Suomalaiset ovat epäluuloista ja toisiaan pälyilevää kansaa. Suomalaisilla on suhteellísen pitkään ollut suhteita käytännönläheisiin ja vulgaareihin saksalaisiin. Jo suomalaisen luterilainen työnetiikan juuret tulevat Saksasta.
Liika mukavuus on ehdottomasti tuomittavaa, koska se voi veltostuttaa. Autonkin - vielä nyt informaatioteknologian aikakaudella - pitää suomalaisten mielestä muistuttaa ennemmin traktoria kuin ilmatyynyalusta ja ennemmin äänekästä koiraa kuin rentoa ja pehmeää kissaa.
Suomalaiset - toisin kuin ruotsalaiset tai jopa saksalaiset - arvostavat tietynlaista raadantaa jopa autolla kuljettaessa. Täytyy tuntea koko olemuksellaan että nyt kuljetaan autolla eikä laiskan linnalla. Saksalainen auto vastaa oivasti traktorimaisella pökkelömäisyydellään tähän kansakuntamme alitajunnasta tulevaan vaatimukseen.
Suomalainen voi olla varma ostaessaan saksalaisauton, etteivät naapurit tule pilkkaamaan häntä haihattelusta. Tällöin arat ja epäluuloiset sopulisuomalaiset voivat vähäeleisen vienosti nyökytellä päätään ajatellen: "minäkin olen niin kuin nuo muut, mulla VW, olen siis fiksu".
On epäiltävä, punnittava ja oltava pidättyväinen kaikkea epätavallista kohtaan. Ajatellaan: "Citroen on liian pehmeä, ei sellainen voi kestää. Pakko näin mukavassa autossa olla jotakin vikaa. Mutta VW on niin tukeva ja vähän tyly auto, joten kyllä tää on rehellisesti valmistettu ja kestävä auto - vähän niin kuin oli isän traktori!"

Vastaukset 10
Vanhimmat
on mennyt antamaan suljetun osaston hoidokille nettiyhteyden? Ei hätää hoitajat tulee kohta antamaan sulle aamulääkkeet niin rauhoitut..
tottahan tuo juttu tosiaankin on. Suomalaisilla ei löydy kateudessa pohjaa. Tietoisesti haukutaan sitä, mitä itsellä ei ole tai kykene hankkimaan. Jokainen ajakoon millä autolla tahansa, minkä parhaaksi itselleen katsoo, itse ajan miellyttävällä ja kestävällä autolla. Miksi ajaisin muulla?
asiasta. Kyllä me suomalaiset ollaan jonkinlaisia laumasieluja! Sakuautojen suosio ja ihannointikin sen todistaa. Sama asia myös Tojotan suhteen ts ostetaan sellainen kun naapurillakin on!
Eikös lähes kaikki kohtuuhintaiset autot ole sarjatuotantovehkeitä, joita myydään isoille massoille, sitikatkin. En ole saaran kanssa huomannut mitään kummallista, en liioin ooppeleiden. Molemmat ovat ihan OK.
Mutta jos sitikan omistajat tuntevat itsensä jotenkin viisaammiksi tai yksilöllisemmiksi, niin siitä vaan.
Kaksi toyotaa omistaneena sanon vaan, että olivat nekin hyviä ja erittäin vähävikaisia.
onkin varustettu saksalaistyyppisillä rautajousilla. Käypäs poju ajamassa aitoa kaasunestejousitettua Citroenia niin huomaat eron!
tuossa tekstissä ja sopivasti kärjistäen.
Vihaan pehmeää alustaa ja penkkejä autossa, autossa pitää olla tarkka tanakka ohjaus, tiukka kallistelematon alusta, ja tien kautta pitää välittyä viestejä siitä missä mennään. Silti, halusin persoonallista näköä halpisluokassa, ja valinta osui aikoinaan C2 VTS:ään, ja tykkään pelistä.
Kukin tavallaan ja makunsa mukaan!
Olin tässä muutama päiväs sitten mukana autossa, mihin oli asennettu 45 sarjan renkaat. Kieltämättä ne upeine pyörineen näyttivät hyvältä auton alla. Ajotuntuma oli täydellinen, jokainen asfaltilla ollut sepelin murunenkin tuntui - ainakin minun luisevassa persustassa. En voi sanoa, että kyyti olisi ollut miellyttävä, paremminkin epäsellaista. En enää ihmettele, että sellaisen ajotuntuman ihailijat jatkuvasti moittivat Suomen teitä. itse tulin vakuuttuneeksi, että tulevaisuudessakin haluan pysyä autoissa, joiden ajotuntuma on olemattomampi eli sellainen, ettei jokainen soran murunen, asfaltissa oleva halkeama tai pieni kuoppa vaikuta luisevaan ahteriini.
Nautin maantiellä ajamisesta vain sellaisella autolla, joka on hiljainen (kuulee taustalla soivan nautinnollisen musiikin), etenee ikään kuin huomaamatta (ei tarvitse heilua ratintakana kuin heinämies)ja matkaseura on miellyttävä (tuoksuu lumoavalta). Se takaa, että pitkänkin ajomatkan jälkeen kokee itsensä virkeäksi.
Onneksi täydellisen ajonautinnon sallivia autojakin löytyy.
Tosin radalla ajelen kaiken tuntevalla ajopelillä (karting-formulalla). Se riittää minulle siitä ajotuntumasta. Onneksi ne radat ovat kuitenkin suhteellisen sileitä.
ilmeinen krapulamorkkisraivo päässy ilmoille ... ei tuota muuten selitä
en kyllä huomannut tekstissä mitään raivoa, taisi olla sulle vaan liian arka aihe.