Olisiko

Mieheni on pian 56 vuotias ja unohtelee jatkuvasti tavaroita minne ne laittoi, jatkuvasti on avaimet ym. hukassa kun ei muista minne ne laittoi viimeksi väitää vain, että on hävinnyt jonnekkin. Tavaraat voivat löytyä yllättävästäkin paikasta.
61259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei pelkkä huonomuistisuus ole dementiaa. Onko hänellä muita oireita: sanojen ja nimien unohtelua, liikkumisvaikeuksia ja sellaista? Jos on, ja vielä oireet ovat viimeaikoina lisääntyneet, voi olla aihetta huolestua.

Äänestä

samoja ongelmia ja tulee usein sanottua, että dementia on alkanut. Olen 60v täyttänyt nainen.
Itse olen kuitenkin laittanut huonomuistisuuden
vielä stressin piikkiin, sillä sitä on riittänyt.
Seuraavalla lääkärin käynnillä otan ongelman puheeksi.

Äänestä
  • unohtelee asioita,penkoo jatkuvasti laatikoitaan etsiessään jotain,kaikki on aina hukassa,kertoo kahteen kertaan samat asiat,on vihainen ja yllättävä mielenlaadultaan,joskus luulen et hän on vähän yksinkertainen,takertuu samoihin asioihin,ja raivostuu pienimmistäkin ja oikuttelee omituisesti?!

    Ikää kohta 70,on ollut lievä aivoverenkierto häiriöjuttu,kilpirauhasen vajaatoiminta,lääkitys siihen,syö ja nukkuu paljon,ei liiku,ei saa kävelylle,ja on muutenkin vaikeaa hänen kanssaan.
    Olen puhunut lääkäriin menemisestä,EI,sanoo hän!
    Minä liioittelen ja syyttää meidän välien viilenemistä yms.On hallitseva ja härkäpäinen,kaik pitäis mennä hänen toiveitten mukaan ja jos mulla on mielipiteitä,syyttää niistä!
    Onko mahd Alzheimeria,alkavaa vai vanhuutta?

    Äänestä

  • mörri kirjoitti:

    unohtelee asioita,penkoo jatkuvasti laatikoitaan etsiessään jotain,kaikki on aina hukassa,kertoo kahteen kertaan samat asiat,on vihainen ja yllättävä mielenlaadultaan,joskus luulen et hän on vähän yksinkertainen,takertuu samoihin asioihin,ja raivostuu pienimmistäkin ja oikuttelee omituisesti?!

    Vaikea sanoa oikeastaan yhtään mitään. Aivoverenkiertohäiriötkin saattavat aiheuttaa dementiaa. Samoin muut perussairaudet, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt aiheuttavat erityyppisiä oireita, jotka hyvinkin sopivat kuvaan. Onko muutos tapahtunut nopeassa tahdissa? Hän kuitenkin ottaa lääkkeensä aina, niinkö?

    Alkava alzheimer tulee esiin juuri tuona ärtyisyytenä. Ja varsinkin epäluuloisuus usein lisääntyy. Tämä johtuu vain siitä, ettei potilas enää pysy perillä siitä mistä puhutaan ja huomaa itsekin joitain muutoksia itsessään, mutta ei halua niitä hyväksyä.
    Vältteleekö hän katsekontaktia?

    Tässä Sinulle joitakin dementian ensioireita:
    - liikkuminen on täsmällistä tai jäykkää
    - Puhetta vahvistetaan usein sormi tai käsi pystyssä.
    - kellonajoista tulee tärkeitä
    - keräilyä ja hamstraamista
    - harrastukset muuttuvat tai loppuvat kokonaan.

    Jos osa kohdista osui oikeaan, voit koittaa kommunikoida hänen kanssaan seuraavasti:
    - käytä kysymyssanoja, mutta vältä sanaa "miksi", dementti ei tiedä itsekään miksi käyttäytyy tietyllä tavalla
    - Toista hänen sanansa uudelleen ääneen. Toisen suusta kuultuna hän voi kuulla omat sanansa toisessa valossa.

    Ja kyllä Sinun mielestäni kannattaisi yrittää viedä hänet lääkärille. Siellä otetaan kokeita ja tehdään testejä, joilla mahdollinen dementia voidaan poissulkea. Joskus ratkaisuna on lääke, joka poistaa ongelman.

    Voimia ja jaksamista Sinulle!

    Äänestä

  • mörri kirjoitti:

    unohtelee asioita,penkoo jatkuvasti laatikoitaan etsiessään jotain,kaikki on aina hukassa,kertoo kahteen kertaan samat asiat,on vihainen ja yllättävä mielenlaadultaan,joskus luulen et hän on vähän yksinkertainen,takertuu samoihin asioihin,ja raivostuu pienimmistäkin ja oikuttelee omituisesti?!

    Ikää kohta 70,on ollut lievä aivoverenkierto häiriöjuttu,kilpirauhasen vajaatoiminta,lääkitys siihen,syö ja nukkuu paljon,ei liiku,ei saa kävelylle,ja on muutenkin vaikeaa hänen kanssaan.
    Olen puhunut lääkäriin menemisestä,EI,sanoo hän!
    Minä liioittelen ja syyttää meidän välien viilenemistä yms.On hallitseva ja härkäpäinen,kaik pitäis mennä hänen toiveitten mukaan ja jos mulla on mielipiteitä,syyttää niistä!
    Onko mahd Alzheimeria,alkavaa vai vanhuutta?

    on ihan kuin kertoisit meidän mummusta vuosi sitten, erona vain että mummun ruokapuoli oli ihan minimaalista, söi vain leipää ja korppuja tms. Eikä kellään ollut mitään sanomista hänen asioistaan. Mutta sitten saimme siellä kotisairaanhoitajan käymään ja asiat alkoivat rullata. Mummu suhtaantui kotisairaanhoitajaan ihan erilailla kuin meihin omaisiin (ammatti-ihminen?) ja diagnoosikin saatiin:
    alzheimer. Sinänsä se oli shokki meille omaisille mutta samalla helpotus koska kaikki tämä epätietoisuus ja arvaileminen loppui siihen.Nyt eletään päivä kerrallaan, voimia ja jaksamista sinulle.

    Äänestä

että myös esim. masennus aiheuttaa kaikenlaista vastaavaa oiretta kuin dementia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

dementiaa? kirjoitti:

Mieheni on pian 56 vuotias ja unohtelee jatkuvasti tavaroita minne ne laittoi, jatkuvasti on avaimet ym. hukassa kun ei muista minne ne laittoi viimeksi väitää vain, että on hävinnyt jonnekkin. Tavaraat voivat löytyä yllättävästäkin paikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu