Luulisi niiden, jotka viihtyvät ihmisten parissa löytävän jostain seuraa. Jos muiden kanssa oleminen tuntuu stressaavalta, silloin ei varmaankaan halua olla ihmisten kanssa. Olsikohan tällöin syynä sosiaalisten tilanteiden pelko, jolloin ei koe itseään vapaaksi ja välittömäksi. Loppujen lopuksi kussakin päivittäisessä tilanteessa me toimimme niin kuin haluamme toimia. Vaikkapa kartamme muita.
sosiaaliset eivät ole yksin
kaksi.00
111343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun taas ne jotka eivät pyri välttämään seuraa, kärsivät ja näille yksinäisyys on ongelma. Vaikka miten aktiivisesti yrittäisi olla ihmisten ilmoilla, silti löytyy vain lyhytaikaisia juttelukavereita ym, joita yleensä ei enää uudelleen näe. Varsinaisia ystäviä ei löydy, joille voisi vaikka soittaa ja jutella muustakin kuin säästä.
Paljon helpompaa on niillä, jotka inhoavat muita ihmisiä (ja vaikka ajattelevat näiden olevan jotain narkkeja ja juoppoja yms), ja tarkoituksella haluavatkin olla 4 seinän sisällä.
"koppavat seurankarttelijat" kato tajuaa vähemmästäkin, että seura on säälittävää, mielisairasta, epänormaalia roikkujatakertujaa. Kenenkään normaalilla itsekunnioituksella varustetun ihmisen itsekunnioitus ei EHKEN kestä tuppautumista, kun osaa lukea säälin ihmisten kasvoilta. Kivenpyörittäjän kylässä on se kohta, jossa ihmiset nauraa kivenpyörittäjälle ja se vanha mies tuumaa "mutta tiiätkös sie, kelle se nauraa". Aamen.
Minä ainakin tiedän, miksen ystävysty. En levittele ihmisten asioita, en hauku muita, en selvitä toisten tekemisiä muutenkaan. Toinen ääripää on taas sellainen "rakastan filosoifintia ja psykologisia keskusteluja". Kun en ole juoruakka, mutten halua olla tekoälykäskään, ei oikein samanhenkistä seuraa ole.
Joku kohta kysyy, mistä sitten keskustelisin, säästäkö. No sääkin on ihan hyvä puheenaihe joskus. Mutta ei sitä etukäteen tarvitse miettiä, samanhenkisten kanssa se jutun aihe löytyy jostain itsestään. Silloin kun on yhteinen mielenkiinnon kohde tai yhdistävä elämäntilanne.
mutta ei se johdu siitä, etten haluaisi olla ihmisten kanssa. Vaan siitä, että olen vääränlainen. Minua ei ole ikinä hyväksytty. Siis miksipä liikkua ihmisten seurassa enemmän kuin välttämättömät, kun ei minusta ole muille hyötyä, ja itse vain satutan itseäni, jos sinne menen. Yksinolokin sattuu, mutta vähemmän kuin halveksittuna olo.
Toisten on yleensä niin helppo tulla sanomaan sellaiselle ihmiselle jolla ei ole kavereita että lähde ulos, siellä niitä ihmisiä on. Jos sinä olet yksin ja lähdet pörräämään kaupungille niin miten sä tutustut siellä yhtään kehenkään.? harvemmin. Yleensä se kontakti uusiin ihmisiin lähtee jonkun tutun kautta.Mutta jos niitä ei ole.(?) Vain leffoissa ihmiset tapaavat kirjastoissa, kaupan kassalla yms. ja siitä roihahtaa heti joku romanssi tai muu hyvä ystävyys.
Itse olin todella yksinäinen yläaste aikoihin mutta nyt kun on tullut ikää lisää ja liikun baareissa ja muissa yökerhoissa niin muutosta on tapahtunut. Siellä se kynnys ei näytä olevan niin suuri mennä jutteleen kenellekkään kun siellä olevat ovat yleensä naukkailleet muutaman drinksun jos toisenkin. En tiedä, mutta omasta kokemuksesta uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on todella vaikeaa.
Saa tehdä mitä haluaa,eikä tervitse ottaa toista huomioon milläänlailla.
varsinaisesti kaipaa ystäviä, mutta seurustelukumppania kyllä, ja jos olisi ystäviä olisi sekin helpompi löytää.
Kyllähän itsekkin toki viihdyn suurimman osan ajastani yksinäni mutta välillä tulee sitten sellainen olo että seinillekkö sitä pitäisi jutella. Kyllä sitä vaan kaipaa joskus juttuseuraa ja ajatuksien vaihtoa. Kai siinä pää sekoaisi jos ei saisi avattua suutansa.
Olipa oivaltava otsikko. Hauki on kala ja taivas sininen.
En ymmärrä pointtiasi. Tämän foorumin yleisin puheenaihe on se, että joku on yksin, vaikka ei haluaisi olla. Omituista tulla väittämään, että he eivät itse asiassa halua seuraa. Kaikki eivät vain ole sosiaalisia, vaikka haluaisivat. Yhtä lailla kaikki eivät ole kauniita, musikaalisia, rikkaita ja lentokykyisiä. Ei kaikki ole omasta tahdosta kiinni. Ja tottakai sosiaaliset tilanteet, laulukokeet ja kalliolta hyppääminen siinä tapauksessa pelottavat. Silti voi toivoa, että osaisi ja olla masentunut siitä, ettei osaa.
vieraiden ihmisten joulossa,ja siksi yritän välttää keinotekoista juttelua.Siitä ri jää luin tyhjä olo.Mirlummin reilusti yksin,ennenjuin keinotekoisesti vaan jonkun kanssa väkisin.
Olet aivan oikeassa pointissasi, itse en koskaan ole pystynyt luomaan ihmissuhteita vaikka kova halu olisi ollutkin olen jotenkin erilainen ja jos joku ei tiedä mitä tuskaa se ihmiselle tuo, vaikka ei viihdy yksin silti aina on niin antaa niitten olla.