Viikonloput ovat kaikkein pahimpia sillä en yleensä tee juuri muuta kuin istun neljän seinän sisällä. Arki sujuu vähän paremmin kun silloin pitää keskittyä työntekoon, mutta on sekin pidemmän päälle kurjaa. Jokainen arkipäivä on lähes samanlainen toinen toisensa jälkeen, töissäkäyntiä, bussissa istuskelua, ruoan laittoa ym. Liikun kyllä iltaisin jonkin verran pysyäkseni kunnossa mutta sekin tuntuu pakkopullalta kun tuntuu että ihmiset ihmettelevät miksi yksin kuljen.
Joskus olen miettinyt johtuuko yksinäisyyteni ulkonäostäni kun minua kiusattiin peruskoulussa mutta ei se enää siitäkään johdu. Peruskoulussa minua kiusattiin mm. siksi että oli silmälasit vaikka olin muuten ihan ok näköinen. Viikonloput ovat kauheita, varsinkin jos on aurinkoinen ilma ja joudun oleskelemaan sisätiloissa. En vain tiedä mitä tekisi semmoisena päivänä, aurinkoa en tykkää ottaa.
Tänäänkään en juuri paljoa ole tehnyt vaikka sää olisi ollut mitä parhain paitsi istunut sisällä. Päivällä kävin kyllä tunnin lenkillä vaikka olikin kova paahde mutta se tuntui lähinnä pakkopullalta. Yleensä liikun ulkona iltaisin mutta viikonloppuisin ahdistun kun on niin paljon aikaa missä ei ole mitään sisältöä.
Kavereita tapaan kyllä toisinaan, en kovin usein, ehkä kerran 1-2 viikon välein. Ulkonakaan en käy sillä en viitsi laittaa rahaa ravintoloihin ja juomaan en aio ryhtyä. Inhoan kännikaloja koska olen pienestä pitäen nähnyt kun sukulaiset ovat juoneet itsensä rappiolle ja naapureinani asuu nuoria suunnilleen samanikäisiä tyyppejä kuin minäkin joilla on kaikilla "elämä". Sanon ei kiitos "elämälle" jos se on pelkästään juomista ja hampun polttamista.
Joskus olen miettinyt johtuuko yksinäisyyteni ulkonäostäni kun minua kiusattiin peruskoulussa mutta ei se enää siitäkään johdu. Peruskoulussa minua kiusattiin mm. siksi että oli silmälasit vaikka olin muuten ihan ok näköinen. Viikonloput ovat kauheita, varsinkin jos on aurinkoinen ilma ja joudun oleskelemaan sisätiloissa. En vain tiedä mitä tekisi semmoisena päivänä, aurinkoa en tykkää ottaa.
Tänäänkään en juuri paljoa ole tehnyt vaikka sää olisi ollut mitä parhain paitsi istunut sisällä. Päivällä kävin kyllä tunnin lenkillä vaikka olikin kova paahde mutta se tuntui lähinnä pakkopullalta. Yleensä liikun ulkona iltaisin mutta viikonloppuisin ahdistun kun on niin paljon aikaa missä ei ole mitään sisältöä.
Kavereita tapaan kyllä toisinaan, en kovin usein, ehkä kerran 1-2 viikon välein. Ulkonakaan en käy sillä en viitsi laittaa rahaa ravintoloihin ja juomaan en aio ryhtyä. Inhoan kännikaloja koska olen pienestä pitäen nähnyt kun sukulaiset ovat juoneet itsensä rappiolle ja naapureinani asuu nuoria suunnilleen samanikäisiä tyyppejä kuin minäkin joilla on kaikilla "elämä". Sanon ei kiitos "elämälle" jos se on pelkästään juomista ja hampun polttamista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Moi!Ihan, ku olis omaa tekstiä lukenu!:)
Liikunta kylläkin on mun kohdalla onneksi ihan mielekästä, vaikka kyllähän se aina välillä saattaa pakkopuultakin maistua.Minä kävin kans tunnin lenkin, aringonpaahteessa:D Nautiskelin kylläkin, vaikka tuntuki, että paahdun:)
Muhun ei myöskään tuo alkoholin kans rellestäminen oikeen uppoa, jotenki tuntuu elämän haaskaamiselta, kun siinä vois olla jotain järkevämpääki sisältöä.
Minkäs ikänen muuten oot?Mulla tää yksinäisyys juontaa pitkälti siitä, että pidän välivuotta pakon edessä, kun en viime syksynä päässy opiskeleen ja kaikki kaverit lähti muualle opiskelemaan.
Kuiteski jotenki helpottaa, kun on muitakin samassa tilanteessa, ei tunnu enää silleen pahalta, kun tietää, ettei oo ainut, joka kaipailis seuraa arkeen, ihan pikkujuttuja jakamaan, ei mitään ihmeempää välttämättä...
No, mutta Oikein Aurinkoista kesänodotusta sulle!:)
26 vuotta on jo tullut ikää mittariin. Korkeakouluopinnot sain päätökseen muutama vuosi sitten mutta kovin monta tuttavaa ei sieltäkään tullut. Kaikkien kanssa kun ei voi olla kavereita ja suurin osa tutuista onkin pelkkiä hyvänpäiväntuttuja. Kun aloitin korkeakoulussa sanottiin että oppilasjärjestö järjestää aina kaikille ryhmille jotain puuhaa. Eipäs järjestänytkään. Kaikki ajanvietteet joita oli tarjolla liittyivät lähinnä jonkinlaiseen lotraamiseen viinan kanssa. En viitsinyt semmoiseen lähteä mukaan koska enkä edelleenkään pidä kännijuomista hauskana.
voinut mennä bileisiin kuitenkin katselemaan selvänä.
Olen kyllä selvänä ollut semmoisissa mutta jutut ovat olleet niin typeriä etten semmoisissa viihdy. Ei kannata tehdä asioita joista ei pidä.
Melkeinpä kuin oma elämäni, paitsi että opiskelen. Oikeastaan arkena minulle riittää koulussa tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen. Minulla ei ole mitään harrastuksia joissa tapaisi ihmisiä. Lähinnä lenkkeilen ja luen.
Olin ymmärtävinäni tekstistäsi että olet sinkku, mutta ehkä kaipaisit seurustelukumppania? Itseä jo hieman pelottaa koko ajatus seurustelusta. Toki on hetkiä, jolloin kaipaisi mukavan tyttökaverin mukaan elämänpolulle... Mutta ei minuakaan kiinnosta ainakaan baareista etsiä uusia kavereita/ystävää. Ei sitä tarvitse aina mennä massan mukana ja ottaa ryyppyjä.
Mutta otetaan nyt ilo irti tästä yksinäisyydestä! Uskon että tällä vaiheella on tärkeä merkitys elämässä. Nyt on aikaa ja tilaa tutustua itseensä ja kuunnella sisintään. Luulen että siten oppii tuntemaan, mikä on oikein ja tärkeää elämässä. Yksinäisyys leimataan kovin usein pelkästään ongelmaksi.
Elämänkumppani olisi ihan hyvä asia, mutta parempi olisi kuitenkin ettei tuntisi itseään yksinäiseksi. Minua ei ajatus pelota, mutta en oikein tiedä minkälaista se on kun en ole kiirehtinyt seurustelun kanssa. Tuskin se nyt niin ihmeellistä on vaikka alku onkin varmasti innostavaa. Mutta silloin ei ehkä tuntisi itseään samalla tavalla yksinäiseksi kuin nyt. Yksinäisyydestä en yleensä julkisesti puhu juuri siksi että monien mielestä semmoisilla henkilöillä on ongelmia. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa, ihan normaalit ihmiset voivat olla yksinäisiä vaikka ei olisi mitään päihde tai muitakaan ongelmia.
Minun elämässäni on paljon samoja piirteitä kuin teidänkin. Lukion jälkeen olen käynyt armeijan ja ollut töissä, tällä hetkellä olen työttömänä.
Itselläkin on tapana liikkua ja yrittää saada sillä lailla elämään jotakin sisältöä.
Minulla ei ole ystäviä jotka soittaisivat tai joita voisin tavata. Ainoat ihmiset joitten kanssa olen tekemisissä ovat vanhempani ja muutamat muut sukulaiset.
Mistä päin Suomea muuten olette?
kun ei ole hyviä ihmissuhteita, niin eipä mullekkaan juuri muuta elämää ole kuin arkisin työ, viikonloput sisätilois. Haluais harrastaa jotain liikuntaa mut yksin ei viitsi ja sit työ ja tää "mökissä" nyhjääminen väsyttää niin jot ulos ei jaksa lähteäkään. Ja raitis ilmahan ois parasta hoitoa. sais paremmin nukuttua ja samoin lisäisi ideoita suunnitella ulosmenoa yms. harrastuksia. Täs tuli nyt mun stoori mitäpäs osaisin neuvoja antaa, kun itse samas jamas. Mut päivä kerrallaan josko Joku fiksumpi antas vähä vinkkejä meille onnettomille joita tuntuu näilkin palstoil paljon olevan.
Minullakin on kyllä yksi kaveri mutta nykyään tuntuu, että mitä enemmän häntä tapaan niin alan pitää häntä rasittavana. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään yhteistä säveltä, hän on henkisesti lapsi joten en tunne että jaksaisin olla hänen kanssaan. Itse asiassa jos sen suoraan sanon, niin en haluaisi enää olla hänen ystävänsä. Olemme olleet ystäviä melkein kymmenen vuotta mutta nykyään en melkeinpä siedä häntä ollenkaan.
Muita ei ole. On jo pitkään tuntunut yksinäiseltä. En uskalla oikeastaan ajatella tulevaisuutta ollenkaan koska silloin kun mietin mitä tuleman pitää, masennun. Joskus iskee pelko loppumattomasta yksinäisyydestä. Mitä jos en löydä koskaan ystävää? Vuodet vierivät, uusia ihmisiä on tavattu mutta ketään ei ole "jäänyt mukaan" eli ei niitä ystäviä noin vain saa.
90-luvulla minulla ei ollut oikeastaan kuin vain yksi kaveri ja senkin kanssa oli jatkuvasti ongelmia. Ei omalta puoleltani mutta kaverin mielestä olin aina syypää sen omiin mokiin. Tällä hetkellä on sentään vähän enemmän kuin yksi kaveri mutta ei juuri semmoisia joiden kanssa voisi spontaanisti vain viettää vapaa-aikaa.
Noh, onhan noita kavereita kourallinen, mutta on alkanut tuntumaan, etten oikein viihdy enää kenenkään kanssa. Yleensä viikonloppuisin heitä tapaan. Se on silloinkin aina heillä sitä ryyppäämistä, mikä tuntuu todella vastenmieliseltä.
Ennen oli aina hamppua poltellessa mukava viettää iltaa YSTÄVIEN seurassa, mutta asiat ovat muuttuneet. Ystävät ovat muuttuneet kavereiksi, joita tapaan kun ei muutakaan seuraa ole.
Tiedän, että asiat tulevat muuttumaan jossain vaiheessa. Nyt on vain tällainen mietintävaihe menossa. Kyllä se ilo vielä löytyy kun jaksaa vain ajatella positiivisesti. Kaikki menee juuri niinkuin pitääkin.
Ymmärrän täysin miltä susta tuntuu. Itsekin olen yksinäinen ja kärsin siitä aika paljon. Tosin onneksi on hetkiä, jolloin SIEDÄN sitä. Mutta en suuremmin nauti. Paitsi joskus erittäin harvoin, vaikka oltuani jossakin meluisassa paikassa päästyäni hiljaiseen yksiööni. :)
Muaki kiusattiin aikoinaan koulussa ja se on tehnyt minusta todella varauksellisen ihmisten seurassa.
Jos sulla on säännöllinen päivätyö, niin etsi käsiisi paikallinen harrastajateatteri ja ota sinne yhteyttä. Jos ei kiinnosta näytellä, niin sano olevasi kiinnostunut muista hommista, lavastus, puvustus, roudaus, avustaminen, lipun-/kahvilan myyjä tai ihan mitä vaan. Apua tarvitaan noissa aina, ja kokemukseni mukaan harrastajanäyttelijät kiskoo mukaan menoon kaikenlaiset ihmiset. Siinä syntyy aika tiivitä juttuja (negatiivisiakin toki, mutta ennen kaikkea ihmisten välisiä), varsinkin mitä lähemmäs ensi-ilta mennäänn ja niin pois päin. Ehkä haluat lavallekin -ainakin jossain vaiheessa.
Jos ei innostanut tämä, niin sovella johonkin muuhun =) Iloista mieltä!
En nyt ole ihan varma kiinnostaako teatteri mutta jotain muuta pitäisi kyllä liikunnan lisäksi harrastaa. Meinaan näet tulla (ellen jo ole) hulluksi kun 90 prosenttia ajasta olen vain omien ajatusteni kanssa. Muitakin ideoita olisi kiva kuulla sillä itselleni ei tule mitään mieleeni. Itsetunto on ollut aika matalalla sen vuoksi. Tiedän kyllä ettei pitäisi murehtia turhan takia sillä siitä ei ole yhtään hyötyä. Päinvastoin, se on monin tavoin haitallista. Tulee esim. päänsärkyä ja lihasjännitystä, väsymystä ja saamattomuutta. Eikä töistäkään aina tule mitään jos turhia miettii.
voisit ehkä kokeilla vaikka jotain itsepuolustuslajia.(no sekin on kyllä liikuntaa)
Kaupunki-paikkakunnilla on melko usein eri itsepuolustuslajien alkeiskursseja.
Siellä saa olla ihmisten seurassa muttei kuitenkaan ole pakko seurustella kenenkään kanssa!
Voisiko se olla vaihtoehto yksinäisemmille liikuntamuodoille?
Kokeilepa tätä: www.lautapelit.fi
Ilmoittaudu johonkin ryhmään ja aloita lautapelien pelaaminen paikkakunnallasi. Kyse on ihan tavallisten lautapelien pelaamisesta. Saat ainakin yhden illan viikossa / kahdessa kulumaan mukavassa seurassa. Koska peleissä on säännöt, sinun ei myöskään tarvitse heti keksiä mitään puhuttavaa esittäytymisen ja sääntöjen kyselemisen lisäksi.
Tämä toki on sisällä istumista, mutta seurassa viihtyy paremmin kuin yksin ;).
Nettiosoitteen piti olla: www.lautapeliseura.fi
Ei kyllä olisi tullut mieleenikään että tuommoistakin on olemassa. Ihan hyvä idea kuitenkin eikä edes kovin kallis harrastus jos joskus tuntuu tylsältä istua kotona.
Hei,
mä olin kanssa kiinnostunut tästä, kun tykkään lautapeleistä, ja tympii himassa istuskelu.
Kävin sivuilla mutten löytänyt mitään "ryhmiä", mistä ne löytyy? Kertokaapa=)
njoo nyt löytyi