Olen tässä ruennut miettiin et tuleekohan minustakin hullu kun sain vasta tietää isäni äidiltä että minun isäni ei ole ollut perheeni kans paljon kun se pelkää et siitä tulee alkoholisti(sen isä joi kuolemaan asti)!se on ollu tosi paljon töissä koko minun elämäni aikana ja äitini on alistunut siihen.ja kuulemma mummoni on viety joskus jonnekin rauhottumaan.eli mun suvussa on lähellä jotain mielisairautta,mutta en tiedä mitä!itse syön mielialalääkettä ja käyn psykologilla,koska ahdistun eri asioista niin paljon.pitäisikö vaan taistella sekoamista vastaan vai antaa periksi?
hulluko?
tiiku83
8561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kannata antaa mielensairaudelle periksi, varsinkaan jos ahdistut helposti. Voi olla hankala olla. Sitä tavallaan pyörittää itse itseään, leikkii omalla päällään. Itse muistan luoneeni ja suunnitelleeni tällaisen tilan aivan selkeästi.
En sitten tiedä miten tämä sairastuminen muilla tapahtuu. On muuten vaarallista antaa mielisairaudelle periksi. On äärimmäisen turhauttavaa ja ahdistavaa, kun ei hallitse itseään, ajatuksiaan ja tunne-elämäänsä.
Itse käytin tähän "kokemukseen" hyväksi rauhoittavaa lääkitystä (autuas unohdus) ja tylsyyttä. Kaikki päivät olivat samanlaisia, joten oli helppo unohtaa mitä eilen olikaan tehnyt, ajatellut tai muuten käynyt läpi. En ole helposti turhautuvaa tyyppi ihmisenä. Aika leppoisa oikeastaan.
Suosittelen tällaisessa tilanteessa elävien hakeutuvan nopeasti haastavan tekemisen pariin, josta voit tavoitella onnistumisen elämyksiä ihan itse ja ihan itse riemuita niistä. Muutenkin elämykset (ihan kaikenlaiset tunne-elämykset) ovat mielestäni tärkeitä mielenterveysongelmaisilla. Pitää olla sellainen oma rauha itsellä aina, tilaa itselle.
Ei ollut tuttu. Elimistöni ei ollut tottunut siihen. Muutenkin mun on vaikea muiden sairauksieni vuoksi syödä lääkkeitä ja mitä sitä turhia riippuvuuksia itselleeen vaikeassa elämäntilanteessa eläen hankkia. Vieroitusoireet ihan kaikista lääkkeistä yleensäkin on kamalia.
Ahdistus ei ole mielisairaus, eikä pelkästään mielialalääkkeillä hoideta mielisairauksia. Niin kauan, kun pystyt pohtimaan oletko tulossa "hulluksi", et ole "hullu". Mielisairaalta ihmiseltä puuttuu sairaudentunne, eikä sellainen ihminen tajua olevansa sairas. Sinulta ei tunnu puuttuvan sairaudentunne, joten lopeta sen asian pohtiminen.
Se tapahtuu, mikä tapahtuu, mutta ennakkoon ei kannata surra! Nauti elämästäsi, elä tätä hetkeä, sillä tulevaisuuteen et pääse kurkistamaan ja mennyttä ei voi muuttaa, joten jää vain tämä hetki elettäväksi. Joku viisas on sanonut, että "elämää voi ymmärtää vain taaksepäin ja silti sitä on elettävä eteenpäin"!
Hulluksi tulee varmasti jos alkaa pelkäämään, ressaamaan ja on varma että hulluus periytyy. Ota rennosti, keskity omaan tulevaisuuteesi. On hyvä että tiedostat sukurasitteesi, mutta ei se tarkoita että sinusta tulee hullu. Pidä huolta itsestäsi, älä alistu samaan kuin äitisi vaan sano itsellesi, että olet ansainnut hyvän elämän. Vain sinä voit rakentaa elämästäsi sellaisen kuin haluat. Sinun ei tarvitse ottaa tai pitää miestä joka kohtelee sinua huonosti.
Jos hulluus tai alkoholismi periytyisi, olisin minäkin alkoholisti. Mutta eipäs ole viitteitä sinne päinkään. Tärkeää on tiedostaa omat riskit ja tehdä oikeita valintoja.
Miksi ahdistut ja mistä asioista? Onko elämässäsi liian vähän todella tärkeitä asioita, koska sinulla on aikaa ressata turhanpäiväisyyksistä? Tee elämästäsi hyvä. Älä tuskaile ettei sinulla ole sitä tai tätä, vaan tee elämästäsi hyvä niillä eväillä jotka sinulla on käytettävissä.
verraton. Jaksahan reippailla, niin henkisesti kuin fyysisestikin!
Olet nyt päästänyt pelot hallitsemaan elämääsi. Muistathan kuitenkin että ihminen koostuu kolmesta osatekijästä. Ensiksi tulee perimä. Siihen emme voi vaikuttaa. Toiseksi meihin vaikuttaa ympäristö, joka muovaa meistä tietynlaisia, vaikka perimä olisi minkälainen. Ja kolmanneksi, vaan ei vähäpätöisimmäksi, jää SINÄ ITSE. Sinä ja vain SINÄ vaikutat siihen mikä todella olet tai mikä sinusta tulee. Murehtimalla turhia menetät ilon elämästäsi ja saat kaiken näyttämään oireilta. Sinä olet nuori ihminen, kuten minäkin ja nuorena kuuluu nauttia elämästä. Kyllä sitä sitten vanhempana ehtii sairastella ihan tarpeeksi. :)
Tuo, mitä mietit, on ihan ymmärrettävää tilanteessasi. Kysele vähän tarkemmin läheisiltä sukulaisiltasi (jos vain suinkin mahdollista) sukusi sairauksista. Perinnöllinen alttius on aina olemassa, mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä että sinäkin sairastuisit. Myös ympäristötekijät vaikuttaa sairauden mahdolliseen puhkeamiseen. Hyvä sinun on kuitenkin tietää riskeistä, osaat sitten hankkia ajoissa apua. Älä kuitenkaan "alistu" mihinkään, ei se ole mikään kohtalo, että jos joku läheisistäsi kärsii mielenterveysongelmista (sukulainen siis), niin että sinäkin olisit jotenkin sairas. Sinulla on vain alttius sairauteen, et siis välttämättä, automaattisesti, sairastu! Mutta kyllähän sitä tuollaisia miettii, se on ihan luonnollista...