Tunnen itseni taas niin typeräksi! Täältä se kaikki alkoi, purin sydäntäni ja yritin tuhota tunteet, jotka nousivat jostain tuntemattomasta aivan yllättäen. Ei niin pitänyt käydä -ja kävi kuitenkin. Luulin, että aika tekee tehtävänsä, kyllä ne katoaisivat ajastaan. Kuinkas kävikään? Ei ne tunteet kadonneet, niistä tuli vahvemmat.
Olemme nähneet nyt vuoteen vain muutaman hassun kerran ohimennen. Ja silti näin. En ymmärrä enää mistään mitään. Koetan antaa itselleni aikaa, että tämä jäisi taa, mutta tunteet eivät ota loppuakseen. Itse asiassa riudun vain pahemmin, kun koetan antaa ajan tehdä tehtävänsä. Yritän ajatella, että vihaat minua... ei tehoa!
Mietin, mitä minun pitäisi tehdä. En onneksi saa ottaa sinuun yhteyttä, tosin en sitä tekisikään. Tiedän, että ajattelet minua ystävänä jo ja kohtalon oikuista ei koskaan tiedä. Luulen, että olen lukenut sinua, mutta tällä hetkellä en enää ole niin varma siitäkään. Vai olisiko tämä jo tie unohdukseen, jos antaisin aikaa, kerran olen alkanut epäilemään?
En ole nukkunut kahteen yöhön kunnolla, joten minun oli pakko tulla tänne taas purkautumaan. En jaksa pyörittää tätä ajatusta hiljaa päässäni. Toivoisin näkeväni sinut jälleen, mutta en sitten toivo kuitenkaan. Toivoisin, että tapahtuisi jotain. Näin kulutan itseni loppuun ja sydämeni sairastuu jälleen. -Vaikka onnekseni siihenkin löysin hoidon...
Nyt on kevät, pörröiset huivit eivät sovi kuvioihin ja ensi talveksi heitän entisenkin jo ehkä roskiin. Loppuun kulutettu, epämuodikas. Kuten alan olla kohta minäkin, valtavat pussit silmien alla. ;-)
Tunnistaisit minut huivistani, jos kuljet täällä. Tahdoin kertoa, että pidän itseäni entistäkin typerämpänä, mutta en näköjään mahda tälle mitään. Toivon vain, että tämä joko nyt alkaa mennä unohduksen suuntaan tai sitten TÄYTYY tapahtua jotain, etten tulisi hulluksi!!
Naiselta, miehelle. Tai yksinpuhelu olon helpottamiseksi. Palsta on oikea, näin siinä on päässyt käymään. *huokaus*
Olemme nähneet nyt vuoteen vain muutaman hassun kerran ohimennen. Ja silti näin. En ymmärrä enää mistään mitään. Koetan antaa itselleni aikaa, että tämä jäisi taa, mutta tunteet eivät ota loppuakseen. Itse asiassa riudun vain pahemmin, kun koetan antaa ajan tehdä tehtävänsä. Yritän ajatella, että vihaat minua... ei tehoa!
Mietin, mitä minun pitäisi tehdä. En onneksi saa ottaa sinuun yhteyttä, tosin en sitä tekisikään. Tiedän, että ajattelet minua ystävänä jo ja kohtalon oikuista ei koskaan tiedä. Luulen, että olen lukenut sinua, mutta tällä hetkellä en enää ole niin varma siitäkään. Vai olisiko tämä jo tie unohdukseen, jos antaisin aikaa, kerran olen alkanut epäilemään?
En ole nukkunut kahteen yöhön kunnolla, joten minun oli pakko tulla tänne taas purkautumaan. En jaksa pyörittää tätä ajatusta hiljaa päässäni. Toivoisin näkeväni sinut jälleen, mutta en sitten toivo kuitenkaan. Toivoisin, että tapahtuisi jotain. Näin kulutan itseni loppuun ja sydämeni sairastuu jälleen. -Vaikka onnekseni siihenkin löysin hoidon...
Nyt on kevät, pörröiset huivit eivät sovi kuvioihin ja ensi talveksi heitän entisenkin jo ehkä roskiin. Loppuun kulutettu, epämuodikas. Kuten alan olla kohta minäkin, valtavat pussit silmien alla. ;-)
Tunnistaisit minut huivistani, jos kuljet täällä. Tahdoin kertoa, että pidän itseäni entistäkin typerämpänä, mutta en näköjään mahda tälle mitään. Toivon vain, että tämä joko nyt alkaa mennä unohduksen suuntaan tai sitten TÄYTYY tapahtua jotain, etten tulisi hulluksi!!
Naiselta, miehelle. Tai yksinpuhelu olon helpottamiseksi. Palsta on oikea, näin siinä on päässyt käymään. *huokaus*
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hellitä jo, tilanne on mahdoton, olin vain yhstävällinen sinulle. Minulla on oma perhe muita tunteita varten.
Jos sinua yhtään helpottaa, niin moni muukin on ihastunut minuun, enkä ole heidänkään kanssa kuin ystävä.
halusin kuulla!! Kiitos! =D
Mätänen rauhassa, älä huoli! Tiedän, että sinua ihailee moni muukin. Olen nähnyt -ja näen sen vieläkin. En ole sokea.
En tarvitse sääliä, en tarvitse lohdutusta. Olen silti iloinen, että kerroit, etkä jättänyt kaikkea arvailujen varaan. Kyllä minä selviän, en vaan vielä oikein tiedä, miten.
