Nokian ex-toimitusjohtaja Kalle Isokallio kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan:
Unionin budjetista puolet tuhlataan maanviljelijöiden tukemiseen. Toisella tavalla ilmaistuna voidaan sanoa, että puolet budjetista kohdistetaan neljälle prosentille unionin kansalaisista.
Viidenkymmenentuhannen maanviljelijän tukemiseen käytetään Suomessa noin kaksi miljardia euroa. Huima summa, joka yksittäistä maanviljelijää kohden on liki kolme kertaa se summa, joka kuluu yksittäisen työttömän henkilön korvauksiin. Eli kylmästi laskien tulisi veronmaksajille halvemmaksi lopettaa tuet ja siirtää kertaheitolla koko kööri kortistoon. Ostetaan sen jälkeen ruokamme kehitysmaista, niin tulee samalla autetuksi niitäkin. Sivutuotteena tapahtuu myös vesistöjen puhdistuminen ja päästään eroon sinilevästä.
Kannattamaton maatalous nimittäin likaa vesistöjä moninkertaisesti sen minkä kannattava puunjalostus.
Vasta-argumenttina moiselle esitetään kotomainen kriisiajan ruokahuolto. Ei mene läpi. Kriisin sattuessa ei riitä dieseliä traktoreihin.
Minimivaatimus olkoonkin maatalouden tuista keskusteltaessa se, että lopetetaan kutsumasta maanviljelijöitä yrittäjiksi.
Ei sellainen ole yrittäjä, joka ei ole viiteenkymmeneen vuoteen saanut firmaansa kannattamaan muulla tavoin kuin valtion avustuksilla.Milloin viljelijän toiminta on muutenkaan vastuullista, vilkaisu lähiympäristöön todistaa asian. Milloin esimerkiksi hevosmies velvoitetaan korjaamaan talteen hevosensa päästöt? Maanviljelijä tulkitsee mm ympäristötukea yksisilmäisesti. Energiaa riittää tukien hakemiseen, ei kuitenkaan niistä aiheutuvien vastuiden ja velvttoeiden hoitamiseen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
...ovatko ne ainoita tuettuja kohteita jotka on käytössä. Hieman tietämystä please!!!
Taas sie rupesit katehtimmaa. pitääkö lääkitystä lisätä, vai onko pumpattavasta barbarasta karanna ilmat? pumppaa kuule siihen silikoonia nii ee ennee puhkee, Nii rupes tuossa mieltä painaa sillo -44 ku haavotuin suur-hyökkäyksessä, ja jäin sota vangiks, äitis tais sillo harrastaa enempi ja vähempi naapurin (rampa Eetun) kanssa vaakamamboo. Nii sitä mie et ku sulla ne silmät harottaa toinen kaakkoon ja toinen kommunistiseen ittään. Ihan samalla lailla ku Eetulla. :)
maajussi se osaa...
:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
oli oikea kirjoitus !