En jaksa enää...

Asun ulkomailla ja teen henkisesti raskasta työtä pienten lasten opettajana sekä hoitajana. Päivät ovat pituudeltaa 8-12h, mikä on täällä ihan normaalia. Minulla on työsuhteeni ajan järjestetty asunto paikallisesta perheestä (jossa on pieniä lapsia). Käytännössä siis, kun tulen töistä, niin "kotona" odottaa uudet työt - autan siivouksessa jne. Ja perheen lapset ovat kokoajan kimpussani.

Nyt tuntuu etten kestä enää... Iltaisin itken itseni uneen, olen masentunut eikä mikään huvita.

Sairastan skitoaffektiivista häiriötä johon lääkitys. Olen ollut pitkään oireettomana, mutta nyt tuntuu, kuin kaikki palaisi takaisin...
Itsetuhoajatukset, masennus, kaikki.

Tuntuu etten kestä täällä, mutta toisaalta en voi helpolla palata kotiinkaan. Minulla on työsopimusta jäljellä vielä 8kk enkä tiedä miten voisin lähteä aiemmin. Periaatteessa pitäisi ensin löytää työlleni seuraaja. Mutta en jaksa ajatellakaan mitään. Hymyilen vain ja yritän tehdä työni. Olen jatkuvasti väsynyt ja itkuinen... Tunnen olevani todellisessa umpikujassa, ihan yksin.

Ajattelen itsetuhoisesti aina vain enemmän. En tiedä miten jaksaa ja mistä saada apua. Minulla on lääkkeeni, mutta terapiani loppui, kun lähdin tänne.

Neuvoja? Ideoita?
9636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luin viestisi ja huolestuin!!!
En voi antaa neuvoja tai ideoita, koska en voi tietää mikä on sinulle oikea ratkaisu. En tunne sinua, mutta toivon sinulle kaikkea parasta.
Sen voi sanoa, että on aivan turhaa olla tilanteessa väkisin, joka ahdistaa.
Itselläni todella raskaita kokemuksia takana ja hain apua.
Harkitse lopputiliä, mene sinne mihin tunnet kaipuuta. Älä jää noin tukalaan tilanteeseen. Olemme itse vastuussa oman elämämme mielekkyydestä. Pyri sinulle tärkeitä asioita kohti! Muistuta itseäsi kenelle elät!
Voimia ja selkeitä ajatuksia!!!

Äänestä

Hanki heti suomalaista seuraa itsellesi. Kerro huolesi heti jollekin älä ole yksin. Pyydä työnohjausta jatkoon. Kirkon diakoni kelpaa varmasti oli sitten mitä uskoa tahansa tuli vain ensimmäisenä mieleen. Voimia.

Äänestä
  • Tee itsellesi "nippa nappa" kutsutaan myös "aamukammaksi". Tarkoitan eräänlaista laskuria jota esim. armeijassa käytetään. Suunnittele sellainen ja pidä koko ajan asunnollasi näkyvillä. Merkkaa viimeinen työpäivä jollain mukavalla kuvalla, esim valokuvakuva suomesta lempipaikastasi.

    Merkkaa jäljellä olevat päivät ja viivaa yli yksi kerrallaan. Olen käyttänyt sellaista tukalassa tilanteessa. "Nippa napasta" näkee konkreettisesti että päivät vähenee. Näet viimeisen työpäivän koko ajan silmissäsi, sinulla on mitä odottaa ja näet sen varmasti lähestyvän. Hitaasti mutta varmasti.

    Äänestä

Olen aina väsynyt. Iltaisin töiden jälkeen melkeimpä kaadun sänkyyn. Voisin nukkua kokoajan. Mitään ei huvita tehdä, ei edes vapaapäivänä. Voisin vain nukkua.

Päivien laskeminen olisi hyvä idea jos päiviä olisi vähemmän... 8kk tekee jo viikoissa paljon.
Tässä maassa toimii Suomi-seura, mutta kaikki tapaamiset sun muut ovat toisella puolella maata. Sinne lähteminen on kovin hankalaa. Paikalliset ihmiset eivät juurikaan puhu englantia ja minä taas kovin huonosti paikallista kieltä, joten siksikin avun hakeminen täältä käsin tuntuu jokseenkin mahdottomalta.

Ikävä kotiin on kova, mutta jotenkin tuntuu ettei sinnekään ole paluuta. En osaa selittää miksi. Kaikki odottavat minun jaksavan ja pärjäävän täällä hyvin. Minulla on jotenkin sellainen olo, että jos palaisin, niin pettäisin kaikki. Tuo ajatusmalli saakin minut tuntemaan olevani umpikujassa. Ikäänkuin olisin suljettuna jonnekin, enkä pääse ulos.

Haluan niin kovasti hyväksyntää ja arvostusta, mutta jos palaisin kesken kaiken kotiin... olisi kaikki se menetetty. Vaikea selittää.
Minusta tulisi taas kerran suuri pettymys.

Iltaisin itken itseni uneen ja nukun levottomasti. Aamuisin herään väsyneenä ja ahdistuneena, mutta hymyilen urheasti koko päivän. Teen työni parhaani mukaan, hymyillen. Illalla sulkiessani huoneeni oven, purskahdan itkuun.
Itsetuhoajatukset pyörivät mielessä. Samoin mietin lähtemistä. Kun tuntuu ettei täällä ole hyvä ja tuntuu ettei kotiinkaan voi palata, niin mielessäni on vaihtoehtona lähteminen. Pakata vain reppu, nousta ensimäiseen junaan ja katsoa minne tuuli kuljettaa. Lapsellista, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tosiaan voisi lähteä kaikkea pakoon...

Kiitos jokatapauksessa vastanneille, lämmitti mieltäni, kun joku välitti!

Äänestä
  • Hei. Olen ollut vast. tilanteessa n. 2 v sitten, ulkomailla ilman sos.tukiverkkoa. Minä palasin. Totta kai siitä varmaan kuiskittiin, mutta toisaalta ne ihmiset, joilla on minulle väliä olivat helpottuneita että palasin. Ei kannata ajatella kuin omaa hyvinvointia, masennus on vakava asia. Yksi konsti olisi kertoa perheen vanhemmille uupumuksestasi, ymmärtäisivätkö he?? Onko sinulla vapaa-aikaa??? Voito tehdä jotain, mikä tuottaa sinulle iloa, lukea, kirjoittaa, käydä uimassa...
    Onko siellä ketään, johon luotat.
    Toinen asia on vielä, että syötkö säännöllisesti, terveellisesti. Pitäisi ne vitamiinit ja rauta ainakin saada. Anemia myös nukuttaa valtavasti.

    Äänestä

  • friend kirjoitti:

    Hei. Olen ollut vast. tilanteessa n. 2 v sitten, ulkomailla ilman sos.tukiverkkoa. Minä palasin. Totta kai siitä varmaan kuiskittiin, mutta toisaalta ne ihmiset, joilla on minulle väliä olivat helpottuneita että palasin. Ei kannata ajatella kuin omaa hyvinvointia, masennus on vakava asia. Yksi konsti olisi kertoa perheen vanhemmille uupumuksestasi, ymmärtäisivätkö he?? Onko sinulla vapaa-aikaa??? Voito tehdä jotain, mikä tuottaa sinulle iloa, lukea, kirjoittaa, käydä uimassa...
    Onko siellä ketään, johon luotat.
    Toinen asia on vielä, että syötkö säännöllisesti, terveellisesti. Pitäisi ne vitamiinit ja rauta ainakin saada. Anemia myös nukuttaa valtavasti.

    Ei täällä ole oikeastaan ketään kehen luotan, ketään kenelle kertoa tunteistani.
    Ja syöminen on mitä sattuu. Ruokahalua ei oikeastaan ole enää ollenkaan. Syön lähinnä vain pakosta. Otan joka päivä monivitamiinia, varman päälle.

    Vapaa-aikaa on aina viikonloppuisin, mutta minua ei huvita tehdä mitään. Haluan vain maata pimeässä peiton alla. Toivon jatkuvasti, että sataisi, hyvä tekosyy olla lähtemättä minnekään... En osaa nauttia mistään ja mikään ei enää tuota iloa, niinkuin joskus ennen. Päässä pyörii miljoonia pieniä asioita ja mistään en saa otetta. Olen kuin tuuliajolla.

    Toisaalta järki sanoo, että pitäisi pystyä järjestämään asiat; sanoa itsensä irti ja ehkä jäädä vielä hetkeksi kunnes saavat uuden työntekijän tilalleni. Mutta en saa aikaiseksi mitään. Päivät vain kuluvat ja olo pahenee. En pysty sanomaan itseäni irti, en pysty oikein mihinkään... öisin mietin, kuinka helppoa olisi vain häipyä jonnekin.

    Tunnen olevani ihan yksin koko maailmassa.

    Äänestä

  • Sadness kirjoitti:

    vaikka pariksi kolmeksi viikkoa Suomeen. Lomalla sitten teet kivaa, lepäät ja teet vain niitä asioita, mitkä huvittaa. Kai nyt lomaa saa ihminen viettää sielläkin päin? Ja työnantajalle voi kertoa uupumuksesta.

    Sitten olisiko mahdollista järjestää asuminen eri tavalla?

    Tee niin kuin sydän sanoo.

    Pitää relata, että jaksaa.

    Äänestä

  • ja lähde kirjoitti:

    Toki täälläkin päin vietetään lomaa, mutta aivan niinkuin Suomessa - ei lomaa voi tuosta noin vain pitää milloin itse tahtoo. Minun virallinen lomani alkaa elokuun lopussa, 2vkoa. Sitten Talvella on 2vkoa lisää.

    Asumista en voi muuten järjestää. Tämä on nk. työsuhde-etu. Jos hommaisin vuokra-asunnon, mikä on erittäin kallista täällä - ei palkasta jäisi oikein mitään käteen.

    tahtoisin olla vierelläsi. sun ei tartte olla yksin. haluaisitko kirjoittaa mulle? asun suomessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sadness kirjoitti:

Asun ulkomailla ja teen henkisesti raskasta työtä pienten lasten opettajana sekä hoitajana. Päivät ovat pituudeltaa 8-12h, mikä on täällä ihan normaalia. Minulla on työsuhteeni ajan järjestetty asunto paikallisesta perheestä (jossa on pieniä lapsia). Käytännössä siis, kun tulen töistä, niin "kotona" odottaa uudet työt - autan siivouksessa jne. Ja perheen lapset ovat kokoajan kimpussani.

Nyt tuntuu etten kestä enää... Iltaisin itken itseni uneen, olen masentunut eikä mikään huvita.

Sairastan skitoaffektiivista häiriötä johon lääkitys. Olen ollut pitkään oireettomana, mutta nyt tuntuu, kuin kaikki palaisi takaisin...
Itsetuhoajatukset, masennus, kaikki.

Tuntuu etten kestä täällä, mutta toisaalta en voi helpolla palata kotiinkaan. Minulla on työsopimusta jäljellä vielä 8kk enkä tiedä miten voisin lähteä aiemmin. Periaatteessa pitäisi ensin löytää työlleni seuraaja. Mutta en jaksa ajatellakaan mitään. Hymyilen vain ja yritän tehdä työni. Olen jatkuvasti väsynyt ja itkuinen... Tunnen olevani todellisessa umpikujassa, ihan yksin.

Ajattelen itsetuhoisesti aina vain enemmän. En tiedä miten jaksaa ja mistä saada apua. Minulla on lääkkeeni, mutta terapiani loppui, kun lähdin tänne.

Neuvoja? Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu