uskotteko niinku oikeesti jumalaan??
oikeestiko?
ei tajuu
221106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
...niinku!
Tajuutsä (et mä häpeen!) ja vielä Jumalaan isolla J:llä!!! Taajuutsä niinku oikeesti!!!
Voitsä muuten vastaa tähän viästiin - niinku oikeesti!?
Et mä niinku tiädän, et oot - niinku oikeesti - lukenu tän läpän!!!
sinä? Ihmiset voidaan jaotella uskovaisiin (eli uskovat johonkin jumaluuteen, ihmistä suurempaan voimaan), agnostikkoihin (eli ihmisiin, jotka eivät ota kantaa jumaluuden olemassa oloon), ateisteihin (jotka kieltävät Jumalan olemassa olon) ja ihmisiin jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi uskonto lainkaan.
Viimeiseksi mainitut ovat äärimmäinen vähemmistö, koska ihmiselle luonnollista on etsiä elämän perimmäisiä kysymyksiä.
Ateismi ja nk. uskovaisuus ovat tavallaan hyvin lähellä toisiaan. Atestin pitää luoda maailmankuvansa, johonkin muuhun uskomukseen perustuen, koska tiede ei anna vastausta.
Oletko koskaan ajatellut, entä jos Jumala onkin olemassa? Minä en häviä mitään maallisessa elämässä vaikka olenkin uskovainen.
Päinvastoin.
joo, hei älkää nyt pahoittako liiaksi mieltä, vaikka kyselenki tyhmiä. mua vaan ihmetyttää noi useat jutut, joissa jumalalla ei oo mitään tekemistä, vaikka sen nimeen vannotaanki. eli joo-o, kyll mä ymmärrän, et toiset uskoo jumalaan, mun kysymys oliki että kuinka jumala liittyy noihin sääntöjennoudattamis-hurskaus-silmänpalvomis-teksteihin. en kyll ite usko mihinkään jumalaan, mutta oon miettinyt asiaa varmaan enemmän kuin useampi pitkän ikäni aikana (en oo teini, vaiks teksti saattaa siltä kuulostaa). kunnioitan sitä, et joku uskoo johonki mihin mä en, eli sille sitten, hyvä jos uskotte. halusin vaan varmistaa, että muistatte mistä oikeesti puhutte.
"sääntöjennoudattamis-hurskaus-silmänpalvomis- teksteihin", jokaisessa seurakunnassa on omia (omalaatisia) tapoja. Lestadiolaisuudessa valitettavasti monet nostavat nämä tavat uskon välikappaleeksi. Ihmiset ovat ohmisiä?
Jos et usko mihinkään jumalaan, mikä tai millainen on maailmankuvasi. Olet miettinyt asoita, joten olet luultavasti ratkaissut omalle kohdallesi jokin vastauksen olemassa olon tarkoitukseen, maailmankaikkeuden syntyyn, ihmisen syntyyn jne.
Ajatteleva ateisti on myös tavallaan uskovainen. Hänen on uskottava tieteellisiin teotioihin joita ei ole todistettu.
Agnostiko et ole, koska agnostikko ei sano "en kyll ite usko mihinkään jumalaan", koska agnostikko ei ota kantaa asiaa.
Kuka sinä olet.
Olen ateisti. Ateismi ei ole uskomista, siinä olet väärässä. En pidä ehdottomana totuutena tieteen tuloksia, koska tiede on luonteeltaan sellaista, että tutkitaan, tehdään teoria, joka kumotaan kun tehdään uusi tutkimus. Siispä, elän elämää maailmassa omien kokemusteni mukaisesti, täten siis koko ajan itsekin kasvaen. Useaan kertaan olen joutunut kumoamaan ajatusmallejani oppiessani uutta. Ihminen on yksi eläin muiden joukossa, aika pieni, ja minusta ainakin on hyvin jännittävää oppia ja löytää uusia asioita, kyseenalaistaa k a i k k i. Ja totta, kaikkea ei ole voitu todistaa, mutta ei niitä tarvitse silloin selitelläkään.
