HS:n Nyt-liitteessä haastateltiin jääkiekkoilija Petteri Nummelinia. Miehen sivistystasosta kertoo mm. vastaus, minkä hän antoi kysyttäessä kuka on Latvian (MM-turnauksen järjestäjämaa) presidentti. P. Nummelinin vastaus oli Lennart Meri eli siis Viron presidentti, joka oli mediassa esillä hiljattain sen takia, että sattui kuolemaan.
Kysymykseen "Mitä viimeksi lainasit kirjastosta?" saatiin vastaus: "Aapisen joskus ala-asteella".
Onko yleissivistyksellä enää käyttöä tänä päivänä ja kannattaako kirjallisuutta harrastaa oppiakseen ymmärtämään elämää paremmin tai saamaan jotain etua itselleen?
Petteri Nummelin ja iso liuta muita mailan heiluttajia ja nyrkkitappelijoita saa positiivista julkisuutta ja miljoonatilit, itse kituutan nälkäpalkalla ja ilman arvostusta ainoana lohtuna se, että olen kirjallisuuden kautta saanut ns. kirjasivistystä itselleni.
Onko kirjasivistyksestä hyötyä?
15
1282
Vastaukset
- koko ikäni
lukenut, lukenut, lukenut. Jo alakoulusta lähtien esim. hyvä lukutaitoni auttoi minua saamaan parempia numeroita koulussa. Kirjoista opin nimenomaan myös yleissivistystä, joka auttoi monissa muissa aineissa.
Myös eri maiden kulttuuri on kirjojen myötä tullut tutuksi.
Olen aina ollut ystävien kanssa se, joka voittaa Trivial Pursuitissa, niin huvittava kuin tuokin meriitti on. Nykyään vain tuntuu, että kaikelle älylliselle nauretaan. On itsekin opeteltava pitämään suunsa kiinni, ettei vain muut loukkaannu minun tietämyksestäni. Ja jääpähän ne pilkalliset silmäniskut tekemättä.
Jos kansan yleissivistys alkaa olla "Haluatko Miljonääriksi"-ohjelman tasoa, voi vain valittaa.
Kyllä kirjat, jos mitkä, tekevät ihmiselle koko maailman tutuksi, mutta kaipa kaikilla on omat mieltymyksensä, ja kiinnostuksen kohteensa. - Ilpo Tuskin
Olen itsekin kouluttautumassa todennäköisesti työttömäksi, eihän humanistisilla aloilla ole tulevaisuutta. Tämän mielipiteen perustelen yhteiskunnan nykytilanteella.
Jossakin kaukana tulevaisuudessa tämä syöksylasku varmastikin päättyy ja kiertyy nousuun, mutten usko olevani sitä enää näkemässä. on joko helppoa tai mahdotonta. Sen hyöty nykyisenä tosi-tv:n, tekstiviestien, Seiskan ja jääkiekon aikakautena on vähintään kyseenalainen.
- A Koskela
kaikella kohteliaisuudella.
Kirjallisuusharrastuksesta on aina hyötyä.
Yleissivistystä ei voi korvata millään mutta sen puutteen huomaa välittömästi kun kommunikoi toisen kanssa. Erään sotahistoriaharrastajaystäväni sanoin - vaikea keskustella mistään kun toinen on rakentanut maailmankuvansa Seiskan ja Tex Willerin varaan.
Olen joskus ajatellut että paljon lukeneilla henkilöillä on näihin modernin "viestinnän" lamauttamiin tallaajiin verrattuna käytössään ylimääräinen ulottuvuus. A Koskela kirjoitti:
kaikella kohteliaisuudella.
Kirjallisuusharrastuksesta on aina hyötyä.
Yleissivistystä ei voi korvata millään mutta sen puutteen huomaa välittömästi kun kommunikoi toisen kanssa. Erään sotahistoriaharrastajaystäväni sanoin - vaikea keskustella mistään kun toinen on rakentanut maailmankuvansa Seiskan ja Tex Willerin varaan.
