Tapahtui eilen n.klo 15.00 iltapäivällä.
Kaunis aurinkoinen päivä. Aurinko paistaa ihanasti vanhempieni pihamaalle jossa olen käymässä. Minä siinä sitten ajattelemaan, että aletaanpas ottaa vähän aurinkoa ja rentoutumaan aurinkotuolissa, kun on raskas viikko takanapäin ja kaupungissa ei tällaista luksusta ole. Samalla lueskelen jotain lehtiä.
No huomaan sitten, että on vieraita näköjään tulossa. Portista astuu sisälle vanhahko ja tuttu vl-pariskunta. Saarnamies ja hänen vaimonsa.
Alan heti pelätä. Olen nimittäin lähtenyt vl-liikkeestä vuosia sitten teini-ikäisenä ja uskoon liittyviä asioita olen alkanut miettiä ensimmäisen kerran vasta nyt.
Kun siis katsoin tuota pariskuntaa, tunsin kauheata kuristavaa pelkoa. Aloin miettiä, että onko ylipäätään normaalia pelätä joitain ihmisiä noin paljon? Johtuuko se pelko vain minusta, vai onko minulla todellisuudessa jotakin aivan oikeasti pelättävää? Haluavatko he, että minä pelkään heitä, jotta heidän valtansa korostuisi? En yleensä koskaan tunne pelkoa ihmisiä kohtaan, en vaikka minut on ryöstettykin. En silloinkaan tuntenut mitään pelkoa, suuttumusta vain. Ainoa vastaus on se, että he haluavatkin että heitä pelätään.
No tulevat sitten siihen eteeni (minä bikineissä) ihmettelemään että kukas minä oikein olen. Minä pala kurkussa pelosta kerron nimeni saarnamiehen vaimolle. Ja sieltä se tulee:TUOMIO!
"Sinä et ole uskovainen"
Eli vuorovaikutus ihmisten välillä toimii niin että kysytään nimeä, ja sen jälkeen annetaan tuomio, sinä et ole uskovainen.
Ei esimerkiksi kysytä, että "oletko sinä uskovainen?" Ei esimerkiksi kysytä, että mitä sinulle kuuluu, mitä nyt normaalisti kysytään kun tavataan sellaista ihmistä, jota ei olla vuosikausiin tavattu. Tajusin , että ongelma oli juuri se pelottava vuorovaikutus, jossa minua ei kohdella kuten toivoisi toista kohdeltavan. Vaan tuomitsevasti ja kaiken lisäksi epäystävällisesti. Heti määritellään "meidät" ja "teidät". "Hyvät" ja "pahat".
Sitten aloin tosiaan miettiä, että pelko oli tosiaan aiheellista. Tunsin, etten ole ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä. Tunsin vain taas sen syyn, miksi liikkeestä lähdin. Minun kanssani ei vaivauduttu keskustelemaan, mielellänihän minä uskon asioista keskustelen nimittäin. Se on yksi mielenkiintoisimpia keskustelunaiheita.
Siinä sitten saarnamiehen edessä vähissä vaatteissa olin hänen vaimoltaan tuomion saanut. Mikä oikeus hänellä minua on tulla tuomitsemaan puolialastomana kotipihallani? Häh?
En viitsinyt asiaa häneltä kysyä, koska vastasin hänelle olevani kyllä uskomassa, mutta eritavalla ehkä kuin hän. Tämä ei häntä tyydyttänyt, vaan olin epäuskoinen. Lisäksi ikäeroa välillämme lienee 50 , joten jätin asian sikseen.
Kaunis aurinkoinen päivä. Aurinko paistaa ihanasti vanhempieni pihamaalle jossa olen käymässä. Minä siinä sitten ajattelemaan, että aletaanpas ottaa vähän aurinkoa ja rentoutumaan aurinkotuolissa, kun on raskas viikko takanapäin ja kaupungissa ei tällaista luksusta ole. Samalla lueskelen jotain lehtiä.
No huomaan sitten, että on vieraita näköjään tulossa. Portista astuu sisälle vanhahko ja tuttu vl-pariskunta. Saarnamies ja hänen vaimonsa.
Alan heti pelätä. Olen nimittäin lähtenyt vl-liikkeestä vuosia sitten teini-ikäisenä ja uskoon liittyviä asioita olen alkanut miettiä ensimmäisen kerran vasta nyt.
Kun siis katsoin tuota pariskuntaa, tunsin kauheata kuristavaa pelkoa. Aloin miettiä, että onko ylipäätään normaalia pelätä joitain ihmisiä noin paljon? Johtuuko se pelko vain minusta, vai onko minulla todellisuudessa jotakin aivan oikeasti pelättävää? Haluavatko he, että minä pelkään heitä, jotta heidän valtansa korostuisi? En yleensä koskaan tunne pelkoa ihmisiä kohtaan, en vaikka minut on ryöstettykin. En silloinkaan tuntenut mitään pelkoa, suuttumusta vain. Ainoa vastaus on se, että he haluavatkin että heitä pelätään.
No tulevat sitten siihen eteeni (minä bikineissä) ihmettelemään että kukas minä oikein olen. Minä pala kurkussa pelosta kerron nimeni saarnamiehen vaimolle. Ja sieltä se tulee:TUOMIO!
"Sinä et ole uskovainen"
Eli vuorovaikutus ihmisten välillä toimii niin että kysytään nimeä, ja sen jälkeen annetaan tuomio, sinä et ole uskovainen.
Ei esimerkiksi kysytä, että "oletko sinä uskovainen?" Ei esimerkiksi kysytä, että mitä sinulle kuuluu, mitä nyt normaalisti kysytään kun tavataan sellaista ihmistä, jota ei olla vuosikausiin tavattu. Tajusin , että ongelma oli juuri se pelottava vuorovaikutus, jossa minua ei kohdella kuten toivoisi toista kohdeltavan. Vaan tuomitsevasti ja kaiken lisäksi epäystävällisesti. Heti määritellään "meidät" ja "teidät". "Hyvät" ja "pahat".
Sitten aloin tosiaan miettiä, että pelko oli tosiaan aiheellista. Tunsin, etten ole ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä. Tunsin vain taas sen syyn, miksi liikkeestä lähdin. Minun kanssani ei vaivauduttu keskustelemaan, mielellänihän minä uskon asioista keskustelen nimittäin. Se on yksi mielenkiintoisimpia keskustelunaiheita.
Siinä sitten saarnamiehen edessä vähissä vaatteissa olin hänen vaimoltaan tuomion saanut. Mikä oikeus hänellä minua on tulla tuomitsemaan puolialastomana kotipihallani? Häh?
En viitsinyt asiaa häneltä kysyä, koska vastasin hänelle olevani kyllä uskomassa, mutta eritavalla ehkä kuin hän. Tämä ei häntä tyydyttänyt, vaan olin epäuskoinen. Lisäksi ikäeroa välillämme lienee 50 , joten jätin asian sikseen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olihan tuo kertomisen arvoinen asia !
Saarnamiehen vaimon repliikkiin kai kuului kysymysmerkki perään, vaikka se olikin toteava kysymys, näin olemme ajattelemassa. Paskahomma kuitenkin.
Nimenomaan ei kuulunut. Hän kysyi nimeäni ja sanoi ettet ole uskomassa, koska sen jälkeen hän mainitsi siskoni nimen joka hänen mielestään ON uskomassa. Eli: " liisa on se joka on uskomassa ja sinä olet se maija joka ei ole uskomassa. mistä hän tietää sieluni tilan? Kysymättä sitä...
Minä olen ateisti, ja vastaan silti olevani uskovainen jos kysytään. Tosin riippuu siitä, kuka kysyy, missä ja millä tavalla. Minulle helvetti on maanpäällinen kokemus samoin kuin taivas. Minulle ne ovat metaforia.
...semmosta peliä takapihalla. Kertoman perusteella kannattas ilmeisesti olla etupihalla, tai sitten ihan pihalla.
No on kyllä järkyttävä juttu, että ihan bikineissä, mullakait jo senat sakosi, eiku sanat sekosi....
Missä sinä asut?
Jooko, saanko tulla?
näistä "tuomioista" tulee pelkästä kateudesta.
On ainakin joku, jolla lyödä päähän toista ihmistä. Kuten saarnamiehen vaimon tapauksessa, hän on jo vanhempi, rupsahtaneempi, ei ole koskaan saanut mahdollisuutta laittaa itseään kauniiksi. Ainoa, jossa hän voi tuntea paremmuutta on se, että hän on menossa taivaaseen, toisin kuin sinä (siis hänen omasta mielestään) ja hänen myös pitää sanoa se sinulle, jotta sinä kerrankin saisit tuntea sitä pahaa mieltä ja oloa, jota hän on tuntenut jo vuosikausia.
Sama sääntö pätee mm. ehkäisyasiassa. Ne, joilla on paljon lapsia, ja jotka on otettu vastaan hampaita kiristellen, sanovat todella herkästi sellaiselle, jolla on pieni perhe ja näyttävät muutenkin onnellisilta, että sinä et ole uskovainen kun sinulla on noin vähän lapsia.
Tämä "sinä et ole uskovainen" on vain LYÖMÄASE, jolla kostetaan toiselle se katkeruus jota on itse joutunut kokemaan. Koska vl:lle tai ex-vl:lle se on pahin lause, jonka haluaa kuulla. Ex-vl:n on vain tehtävä paljon töitä, jotta tämä lausahdus ei vaikuttaisi.
Minä nykyään naurahdan taikka vain tunnen sääliä tällaista vl:lää kohtaan, joka tuollaisia suustansa päästää. Lisäksi se kertoo aika paljon ihmisen fiksuudesta ja muustakin.
Yhden asian ihminen harvoin on älykkyysosamäärältään kauhean korkealla.
Kaiken tuon lisäksi saarnaajan vaimo ehkä katkerana ja kateellisena ajatteli mielessään siihen tapaan, että hänellä ei ole koskaan ollut aikaa ja mahdollisuutta istuskella kevät/kesäpäivänä puutarhatuolissa aurinkoa ottaen ...
Toisaalta ehkä odotin vähän toisenlaista vastaanottoa. Muistan että tämä puhujan vaimo tervehti minua lapsena hyvin sydämellisesti ja aina muisti minut, vaikka lapsia oli satoja.(Ry:llä)
Odotin nytkin sellaista vastaanottoa, että hän olisi sanonut että onpa mukava nähdä pitkästä aikaa. Mutta hän vain totesikin että et ole uskovainen.(siispä en enää kohtele sinua sydämellisesti). Se aiheutti syvän pahanolon tunteen.
Toisaalta hänkin on vain ihminen, mutta tulee taas mieleen se ehdollinen rakkaus....
Se on todella uskomatonta millä eri tavoin vanhoillislestadiolaiset voivatkin häpeämättä loukata eri tavalla uskovaa, varsinkin jos tämä on irrottautunut heidän uskostaan.
Heillä on valtava tarve osoittaa omaa paremmuuttaan ja ylemmyyttään, eritoten silloin kun paikalla on muistakin vanhoillislestadiolaisia. Olisiko kyse jonkinlaisesta mobbaamisesta, siis kiusaamisesta?
Ihan sivistyneiden ja kouluja käyneiden ihmistenkin,joilla luulisi jo itsetunto olevan kunnossa ilman että tarvitsee alkaa toista lyödä.
Mistä kohtaa ihmisen sismmästä se mahtaa nousta, että saa halveksia ja häpäistä julkisesti esim. sukujuhlissa paikalle kutsuttuna vieraana saapuneen, joka ei ole vl?
Todella ikävää, että jouduit kokemaan tuollaista. Oikein vihaksi pistää ajatella tuon rouvan käytöstä. Kyllä nimenomaan fiksu ihminen toteaisi mukava tavata pitkästä aikaa tms. ja jos pidempään juttelee niin ehkä sitten saattaa tuo uskon asiakin tulla esille, mutta ei ollenkaan välttämättä, riippuen esim. kuinka läheisiä olette olleet aiemmin jne. Mietin miksi joku voisi tuollaista töksäyttää ja yhtenä vaihtoehtona tulee mieleen, että hän oli hieman epävarma kuinka tervehtiä sinua ja halusi varmistaa asian...mutta tosi tökerösti hän asian hoiti..
