Mikä helevetti siinä on kun ihminen ei tajua luovuttaa? Miksi en voi vain hyväksyä sitä, että minun on turha edes kuvitella koskaan löytäväni seurustelukumppania. En kykene läheisyyteen, ujostelen miehiä, inhoan sitä jos joku onm minusta kiinnostunut, olen epävarma itsestäni ja ulkonäöstäni, olen täydellisen mielenkiinnoton ihminen ja silti vain sitä välillä tuhlaa aikaansa ajattelemalla: "No kyllä varmaan ainakin viiden vuoden päästä jo..." Aika kuluu ja pian huomaa että eihän niin käynytkään, sitten taas uudelleen kelaillaan vuosia ja ajatellaan, että kyllä varmasti parin vuoden kuluessa jotain tapahtuu.
Kananpaskat!
Ei tässä ihminen kehity mihinkään suuntaan. Olen epävarma ja pelkuri vaikka vierisi 100 vuotta. Kyllä olen idioottimainen kun jotenkin alitajunnassa kuvittelen, että viiden vuoden päästä olen varmasti erilainen, minulla on ystäviä ja olen avoimempi. Vaan niin ei käy.
Ahdistaa kulkea tuolla lämpimässä säässä ja nähdä pariskuntia kun tajuaa ettei itse osaisi edes elää niin. Jos joku olisi minusta kiinnostunut en mahdollisesti voisi tehdä mitään. Teeskentelisin kuin en huomaisi, olisihan hävettävää jos joku tulisi liian lähelle, en minä osaa olla ihmisten lähellä, en ainakaan miesten. En voi koskaan avautua kellekään kokonaan.
Tänään tajusin, että on ihan turha kuvitella yhtään mitään.
Kananpaskat!
Ei tässä ihminen kehity mihinkään suuntaan. Olen epävarma ja pelkuri vaikka vierisi 100 vuotta. Kyllä olen idioottimainen kun jotenkin alitajunnassa kuvittelen, että viiden vuoden päästä olen varmasti erilainen, minulla on ystäviä ja olen avoimempi. Vaan niin ei käy.
Ahdistaa kulkea tuolla lämpimässä säässä ja nähdä pariskuntia kun tajuaa ettei itse osaisi edes elää niin. Jos joku olisi minusta kiinnostunut en mahdollisesti voisi tehdä mitään. Teeskentelisin kuin en huomaisi, olisihan hävettävää jos joku tulisi liian lähelle, en minä osaa olla ihmisten lähellä, en ainakaan miesten. En voi koskaan avautua kellekään kokonaan.
Tänään tajusin, että on ihan turha kuvitella yhtään mitään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eivät toteudu... ainoastaan asioita tapahtuu.
No ei varmaan kehitykään kun nuan ajattelet. Ota vastuu ittestäsi ja hyväksy ittes sellaisena kuin olet.
Sulla ei ole kuin tämä elämä aikaa olla. Ja jos sä haluat kuluttaa sen kurjuudessa, se on sun oma päätös eikä kenenkään muiden. Kaikki lähtee susta. Se on sun ajattelun ominaisuus, jos et pidä tästä maailmasta. Mitään muuta sulle ei koskaan tarjota.
Ei millään pahalla, mutta sun täytyy tajuta ettei maailma sua masenna, vaan sä annat sen masentaa sua.
Ja sä pystyt muuttamaan itteäs. Ihminen ei ole valmis tuote. Siinä vain menee aikaa luultavasti vuosia, jos ahkerasti parannat itseäsi. Esim. puhelet sellaisille ihmisille joille et ikinä muulloin puhuisi. Teet sellaisia pieniä tekoja ulos ujoudesta päivittäin, etkä luovuta heti kun tuntuu pahalta.
Syyllisyys tai itsensä häpeäminen, jostain mitä olet tai et ole tehnyt, ei tee mitään tekemättömäksi. Vaikka kuinka kovaa tuntisit syyllisyyttä se ei muuta yhtään mitää!!.
Naura vain itsellesi ja yritä uudelleen. Älä ota elämää niin himpuran vakavasti. Kerran sä vain täällä talsit maanpäällä. Kuvittele miltä susta tuntuu kun oot hyvin vanha ja muistelet nuoruuttas että miksi olin niin ujo tuassakin tilanteessa, vaikka olisin voinut tehdä niin ja niin, jos ujous
ei olisi sinua estänyt.
