Kauris ja vaaka?

tiedän että horoskoopin mukaan nää ei sovi yhteen, mut onko joillain kokemuksia tällaisesta suhteesta? Toimisiko?
349763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

ja meillä ainakaan ei toiminut. Alussa meni uskomattoman sukkana kaikki asiat, varsinkin seksi ja huumorintaju kolahti. Sitten alkoi vääntäminen; itse vaakana olisin kaivannut henkisestikin läheistä ja avointa suhdetta jossa puhutaan niin hyvistä kuin pahoistakin asioista - sain näennäisen tunnekylmän, itsepäisen ja väärän ylpeyden voimalla käyvän työfanaatikon joka jätti kertomatta tai vääristeli asoita.

Eniten ihmetytti kuinka ko ihminen pystyi vetämään ulospäin hyvää roolia ja tahtoi vain ne talon, lapset, auton. Että meillä kaatui erilaisiin toiveisiin suhteen laadusta ja eri käsityksiin rehellisyydestä.

Äänestä
  • mieltä kanssasi, kuin minun sanoillani sanottu. Ei tuu mitään vaaka ihmisen kanssa, kun vaaka on tunteellinen, empaattinen, välittävä ja muut huomioonottava, niin vaaka tulee jatkuvasti kärsimään kylmän, tunteettoman ja välinpitämättömän kauriin rinnalla. Huomasin saman mitä sinäki, eli me syvälliset vaakaihmiset halutaan nimenomaan että vastapuoli osaa puhua niin ne hyvät kuin huonotkin asiat läpi, mutta tätä kykyä ei kaurismiehellä ole. Sain karvaasti viime syksynä kokea kauriin kylmyyden ja ainaiset valehtelut ja lupausten pettämiset. Eikä kauriin edes tarvi pyytää anteeksi tekosiaan. Myöskin huomasin saman kuin sinä että koittaa ulospäin olla niin hyvää niin hyvää, mutta sisin aivan muuta. Aina kertoilemassa että kuinka hänestä pidetään töissä ja kun tuolla ulkosalla liikku, niin hänestä pidetään supliikkimiehenä. Mutta kun pitäis mennä pintaa syvemmälle, niin ei onnistu. Kyllä se vaan niin on jotta ihmissuhteet ja parisuhteet kantais hedelmää, niin on molempien siihen panostettava samalla tunteella, välittämisellä ja huomiomisella

    Äänestä

  • ..."näennäisen tunnekylmän"...
    Puuttuuko pilkku vai oliko Kauris tosiaan vain näennäisen tunnekylmä??

    Joopa joo; Kuka meistä taloa, lasta ja autoa havittelisi, kun ilmankin toimeen tulee?

    Ja paljosta duunista on se haitta, ettei jaksa työpäivän päälle vaakalaisen kanssa yökausia temmeltää ja sen päälle vielä laadukkaita vaakahenkisiä kysymyksiä sekä nimenomaan hänen valitsemiaan keskusteluteemoja...

    Äänestä

  • Olen varmaan joku ihme kauris kun vihaan työntekoa ja siitä puhumista, ja oon todellakin tunteellinen, saatan itkeä pienestäkin asiastam olen kylmä vain tuttujen/vieraiden ihmisten kanssa, läheisten ihmisten kanssa olen hyvin avoin ja puhun kyllä sekä hyvästä että pahasta. En ymmärrä miks kaurista aina syyllisestään näistä asioista?!

    Äänestä

  • kelailla. kirjoitti:

    ..."näennäisen tunnekylmän"...
    Puuttuuko pilkku vai oliko Kauris tosiaan vain näennäisen tunnekylmä??

    Joopa joo; Kuka meistä taloa, lasta ja autoa havittelisi, kun ilmankin toimeen tulee?

    Ja paljosta duunista on se haitta, ettei jaksa työpäivän päälle vaakalaisen kanssa yökausia temmeltää ja sen päälle vielä laadukkaita vaakahenkisiä kysymyksiä sekä nimenomaan hänen valitsemiaan keskusteluteemoja...

    Ei siitä pilkkua puuttunut - ajoin siis juuri sitä takaa että olihan sillä kauriilla ne tunteet mutta ulosanti nollan tietämissä. Miusta ainankin olis varsin hyödyllistä kertoa asuinkumppanilleen jos vaikka on luokkaantunut tämän sanomisista tms, ei mee jakeluun millaine ihminen sitä pystyy vuosia hautomaan ja peittelemään kuin kissa paskaansa...Kunnes sitten koittaa armoitettu koston hetki jostain 3 vuoden takaisesta läpästä ! Ja kauriinhan ei sitten tarvitse kantaa vastuuta omista möläytyksistään...

    Vaa´an kanssa pitää nimenomaan temmeltää ;)

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    sitten tohkeissani tein sen kirotusvireen :) Loukkaantunut, ei luokkaantunut...Millainen, ei millaine...

    Äänestä

  • romantika kirjoitti:

    mieltä kanssasi, kuin minun sanoillani sanottu. Ei tuu mitään vaaka ihmisen kanssa, kun vaaka on tunteellinen, empaattinen, välittävä ja muut huomioonottava, niin vaaka tulee jatkuvasti kärsimään kylmän, tunteettoman ja välinpitämättömän kauriin rinnalla. Huomasin saman mitä sinäki, eli me syvälliset vaakaihmiset halutaan nimenomaan että vastapuoli osaa puhua niin ne hyvät kuin huonotkin asiat läpi, mutta tätä kykyä ei kaurismiehellä ole. Sain karvaasti viime syksynä kokea kauriin kylmyyden ja ainaiset valehtelut ja lupausten pettämiset. Eikä kauriin edes tarvi pyytää anteeksi tekosiaan. Myöskin huomasin saman kuin sinä että koittaa ulospäin olla niin hyvää niin hyvää, mutta sisin aivan muuta. Aina kertoilemassa että kuinka hänestä pidetään töissä ja kun tuolla ulkosalla liikku, niin hänestä pidetään supliikkimiehenä. Mutta kun pitäis mennä pintaa syvemmälle, niin ei onnistu. Kyllä se vaan niin on jotta ihmissuhteet ja parisuhteet kantais hedelmää, niin on molempien siihen panostettava samalla tunteella, välittämisellä ja huomiomisella

    ainakin tällä otannalla voidaan todeta kuvaustamme vastaavaksi.

    Juuri tuo suhteeseen panostaminen oli myös meillä kompastuskivi. Töissä kauriilla oli aina "tosi rankkaa" kun piti tehdä toistenkin hommat - eihän sitä nyt voinut kieltäytyä kun työkaverit eivät olisi tykänneet enää. Kotona sitten maattiin koko ilta sohvalla valittamassa väsymystä teatraalisin elkein. Ja auta armias kun joku ystävä pyysi vaikka muuttohommiin tai mitä milloinkin ne keksivät teettää tällä auliilla sielulla niin heti hommiin vaan, riippumatta mitä muuta menoa oli sovittu. Ei puhettakaan että olisin ollut tärkeysjärjestyksessä edes mitalisijoilla.

    Äänestä

  • ne sitten kirjoitti:

    mieskauris käyttäytyy, että ei sen toisen tunteilla oo mitään väliä, ei osata sanoa mitään kaunista toiselle, ei huomioida toista millään sanoilla eikä teoilla ja kuten eräässä viestissä täällä todettiin niin ei kauriin tarvi koskaan pyytää anteeks tekosiaan. Sain vaakana ite kokea kauriin valheita ja tyhjiä lupauksia, eikä koskaan mitään anteekspyyntöjä, ei selostusta että miksi kehtas tehdä näin. Itse kun en "harrasta" tällaisia asioita ketään kohtaan

    ..mitä tai miten menet pintaa syvemmälle?

    " Mutta kun pitäis mennä pintaa syvemmälle,"

    Epäilen pahasti että taitaa olla aika vaikea vaa'ankin esittää tuo väite,
    helppoa toista arvostella jos ei itse siihen kykene!

    "mieskauris käyttäytyy,..." Tuota en syö nielemättä
    sen verran tunnen vaakoja, että kaks tarvitaan riitaan,
    että näin se kuules on elämä, tyttö kulta. ;)

    Äänestä

  • romantika kirjoitti:

    mieskauris käyttäytyy, että ei sen toisen tunteilla oo mitään väliä, ei osata sanoa mitään kaunista toiselle, ei huomioida toista millään sanoilla eikä teoilla ja kuten eräässä viestissä täällä todettiin niin ei kauriin tarvi koskaan pyytää anteeks tekosiaan. Sain vaakana ite kokea kauriin valheita ja tyhjiä lupauksia, eikä koskaan mitään anteekspyyntöjä, ei selostusta että miksi kehtas tehdä näin. Itse kun en "harrasta" tällaisia asioita ketään kohtaan

    ehkä nais- ja mieskauriissa on eroja, sillä itse naiskauriina pyydän aina anteeksi pienistäkin asioista! Ja kyllä mä kehun kumppania ja sanon kauniita asioita, osaan olla romanttinen ja herkkä. Itse ainakin huomasin kaurismiesten olevan kylmempiä..

    Äänestä

  • romantika kirjoitti:

    mieltä kanssasi, kuin minun sanoillani sanottu. Ei tuu mitään vaaka ihmisen kanssa, kun vaaka on tunteellinen, empaattinen, välittävä ja muut huomioonottava, niin vaaka tulee jatkuvasti kärsimään kylmän, tunteettoman ja välinpitämättömän kauriin rinnalla. Huomasin saman mitä sinäki, eli me syvälliset vaakaihmiset halutaan nimenomaan että vastapuoli osaa puhua niin ne hyvät kuin huonotkin asiat läpi, mutta tätä kykyä ei kaurismiehellä ole. Sain karvaasti viime syksynä kokea kauriin kylmyyden ja ainaiset valehtelut ja lupausten pettämiset. Eikä kauriin edes tarvi pyytää anteeksi tekosiaan. Myöskin huomasin saman kuin sinä että koittaa ulospäin olla niin hyvää niin hyvää, mutta sisin aivan muuta. Aina kertoilemassa että kuinka hänestä pidetään töissä ja kun tuolla ulkosalla liikku, niin hänestä pidetään supliikkimiehenä. Mutta kun pitäis mennä pintaa syvemmälle, niin ei onnistu. Kyllä se vaan niin on jotta ihmissuhteet ja parisuhteet kantais hedelmää, niin on molempien siihen panostettava samalla tunteella, välittämisellä ja huomiomisella

    minulla on leijona kumppanina, ja itse olen kauris. Mites sattuikaan, että kuvauksesi kaurismiehestä kyllä sopii tuohon minun "jellonaankin"?

    Ja sinun kuvauksesi vaaka-naisesta sopii minuunkin, eli olen erittäin herkkä ja syvällinen.

    Niin että se niistä horoskooppimerkeistä; jokainen ihminen on omanlaisensa horoskooppimerkistä riippumatta.

    Edelleenkin olen sitä mieltä, kuten aikaisemmissa kirjoituksissanikin, että ei pidä välittää liian paljon siitä, mitä horoskooppimerkkiä ihminen edustaa. Meillä ihmisillä on kuitenkin taipumus löytää juuri se meille sopivin henkilö horoskooppimerkistä riippumatta. Niin, mikäli tämä kumppanin etsiminen tapahtuu "täysissä sielun ja ruumiin voimissa". Ja jokaisesta ihmissuhteesta voi oppia jotain, mikä itseltä puuttuu.

    Ja mitä herkkäsieluiselta ja syvälliseltä ihmiseltä puuttu: kovuus, joten hän tarvitsee kovemman ihmisen rinnalleen, jolle hän taas puolestaan voi opettaa herkkyyttä ja syvällisyyttä.

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Ei siitä pilkkua puuttunut - ajoin siis juuri sitä takaa että olihan sillä kauriilla ne tunteet mutta ulosanti nollan tietämissä. Miusta ainankin olis varsin hyödyllistä kertoa asuinkumppanilleen jos vaikka on luokkaantunut tämän sanomisista tms, ei mee jakeluun millaine ihminen sitä pystyy vuosia hautomaan ja peittelemään kuin kissa paskaansa...Kunnes sitten koittaa armoitettu koston hetki jostain 3 vuoden takaisesta läpästä ! Ja kauriinhan ei sitten tarvitse kantaa vastuuta omista möläytyksistään...

    Vaa´an kanssa pitää nimenomaan temmeltää ;)

    ei sitten tarvitse kantaa vastuuta omista möläytyksistään..."
    Lopultakin!
    Olenkin kantanutkin ihan tarpeeksi vastuuta omista ja välistä toistenkin möhläyksistä, joten tuntuu vapauttavalta, kun joku suo vastuuvapauden.
    Vai ymmärsinköhän sittenkin jotain...

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Ei siitä pilkkua puuttunut - ajoin siis juuri sitä takaa että olihan sillä kauriilla ne tunteet mutta ulosanti nollan tietämissä. Miusta ainankin olis varsin hyödyllistä kertoa asuinkumppanilleen jos vaikka on luokkaantunut tämän sanomisista tms, ei mee jakeluun millaine ihminen sitä pystyy vuosia hautomaan ja peittelemään kuin kissa paskaansa...Kunnes sitten koittaa armoitettu koston hetki jostain 3 vuoden takaisesta läpästä ! Ja kauriinhan ei sitten tarvitse kantaa vastuuta omista möläytyksistään...

    Vaa´an kanssa pitää nimenomaan temmeltää ;)

    Olen samaa mieltä, vaa'an kanssa pitää temmeltää... vain mielikuvitus on rajana mitä kaikkea voi keksiä ja tehdä
    - vaakamies

    Äänestä

  • kaurisss kirjoitti:

    Olen varmaan joku ihme kauris kun vihaan työntekoa ja siitä puhumista, ja oon todellakin tunteellinen, saatan itkeä pienestäkin asiastam olen kylmä vain tuttujen/vieraiden ihmisten kanssa, läheisten ihmisten kanssa olen hyvin avoin ja puhun kyllä sekä hyvästä että pahasta. En ymmärrä miks kaurista aina syyllisestään näistä asioista?!

    haha just ku tätä palstaa luin läpi alemmas ja alemmas oli pakko pysähtyy nimittäin samat sana sanasta asiat mitä olet rustaillut tähän sopii tarkalleen minunkin kuvaan !!! hitto oon joku salee outo kauris, koska oon miettinytkin vuosia täs muutenkin astrologiaa opiskeltuani että olenkohan OIKEASTI edes kauris!?! kun kyseenalaistaa näitä asioita ja kuuntelee/lukee kaikkialta samoja fakin syytöksiä kauriista ja varsinkin se työnarkkis, niinku että hä? mtä??? Olen toooooOOOOsi muita huomioon ottava ja jopa olen seonnutkin kopastani maailmanmenoo mihin suuntaan ollaan menossa :(((

    Toisaalta olen kyllä kokenut Kaurismiehiäkin, olin ihan taivastakin yläpuolen lövenä (näin teinittäin) siihen mieheen mutta selvisikin että häntä kiinnosti vain ja ainoastaan se seksi kanssani ja pyöritti ihme kuvioita siinä sivussa (minun lisäkseni) lopulla selviskin että olin ns."VARALLA" ja huom! OLEN KAURIS NAINEN synt. 01.01.78 ja mul on kylmä vastaanotto kyl Kauris miehiä kohtaan, kun taas kaveripiireistä ollu kaurismiehii vailla rakkautta ja osannu jopa itkee semmosissakin tilanteissa et mul jääny sormi suuhun et mitäshän mä nyt tekisin... O_o se työnarkkis ei natsaa, mä vaan teen paljon filosovisia researcheja ja kasvatan tietouttani .. ehkä niin et maailmanmeno ja muu huolestuttaa et mun sielu itkenyt vuooosia :(((( En ymmärrä minkä ihmeen takia Kauris on niin astrologisessa ku kiinalaisessa niin syyllistetty... en vain tajua miksi kauris ylipäätään YLEISTETÄÄN!?!?! tosin en sitä ikinä ole kiistänyt etteikö Kauriin lähelle (varsinkin in a level of heart, mental & soul) olisi sairaaaaaaaaaaaaaaaaaaaalloisen vaikea päästä! Sen kyllä myönnän, ja tiedän että Kauriit muutenkin ovat koko eläinradan VAIKEIN lähelle päästävä puhumattakaan luottamuksesta yksilö !!

    Äänestä

Kauriin elementti on maa ja vaa'an ilma.
Lyhyesti sanottuna kauris enemmän jalat maassa tyyppiä ja vaaka päin vastoin.
Itse ainakin tullut hyvin toimeen ns. kavereina kauriiden kanssa, mutta seurustelusuhteesta en tiedä.

Äänestä

sovittautuu sutjakasti yhteen lähes kaikkien merkkien kanssa.
Monet tosin vain joksikin/itselleenhyödylliseksi aikaa.

Talousas- ja raha-asioissa sala-ahne vaaka lyö laudalta kauriinkin.

Äänestä

vaaka ja kauris ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Vaakojen on vain vaikea sitä hyväksyä.
19 vuotta vaakakupissa...

Äänestä
  • mieltä olen. Tuosta syystä luulisin johtuvan, että nimenomaan tämä yhdistelmä aiheuttaa täällä aina suuria intohimoja:).

    Äänestä

Kaksi viileetä.. toisen pitäisi "nöyrtyä". Vuorotellen. Yhteisiä tekijöitä riittävästi, jotta suhteesta voi tulla jotain todella kaunista. Ja riittävästi sille että molempien heikkoudet vievät suhteen takaisin alkumetreille yhä uudelleen. Mä hlökohtaisesti olen viehättynyt vaakalaisista mutta koen heidät toisaalta raivostuttavan paikallaanpolkeviksi otuksiksi. Ehkä mä olen vain hermovikainen..

Äänestä
  • taitaa piilläkin - vuorotellen nöyrtymisessä. Pystyykö kauris sitten siihen muutoin kuin suvaitsevan ja rakastavan ilmapiirin vallitessa ? Vaakana voin tehdä sen vaikka kesken riidan mutta ei se yksipuoleisesti toimi, tulin vain katkeraksi.

    Äänestä

  • se vitsi kirjoitti:

    taitaa piilläkin - vuorotellen nöyrtymisessä. Pystyykö kauris sitten siihen muutoin kuin suvaitsevan ja rakastavan ilmapiirin vallitessa ? Vaakana voin tehdä sen vaikka kesken riidan mutta ei se yksipuoleisesti toimi, tulin vain katkeraksi.

    ja niitten variaatioita on monenlaisia.

    Kaurisnaisena tajusin nopsasti, että vaakani ei riitaa tai väittelyä koskaan ensimmäisenä lopeta. Ei vaikka huomaisi/tietäisi olevansa väärässä. Ilmiömäisellä taidolla asiat myös käännetään täysin päälaelleen tai lähdetään vetämään niitä sivuraiteille.

    En tunne olevani erityisen nöyrä ratkaistuani asian niin, että jos näyttää siltä, että ollaan menossa liian pitkälle, annan vaa´an useimmiten pitää päänsä. Minusta se on silkkaa järjen käyttöä.

    Homma toimii luullakseni siksi, että ristiriitatilanteissa muutun selkeän rauhalliseksi ja aivot raksuttavat terävimmillään enkä ole pitkävihaista enkä murjottajasorttia.

    Äänestä

  • Kauris-nainen kirjoitti:

    ..havaintoja on itselläni vaa'oista, ja tosi itsepäisiä osavat olla ja pitkään,
    ja myös vaikea myöntää mikäli eivät ole olleet oikeassa.

    Äänestä

  • Kauris-nainen kirjoitti:

    ja niitten variaatioita on monenlaisia.

    Kaurisnaisena tajusin nopsasti, että vaakani ei riitaa tai väittelyä koskaan ensimmäisenä lopeta. Ei vaikka huomaisi/tietäisi olevansa väärässä. Ilmiömäisellä taidolla asiat myös käännetään täysin päälaelleen tai lähdetään vetämään niitä sivuraiteille.

    En tunne olevani erityisen nöyrä ratkaistuani asian niin, että jos näyttää siltä, että ollaan menossa liian pitkälle, annan vaa´an useimmiten pitää päänsä. Minusta se on silkkaa järjen käyttöä.

    Homma toimii luullakseni siksi, että ristiriitatilanteissa muutun selkeän rauhalliseksi ja aivot raksuttavat terävimmillään enkä ole pitkävihaista enkä murjottajasorttia.

    suoralta kädeltä yleistää. Puolin eikä toisin.

    Meillä juuri ne riitatilanteet jatkui tuntitolkulla, vaikka itse annoinkin periksi. Osaan vaakana aloittaa riidan sujuvasti väittelyn merkeissä mutta kun en pysty pitkään vihoittelemaan (saati mököttämään hiljaa) niin pyrin myös lopettamaan riitelyn. Sepä ei sitten onnistunutkaan helpolla kun kauris aloitti mykkäkoulun...Johan siinä ehti itse hiiltymään moneen kertaan uudelleen !

    Tuntuu että kaipaisin temperamentikkaampaa kumppania, ei ollut ainakaan tästä kauriista sanallista "vastusta" - päälle kävi kun ei sanoja löytynyt.

    Tiedän hiillostaneeni liikaa mutta tulipahan ainakin selväksi ettei suhde onnistu.

    Äänestä

  • ei voi kirjoitti:

    ..että otas rauhallisesti vain, tulee pian liikaa grilliin poltettavaa,.. ;D

    "Kärsimättömyytesi häiritsee keskittymistäsi, et erota puita metsältä.
    Kun asiat eivät suju tahtomallasi tavalla, saat raivonpuuskan, joka karkottaa ystäväsi."

    Äänestä

  • Kauris M kirjoitti:

    Tosin ystävät ei ole vielä kaikonneet...

    Hitto, minkäs teet kun se on heti-mulle-kaikki-tänne-nyt... :D Mikä tähänkin nyt sitten auttaa ?! Ihanaa kun jaksat huolehtia etten pala pohjaan ;)

    Äänestä

Olen itse kauris ja mieheni vaaka. Toimii hyvin.

Äänestä

Niinhän sitä sanotaan ettei vaaka ja kauris sopisi yhteen vaan minä olen erimieltä 6 yhteisen rakkauden täyteisen vuoden kokemuksellla voin sanoa että nuo kaksi merkkiä sopivat yhteen. Meillä on tuon 6 yhteisen vuoden aikana josta 4 vuotta naimissa on tuloksena kaksi ihana tyttöä. muutenkin voin sanoa, että tämä suhde on saanut minut uskomaan, että ikuista rakkautta on sittenkin olemassa.

Äänestä

Olin kaurismiehen kanssa avoliitossa 9,5 vuotta. Kaikkihan sopii yhteen kaikkien kanssa, toisilla merkeillä vaan on enemmän työtä toistensa kanssa...tai jotain sellaista. Meillä ainakin oli joitain perustavaa laatua olevia eroja jotka aiheutti kitkaa jatkuvasti. Ja koska kaksi jästipäätä oli päätynyt yhteen niin kumpikaanhan ei voinut antaa periksi näissä asioissa.

Äänestä

Heips me olemme olleet 2,5v yhdessä ja hyvin menee mies on vaaka, täytyy vain mennä puolitiehen vastaan sitähän elämä on ei aina kaikki voi mennä niin kuin itse haluaa. toista täytyy myös kunnioitaa kyllä minulla on ainakin hyviä kokemuksia tästä miehestä

Äänestä

Ei tulla kovinkaan hyvin toimeen.Joskus ihan ok.
Toisenlaisen luonteen kanssa tulisin paremmin toimeen..Vaaka ei ymmärrä kauriin tulista tempperamenttia.

Äänestä

on kokemusta jo kaks vuotta, hyvin sopii yhteen :) siitä vaan :):D

Äänestä

12 vuotta yhdesssä ja siitä kymmennen naimisissa,eli ei kai aina kannata uskoa horoskooppiin??

Äänestä

painukoot unelmoimaan muualle.

"Silloin kun haaveilijat pyydystävät perhosia, työmiehet/naiset varmistavat, että unlemoijilla on vapaus tehdä niin."

Miettikääs haihattelijat sitä

Äänestä
  • paraskin puhuja haihattelijoista!! Onpa nähty ne haihattelija kauriit!!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaurisss kirjoitti:

tiedän että horoskoopin mukaan nää ei sovi yhteen, mut onko joillain kokemuksia tällaisesta suhteesta? Toimisiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu