Huijausta

Meinaan noi lasien pyyhkimiseen tarkoitetut pesuliinat. En saa niillä puhdasta jälkeä. Lika vaan leviää, jonka lisäksi jättävät omituisen kalvon lasin pinnalle.
Onko kellään vinkkejä, millä konstein homma onnistuu niin että lasista tulee todellakin puhdas ilman "raitoja"
4722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulle jäi autoon sellaiset hyvät fleece- hanskat. Vaimoa odotellessa pyyhkäisin tuulilasia puhtaaksi niillä, kun mitään muuta ei ollut tarjolla. Ja puhdasta tuli! Näin pidän ne aina mukana autossa ja pyyhin laseja puhtaiksi. Tähän asti on tehonnut ainakin minulla. Tosin en tupakoi autossa, joten se savusaaste pysyy muutenkin poissa autostani.

Sattumalta keksitty hyvä konsti eikä tarvitse mitään nesteitä.

Äänestä

sitä saa mm. biltemasta, ja poistaa rasvan ja kaiken parhaiten.

Äänestä

Koleileppa tätä: tavallista laimennettua tuulilasin pesunestettä suihkepulloon ja sitä reilusti lasiin ja sitten paperilla/nukkaamattomalla kankaalla pyyhit kuivaksi. Ainaskin kuorma-auton ikkunat pysyvät hyvin kirkkaina ja viiruttomina. suosittelen ainaskin kokeilemaan.

Äänestä

Minäpä kerron tämän käsittämättömän vaikean mysteerin, joka koettelee vuodesta toiseen kädettömien uusavuttomien suomiautoilijoiden pieniä pehmoisia pääkoppia.

Laita vatiin/sankoon lämmintä, puhdasta vettä. Ota sopiva rätti, Chifonet on oikein hyvä. Ei mitään hypersuperhyppelipyppelisummakummaduperhuperikkunanpesuliinaa, vaan se Chifonet.

Kastele rätti vedessä, rutista enimmät vedet pois, ei aivan kuivaksi. Pyyhi ikkuna kauttaaltaan kertaalleen kosteaksi, oikein likainen kahteen kertaan välillä rättiä huuhdellen.

Kuivaa ikkuna muutamilla tasaisilla, koko ikkunan pituisilla pyyhkäisyillä, käyttämällä kumista IKKUNALASTAA. Viimeistele työ vetäisemällä siihen päätösreunaan jääneet kosteat kohdat vetäisemällä lastalla kerran pystysuunnassa.

Oi saateri miten oli vaikeaa. Siis puhdasta lämmintä vettä, tiskirätti ja ikkunalasta!

Ei todellakaan, siis EI TODELLAKAAN tarvita mitään ihmeaineita, ei ihmeliinoja, ei ihmemömmöjä/nesteitä/kikkoja/kikkakolmosia, vaan perus-ikkunan-pesu-välineet.

Ja varmasti toimii autossa kuin autossa, tilanteessa kuin tilanteessa. Kun vaivautuu pesemään lasin useammin kuin kerran 7,5 vuodessa, homma hoituu aina helpommin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaitu-54 kirjoitti:

Meinaan noi lasien pyyhkimiseen tarkoitetut pesuliinat. En saa niillä puhdasta jälkeä. Lika vaan leviää, jonka lisäksi jättävät omituisen kalvon lasin pinnalle.
Onko kellään vinkkejä, millä konstein homma onnistuu niin että lasista tulee todellakin puhdas ilman "raitoja"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu