Haluan kuolla

Ahdistaa asiat, joille en voi tehdä mitään ja joiden vuoksi haluan kuolla.

Olen nuori nainenlihonut kolmen vuoden aikana 20 kiloa. En kykene laihduttamaan, vaikka tahtoa siihen onkin. Rintaani "koristaa" kämmenen kokoinen ruma ja paksu arpi. En edes uneksi näyttäväni sitä kenellekään, ketään miestä en ole uskaltanut päästää lähelleni enää vuosiin.

Minulla on hirvittäviä rahahuolia. En selviä laskuistani, en lainanlyhennyksestä. Tässä kuussa laskujen jälkeen käteen jäi 50 euroa, miten sillä pärjää kuukauden? Käyn töissä, mutta palkkani on pieni.

Olen hirveän yksinäinen. En voi turvata sukuun, koska sukulaiseni ovat pähkähulluja. Isäni hylkäsi minut lapsena.

Tunnen olevani umpikujassa. Lopen uupuneena.
7655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

raha-asioissa sosiaalitoimiston puoleen ja mites Kelan asumistuki-ilmoitus, myös omistus asuntoon on mahdollisuus saada asumistukea. Voisit soittaa tai käydä molemmis tai myös kriisipalvelu sinne soitto tai käynti siel on yleensä joku sosiaali-alan asiantuntija. Muut psyykeongelmat hoituu vain käymällä lääkärissä tai terveysneuvolan aikuisvastaanotol sieltkin vois jotain vinkkejä saada. Yritäpä näitä kanavia pitkin saada elämäs taas tasapainoon !

Äänestä
  • rahat loppu, velka kasvaa, työt pätkinä..., en jaksa

    Äänestä

  • mutten minäkään jaksa kirjoitti:

    rahat loppu, velka kasvaa, työt pätkinä..., en jaksa

    Minulla oli aivan sama ongelma aikoinani,kun laskut kasvoi ylitsepääsemättömiksi joten tein ainoan ratkaisun mikä minulle sopi että annoin kämpän pankille ja muut ulosottoon suoraan sekä marssin sosiaalitoimistoon jonka jälkeen asiat alkoi mennä kohdilleen.nyt vain en osta velaksi koska luottoja en saa mutta vuokrien ja perus maksujen jälkeenkin jää vielä 400 euroa käteen vaikka ei se iso ole niin kyllä sillä pärjää.Hae lääkäriltä lomaa masennukseesi ja pidä vapaata sitten tarpeeksi kauan kunnes piristyt uudelleen.Minulla kesti parivuotta ennenkuin alkoi taas maistua kunnon eläminen,mutta kyllä se kannattikin.

    Äänestä

sinulle paljon huolta lykätty. Käytännön neuvoja en oikein osaa antaa, muuta kun että juttuseura ei varmasti olisi pahitteeksi. Oletko hankkinut masennukseen ammattiapua?
Itse mietin aina pelottavaa tulevaisuutta sillä tavoin että mikä on pahinta mitä voisi käydä? En tiedä voisiko tällaisesta ajattelusta olla sinulle lohtua. Minä yleensä päädyn ajatuksissani aina johonkin roskapönttöön ja sitten tulen lopulta siihen tulokseen että "no elämää se sekin". Ehkei näistä tosiaan kaikki lohtua saa :D mutta hei, raha-asiat uskosin et on selvitettävissä. Voimia ja uskoa tulevaan

Äänestä

Ystävä hyvä minä jäin työttömäksi pari kuukautta sitten,se oli vuoden pesti mitä ei jatkettu.Olen hakenut jokaiseen mahdolliseen työpaikkaan,ja päässyt kahteen haastatteluun.
Minulla on pitkä kokemus palvelualalta ja loistavat suositukset ja työtodistukset,mut eipä ole auttanut saamaan töitä.Olen kohta 40v ja minua puolta nuorempia palkataan,koko ajan töihin mitä haen.Arvaappa miltä se tuntuu kamalalta ja tuntuu ettei kelpaa enää mihinkään.
Raha asiat tietenkin menevät tässä samassa ihan sekaisin ja masennus kasvaa samassa suhteessa kuin lasku pino.Ei paljon lohduta kun tutut sanovat,kyllä sinä vielä töitä löydät.Ei oikein lupaavalta näytä.En voi käydä missään joudun kysymään koko ajan mieheltä rahaa ja se hävettää.Mutta uskotaanko et se aurinko paistaa,meillekin joku päivä.

Äänestä

Mene juttelemaan ammattiauttajan kanssa. Mielenterveystoimistoon. Ite saanu apua kaikkeen maholliseen sieltä..myös neuvoja rahahuoliin ym. Auttaa kun saa purkaa sydäntään. Luovuttaa ei kannata. Apua aina saa kun sen verran jaksaa että sitä pyytää. Itse olin täysin lopussa, vaihtoehtoja ei ollut..menin mielenterveystoimistoon (vaikka olin lykännyt sinne menoa viimeiseen asti) ..ja sieltä sain apua. Nyt jo tiukasti kiinni elämässä. Voimia sinulle. -miiii'83

Äänestä

jotenki vaikutti, että pidät itseäsi lihavana ettet olisi niin viehättävä miesten silmissä. (itse en ole kummoinen mies, ja aina jotain tuntuu kiinnostavan, vaikkei välttämättä itse välitä) ei kai siinä mitään vikaa ole, jos ei halua olla miesten kanssa, mutta ylipaino voi olla itselle pahaksi. terveys kärsii ja voi olla, että tukevuus / lihavuus ei miellytä omaa silmää. sitäpaitsi en usko, että jotkut arvet kaikille merkkaa mitään (ei mulle ainakaan).

etkö voisi jutella pankissa tuosta lainasta ja koittaa pidentää laina-aikaa (pienentää kuukausierää) ettei tartte elellä nälkärajalla? tuota ei kannata muutenkaan hirveästi stressata: jos _kaikki_ menee sen suhteen pieleen, niin ainahan asunnon voi myydä. (myynnin kanssa ei kannata hätiköidä, niin ei tule takkiin. kyllä niistä nykyään yleensä saa omansa pois.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö-ei-kukaan kirjoitti:

Ahdistaa asiat, joille en voi tehdä mitään ja joiden vuoksi haluan kuolla.

Olen nuori nainenlihonut kolmen vuoden aikana 20 kiloa. En kykene laihduttamaan, vaikka tahtoa siihen onkin. Rintaani "koristaa" kämmenen kokoinen ruma ja paksu arpi. En edes uneksi näyttäväni sitä kenellekään, ketään miestä en ole uskaltanut päästää lähelleni enää vuosiin.

Minulla on hirvittäviä rahahuolia. En selviä laskuistani, en lainanlyhennyksestä. Tässä kuussa laskujen jälkeen käteen jäi 50 euroa, miten sillä pärjää kuukauden? Käyn töissä, mutta palkkani on pieni.

Olen hirveän yksinäinen. En voi turvata sukuun, koska sukulaiseni ovat pähkähulluja. Isäni hylkäsi minut lapsena.

Tunnen olevani umpikujassa. Lopen uupuneena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu