pitää sitä ensirakkauttaan korvien välissä ihan säälistä? Oma ensirakkauteni oli myös ensimmäinen naiseni, joka käytti mua hyväkseen ja aneli aina kun oli pettänyt, että eikö voitais vielä kokeilla. Ja minä herkkäuskoisena otin aina takaisin. Sitten viisi vuotta sitten hän jätti mut kylmästi sanomalla, että ei tuu mitään. Olin pitkään masentunut ja huonossa kunnossa.
Neljän vuoden aikana tapailin useita naisia, joihin en koskaan kiintynyt tai halunnut sitoutua. En halunnut "pettää" exääni. Vuosi sitten tapasin naisen, joka vei jalat altani, mutta se exä oli takaraivossa. Päätin kuitenkin, että nyt saa luvan riittää. Otin yhteyttä exään ja juttelimme suhteestamme ja kysyin vielä olisiko mahdollista, että vielä palaisimme yhteen. Exän vastaus oli, että ei(onneksi!) Jälkeenpäin huomaan tunteneeni vain tarvetta "hoitaa" sellaista ihmistä, jolla ei kaikki ollut ihan kohdallaan. Läheisriippuvaisuuttako vai mitä lienee. Ehkä exän ja minun suhteen alkuaikoina rakastinkin häntä, mutta myöhemmin rakkaudella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Nyt minulla on hyvä nainen, jota rakastan syvästi ja exää en kaipaa- säälin kyllä yhä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
... mutta ehkä se kertoo enemmän sinun riippuvuudestasi?
Ensirakkaus on siitä hankala, ettei sille ole vertailukohtaa. En tarkoita, että niitä pitäis hakemalla hankkia, mutta jos ensirakkaus sattuu olemaan... hmmm.... hieman monimutkaista ja vaikeaa laatua, suhteesta ei ymmärrä ajoissa lähteä. Sitten ei loppujen lopuksi edes ymmärrä mitä suhteen pitäisi olla.