Kuvataideakatemia

Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu v. 1848.
Suomen Taideakatemian koulu v.1939.
Kuvataideakatemia 1985, joka muuttui korkeakouluksi 1.1.1993 ja yliopistoksi 1.8.1998.

Muutosten mukanaan tuomat yliopistolliset tutkinnot, kuvataiteen maisterin tutkinto ja kuvataiteen tohtorin tutkinto, ovat löytäneet hyvin paikkansa akatemian antamassa opetuksessa.

Kuvataideakatemia on kuvataiteen yliopisto, jonka tehtävänä on antaa maan korkeinta yliopistotasoista tiedollista ja käytännöllistä kuvataiteen sekä siihen liittyvien ammattialojen ylintä opetusta maassamme. Akatemiasta valmistutaan kuvataiteen kandidaatiksi ja kuvataiteen maisteriksi. Jatkotutkintona voidaan suorittaa kuvataiteen tohtorin tutkinto. Opiskelijoita kuvataideakatemiassa on n. 240.

Poika on pyrkimässä kyseiseen opinahjoon. Minkä tasoinen laitos se on ja mitkä ovat mahdollisuudet päästä sinne? Mitkä ovat työllistymisnäkymät?
3738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Poika on pyrkimässä kyseiseen opinahjoon. Minkä tasoinen laitos se on ja mitkä ovat mahdollisuudet päästä sinne? Mitkä ovat työllistymisnäkymät?"

Suomen ainoa yliopistollista taidekoulutusta antava laitos. Toki on Taideteollinen korkeakoulu olemassa, mutta kuvataideakatemia on ainoa varsinainen yliopistotasoinen taidekoulu, joka valmistaa vapaaksi taiteilijaksi.

Työllisyysnäkymistä lienee taiteilijoiden kohdalla vaikea sanoa juuta tai jaata. Moni tietysti tekee opettajan töitä. Mutta kuvataideakatemiasta valmistuvalla on kyllä erittäin hyvät mahdollisuudet taiteen kentällä toimimiseen ja sen kautta elättää itsensä taiteilijana.

Äänestä
  • Itsekin olen hakemassa sinne, tosin en oikein usko mahdollisuuksiini, lähinnä kokeilen jäätä. Se ainakin on selvää ettei Suomessa todellakaan elä taiteilijana, stipendin turvin voi tehdä jonkin aikaa töitä mutta sitten taas sossun luukulle. Melkein on pakko elättää itsensä muulla työllä tai sitten olla raaka ja "myydä itseään" ja taidettaan, mihin en itse usko pystyväni.

    Ei liene siis kaikista helpoin tie...

    Äänestä

  • ------------------- kirjoitti:

    Itsekin olen hakemassa sinne, tosin en oikein usko mahdollisuuksiini, lähinnä kokeilen jäätä. Se ainakin on selvää ettei Suomessa todellakaan elä taiteilijana, stipendin turvin voi tehdä jonkin aikaa töitä mutta sitten taas sossun luukulle. Melkein on pakko elättää itsensä muulla työllä tai sitten olla raaka ja "myydä itseään" ja taidettaan, mihin en itse usko pystyväni.

    Ei liene siis kaikista helpoin tie...

    ...huonoiten työllistäviä mitä on Suomessa. Ei todellakaan kannata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhh.lll52 kirjoitti:

Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulu v. 1848.
Suomen Taideakatemian koulu v.1939.
Kuvataideakatemia 1985, joka muuttui korkeakouluksi 1.1.1993 ja yliopistoksi 1.8.1998.

Muutosten mukanaan tuomat yliopistolliset tutkinnot, kuvataiteen maisterin tutkinto ja kuvataiteen tohtorin tutkinto, ovat löytäneet hyvin paikkansa akatemian antamassa opetuksessa.

Kuvataideakatemia on kuvataiteen yliopisto, jonka tehtävänä on antaa maan korkeinta yliopistotasoista tiedollista ja käytännöllistä kuvataiteen sekä siihen liittyvien ammattialojen ylintä opetusta maassamme. Akatemiasta valmistutaan kuvataiteen kandidaatiksi ja kuvataiteen maisteriksi. Jatkotutkintona voidaan suorittaa kuvataiteen tohtorin tutkinto. Opiskelijoita kuvataideakatemiassa on n. 240.

Poika on pyrkimässä kyseiseen opinahjoon. Minkä tasoinen laitos se on ja mitkä ovat mahdollisuudet päästä sinne? Mitkä ovat työllistymisnäkymät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu