"jokeri" innoitti "omat pojat" -viestillään pohtimaan kärppäpelaajien asemaa maajoukkueessa.
Näissä MM-kisoissa on viimein tarjolla runsaasti vastuuta Kärppien 2000-luvun menestysjoukkueen runkopelaajille, peräti 5 mestarikärppää on valittu maajoukkueeseen: Jussi Jokinen, Jari Viuhkola, Lasse Kukkonen, Mikko Lehtonen ja Niklas Bäckström (joka tosin ei taida pelata kisoissa).
Aiemmin on ollut nihkeästi peliaikaa näille miehille tarjolla, mutta nyt Jokinen on näyttänyt kyntensä NHL:ssäkin, Viuhkola ja Kukkonen pelaavat toisia kisojaan todennäköisesti nousevalla vastuulla ja Lehtosesta näytetään kaavailtavan yv-miestä heti ensimmäisissä kisoissaan.
Tästä rungosta onkin otettu hämmästyttävän vähän irti aikaisemmin - puhuttiin jopa siitä, että Westerlund (ja aiemmin Summanen) suosisivat tuttuja pelaajiaan pääkaupunkiseudulta ennen Kärppiä. Nyt kaksi mestaruutta ja neljän mitalin putki on ainakin viimeistään vakuuttanut maajoukkuejohdon, että tarjolla on kovia, voittavia pelaajia.
Vieläkin enemmän olisi irtiotettavaa, esimerkiksi Mika Pyörälä. Hän on Euro Hockey Touria pelannutkin jonkun verran, muistaakseni Raimo Summasen valtakaudella. Jostakin olen kuullut/lukenut, että Summasella olisi ollut odotuksia Pyörälän suhteen. Jostain syystä ex-aisapari Westerlund ei ole kuitenkaan miestä enää kokeillut.
Nämä kisat antavat suuntaa siitä, millainen taso on viimekausien liigan menestysjoukkueella. Sen runko - ykkössentteri Viuhkola, viime kauden ykköspistemies Jokinen, ykköspakki Kukkonen, kakkospakki Lehtonen - on nyt siinä tilanteessa, että sillä on mahdollisuus varata itselleen pysyvä paikka maajoukkuekalustossa.
Bäckström pääsi kokeilemaan jo viime vuonna, ja hänellä on maalivahtien luvatussa maassa tiukka paikka saada uutta tilaisuutta. Mutta kaikilla muilla on nyt elämänsä tilaisuus lennättää maajoukkueura nousuun.
Mestarikärpät maajoukkueessa
3
257
Vastaukset
Olet oikeassa, maajoukkueen valmentajat ovat suosineet pitkälti valinnoissaan pääkaupungin pelaajia. Syynä on ymmärtääkseni juuri se, että nämä ovat valmentajille entuudestaan tuttuja.
- kärppäfani-
Ei tule myöskään unohtaa Petr Tenkratia, joka pelasi Kärpissä 4 peräkkäistä kautta (yhden kauden alun Venäjällä) ja kuului myös siis mestarirunkoon - sangen olennaisena osana hänkin. Tenki pelasi tänään uransa ensimmäisen MM-ottelun Tsekin joukkueessa.
- kärppäfani-
Lasse Kukkonen: ottelut 9 pisteet 2 0=2 /- 5-1= 4 laukaukset 9 rangaistukset 8
Loistava turnaus. Suomen luotettavin pakki puolustuspäässä. Taisi nyt viimeistään ottaa itselleen varman vakiopaikan Suomen maajoukkueessa. Hyökkäyspäässä on vielä kehittymisen varaa.
Arvosana: 9
Mikko Lehtonen: 9 1 4=5 2 22 14
Ensikertalainen pelasi hyvät kisat. Pääosin varmaa puolustuspelaamista ja ylivoimalla kelpoa peliä. Miinuksena välillä turhan oloiset jäähyt. Kenties toiseksi luotettavin pakki turnauksessa. Tulevaisuudessa vakiokamaa maajoukkueessa?
Arvosana: 8½
Jussi Jokinen: 9 2 6=8 3-1= 2 26 2
Ykkösketjun vahvin lenkki vasta 23-vuotiaana, siinä missä kokeneet Peltonen ja O.Jokinen pettivät. Itse ainakin näin Jokisen roolina syöttöjen jakamisen, ja siinä hän onnistuikin. Maaleja olisi voinut tulla enemmänkin, sillä paikkoja oli (26 laukausta). Mutta niin niitä hukkasi koko Suomen joukkue tässä turnauksessa, ja ennen kaikkea Peltonen-O.Jokinen, jotka pelasivat niin alta parhaan tasonsa, että J.Jokinen joutui kärsimään siitä. Namupasseja ennen kaikkea ylivoimalla - toki paljon syötellessä tuli välillä virheitäkin. Tasakentällisin parantamisen varaa. Suuri tulevaisuus maajoukkuessa, jos hyvin käy.
Arvosana: 8
Jari Viuhkola: 7 1 1=2 0 8 2
Ihan kelpoa pelaamista sekä muutamia namupasseja, mutta jotenkin ei näyttänyt saavan juuri mitään aikaiseksi, eikä peliaikaa sitten paljon herunutkaan. Ehkei saanut kaikkea itsestään tai ketjukavereistaan irti? Tai sitten ei vain ole MM-tasoa hyökkäyspäässä. SM-liigan pudotuspeleissä peli näytti aivan toiselta. Mahdollisuus oli ottaa kakkossentterin paikka, mutta ei onnistunut. Kenties puolustavana sentterinä pelaa vielä NHL:ssä ja maajoukkueessa tulevaisuudessa.
Arvosana: 7-
Petr Tenkrat: 8 1 0=1 0 7 10
Ei tullut kovin tarkkaan seurattua, mutta nousi turnauksen loppupuolella neloskentästä kakkoskenttään, joten jotain ilmeisesti sai aikaiseksi. Jäi mieleen, että Suomea vastaan välierässä veti ylärimän ja loppuottelussa Ruotsia vastaan kieputteli kiekon kanssa välillä näyttävästi. Huomattavaa, että Tenki laukoi vain 7 kertaa turnauksessa, vaikka laukaus on hänen vahvimpia osa-alueitaan. Ei tainnut siis tulla kovin paljon peliaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41614Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51402- 261246
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47876Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70852Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35832Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4747