Seuraavaksi tapan itseni

Älä tee sellaista! Meitä on monia, jotka on kamppailleet painonsa kanssa ihan samalla tavalla koko aikuisikänsä, itse lapsesta saakka (muutamaa nuoruusvuotta lukuunottamatta 20-25). Ei paino tee sinusta yhtään huonompaa kuin kenestäkään toisesta! Usko, hyvä ihminen, älä turvaudu noin epätoivoiseen tekoon! Sinulla on varmasti monia, jotka jäisivät kaipaamaan, eivätkä koskaan ymmärtäisi tekoasi. Päinvastoin syyllistäisivät itsensä!

Lue vaikka aluksi oma tarinani tuolla vähän alempana. Hae apua, jota varmasti saat, kun kerrot ajatuksesi rehellisesti. Minä tiedän mitä lihavuushelvetti pahimmillaan on, mutta tiedän myös, että apua on saatavilla! Kukaan vain ei osaa tulla sitä ovesi taakse tarjoamaan niin, että voit ainakin yrittää lähteä hakemaan apua.

Itsensä tappaminen ei ole ratkaisu, se on enemmän karkuun juoksemista! Kohtaa ne "haamut ja demonit", jotka saavat sinut syömään, mutta ÄLÄ TAPA ITSEÄSI lihavuuden takia!

Toivoo: Pelle-Riina

laihdutus asioissa,on olemassa paljon keinoja,varaa aika lääkärille, varmasti saat apua. Jos on esim vaaraa terveydelle ,saattaa päästä jonkinmoiseen kuntoutukseen,jossa on asiantuntiat mukana! : )

Nykyisin on jo saatavissa hyviä laihdutuslääkkeitä (esim. Xenecal tai Reductil). Noita laihdutuslääkkeitä saa vain reseptillä, joten kysele lääkäriltäsi.

Ymmärrän tunteesi. Et ole ainoa, joka kärsii. Meitä on muitakin. Esim. minä.

Älä missään nimessä tapa itseäsi. Hae mielummin apua. Vaikka lääkäriltä, kuten tuossa muut ehdottivat. Tee se heti arkipäivänä. Varmasti saat apua ja tukea. Tältä palstalta varmasti saa tukea toisilta, jotka ovat kokeneet tai ovat kokemassa samaa. Minä en ole vielä lääkärille mennyt. Yritän edelleen itse. Jos ei sekään auta, niin sitten täytyy mennä.

Halaus sinulle. Apua löytyy.

Siis onko painosi noussut 70 kilosta peräti 75 kiloon vai puhutko jostain muusta?
Nimittäin just tollaiset viiden kilon lihojat näkee koko elämänsä katastrofina.

Mieheni tekemien laskelmien mukaan olen laihduttanut elokuun 10.päivästä 1981 tähän päivään yli 800 kg ja olen edelleen pullea. Aikaisemmin olin hirveän ahdistunut asiasta, koska oletin, että siinä liituraitaammatissa, jossa työskentelin, minun odotettiin olevan hoikan ja menevän näköinen. Heräsin vasta äskettäin tajuamaan, että tyttäreni oli joutunut mielenterveysongelmiin osittain siitä syystä, että äiti ei koskaan ollut tyytyväinen itseensä, kun hän oli lapsi. Huomasin myös, että koirani rakasti minua, vaikka olin pullea ja tuoksuin hieltä. Jättäydyin pois liike-elämän oravanpyörästä ja aloin taivaanrannan maalariksi, joka elää työmarkkinatuella. En enää valita, vaikka luupiikki vaivaa kantapäässä eikä edellisen kesän vaatteet mahdu alkuunkaan päälle. Toivoisin sinunkin näkevän valoa tässä asiassa.
Minusta on alkanut tuntua, että yhteiskunta haluaakin, että me kuoltais vähän aikaisemmin pois ylipaino-ongelmiemme kanssa, ettei tarvitsis niin paljon hoitaa. Siksi ne antaa ihmisten ryypätäkin niin hirveästi ja nuoriso saa tappaa itsensä viinaan ja huumeisiin.

Tämä on tätä päivää. Ennen oli naisen paremmuuden mitta siinä, paljonko mahtui voisulaa navankoloon. Silloin ei kuoltu kuitenkaan liikalihavuuteen, yleisin kuolin syy taisi olla hammasmätä.

Ajattelin tuossa eilen kuinka pienestä onkaan kiinni että olen nyt tässä. Nuorena miehenä isäni meinasi kuolla, ei olisi minua. Itse sairastuin nuorena masennukseen ja ajattelin kaikki päivät vain kuolemista, ei olisi minua. Ja kaikki ne muut kohtalon hetket joiden johdosta olen nyt tässä... sitä on oikeasti vaikea ymmärtää. Monien muiden ihmisten elämä jää lyhyeksi vaikka he taistelevat saadakseen yhden päiväm lisää. Oletko oikeasti sitä mieltä että olisi parempi jos sinua ei olisi, jos auringon säteet ei enää lämmittäisi ihoasi tai tuuli sekoittaisi tukkaasi tai kaikki muut ihanat pienet asiat jäisi kokematta. Onko ylipainosi oikeasti niin suuri asia että mieluummin luovut elämästä ja monista hyvistä asioista. Olet vain pisara meressä, se jos et olisi koskaan syntynyt ei olisi muuttanut maailman historiaa mutta etuoikeutettuna saat elää ja olla olemassa ja ihan sinua itseäsi varten. Hakeudu pian psykologin juttusille ja opettele rakastamaan itseäsi, se on avain onneen. Ja tehtäväksi tänään; etsi aurinkoinen hiljainen paikka ulkoa, istu, laita silmät kiinni ja hengitä syvään. Eikö tänään olekin aika ihana päivä!

Oletko jo kokeillut moista että jätetään nimenomaan kaikki viljat (erityisesti vehnä paha!), sokerit (myös hedelmäsokerit, hunaja yms.), hedelmät, ja makeutetut maitotuotteet pois?

Jokatapauksessa jos se liika liha vaan istu väkisten päkisten kropassa, niin ei se niin kamala juttu ole kuin esim. sokeus, jalattomuus, koko kehon 90 % palovammat ja mitä näitä onkaan. Ei tämä varmaan lohduta, mutta ainahan elämässä voisi olla pahemminkin... :P

Itse sain painoni kuriin homeopatialla, vaikka meninkin toisesta syystä vastaanotolle. Olen kuullut muitakin, jotka ovat laihtuneet homeopatian ansiosta. Se korjaa elimistön häiriötiloja.

Olin joulunalla tosi porsas.Eräs ystäväni sanoi,että kylläpä sinä olet lihonnut hirveästi,silloin päätin,että nyt tuli muutos.Millään keinolla en pystynyt laihduttamaan,kuin yhdellä ainoalla.Kävelemällä tolkuttomasti.Olen laihtunut neljän kuukauden sisällä yli 39 kg,ja kiloakaan en anna enään koskaan tulla takaisin.Kävelen noin 10-30 km päivässä,niin kovaa kuin sielu antaa myöden,ja miwlummin iltaisin,kun muita ei ole liikenteessä.t,entrinen possu.Sinäkin onnistut,jos vain haluat,mutta älä jää makaamaan sohvalle,niin mieluista kuin se olisikin. onnea sinulle,onnistut kyllä,jos haluat,onnistuin minäkin.

Kerro mitä sinulle kuuluu? Oletko saanut yhtään helpotusta näistä viesteistä? Olethan huomannut, että meitä on monia, jotka haluavat tukea sinua ja estää tekemästä mitään lopullista. Ja meitä on monia, jotka kamppailevat painon kanssa, joten ota nämä viestit kuin vertaistukiryhmältä. ANNA KUULUA ITSESTÄSI!

Lääkärille ja pyydä apua. Älä tapa itseäsi, älä masennu vaan hae apua ammatti-ihmisiltä. Reductil on esim sellainen valmiste joka vie ruokahalua ja auttaa samalla masennukseen. Mene kysymään rohkeasti!!! Hyvää kesää!

Mä olen ollut lähes koko ikäni pyöreä. Ensin lapsena olin normaali ja jopa laiha. Sitten lihoin ja teini-ikäisenä olin lihava ja aina kiusattu läskieni takia. Nuorena aikuisena olin suht.hoikka mutta sitten aloin syödä pillereitä ja sen koko 10 vuotta minkä niitä söin lihoin ja lihoin.
Siitä tätä on jatkunut ja nyt olen 46v. Aina välillä saan muutamia kiloja pois ja liikunkin enemmän kun muutamankin kilon laihtuminen innostaa. Sitten taas läsähdän aina siinä vaiheessa kun painonlasku pysähtyy :(
Välillä olen tosi masentunutkin läskeihini ja joskus jopa niin, että olen ajatellut lopettaa tämän maallisen taivaltamiseni.
Ja just näin keväällä kun kaikki vähentää vaatetta ja hoikat alkaa kulkea mineissään ja napapaidoissaan, niin itseni näkeminen peilistä ihan oksettaa. Minä en haluaisikaan olla mikään mallivartaloinen, kunhan saisin edes normaaliksi itseni.Se vain on niin hemmetin vaikeaa tuskainen taival. Sekin on yksi ongelam, että kun lihoo, niin sitten ei ainakaan jaksaisi millään liikkua. Työkin jo sinänsä vie niin paljon voimia, että ei senkään takia jaksa lähteä sinkoilemaan lenkille jne. Ja sitten siinä onkin kierre valmiina. Liikakilojen takia väsyn töissä vielä enemmän, niin illalla ei jaksa enää liikkua ja sitten sitä vain on sisällä ja syö kaikenlaista. Sitten on aina huono omatunto, kun on niin typerä ja tyhmä läski, ettei pysty edes itseään hoitamaan. Koko elämästään tuntee ikäänkuin huonoa omaatuntoa kaiken aikaa.
Mutta mä sydämestäni toivon, että me molemmat saatais jonkinlaista puhtia tästä keväästä ja pystyisimme edes muutaman kilon laihtumaan...
Tsemppiä sulle ja älä nyt kuitenkaan mieti elämäsi lopettamista, koska et taatusti ole ongelmasi kanssa yksin. Vaikkakin tiedän kyllä miltä SE TUNTUU kun lähes inhoaa itseään läskien takia...
Pieniä onnenhetkiä sinulle toivon ja uutta intoa.

Ei hoikkuus tee ihmistä ONNELLISEKSI. Olen itse painanut kaikkea väliltä 117 kg-69 kg ja hoikimmillani ollessa elämä potki eniten päähän (tosin painollahan ei siihen ollut osaa eikä arpaa)
Monesti ihmiset ajattelee että SITTEN kun olen hoikka se ja se asia on paremmin.
Nyt laihdutan sairauden takia ja on aivan sama näytänkö miltä kun vaan saan kivut pois.
Lihavimmillanikin olen saanu elämältä ihania asioita; rakkautta, työtä, opiskelua, kivoja harrastuksia (esim uintia olen harrastanut aina, jos ei joku kestä katsella menkööt muualle).
Ihana onnellinen elämä ei ole kiloista kiinni!!!!
Täytyy tietenkin myöntää että esim liikunta on helpompaa kun ei paina niin paljon, mutta niin moni asia on ihan sama oli lihava tai ei.

Oletko ihan varma siitä, että olet valtavan lihava? Uskaltaisitko täällä vaikka kertoa pituutesi ja painosi? Ehkä tilanne ei ole niin paha kuin kuvittelet.

Ei kannata masentua. Kyllä pyöreäkin voi olla nätti ja terve, ainakin noista itsemurhajutuista ei minusta edes kannata haaveilla. Ajattele millaisen surun tuottaisit sinua rakastaville ihmisille. Ja muutenkin, elämällä on vielä paljon, paljon tarjottavaa, olet vasta ehtinyt aloittaa omasi!

Mullakin paino nousee ja nousee koko ajan, ei puhettakaan että laskisi tai pysyisi edes samana! Tosin en ole oikein onnistunut laihduttamisessani, sillä en tahdo saada itselleni tarpeeksi hyvää itsekuria.
Olen epätoivoinen ja vähän niin kuin menettämässä minäkin toivoani. Kai tässä tulee vielä lisää kiloja niin, ettei sängystä pääse ylös.
Masennusta minulla myös on, ja itsariajatuksia, mutta lääkityksen avulla pysyn sen verran tolpillani, että jaksan. Ja toisekseen en uskaltaisi tappaa itseäni...vaikka aihetta kyllä olisi.