Olen joskus ajatellut että paljon lukeneilla henkilöillä on näihin modernin "viestinnän" lamauttamiin tallaajiin verrattuna käytössään ylimääräinen ulottuvuus.Miten oikeassa oletkaan. "Ylimääräinen ulottuvuus" on juuri se ilmaisu, jota olen itse hakenut.
Mitä on hyöty? Rahaa? Höpöhöpö. Ihminen hyötyy olemalla enemmän itsensä, ymmärtämällä laajemmin ja elämällä avarammassa maailmassa.
Anteeksi, jos aloin kohkata, mutta vilkaisepa vaikka ukko-Kemppisen blogia osoitteessa http://kemppinen.blogspot.com/
Tässä puhuu laajalti sivistynyt, korkealle koulutettu ja paljon lukenut henkilö. Ja menestynyut. Aivan eri maailmaa kuin "Seiskan" lukijat.
- kylläkin siltä,
ettei kirjallisuutta rakastava esitä harrastustaan kyseenalaiseksi.
Sitä joko harrastaa, tai sitten ei. Päinvastoin kuin monet muut, ehkä huonommat harrastukset, kirjojen ystävä saa siitä hyvän mielen lisäksi paljon "pääomaa". - Thomas_Mann
Itse ajattelen niin kuin jokin tuossa edempänä viestiketjussakin kirjoitti, että riippuu mitä hyödyllä tarkoittaa. Hyödyn sijaan voisi käyttää myös 'mielekäs' sanaa. Voi ajatella niinkin, että 'syvähenkinen elämä' (Eino Kaila) olisi kaikkein mielekkäintä.
- scarabaeus
Mikä sitä OIKEAA, oikein sivistävää kirjallisuutta sitten on?
Itselleni on käynyt esim. niin, että olen jossakin tilanteessa / tilaisuudessa sanonut viimeksi lukemani kirjan nimen.
Hiljaisuus on käsinkosketeltava.
Olisi pitänyt pitää suu supussa.
Eli olen sanonut ääneen sen mitä ei sopinutkaan sanoa.
Minut lokeroidaan. Olen sitä. Olen tätä.
Kysyisinkin ihan vaan ajankulukseni:
Pitääkö Teidän mielestänne esim. näiden alla luettelemieni kirjailijoiden kirjoja lukea salaa peiton alla? Sivistävätkö ne? Onko mitään h y ö t y ä lukea näiden kirjalilijoiden kirjoittamia opuksia?
Monika Fagerholm
Stephen King
Dennis Lehane
Denise Mina
Bret Easton Ellis
Paul Auster
Ian McEwan
JM Coetzee
???- Ilpo Tuskin
Kirjasivistyksen hankkiminen on vapaaehtoista. Siinä se pulma. Sivistäviä kirjoja tuntuu "harrastavan" vain ihmisten vähemmistö. Ihmisten enemmistöä EVVK. Minkäpä me sille?
Tunnistin kuvailemasi tilanteen, noin käy varmaan monellekin lukijalle. Sitä oppii pitämään suunsa kiinni. Joskus omaksi vahingokseen, joskus hyödykseen. - mielepiteenäni
Ilpo Tuskin kirjoitti:
Kirjasivistyksen hankkiminen on vapaaehtoista. Siinä se pulma. Sivistäviä kirjoja tuntuu "harrastavan" vain ihmisten vähemmistö. Ihmisten enemmistöä EVVK. Minkäpä me sille?
Tunnistin kuvailemasi tilanteen, noin käy varmaan monellekin lukijalle. Sitä oppii pitämään suunsa kiinni. Joskus omaksi vahingokseen, joskus hyödykseen.on, että eräs suuri syy lukemisen vähenemiseen, on jälleen kerran TV.
Oma kotini oli vaatimaton, jopa melko köyhä, mutta kirjoja sinne oli ostettu jo 40-luvulla.
Jo kotonaan sai nuorena lukea Waltarit ja Kivet.
Ei kirjoja ollut kirjahyllyllisiä, jota meillä ei edes ollut. Mutta jo aikaisin näin syttyi toivottavasti ikuinen lukemisen nälkä.
Mikään elokuva ei voita lukukokemusta, niin hyvin todelliset mestarit pystyvät aiheitaan kuvaamaan. Moni kirjoista tehty filmi sen on, ikävä kyllä todistanut.