Tartu kiinni elämääsi, äläkä heitä sitä roskapönttöön. Lue kirjoja ujouden poistoon, käy psykiatrilla tee mitä vain että pääset pois ujoudestasi. Mutta älä vain hukkaa aikaasi siihen että valitat kuinka kurjaa sinulla on. Sulla on keinot hoitaa itteäs. Päätös on sun.
mikä sua rassaa,mitä pelkäät. Kohtaa ensin itsesi, siitä se alkaa. Ujous ei ole paha asia, mutta luulen, että sulta puuttuu itseluottamusta enemmän kuin että olet ujo. Mä olin nuorena ujo, mutta mulla oli kuiteskin itseluottamus kohillaan, siis, parantele sitä, anna ujouden olla.
Höpö höpö, noin minäkin ennen ajattelin ja olin ujo kuin taivas, vaan enpä ole enää:)
Nyt olen naimisissa. Kahden ihanan lapsen äiti ja miehet vieläkin juoksee perässäni, mutta minäpä vain leikilläni flirttaan:)
Kaikella on aikansa...
Oletko kokeillut eritapoja miesten kohtaamiseen?
Jos esim. baarissa tai muulla julkisella paikalla uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vaikealta voi kokeilla eri tapaa mm. netin kautta esim. kirjeenvaihto tai nettideitin kautta. Mitä olen itse harrastanut kirjeenvaihtoa, niin kirjeidenkin pohjalta pystyy aikapitkälle päättelemään, kuinka kemiat kohtaa. Eikä kirjeenvaihdon tavoitteena välttämättä tarvitse olla sen elämänkumppanin etsiminen vaan ihan se, että löytää mukavan ihmisen, jonka kanssa on mukava vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Ja voihan se kehittyä elämän kestäväksi ystävyydeksi.
Itse olen kokeillut tuota nettijuttua ja seurustelin vajaan puoli vuotta erään miehen kanssa. Alkuun kemiat pelasi hyvin yhteen. Mutta se ei pitemmän päälle ymmärtänyt mun ujoutta tai sitä että halusin edetä hitaammin, kun hän olisi halunnut heti kaikki tai ei mitään. Mutta tästäkin opin sen, että ehdottamasti kannattaa kuunnella omia tunteitaan ja elää sen mukaan. Eikä mennä toisen painostuksen mukana. Silleen, että itsellä on hyvä olla.
haluavat tavata heti eivätkä kirjoitella. Itsestäni olisi ahdistavaa tavata ihmisiä sellaisella syötöllä ja sitten aina torjua tai tulla torjutuksi. Alustava kirjoitellen tutustuminenkin menee tavatessa ihan hukkaan, kun se jää siihen.
Tälle palstalle vasta eksyin, mutta sen olen jo huomannut. Että ujoja on useampi kuin yksi. Siis siellä ruudun toisessa päässä voi olla yhtä ujo tai ujompi ihminen kuin sinä. Ja se varmasti auttaa, että kertoo toiselle ujoudestaan, että hänen on helpompi ymmärtää, jos ei heti ole valmis tapaamaan.
Ja jos asiat edistyy niin, että menee treffeille, niin eikai sitä heti kannata ajatella, että siinä on minun loppuiän kumppani. Ajattelee, että on mukavaa tutustua uuteen ihmiseen ja jos kemiat kohtaa. Loppu on historiaa.
pystyisi tapaamaan ketään.
Kun minusta tuntuu, etten osaa oikein luonnollisesti olla miesten seurassa enkä kykene luonnollisesti suhtautumaan näihin asioihin. Esim. se, että joku mies olisi minusta kiinnostunut niin ahdistaa kovasti, vaikka läheisyyttä kaipaisikin. Yleensäkin ihmisenä pysyttelen varsin frigidin oloisena kaikissa tilanteissa, en ilmaise minkäänlaista seksuaalisuutta enkä todellakaan flirttaile. En halua edes puhua seksistä ja siihen liittyvistä asioista tuttujeni kanssa. Nämä asiat huolettavat, onko tämä normaalia?
Yleensä en lähde etsimään netistä uusia tuttavuuksia juuri sen takia, että (niin kuin joku jo mainitsikin) minäkään en haluaisi joutua mihinkään "haluaisitko tavata? Koska tavataan? Tavattaisiin nyt"- kysymystulvaan. Haluan kirjoitella, en tavata ketään.