tuloksetonta. Lapsi ei myöskään koko ajan valtavien muutosten ja tulevien muutosten pelon ja muiden elämään kuuluvien paineiden alaisena ehkä enää aikuisiälläkään muista, mistä kaikki on saanut alkunsa. Mikä tilanne/tapahtuma on johtanut kyseiseen tilanteeseen, joka saattaisi hoidon kannalta olla ensiarvoisen tärkeää. Jos hoidetaan esim. sosiaalisen kanssakäymisen vaikeutta, olisi hyvä, jos olisi syy-yhteys tilanteeseen, jotta hoidettava ei tuntisi syyllisyyttä tai masennusta, joka ei ainakaa edistä toipumista.
Lisäksi jos kysymys on murrosikäisen kapinoinnista, voidaan sitä helposti pitää normaalina ikään kuuluvana irtautumismerkkinä. Jos lapsen käytös selkeästi poikkeaa ikätovereidensa käytöksestä, esim. muita kohtaan hyökkäävä käytös, on kysymys ongelmasta.
En sitten tiedä, kai näitä voidaan pitää joissakin tapauksissa myös persoonallisuuteen kuuluvina? Voidaanko lapsen kohdalla puhua hallitsevasta tai hallitsemishakuisesta persoonallisuudesta? Tulisiko tällaista hyväksyä? Mielestäni ei. Kysymys voi olla pahoinpidellystä lapsesta, joka saattaa esim. syyllistää itseään kurituksesta. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää... Myös muut saavat tällaisesta käyttäytymisestä itselleen mallin, jos tätä pidetään hyväksyttynä, voi vain levitellä käsiään...