Tuo käsite "kirjaviisaus" sisältää jo itsessään alentavan arvoarvostelman. Ainakaan minä en olisi ilman kirjoja pystynyt hankkimaan omaa, ehkä kuvittelemaani tietämystä muista maista ja kansoista. Onhan ihmisen muutenkin opittava ja elettävä, kuin vain kirjoista. Mutta melkoisen monta maailmanympärimatkaa vaatisi sama, josta ainakin viitteitä saa kirjojen maailmasta.
Ja tosi on, että toisin kuin vuosikymmeniä sitten, nykyisin kannattaa teeskennellä ainakin oudossa ympäristössä tietämätöntä, ettei saisi "kirjaviisaan" tahraa osakseen. kirjailijat aiheuttavat mainitsemasi reaktion, olet typerien snobien seurassa. Tarjoudu ensi kerralla keskustelemaan "Sodan ja rauhan" loppuluvuista ja katso, miten suu sitten pannaan. Tai heitä keskusteluun jokin suomentamaton tuolla tavoin puolihuolimattomasti. Ei väliä, oletko itse lukenut; eivät ole snobitkaan.
- ykslukijavaan
Jokainenhan lukee ja harrastaa mitä mielii. Ehkä kohtaamasi hiljaisuus onkin johtunut siitä, että "vastapelurilla" ei ole ollut hajuakaan, mistä puhut. Kansalliseen tapaamme on sitten peittänyt aukon tiedossaan mykkyydellä ja nyrpistelyllä.
Esimerkki kohdalleni osuneesta "lukeminen kannattaa aina" -tilanteesta: Akateeminen siskoni lyttäsi litteäksi suositukseni lukea Michael Crichtonin kirjan Suora lento. Kirjailija on hänen mielestään massojen viihdyttäjä ja kirjat aivan pelkkää roskaa.
Olimme myöhemmin lentoasemalla kymmenen hengen seurueena lähdössä matkoille. Puhe siirtyi lento-onnettomuuksiin (fiksua..) ja pidin Suorasta lennosta oppimillani tiedoilla esitelmän koneitten varaosakaupasta, mustien laatikoitten purkamisesta ynnä muusta aiheeseen kuuluvasta seurueen miesten ihaillessa vilpittömästi "kaikki säkin tiedät". Siskoni oli kiukkua täynnä muistuttaessani, että nämäkin asiat löytyvät kyseisen roskakirjailijan tekstistä.
- 100 €/lämäri
YLEssä on päätetty, että jääkiekkoa markkinoidaan nimenomaan äänekkäänä remulajina. Mainoksessa ärjyy leijona ja Mertaranta. Jääkiekon merkitys tekniikkalajina ja joukkuepelinä on sivuosassa, pääosassa on patrioottinen Leijonan ärjyntä.
Antero Mertarantakin leuhkii toisinaan olevansa viisas kansanvalistaja-opettaja. Olisi kyllä mukavaa, jos hän vaikka keskittyisi hoitamaan kokoomuksen vaalikampanjaa ja jättäisi kansansivistystyön vähemmälle.
Humanistit ovat Suomessa ahtaalla, täällä arvostetaan vain tietotekniikan ihmisiä. Kirjailijat saavat lähinnä säälipisteitä. Paitsi, jos on nuori ja nätti nainen, joka osaa siirtää kotiseutunsa murretta tekstimuodossa kansien väliin, niin silloin media innostuu.
Helillä on kolme kirjaa listalla ja naama loistaa lehtien kansissa.
Jos kirjasivistyksellä haluaa tänä päivänä saada itselleen laajempaa arvostusta, niin ei onnistu. Pitää tyytyä luuserin rooliin. - SOKRATES
Omalla kohdallani tunnen saaneeni paljon
lukemalla.Maailmankuvani on syventynyt
ja totuus suhteellistunut.Nautin suunnattomasti
keskusteluista muiden lukeneiden kanssa. - mos
Pystyin lukemaan Volter Kilven Alastalon salissa,
ja pidin siitä. Lukuharrastus auttoi ymmärtämään vaikean tekstin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1681412- 1311163
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755