En tarvitse mitään ylempää ohjaamaan eloani. Elämän(i) tarkoitus on elää, ja minä nautin siitä, että elämä on mielenkiintoista. Omat arvoni olen jokaikisen itse miettinyt, että haluanko pitää arvoinani ts. ovatko ne minulle tärkeitä. Tärkein arvo minulle on antaa kaikkien elää, eikä ketään saa satuttaa. Rakastan sydämeni pohjasta ihmisiä ja eläimiä, luontoa ja myös itseäni. Kuoleman jälkeen ei ole minun käsitykseni mukaan mitään: minusta tulee multaa, josta kasvaa uutta elämää. Se siitä
Haluan siis nauttia elämästäni. Olen hyvin kiinnostunut ihmismielestä, siksi seurailen uskonto-/usko -keskusteluja. Olen myös hyvin ärhäkkä ja ravistelen mielelläni muita. En siis tarkoittanut mitään pahaa alkukysymykselläni, kaikella lämmöllä vain halusin kysyä, että uskotteko (tai en tiedä sanoa "te", koska en sinun uskonnollisuudestasi tiedä, mutta täällä yleisesti) oikeasti jumalaan vai omaan seurakuntaan.
Itselläni on laaja ystäväpiiri, jossa on vähän joka sortin edustajaa: kristittyjä (eri lahkoista), muslimi, jehovan todistaja, krishna. Vaikka perheeni ja suurin osa ystävistäni eivät olekaan minkään uskonnon edustajia.
Olen siis oikeasti ihan fiksu tyyppi, vaikka noin käytinkin aluksi nuorisokieltä :) (ei sillä etteikö nuoriso olisi fiksua, päinvastoin)
Iloista mieltä jokaiselle!
Olen eri mieltä kanssasi ateismista. Ateisti kieltää kaiken jumaluuden olemassa olon. Tiede taas ei ysty todistamaan Jumalan olemassa olo ja olemattomuutta.
Joten, kun kiellät ehdottomasti Jumalan olemassa olon, niin luovutko ateismista jos Professori Stephen William Hawking ilmoittaa tutkimuksensa tuloksena Jumalan olemassa olon. Tämä on tietenkin hieman lapsellinen vertaus, koska sellaista ei käy.
Etkö kuitenkin sopisi agnostikon kategoriaan paremmin, koska et voi todistaa jumallisuuden olemattomuutta tai olemassa oloa. Eli ateistina sinä "uskot" ettei ole Jumalaa.
Vaikeaa tämä psykologia-filosofia ;-)
Ateisti ei usko ettei jumalaa ole. Ateismi ei ole jumalan kieltämistä, koska ei ole jumalaa, jota kieltää.
En oikein tarkkaan tiedä agnostikon määritelmää, mutta käsittääkseni agnostikko ei usko jumalaan, mutta ei suoranaisesti kiellä sitä. Hän kuitenkin pitää sitä mahdollisena, minä en pidä. Minä sanon, että jumalaa ei ole, eli en usko jumalan olemassaoloon. En siis myöskään kiellä sitä, koska miksi kieltää olematon.
Ateismi on minulle vain sana, ei aate. Jos ei olisi uskovaisia ihmisiä, ei myöskään olisi sanaa ateismi.
Jos joku professori ilmoittaa todistavansa jumalien olemassa olon, hän on sekoittanut todellisuuden pahasti. Mitään todisteita hänellä ei voi olla. Teoriapäätelmiä on tehty iät ja ajat, mutta itsekin verbaalisena ihmisenä tiedän, että kielellistä logiikkaa on helppo käyttää hämäämiseen.
Minäkin arvostan elämää ja osaksi minullakin on vielä jäljellä se illuusio, että olen ainakin osaksi valinnut oman arvomaailmani. Olen tosin joutunut toteamaan, että tässä oman sukuni ja elinympäristöni vaikutuspiirissä kasvaneena olen osa jatkumoa, jonka alkupäätä en osaa edes määrittää. Omassa suvussani hengellisillä asioilla on ollut oma sijansa enkä ole oikeastaan missään vaiheessa kovin paljon sitä vastaan taistellut, se on tullut osaksi myös omaa arvopohjaani.
Tiede ja usko eivät mielestäni muodosta vastaparia, ne vain toimivat eri tasoilla. Uskon perspektiivistä käsin normaalien aistihavaintojen ulkopuolella on dimensio, jonka voin ymmärtää juuri vain tästä uskosta käsin. Siinä dimensiossa keskeisiä asioita ovat ihmisen käsitys omasta itsestä, syyllisyydestä ja kuolemasta. Olen saanut Jumalauskoni kautta vastauksia näihin asioihin. Tieteen keinoin voidaan kaikkea olevaista tutkia ja löytää uusia näkökulmia, uutta tietoa, joka sekin vanhenee uuden teorian löytyessä paremmaksi selitysmalliksi.
Kerrot arvostavasi kaikkea elävää ja päämääränäsi koet elämän suojelemisen. Se on ihailtavaa, niin minäkin haluan tehdä. Oletko tutustunut utilaritistiseen näkemykseen elämästä ja arvoista ? Sen mukaanhan ihmisellä ja eläimellä voi olla sama arvo, eläimellä jopa suurempi, mikäli se palvelee yhteisön etua. Miten sinä ajattelet ? Millä perusteella ratkaisisit, kumpi pitäisi pelastaa, jos molempien henki olisi vaarassa ? Mitä ajattelet abortista ?
Kristillisestä etiikasta käsin on aika yksiselitteistä havaita, että Raamattu puhuu ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna, jonka tulee maata hallita. Aina emme tietenkään valitse Jumalan tietä, vaan tuhoamme sitä, mikä on vallittavaksemme annettu. Kristillisestä näkökulmastani käsin ihminen on ainoa, jolla on sielu, joten ero eläimiin siinä suhteessa on aivan oleellinen.
Elämä on minustakin löytöretki ja minunkin ystäväpiiriini kuuluu uskonystävien lisäksi mm jehovantodistajia, muslimeja ja ateisteja. Kaikenlaisten ihmisten tunteminen avartaa eikä kasva tynnyrissä kuvitellem, että oman toimintaympäristön ulkopuolella ei ole elämää, ainakaan mitään sellaista, johon voisin vaivautua tutustumaan.
Oli hauska havaita, että vaikka sanotkin olevasi ateisti, sinusta tulee kuoltuasi multaa, joka kasvaa uutta elämää. Uskon, että se iankaikkisuuden kaipuu, jonka Jumala on pannut jokaisen ihmisen sydämeen, voi näkyä meissä monella tavalla. Hyvää kevään jatkoa, sinulle, nuorempi tutkija !
En arvosta utilitarismia. Asiat ovat aina subjektiivisia, ja on mielestäni väärin antaa yhden kärsiä, jotta muut saavat elää. En näe oikeutusta vetää rajaa vastaaville tapauksille.
Elämme maailmassa, jossa on säännöt. On oltava lakeja, joista yhdessä on sovittu, jotta hommat toimivat. Näitä sääntöjä pitää kuitenkin myös voida kritisoida ja kyseenalaistaa. Peräänkuulutan ihmisen omaa viisautta ja harkintakykyä. Lasten kasvatuksessakin juuri tähän seikkaan tulisi kiinnittää huomiota, ei niinkään autoritaariseen malliin. Jokainen muokkaa omaa elämäänsä valinnoillaan, ja vääristä valinnoista voi joutua kärsimään: rikos, joudut vankilaan, näin esimerkiksi. Kaikilla ihmisillä ei omatunto ole yhtä herkkä, mutta sitä ei saa herkäksi millään ulkopuolisella. Sen pitää tulla sisältä. Samoin empatia ja kyky rakastaa.
Jos minun pitäisi valita, kumpi pelastaa, eläin vai ihminen, siihen vaikuttaisi yksi asia: olen inhimillinen, siispä pelastaisin sen, kuka olisi minulle tärkeämpi (pelastaisin ensin koirani ja sitten ventovieraan ihmisen). Muutoin varmaan toimisin vaistoni varassa, vaikea sanoa. Joka tapauksessa pyrkisin pelastamaan molemmat.