Hyvää elämää sinulle ja perheellesi! Pysyttelen sinusta mahdollisimman kaukana -ja hiljaa! Kuten sanoin, tunnen itseni suureksi typerykseksi, sitähän minä olen. Toteamus, ei muuta.
Niin... ja lisään, että en tarvitse edes ystävyyttä. Siksi, käyttäydyn kuten käyttäydyn, jatkossa, itseni vuoksi. -Kohtelias, aivan!
Vain sinä itse voit tehdä elämällesi jotain, minun elämä oli jo sovittu kun nähtiin, ei sitä tässä vaiheesa voi muutta, liian paljon on pelissä, ja olen nyt jo pienissä vaikeuksissa. Uskon että sinä löydän jonkun jolle antaa rakkautesi, ei varattuun kannata tuhlata tunteita, se saa niitä kotona. Hyvää kesää kuitenkin, ruista ranteisiin ja ponnista ylöspäin. Jos se lohduttaa olen joskus piirtänyt kuvasi kartalle.
vihainen sinulle. Olen vihainen itselleni, kun sorruin tällaiseen!! Siis tiedäthän, kun ajattelee koko kuviota, siihenhän mahtuu!
Minullahan on jo joku, jolle annan rakkauteni, jollet muista. ;-) Niin, minullakin! Aion rakentaa elämäni taas tähän, mutta... no, en häviä, vaikka kerronkin koko totuuden. Olen levoton sielu ja rakkautemme ei ole tasaväkistä, toinen rakastaa minua enemmän ja minä kai ahdistun siitä. Enkä minä voi paetakaan, tämä oli kai taas jokin ahdistuneen hätähuuto. En olisi pystynyt tästä mihinkään edes lähtemään. -Se on se totuus, anteeksi vain, että olet se kohde ja se kalvoi sinua hetken.
Kiitos sinulle sanoistasi; olet piirtänyt kuvani kartalle. No, täällä niitä kartalle piirtäjiä on, siis sinun kuvaasi piirtämässä ja se tehnee asiasta hiukan vaikeksi minulle. Nyt minulla on kuitenkin onnekseni päämäärä, johon aion tähdätä.
En minä sinulle aio epäystävällinen olla, et lukeudu vihamiehiini. Toinen syy tähän ärtyneisyyteeni on se, että minullekin on kasaantunut perään ihailijoita ja voin sanoa, ettei se minuakaan hirmuisesti ilahduta. Eli meissä on jotain samankaltaisuutta, siitä ehkä kaikki saikin alkunsa. Siksi tölväisin minäkin, että enpä minäkään kaipaa... jooh. Olisi niin ihanaa paeta tätä kaikkea! ;-)
Auttamatta törmäillään joskus. Eli ei kun näkymisiin sitten vaan! *virnistys*
Koetan siirtyä elämässäni eteenpäin. Jäänkö tänne vai lähden, se jää nähtäväksi. Siis en tarkoita tätä palstailuani, vaan elämää ihan oikeasti. Minullahan ei ole täällä mitään, jos kaiken jätän.
Minua vaan ajatteluttaa yksi juttu. Se, että puhut yhtä ja teet toista. Siinä sinulla on ehkä kehittelemisen varaa? On sinuun hiukan vaikea suhtautua, kun sanat ovat tätä ja käyttäytymisesi sitten jotain ihan muuta. Äläkä sano, että se on kohteliaisuutta, sillä käytöksellä ja käytöksellä on eronsa! Pitäisit sinäkin linjasi, niin et olisi niin vaikeuksissa. Tai jos tilanne ei ole ihan niin kuin sanot, niin senkin voisit sanoa rehellisesti luottamuksella, niin järkevästi ajatteleva ihminen pystyy ottautumaan asioihin asiaan kuuluvalla tavalla. Ja huomaa tuo järkevästi ajatteleva ihminen, ei tunteilla menevä. =)
Tämä ei ole mikään vihamielinen kirjoitus, vaan ihan puhdas neuvo. Olen itse saanut tämän neuvon ja yritän sitä toteuttaa, mutta mihinkäs se tiikeri raidoistaan. Olen läpinäkyvä. Yritän siis sinutkin joskus kohdatessani jotain peitellä, mutta tuskinpa minä sinuakaan huijaan. ;-) Yritystä silti on.
Enkä ojentanut kartallesi kompassia, vaan yritän sotkea sen kohdan, missä minun kuvani on (ollut). Olen joko täällä, missä nyt olen ja pysyn, tahi sitten en löydy tuntemaltasi kartalta laisinkaan. (Eli palaan juurilleni, jonnekin kauas.)
Älä loukkaannu sinäkään, en tarkoita pahalla. Tsemiä ja hyvää kesää, tänä vuonna *virn*! -Kai se kesäkin sieltä joskus tulee.
Miksi et voi ottaa yhteyttä, oliko mitään oikeaa suhdetta ollenkaan. Oliko vain yksipuolista haaveilua, vai molemminpuolista tunnetta. Saitko ensisuudelmaa, ja vastasiko hän siihen. Jos et saanut on kovin yksipuolista, ei taida mies uhrata ajatustakaan sinulle. Eikä edes tarvi jos on perhe jossain. Me naiset ihastutaan niin herkästi, ilman syytä, pelkästä hymystä. Hyvä kun vaimo ei saanut tietää, olisi vaikka lempannut hyvän miehen pihalle naisten raadeltavaksi. Mistä sitä tietää kohtalosta, ja sen järjestäjästä.