Itseäni ärsyttää tuossa myös hänen varmuutensa ja ehdottomuutensa. Olen itse suurissa epäilyksissä siitä, onko tämä ainoa perillevievä usko ja tuntuu että on ihan tekemistä siinäkin onko edes itse "oikeassa" enkä voisi senkään takia ketään lähestyä "ylhäältä päin" uskon asioissa. Ei minulla ole varaa alkaa muita tuomitsemaan eikä olisi kyllä haluakaan tuomita. Eivätköhän kaikki haluaisi olla "oikealla tavalla uskomassa" jos he vain TIETÄISIVÄT, että tuolla tavalla pelastuu ja muilla ei. Mutta mutta, jos johonkin ei usko, siihen ei vain usko eikä sitä uskoa voi poimia kuin valintamyymälän hyllyltä..
Kaikkea hyvää sinulle ja siunausta elämääsi.
Entä miten tarina sitten jatkui? Jätit meidät epätietoisuuteen, miten sitten kävi.
Olen kokenut vähän samaa, nimittäin Mormonien taholta. Kun yhden kerran kävin heidän tilaisuudessaan, kun naapurina oli mormooniperhe, niin sitten ei meinannu päästä eroon ei sitten millään.
Mormoonipoijat tuli kesällä, kun olin ottamassa rivitalon pihallani aurinkoa.
Siinä ne katselivat, kun makasin vähäpukeisena bikineissä ja tietysti puhuivat uskonnostaan.
Sitten heitin kokeeksi rintsikat pois, niin silloin ne lähtivät. Sanoivat, ettei ole sopivaa jäädä katselemaan. He kertoi, että kun he ovat lähtetystyössä 2 vuotta, sinä aikana ei saa ajatellakkaan seksuaalisia asioita.
Voidaan noista seksuaaliasioista keskustella sitten muissa aloituksissa, eiks jee?
Minä otin vain aurinkoa.
Tarina loppui onnellisesti. Minulta lopulta kysyttiin että mitäs puuhailet nykyään?
Siihen minä, että opiskelen. Onnea toivottivat.
Ettei vaan olisi ollut sellainen tarve, että pois? Olen kuullut, että sellaistakin voi olla.
>>>Sitten heitin kokeeksi rintsikat pois, niin silloin ne lähtivät.>>>
Mikset vedellyt sitä ämmää ympäri korvia? Minä olisin antanut heti sellaisen litsarin että korvat olis olleet punaisena ainakin kaksi viikkoa. Lisäksi niskasta ja perseestä kiinni ja heitto aidan yli naapurin puolelle! Kylläpähän olis oppinut ylimielistelemään!
Siinä rouvan kanssa jutellessa tulikin vähän sellainen olo, että ei ole rouvan käytöstapoja tarvinnut opetella.
Minä siihen ajattelemaan, että enpä ota itselleni ongelmia siitä, että rouva on ns. tuomiohenkinen, eikä kunnioita minun vakaumustani.
Jos olisinkin niskaperseotteella heittänyt naapurin puolelle olisi se ollut vähän liian noloa. Saarnamiehen rouvan kanssa käsirysyssä takapihalla bikineissä....ei kuulosta hyvältä!
tilanteessa, tyyliin: "En usko SRK:hon, minä uskon Jumalaan" tai "Onneksi sinulle on annettu tuo tuomitsemisen valta" tai "Millä mitalla te muita mittaatte, sillä teitä mitataan"...
Eivät ole tulleet toista kertaa avautumaan.
Toivottavasti kukaan ei hae kaltaistesi pelottelusta sadistista nautintoa, vaikka siltä tuo kovasti vaikutti.
Olipa juttu. Otsikkokin aivan kuin jostakin herttasarjasta.....
Myönnän, että tarinassa saattaa olla koomillisia piirteitä...
Tämä on kun joku huono B-luokan sketsi. Mutta todellisuus tuo eteemme kummallisia tilanteita. Nimenomaan siinä mielessä, että en minä tätä rouvaa sinne PYYTÄNYT, hän vain TULI. Hän vain tuli minun reviirilleni ja "hyökkäsi kimppuuni".
Vaikka minä vain lepäsin kotipihallani...