Luultavasti en pystyisi itse aborttia tekemään. Kokisin sikiön kuitenkin omana lapsena, joten varmaan muodostaisin hyvin nopeasti siihen tunnesiteen. Muiden abortteja en lähde tuomitsemaan, koska se on hankalaa: toisaalta kyse ei ole vielä ihmisestä, toisaalta kyse on luonnollisesta ihmisalusta. En halua päättää tätä muiden puolesta, vaan haluan luottaa jokaisen omaan, viisaaseen harkintakykyyn. Ystäviäni toki auttaisin tekemään päätöstä, jos he apua minulta pyytäisivät. Ylipäätään, en halua olla moraalitorvi muille ihmisille. Omat arvoni vaikuttavat vain omaan elämääni.
Mielenkiintoisia kysymyksiä, Porkkana. Hyvää kevään jatkoa sinulle myös!
"...koska miksi kieltää olematon".
Sinähän melkoinen veojari olet.
Jos ei Luojaa ole, ei ole luotuakaan.
Maailmankaikkeuden Luoja on, siksi maailmankaikkeus kaikkinen olentoineenkin on.
Jumalan nimi on Minä Olen Herra.
"Elämme maailmassa..."
Niin, niin, mutta miksi elämme???????
Jos Luojaa ei ole niin ei silloin ole elämääkään.
Sinähän olet tavattoman naivi ja lyhytnäköinen henkilö.
Kuin tynnyrissä kasvanut poika, kaikki on vain tippunut jostakin sinun eteesi ja elämä on tullut tyhjästä sinun elettäväksesi hetkeksi. Kaikki on itsestäänselvää että ne on.
Kaikki on olemassa siksi juuri tietyssä järjestyksessä, koska Luojasi on ne sellaiseksi luonut. Mitään ei synny tyhjästä, senhän jo tiedekin todistaa. Olemattomasta ei tule olevaista, siihen pystyy vain sinun LUOJASI JUMALA.
Älä ole tyhmä lapsi, älä ole naivi!
Subjektiivisia ovat mielipiteemme ja arvostuksemme, samaa mieltä. Yhteisesti sovitut säännöt ovat direktiivinä meille kaikille, mutta nekin kumpuavat arvopohjasta. Oma lainsäädäntömme pohjautuu ainakin osaksi länsimaiseen kristilliseen etiikkaan, joten arvovalintojen tekeminen sijoittuu akselille yhteiset säännöt - omat mielipiteeni.
Joskus joutuu jopa poikkeamaan näistä säännöistä kun omat arvot ovat niiden kanssa kovin ristiriitaisia. Esim aborttiin myötävaikuttaminen voisi olla minulle sellainen asia.
Lasten kasvatuksessakin olemme kovin subjektiivisia. Olen näin jälkikäteen joutunut paljon pohtimaan sitä, miksi toimin tietyllä tavalla vanhimpien lastemme murrosiässä ollessa. Itselleenkin täytyy antaa anteeksi tekemistään virheistä ja todeta, että senhetkinen viisaus ei riittänyt parempaan kasvattamiseen. Omien lasten kanssa on näitä paljon mietitty. Minusta on vähän vaikeaa ajatella niin, että lapsi pystyisi itsenäisesti tekemään valintoja, kognitiiviset taidot eivät kaikkina ikäryhminä riitä tekemään päätöksiä, vaan lapsi voi kokea turvattomuutta liian suuren taakan alla. Vanhemman tehtävänä on mielestäni auttaa lasta. Jokainen vanhempi kasvattaa omasta arvopohjastaan käsin, toisen housuihin kun ei voi hypätä. Näin tekee sekä lestadiolainen että ateistinen vanhempi, arvotyhjiössä kasvaminen on mahdoton ajatus.
Se, että lapsella on säännöt, ei välttämättä ole sama asia kuin autoritaarisuus. Vastuullinen vanhemmuus on mielestäni sitä, että uskaltaa olla aikuinen tässä kaoottisessa maailmassa, missä nuorten on usein vaikeaa tietää omaa paikkaansa. Monet ovat joutuneet aivan liian varhain asettautumaan aikuisen asemaan ilman että heillä olisi siihen valmiuksia. Jos tarkoitit autoritaarisuudella alistamista, se ei kuulu hyvään vanhemmuuteen. Täytyy myöntää, että niinkin on tullut tehtyä. Lapsen asettaessa hankalia haasteita en ole aina jaksanut vastata niihin asianmukaisesti vaan olen omalla auktoriteetillani pyrkinyt alistamaan. Paljon parempi olisi uskaltautua nuoren kanssa vaikeisiinkin keskusteluihin, se opettaa kriittiseen ajatteluun ja luo nuorelle mahdollisuuden oppia puhumaan. Opintieni tässäkin asiassa on vielä kesken, mutta lapset kasvattavat kyllä vanhemmuuteen koko ajan.
Vanhemman aseman alasajo on mielestäni valitettava tosiasia. Koulumaailmassa näkee paljon esimerkkejä siitä, miten varsinkin murrosikäiset nuoret joutuvat taistelemaan. Sen sijaan, että "vapaustaistelua" käytäisiin kodin turvallisessa ilmapiirissä nuoren ja hänen vanhempiensa kesken, siirtyy taistelutanner kouluun ja siitä kärsivät sekä muut oppilaat että koulun henkilökunta. Ruotsissa on jopa suljettu kouluja siitä syystä, ettei nuorisoa saada enäää hallintaan. Ruotsin koulujärjestelmän arvopohjana on kristillinen etiikka, mutta esim opettajan asemaa auktoriteettina ei hyväksytä. Auktoriteetitkin ovat osa jokaisen elämää. Ylimpänä meille kaikille uskovaisille on Jumala ja Hänen sanansa.
Minusta olisi aika vaikeaa ajatella elämää ilman tätä Ylintä turvaa ja auktoriteettia.
Uskonasiaa ei oikein voi älyllisesti pohtia eikä siihen löydy perusteita muutoin kuin uskosta käsin. Monet nimekkäät tiedemiehet ovat löytäneet henkilökohtaisen uskon ja tunnen useita suomalaisten tiedeyhteisöjen jäseniä, jotka tunnustautuvat uskoviksi.
Omia arvojaan ei ole hyvä "tyrkyttää" toisille, mutta asioista keskustellessa voi tuoda esiin oman näkemyksensä. Kristillisestä uskosta puhuminen on joskus vaikeaa, koska se ei juuri ole muodissa ja sen "kannattajia" voidaan perusteettomastikin pitää epä-älyllisinä vouhottajina ja kristillisestä arvopohjasta kumpuava näkökohta ei ole yhtä varteenotettava kuin joku pseudotieteellinen tai populistinen mielipide, jolle löytyy paljon kannattajia. Uskovaista voidaan pitää tiukkiksena, esittipä hän mitä hyvänä. Jokainen meistä tekee kuitenkin "lähetystyötä" omalla tavallaan, humanistien aika ajoin agressiivinenkin uskontovastainen kampanjointi mm kirkosta eroamisen puolesta hyväksytään paremmin kuin uskovaisen ihmisen todistus omasta uskostaan. Keskustelut näilläkin palstoilla kuitenkin osoittavat, ettei ihmisen kaipuu Jumlasta ole kuollut, vastustaminenkin on osoituksena siitä.
Mutta jatketaan keskustelua, tämähän avartaa puolin ja toisin.
Tämä voi mennä jo verbaaliksi leikiksi, mutta jos sanot: "eli en usko jumalan olemassaoloon", niin eikö ateismi ole tavallaan uskonto, jossa uskokaan ettei Jumalaa ole olemassa.
Agnostikko on henkilö, joka ei voi ottaa kantaa Jumalan olemassa oloon, koska hänellä ei ole todisteita siitä, siis lähinnä tieteellistä. Agnostikot useimiten kyllä eläilevät ettei Jumalaa ole olemassa.
Että tämmöstä...
Porkkana. Olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, mitä kerroit lasten kasvatuksen tärkeydestä ja vanhemmuuden merkkittävästä osasta. Lapsilla tulee ehdottomasti olla säännöt, koska on kohtuutonta vaatia pientä lasta tekemään esimerkiksi eettisiä päätöksiä. Vanhempien rooli on äärimmäisen tärkeä, tiedän sen kokemuksesta. Ja tietysti jokainen omassa viisaudessaan ohjaa lastaan omien arvojensa mukaan, teen itsekin niin. Mutta vanhemman kuuluu todella olla viisas, nähdä lapsi ja osata oikeassa suhteessa lisätä lapsensa oikeuksia päättää asioistaan -ja samaan tahtiin luoda velvollisuuksia. Rakastava vanhempi kasvattaa lapsen tätä itseään varten eikä omia tarkoitusperiään. Itse olen nuorena käynyt iltatolkulla keskusteluja isäni kanssa arvomaailmoista ja niiden eroavaisuuksista. Hän oli silloin hyvin viisas (on yhä) käydessään pohdintoja kanssani läpi. Hän auttoi ja opetti minut ajattelemaan itse, ja siitä olen kiitollinen. Kiitollinen olen tosin monista muistakin asioista hänelle, rakkaudesta ja avusta.
En tarkoittanut autoritaarilla vanhempien suhdetta lapsiin. Tosin, alistamista en hyväksy millään muotoa kasvatuksessakaan. Autoritaarisuus yhteiskunnassa ja uskonnoissa on se seikka, jota kyseenalaistan. Tietysti on sääntöjä, jotka suojaavat suoraan muita ihmisiä (rikosten ehkäisy/selvitys, liikennesäännöt jne.), mutta moraalisia auktoriteetteja (aikuisten välillä) en kunnioita. Kenenkään muun ei kuulu moralisoida sitä, mitä minä teen, niin kauan kun pelaan yhteisillä säännöillä. Säännöistähän neuvotellaan aina ja jatkuvasti, ja kyllä, Suomessa arvopohja perustuu kristinuskolle. Se on selvä, näinhän historiakin kehittyy.
Auktoriteetit ovat kyllä osa jokaisen elämää, siksi lapsille kuuluukin opettaa, että sääntöjä pitää noudattaa (opettajaa pitää totella). Mutta lasta ei saa opettaa sokeasti uskomaan kaikkea, mitä "ylempi" taho sanoo: poliisiakin voi kritisoida. Peräänkuulutan jälleen järjen käyttöä ja viisautta, jota ennen kaikkea lapsille pitää opettaa. Kyky neuvotella, olla kärsivällinen ja nähdä kokonaisuus ovat äärimmäisen tärkeitä taitoja.
Tunnen paljon uskovaisia ihmisiä, ja opetan lapsia kunnioittamaan jokaista, joka haluaa elämänsä onnellisena omalla tavallaan. Kunnioitus vaatii kuitenkin sen ansaitsemista: jos satuttaa, alistaa ja solvaa toista, ei voi odottaa kunnioitusta. Uskontojen muoti-ilmiöihin en osaa sanoa mitään, koska en ymmärrä sellaista. En myöskään ikipäivinä kehottaisi ketään eroamaan kirkosta. Jos lapseni haluaa liittyä kirkkoon, edessä on tietysti jälleen pitkien iltojen keskustelut (paitsi, kun he ovat aikuisia, ei minulla ole enää mitään lupaa puuttua). Toki minun olisi vaikea sallia lapsieni liittyä johonkin uskonnolliseen yhteisöön, mutta enhän minä sitä lopullisesti estääkään voi. Tarkkana tosin olisin, olenhan aikamoinen tiikeriemo.
Kunnioitan sinun näkemyksiä, ja olen iloinen, että tämä keskustelu toimii terveellä mielellä.
Kyllä, se meni täysin verbaaliseksi leikiksi. Mitä jos sanon, että "Uskon, ettei siilit lentele öisin." Tarkoittaako se, että olen uskossa (siis USKONNOSSA)? Tai jos sanon, että "Uskon, ettei ole olemassa keijukaisia." Niin olenko silloinkin uskossa? Jotkut uskovat keijukaisiin, mutta luultavasti aika harva. Siis ovatko sen seikan takia kaikki muut keijuateisteja? Tuskin omasta mielesttään, mutta keiju-uskovien mielestä kyllä.
Miksi puhut minulle ilman kunnioitusta? En siitä syystä osaa kunnioittaa sinua omassa uskossasi.
Ei mikään ole itsestäänselvää. En tiedä, miksi maailma on olemassa, ei kukaan tiedä (en ainakaan ole vielä sellaista tavannut), mutta minun ei sitä tarvitse selitelläkään. Se, että olisi jumala, on ontuva selitys.
Olen aikuinen, kypsään ikään ehtinyt. En halua sinulta vastauksia, jos olet noin kärkäs. Jos sinua kiinnostaa korjata näkemyksesi, niin lue tässä ketjussa muut kirjoitukseni.
Olet tahditon ja ymmärtämätön ihminen, mene itseesi.
vetänyt hieman ns. "pitkäksi"! Ontuvaa; jopa "verbaaliseksi leikiksi"!
Pidemmittä selityksittä, otaksun, ymmärrät itsekin! ;-)
En ymmärrä, mitä tarkoitat. Enkä edes halua, koska nyt on kyse vain siitä, että puhumme eri kieltä. Ajatuksemme eivät tätä jatkaen voi edes kohdata.
Koska en pystynyt kiskomaan ateitin viittaa sinulta pois ja siirtämään sinua agnostikoksi ;-)
Kysyisin sinulta pelottaako kuolema sinua? Olen kristitty uskovainen ja sellaisessa elämäntilanteessa, et todellakaan haluaisi kuolla nyt, minulla on pieniä lapsi, jotka tarvitsevat minua eli tietyllä tasolla pelkään kuolemaa nyt.
Kun vanhenen, uskon näin, kuolenpelko kaikkoaa osa syynnä uskontoni ja osana elämäntilanteeni.
Hyvä kuolemanpelon lauhduttaja on ateistille, roomalaisen fiosofin Epikuroksen lausuma: "Kun me olemme kuolemaa ei ole, kun kuolema on meitä ei ole.
En pelkää kuolemaa. Itseltäni on kuollut kaksi ystävää ja erittäin rakas isäni. Olen myös itsetuhoisen ystävän tukija, joten olen usein joutunut (halunnut siis em. tilanteissa) pohtimaan kuolemaa. En pelkää sitä omalla kohdallani, koska olen mielestäni täysin hyväksynyt sen, että joskus muutun mullaksi. En edes haluaisi kuoleman jälkeistä elämää; minulle on tärkeää se, että olen osa luontoa, kuten kaikki ihmiset, eläimet ja kasvit.
Pelkään kyllä joskus läheisten ihmisteni menettämistä (varsinkin sairaan ystäväni), mutta koska olen menettänyt hyvin tärkeitä ihmisiä, tiedän, että siitä surusta pääsee yli. Vaalin isäni muistoa aina ja omalta osaltani opetan sitä lapsilleni. Ihminen jää elämään rakkaittensa muistoissa.
Rakastan elämää! Kuolema on viimeinen osa elämää, se on hyväksyttävä. Siksi en pelkää sitä.
Kyllä uskon, aikuisten oikeesti. Oikein iloisesti uskon. Ja vielä jopa Jeesukseen ja neitseelliseen syntymään ja luomiskertomukseen (en nyt ihan sana sanasta mutta ajatukseen Jumalasta ihmisten ja maailmankaikkeuden Luojana) ja pääsiäisen tapahtumiin ja joulun ihmeeseen ja taivaaseen ja helvettiin ja ikuiseen elämään. Kyllä kai se voi tuntua sadulta - joskus minustakin. Silti uskon. Usko sinäkin.